Minun tarinani - en ole enää kynnysmattona

Narsistit parisuhteessa/avioliitossa. Täällä voit keskustella kaikista parisuhteeseen, avioliittoon yms. liittyvistä asioista.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
kahvikuppi
Viestit: 7
Liittynyt: 10 Maalis 2019, 17:23

Minun tarinani - en ole enää kynnysmattona

Viesti Kirjoittaja kahvikuppi » 17 Maalis 2019, 10:32

Ensimmäinen viestini tänne, mutta haluan jakaa tänne tarinani nyt kun olen lukenut muiden tarinoita. En tiedä oliko kyseessä narsisti vai mikä, mutta vakavia ongelmia tällä exälläni oli. Tällä hetkellä mielenpäällä vain tyhjyys ja ennen kaikkea hölmö olo millaista käytöstä onkaan voinut sietää. Olen katsonut ihan liian monia juttuja sormien läpi.

Mistä kaikki alkoi? Tapasin hänet noin kuusi vuotta sitten työpaikan kautta eräissä juhlissa. En muista ajatelleeni hänestä mitään sen erikoisempaa tuolloin muuta kuin, että siinä vasta outo henkilö kyseessä. Hän oli todella mielenkiintoinen, juttua riitti ja ennen kaikkea minuun teki vaikutus hänen todella laaja yleissivistyksensä. Hän oli todella supliikki ja sellainen aina sanavalmis mikä kiehtoi minua suunnattomasti, sillä itse olin ihan vastakohta. Hän pystyi puhumaan asiasta kuin asiasta tauotta oli sitten kyse politiikasta, taloudesta, uskonnoista, eläimistä tai mistä nyt juttelimmekaan. Tuolloin illanistujaisissa muistan kuinka hän vei minut ulos, kävelimme siellä käsikädessä ja lopulta hän suuteli minua. Seuraavana aamuna minua hävetti aivan valtavasti, että olin mennyt suutelemaan tätä miestä, sillä olihan ensireaktioni hänestä varsin outo. Myös yhteiset ystävät kummastelivat asiaa, että miksi ihmeessä valitsin kaikista komeista miehistä juuri hänet vaikka ympärilläni pyöri monia muitakin miehiä. Ystävieni sanojen mukaan tämä mies oli ärsyttävä kaikkiatietävällä olemuksellaan ja käyttäytyi joissain tilanteissa varsin moukkamaisesti. Itsehän en tätä oikein nähnyt, sillä koin tämän miehen vain varsin mielenkiintoisena(vaikkakin outona!), kun oli minulle niin mukava ja niin fiksukin. Minua on aina kiehtonut vähän sellaiset ihmiset ketkä kulkevat vastavirtaan ja mies oli juuri sitä.

Tilanne lähti luonnollisesti etenemään siitä ja aloin tapailla tätä miestä vapaa-ajalla enemmän ja enemmän. Suhde kehittyi muutenkin aika nopeasti ja melko nopeasti hän vannoi rakkauttaan ja halusi muuttaa yhteen kanssani. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen suhteeni, joten muutettiin todellisuudessa vasta vuoden jälkeen yhteen tapaamisestamme, sillä halusin edetä rauhassa, vaikka vietinkin kaiken aikani miehen luona. Olin ihan korviani myöten rakastunut ja niin onnellinen siitä, että joku oikeasti halusi olla kanssani. Olinhan jo 25v. ja ei minkäänlaisia suhteita takana. En tarkalleen muista milloin ja miten aloin nähdä näitä hälytysmerkkejä, mutta ihan ensimmäiset merkit olivat kun mies puhui paljon ääneen sitä, että korkokenkiä käyttävät naiset ovat seksikkäitä ja samoin naiset isoilla rinnoilla. Itsehän olin ihan täysin lauta ja en tuolloin käyttänyt kamalasti korkokenkiä. Mies saattoi vertailla minua johonkin tuttuun kuka käytti aina korkokenkiä ja kenellä oli isot rinnat ja kuinka upea ilmestys tämä oli. Alussa muistaakseni taisin naureskella näille jutuille, mutta kun jatkuvasti vertaillaan johonkin, niin sitä alkaa uskoa, että ehkä mies onkin oikeassa. Minä aloin käyttää korkokenkiä, lakkasin kynteni kauniimmin ja yritin jatkuvasti olla seksikkäämpi hänen mielikseen. Vuosia myöhemmin mies painosti myös suurennuttaman rintani ja näin myös tein. Halusin vain olla kaunis hänen silmissään ja hänen mielikseen, sillä rakastin häntä niin paljon. Tämän jälkeen hän toki vaati, että menen vielä uudestaan leikkaukseen, sillä ensimmäisessä leikkauksessa en saanut tarpeeksi isoja rintoja, mutta tässä kohtaa onneksi osasin vetää rajan ja sanoin ettei onnistu. Mies uhkaili tämänkin takia erolla ja sanoi ettei seurustele kovinkaan pitkään poikamaisen vartalon kanssa. Ja ennen tätä miestä kuulin aina kuinka muodokas olen(iso peppu).

