Pohdiskelua

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
krassi
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja krassi » 13 Tammi 2019, 09:59

Hubertus, kun pohdit sitä, että pystyykö olemaan julma ja itsekäs toisia kohtaan ja vain jättämään heidät, niin asiaan on toinenkin näkökulma. Toisten jättäminen "julmasti" voi olla hyvä ratkaisu pitkässä juoksussa myös jätetyille. He eivät vaan ymmärrä sitä jättämishetkellä.

Olen ajatellut, että hyvät päätökseni oman itseni kannalta ovat olleet toisinaan hyviä myös muiden kannalta, vaikka muut ovat protestoineetkin sillä hetkellä. Se, että ehkä nuoruuden naivismin takia jäit vanhempiesi luokse, oli paras päätös niillä tiedoilla, mitkä sinulla silloin oli. Päätökset tekee niillä eväillä, mitkä silloisessa elämän vaiheessa ovat.

Palaan taas siskooni, koska liittyy ainakin vähän tähän aiheeseen. Hänellä on kahdenlaisia juttuja. Toiset jutut ovat siteerauksia vanhemmiltani. Toiset taas hänen miehensä mielipiteitä. Niin, kolmannet jutut ovat hänen omia valituksiaan. Hänellä ei ole mitään omaa kehittävää ja kiinnostavaa. Hän ei ole itsenäistynyt.

Hubertus
Viestit: 9
Liittynyt: 30 Touko 2018, 13:08

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertus » 13 Tammi 2019, 17:49

Olet oikeassa Krassi, että jättäminen tai hylkääminen voi olla joskus kaikille osapuolille hyvä asia. Minun tapauksessani myös. Olen pohtinut ja pohdin edelleen, miksi en hylännyt vanhempiani. Syy ehkä oli, että olin liian lojaali, ja se hämmensi minua, etteivät ne henkilöt, joiden tulisi olla minua viisaampia ja joilla tulisi olla asiat paremmin kuin minulla, ja joiden tulisi opastaa minua, ovatkin sellaisia, jotka eivät saa asioitaan kuntoon. Kaikki ehkä johtui heidän välisestään keskinäisestä sopimattomuudesta. Erehdyin luulemaan heidän keskinäistä välien selvittelyä vain joksikin ulkoapäin tulleeksi onnettomuudeksi. Kyse oli ehkä siitä, etteivät he tulleet keskenään toimeen, että olisivat pystyneet antamaan lapsilleenkin myös jotakin. He olivat kuin kaksi vapaata ihmistä, lasta, jotka elävät toisilleen ja riitelevät ja lapset jäävät siinä vähemmälle ja heidän omat asiansakin jäävät hoitamatta. Ei siis vastuuta. Siis jos ne ihmiset, joiden pitäisi olla minun opastajiani ovatkin eksyksissä, asioiden pitää olla silloin todella huonosti. Jos ihmiset eivät aikuisuutensa mennessä ole saaneet vielä elämään jonkinlaista merkitystä ja tolkkua, täytyy takana olla jotakin erikoista. Jos lapsi on pulassa voi ajatella: Kyllä hän pärjää, kun kehittyy vielä, mutta jos aikuinen, jolla asioiden täytyisi olla jo aika hyvin, onkin edelleen pulassa, hänen kohdallaan ei voi ajatella samoin koska kehittyminen olisi jo pitänyt tapahtua. Sellainen on huolestuttavaa.

Vaikka kyseessä voi olla tässäkin tapauksessa, että vanhemmat, varsinkin äiti olivat todella jääneet osin kehitykseltään lapsiksi. Kuten Marianne viestissä myös kertoi esimerkillä, kehitys varmasti jää etenemättä. Äidilläni ei ollut uskonnollista perhettä taustalla, mutta luulen että jotakin vastaavaa on ollut. Tai onko hänelle annettu lapsena liian suuri vastuu, josta hän ei ole pystynyt suoriutumaan ja tuloksena on ollut niiden asioiden mitätöinti ja sen jälkeinen pelko yleensä vastuun kantamisesta asioissa. Jos epäonnistuu se antaa potkua eteenpäin, jos asioita saa käsitellä itse sekä mukana voi olla sellaiset ihmiset, jotka pystyvät aidosti analysoimaan mikä meni väärin, eikä siihen liity henkilökohtaisten ominaisuuksien halventamista. Mutta jos lapsi murskataan epäonnistumisen sattuessa ulkoapäin eikä asioita sen kummemmin käsitellä jää siitä varmasti jonkinlainen trauma.

