Leimaamista

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Harmaus
Viestit: 173
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 21:16

Leimaamista

Viesti Kirjoittaja Harmaus » 11 Elo 2019, 21:21

Hetken ehti jo hengähtää ja nauttia kesästä ilman tilivelvollisuutta oikeastaan kellekään. Oli vapauttavat pari kuukautta kun ei tarvinnut miettiä keskusteluja etukäteen ja sitä mihin asettaa rajat jos sitä tai tätä sattuu. Vähän aikaa sitten tapasin erään päällepäin tosi mukavan hiukka itteäni nuoremman miehen. Tuttu tilanne, toinen olisi halunnut edetä vähän intiimimpään suhteeseen muutaman tapaamiskerran jälkeen ja itte halusin pysyä vain kavereina. Kerroin että oon kohdannut aiemmin narskuja joten haluun edetä hitaammin ja katsoa mitä tulee.. miltä itestä tuntuu.

Mies oli kyllä huomaavainen muuten, mutta joissain muissakin asioissa piti asettaa rajoja. Kyse ei ole siitä että mies tekisi väärin vaan että hän yrittää tehdä hieman liikaa, esim pieniä palveluksia ja huomionosoituksia, jolloin normaalisti mukavat eleet alkavat tuntua ahdistavilta. Tosi vaikea selittää sitä. En tiedä nostaako noi hänen tekonsa nyt vanhat ahdistavat muistot mieleen vai koettaako intuitio varoitella ettei tää ole okei. Jossain vaiheessa tunteet nousi pintaan asian tiimoilta, en enää koettanut sanoa rauhallisesti perustellen miksi vedän rajat niinkuin vedän vaan tuli oikeasti tiuskittua ja työnnettyä häntä pois.

Mies alkoi leimaamaan psykoottiseksi. Huomasin edelleenkin hämmentyneeni; onko väärin olla varovainen? Onko voimakkaampien tunteiden näyttäminen muka realiteetintajun katoamista? Eikö saa osoittaa koko olemuksellaan ja valinnoillaan useammankin päivän ajan että tarkoitat mitä sanot, vaikkei se miellyttäisi toista? Miksi tätä leimataan psykoottiseksi? Toinenkin kyllä tietää mitä tuo "oikeasti" tarkoittaa, esim äänien kuulemista ja harhojen näkemistä, ehkä tiettyä paranoidisuutta tai liikavarovaisuutta, ja silti heitti tuon kortin pöytään. Sisin sanoo että tein oikein itseni kannalta, harjoitin tervettä itsekkyyttä vaikka saatoin tietty "ylireagoida" ja vaikuttaa kiittämättömältä... silti välillä mietin olinko liian itsekäs?

Nyt kun oon pistänyt yhteydenpidon kokonaan tauolle ja hän tuli eilisiltana vastaan, hän päätti näemmä leimata mua sekopääksi myös ulkopuolisten kuullen - en tiedä ovatko miehen tuttuja vai ei. No jokainen uskoo ketä uskoo, vähän tosin harmittaa jos joku uusi sosiaalinen paskamylly alkaa tästä tai pitää alkaa todistelemaan omaa selväjärkisyyttä muille, että tulee asiallisesti kohdelluksi.

Voiko tämmöstä leimaamista kuihduttaa alkuunsa siltä varalta että tyyppi alkaa oikeasti lavastamaan hulluksi? Vai kannattaako odottaa siltä varalta jos tyyppi vaikka puhuisi itsensä pussiin?
Narsismista ollaan levitetty tietoa sukupolvien ajan, sanottu ettei tämä ole hyväksyttävää, mutta vieläkin ollaan siinä pisteessä ettei sille käytännössä tehdä yhtään mitään. Onko tästä siis hyötyä?

kaarin
Viestit: 3
Liittynyt: 03 Elo 2019, 18:11

Re: Leimaamista

Viesti Kirjoittaja kaarin » 12 Elo 2019, 03:13

On tietääkseni ihan normaalia epäillä uusia tuttavuuksia ja edetä hitaasti. Itse epäilen alkuun kaikkia, vaikka tiedän hyvin, etteivät 99% ihmisistä ole narsisteja. Omaa miestäkin epäilen hyvin herkästi, juurikin historian takia.