Kaikista eniten tapahtui kuitenkin sitä, että mies saattoi ihan minun läsnä ollessani katsella muiden naisten(jopa ihmisten kenet tiedän) kuvia sosiaalisesta mediasta ja kehui näitä minulle kuinka ovat sitä tätä ja tota. Joskus sain hänet jopa kiinni viestittelystä, mutta se ei koskaan kuulemma ollut mitään ja minulla ei ollut oikeutta katsoa niitä viestejä. Jotkut yhteiset tutut ottivat minuun jopa välillä yhteyttä, kuinka mieheni oli tekstaillut epäsopivia asioita toisille naisille, mutta mies osasi kääntää sen aina minua vastaan, että kuvittelen vain tai sitten, että nämä naiset kuvittelevat vain itsestään liikoja. Yleensä se oli niin, että hänen mielestään kaikki naiset kuvittelivat liikaa itsestään ja hän vain jutteli tylsyyttään tai humalassa. Löysin joskus viestejä missä hän ehdotteli tapaamista, mutta senkin aina uskoin, ettei hän tavannut todellisuudessa ketään ja taas muut naiset vaan kuvittelivat liikoja itsestään.

Fyysinen väkivalta alkoi tulla kuvioihin ehkä vasta parin vuoden päästä. Suurin riidan aihe oli seksi ja jos mies halusi seksiä, niin minun naisena kuulemma piti antaa sitä, sillä muuten hän hakisi sitä muualta. Hänen mielestään suhteessa ei muuten ollut mitään eroa onko naapurin naisen kanssa vai minun jos minä en anna seksiä. Tämä tarkoitti sitä, että hän otti seksiä väkisin silloin kun halusi. Muistan monet kerrat kun itkin vain hysteerisenä, kun en halunnut ja minuun sattui todella paljon, mutta mies ei välittänyt. Miehen mielestä oli minun tehtävä tehdä itseni valmiiksi seksiin. Se oli minun tehtävä tyttöystävänä. Tämä oli ihan jatkuvaa, sillä mies halusi seksiä ainakin kerran päivässä ja jos ei saanut, niin hän otti väkisin. Hän perusteli sen sillä, että jos annan seksiä, niin hän on mukavampi minulle ja suhde toimii. Minähän halusin suhteen toimimaan, joten suostuin monet kerrat seksiin, vaikka minua sattui ja nieleskelin vain kyyneleitä. Se oli todella nöyryyttävää ja vasta jälkeenpäin tajuan kuinka paljon se söi itsetuntoani ja itsevarmuuttani, kun en voinut itse päättää kehostani.