Isälläni oli enemmän rakentavia ehdotuksia perheelle, siis sellaisia asioihin liittyviä, joita normaalit perheet tekevät, mutta äitini käytti taas omaa valtaansa asioihin estääkseen ne. Äitini ei ollutkaan asioissa mukana. En syytä isääni tästä asiasta, koska itsekin jouduin elämään äitini kanssa, jolloin olin jatkuvasti samoissa ongelmissa hänen kanssaan. Mitään hyvää asiaa ei saa tulla minusta, eikä aiemmin isästäni, muuta kuin korkeintaan auttaa häntä, tietysti, kaiken tulisi tulla äidiltäni. Hän hyväksyy vain sen, minkä itse katsoo hyväksi, se ei ole taas hyvää, muuta kuin hänen omalta kannaltaan katsottuna. Siinä itsekkyys sekä tarkoitettu hyvä kietoutuvat toisiinsa, itsekkäästi haluan teille sitä, jonka katson hyväksi, mutta en osaa välittää onko se oikeasti teille hyvä. Riittää että asiat ovat vain minusta hyvät. Onhan se tyhjää parempi?

Äitiäni voisi verrata kuin tosiuskovaiseen, jonka asiat uskonto määrää, joka yrittää opastaa jälkipolveaan toimimaan oman uskonsa määräämillä tavoilla. Äitini yrittää saada lapset toimimaan kuten hän itse, vaikka asiat olisivat menneet kuinka pieleen tahansa. Hän ei kykene sanomaan onko joku asia onnistunut vai epäonnistunut tai tuottiko joku asia hyvää vai huonoa. Ei ole arviointikykyä asioissa. Asiat vain tehdään ja se mitä sitten taphtuu eivät hänen mielestään johdu asioista vaan jostakin muusta, vaikka tuurista ja onnesta. On totta että onneakin tarvitsee asioissa, mutta jos asioita ei hoida ei siinä auta onnet tai tuurit. Jos teet kaiken oikein on tuloksena melko varma onnistuminen, jos teet väärin tai tekemättä kokonaan tuloksena on aika varma epäonnistuminen. Äidille teot tai päätökset tänä päivänä ja asiat tulevaisuudessa ovat kaksi täysin eri asiaa, hän ei näe että tämän päivän tekeminen vaikuttaa tulevaisuuteen, joko hyvällä tai pahalla tavalla. Minä en ollut otollaista maaperää kun hän viljeli omia tapojaan joten ristiriita oli väistämätön. Samoin ajattelen, oli äidin suhteen isälläni, koska isäni ei toiminut äitini haluamalla tavalla oli seurauksena se että äitini yritti estää kaiken tapahtumasta. Mutta ei ymmärtänyt että tuhoaa samalla kaiken. Asiat tehdään joko kuten äitini sanoo tai sitten ei tehdä ollenkaan. Ja jos tehdään kuten äitini sanoo asiat määräävät aivan muut henkilöt kuin me itse. Äiti ulkoistaa kaiken niille jotka ovat tietävinään.

Äitini ajatteli meidän lasten kohdalla että tänään elämä olisi kurjaa, mutta jo huomenna se on muuttunut hyväksi. Elokuvamainen ajattelu, että kaikki muuttuu hyväksi, musta pilvet väistyvät taivaalta ja elämä hymyilee äkkiä. Eikä asioille tarvitse tehdä mitään. Hän ei ymmärrä sitä että siirtymävaihe hyvän ja huonon välillä voi kestää joillakin kymmeniä vuosia. Samoin kun elämä muuttuu hyvästä huonoksi. Joku voi alkoholisoitua ja se ei tapahdu yhdessä päivässä, viikossa eikä edes vuodessa. Elämä ei muutu taikaiskusta. Jos se tekee niin on jokin asia pielessä.