Sekopääksi haukkuminen muiden kuullen...tai ylipäätään, ei ole ok. Saat asettaa rajat juuri sinne mihin sinä haluat. Jos mies ei kunnioita rajojasi, et tarvitse sellaista miestä elämääsi. Hyviä miehiä on maailma täynnä.

NeitiK
Viestit: 164
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Leimaamista

Viesti Kirjoittaja NeitiK » 14 Elo 2019, 14:34

Tästä kirjoituksesta nousi useampikin asia mieleen:

1. Meillä jokaisella on omat historiamme ja syymme haluta edetä sitä tahtia mitä haluamme, sitä ei oikeastaan tarvitse edes perustella. Myös tahtomatta tuputettu "apu" rikkoo rajoja, jos sen vastaan ottaminen ei tunnu miellyttävältä. Jos kohtalaisen tuntematon ihminen tuputtaa itseään lähelle jatkuvasti käyttäen välineenä palveluksia, se on yhä lähelle tunkeutumista liian nopeasti ja liian paljon. Toista kunnioittava ja huomioon ottava ihminen kuuntelee, jos sanot hänelle jonkin asian tuntuvan olevan liikaa tai että et juuri nyt toivoisi sellaista, mutta olisit mielelläsi tekemisissä muulla tavoin. Näissä nousee aina pintaan se kysymys, kuinka tunkeutuminen verhoillaan "avuksi", ja koska kyse on "avusta", toinen ei saa kieltäytyä, koska "hänen parastaanhan tässä vain halutaan". Tämä on yksi perusharhoista, joka saa monet ihmiset hyväksymään liiallisen tunkeilun. Eri ihmisillä voi olla erilaisia motivaatioita sen taustalla, miksi he tyrkyttävät apua, mutta jos toinen ilmaisee rajansa, ja silti jatkaa, kyse on tunkeilusta (ymmärsi tunkeilija sitä tai ei). Joskus tyrkyttäjät ovat vilpittömästi hyvillä aikeilla, mutta eivät vain tajua tunkeilevansa, joskus taas tarkoitusperät ovat muunlaisia. Jos yritit ennen purkaustasi viestiä rajoistasi hänelle eri tavoilla, eikä hän kuunnellut, on täysin luonnollista, että tilanne johtaa tunteidesi paisumiseen. Jatkuva rajojen rikkominen tuottaa kasautuneita tunteita, jotka helposti purkautuvat räjähdellen. Ongelma tässä ei siis sinänsä ole se, että purkauduit, vaan se, että jollain tapaa jatkoit ja hyväksyit hänen rajarikkomuksensa jatkumisen siihen asti, kunnes räjähti. Jos kyseessä on tilanne, jossa toiselle ei pysty viestimään rajoistaan niin, että tämä kuuntelisi, jäävät keinot vähiin ja usein on pakko alkaa itse lisäämään etäisyyttä tällaiseen ihmiseen, ainakin tilapäisesti ja katsoa miten tilanne kehittyy. Jos siihen jää kyseenalaistamaan itseään ja toivomaan, että toinen yhtäkkiä tajuaisikin, suunta on väistämättä kohti jonkinlaista purkautumista.