Pettikö mies minua? Elämäni suurin henkinen romahdus tapahtui, kun mies tuli kertomaan, että hänellä on lapsi toisen naisen kanssa. Lapsi oli vasta syntynyt. Kyseessä oli hänen mukaansa yhdenillan juttu ja siitä nainen tuli raskaaksi, mutta minun on vaikea niellä sitä, että yksi kerta vain taustalla. Me ei edes käytetty ehkäisyä aina ja siinä mielessä tiesin hyvin tarkkaan, että lapsia ei aina niin vain tehdä. Mies ei halunnut kuulemma kertoa aikaisemmin minulle, koska ei ollut varma onko edes lapsen isä ja näin ollen ei halunnut huolestuttaa minua. Mies oli jopa synnytyksessä mukana. En ole ikinä ollut elämässäni niin synkässä paikassa mitä tuolloin olin. En pystynyt hengittämään enkä jäämään sekunniksikaan yksin, sillä tuntui, että tämä oli maailmanloppu. Kaikista sairainta ja kierointa oli se, että hain miehestä olkapäätä tuskaani ja suruuni. Ihme kyllä tuolloin mies osasi ottaa itkuni vastaan ja sanoa oikeat asiat. Hän sanoi, että tekisi mitä vain muuttaakseen asiat eli peruisi koko asian. Lopulta kuitenkin syytti minua tapahtuneesta, sillä silloin, kun mies petti minua, niin meillä oli ollut hirveä riita ja lähdin ystäväni luokse sanomatta sanaakaan. Mies ymmärsi, että lähden pettämään häntä ja hän päätti kostaa minulle. Koko sen 9kk valehteli kuitenkin minulle ja tasan tarkkaan hän kävi lapsen äidin kanssa kaikissa ultrissa ja muissa mukana sekä tunnusti isyytensä. Tämä on asia mistä moni ei tiedä, sillä elin jotain todella synkkää aikaa tuolloin. Hakeuduin tuolloin myös psykiatrin/psykologin hoitoon ja minut otettiin kiireellisenä sisään, sillä tämä kaikki oli vain murskannut minut. Minä haaveilin perheestä tuon miehen kanssa ja nyt hän oli tehnyt sen toisen naisen kanssa. Jälkeenpäin sain kuulla, että oli ollut kihloissakin lyhyen ajan tuon toisen naisen kanssa ja elänyt hänellekin kaksoiselämää.

Erottiin tuon tapahtuman jälkeen noin puoleksi vuodeksi ja keräilin itseäni kasaan ja sisäistin kaikkea mitä oli tapahtunut. Mies oli koko aika minuun yhteydessä, vannoi rakkauttaan ja halusi minut takaisin. Minä sain kerättyä itseäni sen verran kasaan, että aloin olemaan positiivisempi ja vahvempi ihmisenä. Ajattelin myös sokeasti, ettei siitä ole haittaa jos silloin näen miestä, koska olihan meillä mahtavaa seksiä ja muutenkin kaikki vaan toimi. Tai siis toimi silloin, kun mies halusi asioiden toimivan. Päädyttiin taas yhteen pyörimään ja lopulta alettiin taas seurustella. Siitä syntyneestä lapsesta ei vain puhuttu eikä mieskään sitä tapaillut ja sanoikin, että mielummin on minun kanssa kuin missään tekemisissä sen naisen tai lapsen kanssa. Tämäkään ei tosin ollut minun takiani, vaan sain tietää, että nainen teki tapaamiset hyvin hankalaksi ja ei uskaltanut antaa lasta miehen hoitoon yksin (mies käytti paljon alkoholia ja pilveä). Mies petti vielä myöhemmin uudestaan minua. Silloin yhteinen tuttu tuli meille saunomaan (nainen siis) ja itse päätin mennä nukkumaan, niin aamulla löysin käytetyn kortsun saunasta. Pidin tätä naista harmittomana, sillä ulkonäöllisesti ei lainkaan mieheni tyyppiä. Nainen tunnusti teon minulle, mutta mies ei tänä päivänäkään vaan syytti, että nainen on hullu ja kateellinen vain meidän suhteestamme. Annoin anteeksi tämänkin.