Äidillä on myös aina ollut ihmisiä, jotka ovat olleet hänelle erityisasemassa, ylitse muiden. Kuten hänen siskonsa oli. Yleensäkin näillä henkilöillä on parempi sosiaalinen status (paitsi siskollaan) kuin meillä. Kerran joskus vuosia sitten menin äitini luo, kun siellä samaan aikaan oli näitä äidin suosikki-ihmisiä kylässä. He katsoivat minua kuin olisin ollut jokin jäte, äiti itse, vaikka on lähes kouluttautumaton ihminen, viihtyy koulutettujen menestyneiden seurassa. Hän mielistelee heitä ja suu on hymyssä korvia myöten. Hänen itsetuntonsa ehkä kasvaa tai pullistuu kun joku paremman statuksen omaava henkilö, vaikka jonkin johtaja-tittelin omaava henkilö antaa hänelle huomiota. Lääkärit ovat vielä oma lukunsa hänelle.

Äitini itse ei ole johtajatyyppi, vaan hän on enemmänkin kuningatar, jolla on valta eikä hänen tarvitse siten tietää juuri mitään. Johtajien tai lääkäreiden täytyy tietää oikeasti ja he toimivat jonkin yhteisen asian hyväksi, mutta kuningatarta täytyy vain palvella henkilökohtaisesti. Äiti selvästi haalii ympärilleen ihmisiä, joilla on parempi asema kuin itsellä tai vaikka minulla. Hän ei anna juuri lainkaan arvoa meille vaan, meidän lasten asema on hänen alapuolellaan ja taas hänen yläpuolellaan ovat nuo hienommat ystävät. Hän on siinä välissä. Rahastaa molemmilta. Minunkin arvoni, tai pikemminkin sääliarvo riippuu siitä, kuinka huomioin hänet omassa elämässäni, teenkö hänen puolestaan asioita, ettei hänen tarvitse. Kun autan häntä, saan sitten vastapainoksi sääliä, hän säälittelee minun asioitani. Äitini ehkä kuvittelee virheellisesti säälin antamisen olevan auttamista tai hyvä teko. Sääli on pelkkä tunne tai pilkka tai jokin muu. Mitään se ei auta, jos ei toimi. Mutta äitini tuntee olevansa hyvä ihminen koska tuntee sääliä.

Äitini periaate tuntuu olevan ettei asioita voi, eikä saa mennä muuttamaan, ne ovat niinkuin ovat ja sillä hyvä. Jos joku asia on huono, se on huono ja siitä on kärsittävä. Hän on erityisen kova mielistelijä joka tekee ja sitten katsoo toisen ilmetta onko tyytyväisyys tai hyväksyntä luettavissa toisen kasvoilta. Siskonsa perhettä hän mielisteli kovasti ja he näyttivät opettavan äidilleni että kun äitini omiaan puree, he ovat silloin tyytyväisiä häneen. Hän ei tee asioita siis tehdäkseen myös itsensä tyytyväiseksi vaan tekee aina siten että muut hyväksyisivät hänet. Se ei hyödytä ketään.

Kouluttamattomilla ihmisillä, kuten äidilläni, näyttää olevan erityisen hyvät taidot mielistellä sellaisia ihmisiä, joiden hän kuvittelee voivan ratkaista hänen ongelmansa. Ilmiselvästi hän tuntee olevansa huononpi kuin muut ja nostaa itsetuntoaan omille keinoillaan. Yksi keino on juuri nuo tuttavat ja ystävät, joilla on jonkinlainen arvostatus yhteiskunnassa. Osa siitä henkilön arvosta valuu äidille kun hän tuntee ja saa sanoa ystäväkseen tai tuttavakseen sellaista joka on koulutettu ja hyvässä ammatissa. Ehkä äitini haluaa viestittää meille että hänkin voisi olla sellainen mutta...epäonni kohtasi. Se on luonnollista jos ihminen ei omista itsetuntoa niin sitä täytyy kuin lainata muilta.

Mutta sen voin sanoa kokeneeni, että jos äidillä ei ole itsetuntoa, ei hän kykene arvostamaan omia lapsiaankaan. Ainoastaan sitä voi antaa mistä itse on tietoinen, jos luottamus ja itsetunto on tuntematon, miten sitä pystyy antamaan eteenpäin? Äitini pelaa bluffia ja yrittää silä onnistua. Hän ei ymmärrä että täytyy itse osata lukea, ennenkuin voi opettaa muita lukemaan. Huomasin jo lapsena että äiti puhuu palturia jos ei jotain asiaa tiedä, hän ei uskalla paljastaa heikkouksiaan.