2. Toisen ihmisen kutsuminen psykoottiseksi ei ole millään muotoa ok reaktio edes riita-tilanteessa. Pidän tätä hyvin huolestuttavana, varsinkin kun on kyse ihmisestä, joka ei edes tunne sinua hyvin. Ihmiset riitelevät, huutavat, ovat herkkiä joissain asioissa ja pelkäävät joskus ties mitä, mutta toisen "diagnosoiminen" psykoottiseksi ei ole normaali vastaus hyökkäyksen kohteena olemiseen. Jos joku ihminen olisi aidosti huolissaan ja pohtisi mahdollista psykoottisuuttasi, hän pyrkisi ohjaamaan sinulle apua, ei leimaamaan ja syyttelemään ja heittelemään diagnooseja ilmaan. Ja toiseksi, henkilö joka reagoi uhattuna olemiseen tällä tavalla jo heti näin pienen asian kohdalla (asia itsessään vaikuttaa aika pieneltä, kun ette edes ole parisuhteessa), kuulostaa hyvin sotaisalta ja kostonhimoiselta. Ilmeisesti loukkasit häntä suuresti, koska hän koki tarpeekseen jatkaa kostamistaan haukkumalla sinua myös muille ihmisille. Näkisin, että tässä on kyse lähinnä vain kostosta ja valtapelistä, ei muusta. Aidosti huolissaan oleva ihminen ei käyttäydy näin. Kaikki nämä "olenko liian yliherkkä" ja "olenko kiittämätön siitä, mitä hän antoi" ovat kysymyksiä, joita ei miettisi, jos toinen olisi aidosti halunnut sinulle hyvää. Niitä ei tarvitsisi miettiä, sillä toinen ei antaisi niille mitään aihetta. Vanha trauma narsisteista voi tietysti laukaista nämä helpommin, mutta monesti ajattelen, että aidon välittämisen kyllä tuntee ja jos sitä ei ole, sitä ei ole. Silloin on turha kokea syyllisyyttä siitä, ettei ollut tarpeeksi kiitollinen "avusta", jota ei edes annettu sinun parastasi ajatellen, vaan jostain muusta tarkoituksesta. Jos toinen halusi sinulle hyvää, sen pitäisi oikeasti antaa sinulle hyvää, eikä vain velvollisuuden olla kiitollinen tyhjästä ja palvella hänen tarpeitaan.

3. Tämän kirjoituksen pohjalta ei voi olla miettimättä, että vaistosi sanoivat alussa aivan oikein. Hän oli aivan liian tunkeileva, sillä tämä viimeinen on jo ihan liikaa. On vaikea luottaa ihmiseen, joka suututtuaan alkaa yhtäkkiä haukkumaan kaikille, että olet psykoottinen. Lisäksi se on hyvin epäkunnioittavaa sitä oikea vaivaa kohtaan, jolla ei ole mitään tekemistä sen haukkumasanan kanssa, jolla hän yrittää sinua leimata. Psykoosista kärsivissä ihmisissä ei ole mitään "vikaa", vaan kyse on sairaudesta. Jos olisit psykoottinen, se ei olisi haukkumisen asia, vaan tarvitsisit apua. Sanoisin tämän pohjalta, että vastaavia tilanteita auttaisi ehkä voimakkaampi rajojen asettaminen ennen kuin tunteet alkavat kasautua liikaa ja purkautuvat liian voimakkaasti. Jos tällaisia tapahtuu usein, sitä alkaa helposti itsekin uskomaan olevansa sekaisin. Voimakkaammalla rajojen asettamisella tarkoitan esimerkiksi selkeää etäisyyden ottamista tai muuta kieltäytymistä. Rajojen on hyvä olla tiukemmat myös silloin, jos kokee olevansa vielä trauman kanssa herkillä ja uskoo reagoivansa herkemmin. Sisimpäsi sanoo, että harjoitit tervettä itsekkyyttä, ja tämän kertomuksen perusteella ajattelen samalla tavalla. Silloinkin, vaikka varovaisuutesi oikeasti olisikin psykoosin esiasteita, tämä henkilö ei tukisi sinua, vaan päinvastoin, heittäisi sinut junan alle. Ongelma on ehkä se, että jokin osa sinusta ei vielä kunnolla luota siihen, että saat asettaa rajoja? Tai sitten se jokin osa yhä toivoo, että se mitä vaistosi sanovat, ei olisikaan totta?