Tämän jälkeen kaikki vaan paheni pahenemistaan. Väkivaltaa oli enemmän ja valehtelin jopa ystävilleni jatkuvasti mistä olen saanut mustelmia. En edes jaksa laskea kuinka monta kertaa mies kuristi minua niin etten saanut henkeä. Muistan jopa ajatelleeni, että ihan sama, vaikka tähän kuolenkin. Henkistä väkivaltaa vieläkin enemmän. Olin aina liian tyhmä ymmärtääkseni yhtään mitään ja minun olisi pitänyt jatkuvasti olla kiitollinen siitä, että minulla on fiksu mies ketä kuunnella. Sain päivittäin kuulla olevani tyhmä, milloin missäkin ja tämä jatkuva älykkyyden vähättely sai itsetuntoni todella huonoon jamaan. Muistutus myös siitä, että hänen ex on korkeakoulutettu ja hyvässä ammatissa, kun minä en tule koskaan olemaan mitään. Mies saattoi huoritella minua julkisesti jos sanoin johonkin sanan vastaan. Mies käytti erilaisia päihteitä ihan valtavat määrät enimmäkseen alkoholia ja pilveä. Silloin, kun hän oli polttanut hän oli ihan mukava (eli ihan omissa maailmoissa), mutta selvinpäin todella räjähdysherkkä. Kaikesta huolimatta yritin olla täydellinen tyttöystävä. Siivosin, yritin olla positiivinen, annoin seksiä aina kun hän halusi, en nalkuttanut. Joskus kun halusin oikein yllättää hänet ja annoin hänelle suuseksiä, niin hän tokaisi, että hänen ex teki saman miljoona kertaa paremmin. Tämä kuvasti hyvin suhdetta…

Suurimman eron huomasivat varmaan läheiseni. Katkaisin suurimman osan kaverisuhteistani tämän suhteen takia, koska se oli todella rankkaa pitää kaikkea kasassa kotona ja jaksaa tavata vielä ystäviä. Jos tapasin ystäviä, niin mies sai aina tavalla tai toisella sotkettua illan suunnitelmat joko sillä etten voinut lähteä ja silloin hän jaksoi järjestää yhteistä tekemistä meille ja etten rakasta tarpeeksi, kun valitsen ystävät hänen asemastaan. Joskus jaksoin tapella vastaan ja lähdin vain, mutta lopulta siihen tappeluun jotenkin kyllästyi ja ei jaksanut enää yrittää ja helpointa oli vain olla näkemättä ketään (olen tosin aina ollut melko erakkoluonne). Ystävät sanoivat, että olen kuin varjo entisestä. Olin kunnianhimoinen, itsevarma ja positiivinen. Nyt olin vain hiljainen hissukka ja kaikki näytti vaan mustalta.

Eniten jäin suhteen aikana katkeraksi siitä suhteen ulkopuolella syntyneestä lapsesta. Olin jatkuvasti vihainen siitä. Lähinnä sen takia, että se oli minun unelmani saada lapsi mieheni kanssa ja aloin uhkailla sillä, että haluan lapsen tai edes jotain mitä hoivata. Minultahan oli viety kaikki eli unelmani perheestä. Ajattelin tuolloin täysin tunteella en lainkaan järjellä. Olin niin raivoissani siitä, että miehellä oli lapsi ja minulla ei. Lopulta päädyttiin hankkimaan koira ja niinhän me hankittiinkin.