Hubertus
Viestit: 9
Liittynyt: 30 Touko 2018, 13:08

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertus » 24 Tammi 2019, 19:38

Olen lukenut noita kirjoituksianne tällä palstalla, ja niistä olen havainnut, että tekojen periaatteet ovat samat kuin narsistilla. Siis hylkääminen, jos ei ole äitini normien mukainen. Mutta mikä poikkeavaa hän ei koskaan suutu näkyvästi räiskähdellen en siis kertaakaan ole nähnyt hänen raivoavan. Hän ei raivostu vaan menee vain hiljaiseksi. Hän ei uhkaile, hän tekee, hän ei uhkaile siis, että hylkää tai muuta, vaan ottaa muita tilalle ja se on siinä. Koskaan ei edes korota ääntään, ja se on minusta todella outoa. Häntä emme me pienet limanuljaskat pysty häiritsemään, onko hän jo hylännyt valmiiksi meidät. Onko hänellä ollut koskaan edes kiintymyksen tunnetta meihin? Olen alkanut epäillä näin. Jos et ole hänen normiensa mukainen jäät oman onnesi nojaan, niin voisi kuvitella, että jos kyseessä olisi vieraat ihmiset näinhän sitä tekisi, mitäpä se minulle kuuluu ajatuksella. Mutta jos kyseessä on omat lapset, pitäisi asioiden olla toisin. Hän huolehtii ja huolehtii mutta aivan turhista asioista, ja se on raskasta hänellekin, mutta hän ei ymmärrä, ettei hänen tarvitse huolehtia niistä pikku asioista ja että se on meidän oma asiamme. Hän huolehtii koko ajan, vaikka olisimme jo aikuisia. Hän yrittää pitää meitä kuin henkisessä hihnassa, ettemme pääsisi hänestä edemmäs. Ehkä hän tuntee itsensä vain niin tarpeelliseksi, kun huolehtii mitättömistä asioista. Hänen elämäntyönsä olisi seisoa lapsensa selän takana vielä lapsen ollessa jo aikuinen vahtimassa, mitä lapsi tekee ja puuttua asioihin kun itse kouluttamattomana ihmisenä näkee että nyt menee väärin. Elämässä kun kaikki ei voi olla aivan suoraviivaista toimintaa ja sitä hän ei ymmärrä. Hän näkee omenat vain näkyvältä puolelta puusta, jos lapsi lähtee kiertämään puuta hän kieltää koska ei tiedä, että puun toisellakin puolella on omenia. Hän uskoo vain sen minkä näkee, eikä siis pysty kuvittelemaan, että jotakin muuta on olemassa, joka on näkymättömissä.
Hän ei raivostu, mutta minä raivostun hänen toiminnastaan, koska se on jatkuvaa minun asioiden kyseenalaistamista. Äiti vain ihmettelee että tyhjästä suuttui…no tyhjästä, mutta ehkä siitä tyhjästä mikä on hänen päänsä sisällä.

krassi
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja krassi » 26 Tammi 2019, 18:31

Tuo tyhjästä huolehtiminen on minulle tuttua yhden narsistin taholta. Kun on oikeasti tosi kyseessä eli vaikea tilanne, ei saa mitään apua. Päinvastoin hän voi pahentaa tilannetta. Pienissä merkityksettömissä tilanteissa hän on kyllä neuvomassa.

Tämä sama henkilö ei myöskään suutu koskaan. On tasainen tai humoristinen. Tasaisuus on ehkä tunteettomuutta, en tiedä...

Hubertus
Viestit: 9
Liittynyt: 30 Touko 2018, 13:08

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertus » 07 Helmi 2019, 18:34

Krassi, samanlaisesta henkilöstä on kysymys, siis tuollaista on muillakin. Tuohon liittyy vielä sellainen juttu että äiti tarjosi meille sokeria ettei me "suututtaisi" elämän kokonaisvaltaisesta huonoudesta. Siis syömme suklaata, mutta asumme veneen alla. Tietty yksittäinen hyvä ei korvaa sitä, että hyvä olisi tasaisesti levittäytynyt kaikkialle elämään. Vaan on liian hyvä ja liian huono ja ne ovat vierekkäin.