4. Kun on kokemuksia narsismista taustalla, on ymmärrettävää, että monet huomionosoitukset voivat tuntua epämiellyttäviltä. Ei oikein tiedä miten suhtautua niihin, koska on oppinut niiden pitävän sisällään aina jonkin koukun. Se itsessä heräävä miellyttävyyden kokemus pelottaa, sillä pelkää joutuvansa koukkuun kiinni, ja yhtäkkiä olo alkaakin olla enemmän epämiellyttävä kuin miellyttävä. Haluaa vältellä sitä, että rentoutuisi ja joutuisi hyväksikäytetyksi, mutta samalla kokee syyllisyyttä siitä, ettei osaa ottaa asioita vastaan. Tunteet paisuvat ja kasautuvat. Omalla kohdallani olen huomannut, että aito välittäminen tuntuu aidolta. Se vain tuntuu aidolta, eikä silloin ole tarvetta hoputtaa itseään mihinkään. Niin kauan, kun jokin hiertää, ei tarvitse väkisin ottaa vastaa mitään, sitä ei vain ole siihen valmis. Lisäksi ei ole mikään normi, että kaikkien miesten pitää "liehitellä" tai mitä nyt sitten tehdäkään. Jokainen on erilainen, ja jokainen kaipaa erilaisia asioita seurustelulta. Tykkään ajatella, että jos jokin tietty tyyli tällä hetkellä elämässä ei vain tunnu itselle sopivalta, ei siihen tarvitse itseään väkisin muotittaa. Maailmasta löytyy paljon miehiä ja naisia, jotka ovat kaikki erilaisia ja toimivat eri tavalla seurustelusuhteessa (tai kaverisuhteissa). Keskustelun avulla pystytään myös kunnioittamaan toisen toiveita, ja olla esimerkiksi tekemättä jotakin, mistä toinen ei pidä, vaikka ei ihan kunnolla ymmärräkään, miksi toinen ei siitä pidä. Sinulla on lupa kantaa itse omat mieltymyksesi ja tarpeesi ja sanoa, että et pidä jostakin tyylistä. Et halua niin paljon palveluksia, koska et vain ole sellainen ihminen, ja se on ok.

5. Toisaalta olet tällä hetkellä siten onnellisessa asemassa, että hän näytti sinulle jo tarpeeksi kasvojaan. Ette ole vielä hirveän paljon pistäneet elämiänne ristiin, jolloin hän ei välttämättä jaksa olla kiinnostunut sinusta kovin pitkään. Kun jatkat neutraalilla linjalla ja pidät kontaktin hänen kanssaan minimissä, hänen kiukkunsa ehkä laimenee jonkin ajan kuluttua ja hän kiinnittää huomionsa muihin kohteisiin. Jos pidät asiat sen verran neutraaleina ja vailla tunteita, ettet onnistu vahingossa loukkaamaan häntä uudestaan, tämä voi jäädä yksittäiseksi huonoksi kohtaamiseksi. Minusta ei kauhean paljon kannata alkaa todistelemaan häntä väärässä olevaksi, sillä se usein toimii lähinnä sinua vastaan. Jatkaisin lähinnä omaa elämääni eteenpäin ja jättäisin hänet sen ulkopuolelle. Joku yksittäinen henkilö voi ehkä uskoa häntä, mutta usein juoruilla on myös tapana kuihtua ja kuolla ajan myötä pois. Moni voi tajuta, että hän haukkuu sinua vain siksi, että suuttui itse. Juorukellot taas repivät ilon irti mistä ikinä saavat, mutta ovat onneksi lyhytjännitteisiä ja vaihtavat aihetta uuden aiheen noustessa esille.

Harmaus
Viestit: 173
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 21:16

Re: Leimaamista

Viesti Kirjoittaja Harmaus » 16 Elo 2019, 09:18

Kaarin, samaa mieltä. Tolla asenteella on hyvä jatkaa.

Tosi hyvä analyysi, kiitos NeitiK.