Koiran hankkiminen sai minut tuntemaan olevani elossa jälleen. Meillä meni hetki hyvin, koska mieskin rakastui koiraan heti ensisilmäyksellä. Koira oli meille se meidän lapsi ja olimme vihdoin se perhe mitä halusin meidän olevan. Katsoin sormien läpi kaikkea mitä oli tapahtunut ja mitä mies puuhaili ja miten puhui minulle, mutta minua ei enää kiinnostanut, sillä sain koirasta kaiken sen ehdottoman rakkauden mitä olin kaivannut. Vietin kaiken aikani sen koiran kanssa ja panostin koulutukseen. Kyseessä iso ja vaativa rotu, mutta meille juuri täydellinen. Aivan mahtava koira. Kävin harrastuksissa koiran kanssa ja se oli minulle kaikki kaikessa. Näin jälkeenpäin psykologini sanojen mukaan siitä koirasta muodostui osa identiteettiäni ja tottahan se oli. En ollut enää niin vihainen siitä, ettei meillä ollut lasta, sillä koira oli täydellinen korvike.
Tilanne kuitenkin taas paheni ja sain tietää, että mies on tapaillut toista naista selkäni takana, vaikka miehen mukaan he ovat vaan kavereita. En vain luottanut enää ja lähdin suhteesta.

Tästä on jo puoli vuotta aikaa ja edelleen työstän kaikkea mitä on tapahtunut. Olimme 5 vuotta yhdessä. Koira jäi miehelle, sillä hänen nimiin se hankittiin. Olin tässä kohtaa typerä, sillä minulle ensimmäinen koira ja en tiennyt kuinka paljon voin rakastaa omaa koiraa. Olen itkenyt koiran takia niin paljon, että välillä tuntuu, että järki lähtee. En voi tavata koiraa, sillä se olisi vain loputon suo exäni kanssa. En ole vieläkään yli pettämisestä ja minulle on pikkulapset välillä vieläkin todella vaikea sulattaa sen takia, koska mietin mitä selkäni takana tehtiin. Toisaalta olen onnellinen, ettei saatu lapsia, sillä tämä olisi vielä pahempi sotku. En tiedä saanko tulevaisuudessakaan lapsia ja se välillä mietityttää. Olen kyllä siinä mielessä hyvässä asemassa, että olen vapaa tällä hetkellä tekemään mitä vain, vaikka muuttamaan ulkomaille ja niin varmasti tulen tekemään pian. Ja silti minulla on sellainen tunne, että, vaikka exäni satutti minua fyysisesti ja henkisesti todella paljon, niin hän ei ikinä päässyt käsiksi sisimpääni. Ennen kuin tapasin exäni olin nähnyt paljon maailmaa ja pidin itseäni melko vahvana ja vakaana ihmisenä. Nämä piirteet katosivat vuosiksi, mutta olen melko kiitollinen siitä, että näen jo merkkejä eheytymisestäni. Uskallan jo hieman unelmoida.

missmyway
Viestit: 5
Liittynyt: 02 Huhti 2018, 09:40

Re: Minun tarinani - en ole enää kynnysmattona

Viesti Kirjoittaja missmyway » 17 Maalis 2019, 11:09

Uskomaton selviytymistarina. Jouduin lukemaan jotkut kohdat useampaan kertaan, koska ajattelin, että minun oli pakko lukea väärin. Mikä ihmishirviö exäsi on, jotain aivan järkyttävää :o . Voit todella onnitella itseäsi siitä, että olet päässyt irti ja olet ollut irti jo noin pitkään. Ymmärrän täysin surusi koirasta, oletko harkinnut toisen koiran ottamista?
Päällimmäisenä kaikista kauheuksista minulle jäi kauhun tunne siitä, kuinka monta kertaa sinut on raiskattu. Oletko päässyt käsittelemään sitä asiaa jossain? Oletko harkinnut rikosilmoitusta? Toki se tarkoittaa, että exän kanssa joutuisi olemaan jossain kohtaamisessa. Ymmärrän tässäkin jos et ole sitä ajatellut, itsehän jätin aikoinani rikosilmoitukset tekemättä mm. juuri tuosta syystä.
Kiitos kun jaoit tarinasi, joka on huikea osoitus siitä, millaisesta helvetistä voi päästä irti <3
ps. Tulin palstalle pitkästä aikaa, eikö täällä saa mistään käyttöön sydänhymiötä :) ? Tässä olisi ollut niin paikallaan.