Tänään ylihyvää, huomenna kammottavaa, sellaista ei saisi olla. Liian suuri vaihtelu. Asioiden tulisi olla tasaisella tasolla, muuten elämästä tulee kuin helvetti kuten meillä, ei osaa nauttia mistään, koska tietää että huomenna voi olla katastrofi ja helvetti, vaikka tänään olisi kuinka hyvä. Se tekee ihmisestä jännittyneitä, jotka eivät kykene rentoutumaan lainkaan. Odotetaan vain milloin se huono taas tulee, ja se tulee aina varmasti.

Jollain tapaa se myös on samanlaista kuin käyttäisi alkoholia ongelmiinsa, se alkoholi ei nosta asioita kokonaisvaltaisesti ylöspäin, ei paranna mitään, vaan antaa hetkellisen hyvän olon tunteen, joka sekin on valheellinen, ts velat tuntuvat saatavilta. Kun aineen vaikutus lakkaa, ongelmainen ui hieman syvemmällä ongelmassaan kuin ennen.

Samantapainen oli näkyvissä meilläkin kotona, vaikka alkoholi ei ollut se hetkellinen kohottaja, vaan nimenomaan se oli sokeri. Makeita herkkuja piti olla, vaikka asiat olivat kuinka huonosti tahansa, ei siis oikeasti ryhdytty toimiin asioiden korjaamiseksi vaan otettiin sokerihumala, että saa hetken hurmion. Sokeri oli kuin alkoholin vastine. Äiti oli kuin sokerileipuri.

Äitini oli kuin joku vara-Jeesus, joka olisi hyvä kaikille ihmisille. Mutta se huomio menee vähän laimeaksi siinä tapauksessa oman perheen kohdalla, jos kaikille täytyy olla hyvä. Monille riittää, että he ovat omille läheisilleen hyviä, mutta äiti halusi olla hyvä kaikille. Siksi oma perhe jäi vähälle huomiolle, eikä äiti joutanut oikeasti oman perheen ongelmia miettimään, koska ympärillä on niin paljon muitakin ihmisiä, joille hän halusi antaa huomiota. Hän halusi antaa kaikille jotain, että hänestä pidettäisiin. Ongelmaksi tuli vain se, että muut ryhtyivät käyttämään tälläistä kiitospalkkaista henkilöä hyväkseen. Mutta äiti nautti siitä että saa tehdä muille ja osoittaa heille hyvyyttään. Siksi hänestä tuli hyvä ja huolehtivainen muiden näkökulmasta, mutta minunkin silmissäni hän ei ollut niinkään hyvä, vaan vähän perheensä laiminlyöjä. Hän palveli muita ja vielä ilmaiseksi, palkkona kiitos, joka kohotti itsetuntoa sen päivän ajan, mutta huomenna jo täytyisi hänen tehdä taas joku hyvä teko muille, saadakseen tuntea saman hyvän olon tunteen uudelleen.

Minua ei olisi todella ymmäretty noiden vieraiden taholta jos olisin sanonut äitini laiminlyövän omaa perhettään. Kuinka se voisi olla mahdollista muka noin hyvän ihmisen kohdalla joka tekee kuin olisi luotu palvelemaan heitä ja vielä ilmaiseksi. Ja vielä itse tyrkyttää itseään. Oikea kultakaivos muiden, täysin vieraiden, ihmisten näkökulmasta. Ehkä jollakin muilla saattaa olla samaan taipuvainen äiti.

Mistä johtuu jos joku haluaa antaa kaikille huomiota mutta ei huomaa vieressä olevia läheisiään eikä heidän tarpeitaan. Heikko itsetuntoko?

Äidille ei voi sanoa koskaan että hänessä olisi minkäänlaista vikaa. Hän loukkaantuu siitä kovasti. Hän on teenäisen hyvä, on hyvä tarkoituksella, kuin opetellut sen asian, mutta ihmisenä hän ei ole sitä. Mutta äiti uskoo sokeasti siihen omaan näyttelemäänsä roolihahmoon, hyvään persoonaan niin että hän itse kuvittelee olevansa se roolihahmo. Roolihahmo on lumivalkoinen ja puhdas, jossa ei ole tahroille sijaa. Hyvä kaikille maailman ihmisille, kaikkien yhteinen hyvä. Hän ehkä on ruvennut näyttelemään sitä hahmoa joskus ja häneltä on jäänyt se rooli "päälle" ja siten hän luulee olevansa se, jota näyttelee. Kuitenkin läheinen, niinkuin minäkin olen, näen hänen roolihahmonsa läpi. Hän siis näyttelee sitä minullekin, sen huomaa kun puhe on jotenkin sellaista, että se ei ole enää realistista, vaan kuin elokuvan repliikkejä, epätodellisen tuntuisia. Itse hän ei näe että hän on välillä erityisen inhottava ihminen, hän on täysin sokea sellaiselle. Tai jos näkee, hän varmaan ei ajattele että se on juuri hän, kun hän pääsee hyvän roolihahmon suojiin, mitään ei ole tapahtunut. Hän kieltää sen huonon puolensa, sitä ei hänelle ole olemassa.