kahvikuppi
Viestit: 7
Liittynyt: 10 Maalis 2019, 17:23

Re: Minun tarinani - en ole enää kynnysmattona

Viesti Kirjoittaja kahvikuppi » 17 Maalis 2019, 12:28

Kiitos missmyway <3

Kävin tosiaan juttelemassa jonkin aikaa psykologin kanssa ja hänkin sanoi suoraan, että olen kokenut seksuaalista väkivaltaa ja pitäisi tehdä rikosilmoitus. Tilanne on kuitenkin se, että minulla ei ole mitään todisteita, mies on todella supliikki ja sanavalmis sekä ammattinsa puolesta osaa lakipykälät, niin ikävä kyllä minä jään häviölle jos hänet oikeuden eteen veisin. Mies monesti myös sanoo ääneen sen, että tietää tasan tarkkaan mistä ottaa minusta kiinni ettei minuun jää yhtäkään jälkeä. Ja tosiaan meillä oli koirakin, joka kokonsa puolesta onnistui aiheuttamaan välillä mustelmia innostuessaan eli sinänsä vaikea todistaa, että mistä mustelma oli tullut. Kerran nauhoitin puhelimella tällaisen tilanteen, kun hän otti minut väkisin, niin hän tajusi sen ja sai tuhottua nauhoitteen. Siltikin koen, että tämä on minulle mennyttä elämää ja ei se kovinkaan vaivaa minua. Olen työstänyt niin paljon näitä asioita ammattiauttajan kanssa sekä kaikki kirjallisuus kiinnostaa myös aiheeseen liittyen, joten koen, että parempi näin. Tavallaan en halua avata enää auki vanhoja juttuja.

Eron jälkeen kävin muutamia kertoja katsomassa koiraan, mutta mies otti minut väkisin. Oman koiran hankin sitten, kun pystyn yksin huolehtimaan koirasta ja sitä odotan kyllä innolla :)

Joskus kun mies kävi minuun käsiksi ja tottakai puolustauduin, niin onnistuin aiheuttamaan hänelle näkyvän jäljen kynsilläni. Mies soitti poliisit ja sanoi, että minä kävin päälle ja minä olin vaarallinen. Minussa ei ollut jälkiä. Poliisit uskoivat miestä. Tästä en tosin saanut mitään muuta rangaistusta kuin lähteä muualle yöksi.

Ihme kyllä en koe mitenkään kärsiväni suhteesta mikä on takana. Enemmänkin ehkä sellainen olo, että nyt on vahvempi ihmisenä ja tietää millainen kohtelu ei ole ok. Olen muutamia miehiä tapaillut, mutta huomaan myös, että uuden miehen tarvitsee olla henkisesti vahva, että voisin ikinä kertoa mitä olen kokenut edellisessä suhteessa. Toisaalta en tiedä onko se edes oleellista kertoa. Yhdelle miehelle kerroin, että erosin, koska ex jäi kiinni pettämisestä, niin tämän miehen oli todella vaikeaa ymmärtää miten pystyin antamaan kerran anteeksi tuollaisen ja oli silminnähden järkyttynyt. En sanonut muuta kuin tuon pettämisen. Ehkä itsestä tullut vähän tunnevammainen, kun en järkyty melkein mistään. Toisaalta ystävillenikin olen se henkilö kenen puoleen kääntyä, kun tietävät etten tuomitse.

kahvikuppi
Viestit: 7
Liittynyt: 10 Maalis 2019, 17:23

Re: Minun tarinani - en ole enää kynnysmattona

Viesti Kirjoittaja kahvikuppi » 12 Touko 2019, 08:24

Huhhuh miten ihminen osaa olla idiootti. Repsahdin ja pahasti TAAS.

Tämän postauksen jälkeen taisin olla kuukauden omillani, kun olin taas tämän vahingoittavan miehen luona. MIKSI? Ehkä tylsyydestä, kaipasin vain seuraa, minulla ei ole hirveästi ystäviä täällä missä asun. Ja tietysti ikävöin yhteistä koiraamme. Kaikki oli taas muutaman viikon ihan ok, oltiin taas yhdessä niin kuin aina ennenkin.

Sitten muutama päivä sitten meille syntyi riita taas vanhoista asioista. Olin itse melko humalassa ja otin esille pettämisen ja siitä syntyneen lapsen. Nimittelin tätä syntynyttä lasta hirveillä nimityksillä ja samoin tätä lapsen äitiä. Sanoin kaikkea, että mulle se pentu on kuollut ja on kuollut ikuisesti. Eikä tule olemaan koskaan meidän elämässä mukana millään tapaa(mieshän ei siis tapaa lasta eikä lapsi siis tiedä isäänsä). Tiesin kaikki ne asiat mitkä tähän lapseen liittyen satuttaa ja sanoin kaikki ääneen naureskellen. Lapsellista minulta kyllä myönnän, mutta siinä kohtaa ei kiinnostanut.

Tämän seurauksena mies suuttui minulle niin paljon, että pahoinpiteli minut tavalla mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. En edes halua yksityiskohtaisesti kertoa mitä tapahtui, mutta tällä hetkellä toinen puoli kasvoistani on täysin tunnoton, päätä jomottaa ja kaulassa on jälkiä. Minulle vain iski hirveä tarve sanoa mitä ajattelen ja olinkin aika näsäviisastelija. Mies on satuttanut minua pettämisellään niin pahasti, että koin oikeudekseni puhua suuni puhtaaksi. Olen todella pienikokoinen ja fyysisesti heikko, niin jälki on rumaa, kun puolet isompi mies käy päälle. Itsehän kerjäsin verta nenästä..oma vikani...

Ihan sama vaikka kukaan ei tätä lue, mutta tämäkin toimii minulle muistutuksena siitä, kun näen missä mennään ja mitä olen kirjoittanut. Jäin vielä tuon tapahtuman jälkeen miehen luokse, sillä oli yö ja olin taas miljoonannen kerran ottanut puolet tavaroistani mukaani eikä minulla ollut mahdollisuutta keskellä yötä lähteä mihinkään ilman autoa. Olen vieläkin miehen luona. Olen nyt pakannut kaikki tavarani ja mietin vain kuinka saan kaiken pois ilman, että sotken ketään toista ihmistä tähän. Ne muutamat ystävät ketä minulla on, niin en halua sotkea heitä tähän. En halua myöntää taas kuinka idiootti ja heikko olen ollut.

Ulkomailla asuva ystäväni tietää asioista ja järjestelee asioita nyt niin, että pääsisin muuttamaan sinne. Mun on pakko lähteä pois kauemmas jos haluan ikinä jatkaa elämääni ennen kuin jotain vielä hirveämpää sattuu ja menetän järkeni lopullisesti.

Nolottaa ihan kirjoittaa tämä, sillä olisin halunnut olla se vahva kuka ei sorru tällaiseen sontaan.

krassi
Viestit: 240
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Minun tarinani - en ole enää kynnysmattona

Viesti Kirjoittaja krassi » 12 Touko 2019, 20:27

Miksi et mennyt tekemään poliisille rikosilmoitusta pahoinpitelystä?

kahvikuppi
Viestit: 7
Liittynyt: 10 Maalis 2019, 17:23

Re: Minun tarinani - en ole enää kynnysmattona

Viesti Kirjoittaja kahvikuppi » 12 Touko 2019, 22:08

Krassi, en mennyt tekemään ilmoitusta pahoinpitelystä, koska ehkä pelkään tätä miestä. Hän osaa laki/rikospuolen juuri tältä saralta ja mä en ymmärrä siitä niin hirveästi, niin mies tietää tasan tarkkaan mitä sanoa ettei joudu syytteeseen. Joskus monta vuotta sitten mies soitti itse poliisit paikalle, kun olin kuulemma käynyt päälle (mulla oli pitkät kynnet ja tapellessa vahingossa huitaisin hänelle kynnelläni näkyvän jäljen). Poliisit uskoivat miestä, vaikka silloin oli lähes sama tilanne, mutta ei yhtä paha.