NeitiK
Viestit: 162
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja NeitiK » 11 Helmi 2019, 13:20

Oletko kuullut termistä "yhteisöllinen narsisti"? Se on yksi hämmentävimmistä (ehkä jopa hämmentävämpi kuin covert) narsismin muodoista. En halua kommentoida suoraan kokemuksiasi, sillä olet hienosti ja monipuolisesti pohtinut niitä itse, ja se on tärkeintä. Linkkaan kuitenkin tämän infon: https://www.psychologytoday.com/us/blog ... eep-outfit, jos siitä olisi hyötyä.

Karju
Viestit: 63
Liittynyt: 22 Elo 2013, 13:23

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Karju » 25 Helmi 2019, 10:00

Olen tässä lukenut keskusteluanne ja tulee mieleen, että kyseessä voisi olla vain sosiopaattinen henkilö. Sosiopatiaan ei aina liity narsismi, vaan sosiopaatti pyrkii aina hyötymään muista, jotta ei itse tarvitsisi kaikessa korkeudessaan tehdä mitään, vaan muut tekevät asiat hänen itsensä puolesta. En ole ammattilainen tekemään diaknooseja, mutta kertomanne kokemukset antavat vahvoja viitteitä ko ilmiöstä.

krassi
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja krassi » 25 Helmi 2019, 12:07

Googlasin nopeasti sosiopaattia. Minusta se on lähellä narsismia. En oikeastaan ymmärrä, mikä ero on sosiopaatilla ja narsistilla? Wikipediassa mainitaan, että sosiopaatti on epävirallinen termi. Sinänsä tarkka luokittelu ei jùuri tuo ratkaisua asioihin.

Jatke
Viestit: 10
Liittynyt: 04 Tammi 2019, 09:48

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Jatke » 25 Helmi 2019, 15:05

Olen joskus katsonut videon siitä, mitä eroa sosiopaatilla ja narsistilla on. Juttu meni muistaakseni näin: Narsismiin ja psykopatiaan taipuvainen henkilö voi tuntea jonkin verran häpeää ja syyllisyyttä, koska hänelle on tärkeää näyttäytyä hyvältä ja kunnolliselta ulospäin. Narsisti pitää muita ihmisiä peileinään. Sosiopaatti on tuhat kertaa rankempi hyypiö. Sosipaatti ei vaan välitä. Hän ei välitä siitä, mitä muut hänestä miettivät. Sosiopaatti voi tehdä mitä kauheimpia asioita ja olla syytettynä mitä kauheimmista asioista eikä ilmekään värähdä. Toisin kuin narsisti, hän ei edes yritä syyttää muita siitä, mitä on itse tehnyt.

Harmaus
Viestit: 166
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 21:16

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Harmaus » 25 Helmi 2019, 17:52

Yhteisöllinen narsisti on silleen vaikea yleistasolla, että voi mennä helposti sekasin jo semmosen ihmisen kanssa joka on luonteeltaan altruistinen mutta itsetunto on huono, joten hän voi pyrkiä onnistumisten kautta sitä parantamaan ja kokemaan jonkinlaista sosiaalista yhteenkuuluvuutta tai hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Moni tervekin ihminen on sanonut että on tuntunut kuin identiteetti olisi viety kun esimerkiksi perhe ja naapurit eivät enää ole läsnä tai jotain semmosta. Mutta kaikestahan voi leimata narsistiksi tai sairaaksi nykyään, yksi ongelma ruokkii toista niinsanotusti.


Sosiopaatin ja narsistin eroista:
https://www.psychologytoday.com/us/blog ... narcissist

https://www.psychologytoday.com/us/blog ... -and-signs
Kuva
"Tyhmästä voi kasvaa älykäs lukemalla, hölmöstä voi kasvaa viisas kokemalla"

Vastaa Viestiin