Mietin kyllä, että voisin käydä näyttämässä päätäni terveyskeskuksessa. Mulla ei näkyviä jälkiä ole enää(jäljet olivat näköjään punoitusta), ainoastaan hirveä kipu päässä ja kosketusarkuus toisella puolella päätä.

Mä jän ikävä kyllä häviölle tälle miehelle mitä tulee kaikkeen tällaiseen... rikos/lakijutut :( Hän itse jopa kehuskellut minulle, että tietää tasan miten ottaa minusta kiinni ettei jää jälkeä, mutta pystyy silti satuttamaan.

Ehkä tästä alkaa uusi yritys.

mikonniemi18
Viestit: 27
Liittynyt: 18 Maalis 2019, 17:14

Re: Minun tarinani - en ole enää kynnysmattona

Viesti Kirjoittaja mikonniemi18 » 13 Touko 2019, 18:48

No huh, meet lääkärille ja puuhaat todistuksen pahoinpitelystä. Meet oikeusavustajalle ja poliisille. Ennen tätä häivyt muualle asumaan! Etkä taaksesi katso. Jokaisesta vainoomisesra, soitat poliisit kylmästi. Näin minä tein. Kax umpihullua aviomiestä oli elämässäni. Eka oli 13 v ja eroa 5 v käytiin, 2 lasta. Tämä oli 20 v matkassa, ei lapsia. Eroon pääsin kun vain hommasin ekana asunnon ja sit yllärinä kamat vex ja ero päälle, 3 kk ja osituss selvää. 23.8. haen jo lopullisen eron. Mikä ihana vapaus!

kahvikuppi
Viestit: 7
Liittynyt: 10 Maalis 2019, 17:23

Re: Minun tarinani - en ole enää kynnysmattona

Viesti Kirjoittaja kahvikuppi » 14 Touko 2019, 07:05

Mulla on oma asunto, mutta asutaan muutaman kilometrin päässä toisistamme :( Tämä myös syy miksi mietin ulkomaille hetkeksi lähtöä. Mun on pakko päästä hetkeksi pois. Mä olin vahva ihminen ennen tätä miestä ja haluan löytää takaisin sen vahvuuden. Mä siis seikkailin ulkomailla ties kuinka paljon ennen kuin tapasin tämän miehen. Lopetin matkustamisenkin moniksi vuosiksi miehen takia...

Mä olen jatkuvasti vain niin vihainen itselleni miksi annan jonkun kohdella mua noin. Olen sitäkin miettinyt, että minusta ei ikinä näkisi ulkoapäin millaisessa helvetissä olen elänyt. Päällisin puolin menee hyvin. Harmi ettei tämä foorumi ole kovin aktiivinen. Kaipaisin hirveästi keskusteluseuraa.

krassi
Viestit: 240
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Minun tarinani - en ole enää kynnysmattona

Viesti Kirjoittaja krassi » 14 Touko 2019, 13:05

Kahvikuppi, kannustan ulkomaille lähtöä ja nopeasti. Pian pakoon. Kaukana tyypistä voit selvitellä ajatuksiasi.

mikonniemi18
Viestit: 27
Liittynyt: 18 Maalis 2019, 17:14

Re: Minun tarinani - en ole enää kynnysmattona

Viesti Kirjoittaja mikonniemi18 » 14 Touko 2019, 20:27

Minäkin osasin näytellä ulospäin että jaikki ok,...oli virhe, ja 20 vuotta!!!

Vastaa Viestiin