Tossa rajojen rikkomisessa oli juuri se ongelma että toinen ei kuunnellut kun sanoin asiasta rauhallisesti ja ajattelin etten halua vetää pienistä asioista isoa numeroa... siten ne monesti alkaa kasaantumaan mutta ei voi sanoa etteikö olisi yritetty puhua kuin aikuinen aikuiselle. Ja toi "sun parastahan tässä aatellaan"/"mä luulin että tykkäät tästä" saa tehokkaasti huomion pois siitä että rajoja on rikottu liikaa tekemällä. Lievä gaslightingin muoto?

Mustakaan diagnoosien käyttö haukkumasanoina ei ole ok ja jotenkin yllättää miten niitä käytetään haukkumasanoina vaikka niiden konkreettisesta tarkoituksesta on paljon enemmän tietoa saatavilla kuin aikaisemmin. Mulle oli vikatikki että haukkui vielä kavereilleenkin, vaikka yleisestikin ajateltuna pyrin välttelemään ihmisiä jotka leimaavat toisia diagnooseilla. Oon kyllä huomannut että tää diagnoosileimaaminen on yleistä nuorisokulttuurissa (ja tää mies huomioon ottaen aikuisillakin?), mm. nykyään joka toinen omalaatuisempi ja hiljaisempi ihminen saa autisti-leiman ostaansa.

Heräsin tota ja sun sanoja miettiessä siihen, että ihan sama miten yleistä tämmöinen diagnooseilla leimaaminen on, se ei tee siitä yhtään sen hyväksyttävämpää omassa elämässä. Eikä sitä tartte ottaa vitsillä vaikka toinen sanoisikin niin. Tolla mukamas vitsillä leimaamisella etsitään juuri haavoittuvia uhreja joita voidaan kiusata myöhemmin.
NeitiK kirjoitti:Ongelma on ehkä se, että jokin osa sinusta ei vielä kunnolla luota siihen, että saat asettaa rajoja? Tai sitten se jokin osa yhä toivoo, että se mitä vaistosi sanovat, ei olisikaan totta?
Mulla monesti tulee mietittyä erilaisuuden hyväksymistä tässä tilanteessa, yritän tulla toimeen vaikka toisen temperamentti ja tavat eivät menisi yksi yhteen. Mulla on ollut tapana katkoa välejä ja etääntyä muista tosi herkästi ja lopulta jään yksin, siis ettei mitään kontaktia saman ikäisiin ole mikä myös on raastavaa. Pitkällä tähtäimellä siinä katoaa kosketus terveen arjen pyörittämiseen, mikä nykymaailmassa vaatii ihmiskontaktia halusi tai ei. Tässä tilanteessa välien katkominen on jo oikeutettua, mutta yleisellä tasolla oma tilanne tekee haavoittuvaksi sille että tekee päätökset haitallisten ihmisten kohdalla liian myöhään.


Joku yksittäinen henkilö voi ehkä uskoa häntä, mutta usein juoruilla on myös tapana kuihtua ja kuolla ajan myötä pois. Moni voi tajuta, että hän haukkuu sinua vain siksi, että suuttui itse. Juorukellot taas repivät ilon irti mistä ikinä saavat, mutta ovat onneksi lyhytjännitteisiä ja vaihtavat aihetta uuden aiheen noustessa esille.
Tätä monesti toivoi menneisyyden isompien kiusaamistilanteiden synnyttyä. Eli "kyllä ihmiset nyt on jo aikuistuneet, ei ne enää lähde lapsellisuuksiin mukaan" ja voi kuinka väärässä olinkaan. :D Myönnettäköön että mulle turvallisin tapa on odottaa paskaa niskaan niin sitten ei satu niin paljon kun sitä tulee ja positiiviset yllätykset tuntuvat mukavammilta. Mutta kuormittavaa se kyllä on. Toivottavasti pilkka osuisi jätkän omaan nilkkaan.
Narsismista ollaan levitetty tietoa sukupolvien ajan, sanottu ettei tämä ole hyväksyttävää, mutta vieläkin ollaan siinä pisteessä ettei sille käytännössä tehdä yhtään mitään. Onko tästä siis hyötyä?

krassi
Viestit: 234
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Leimaamista

Viesti Kirjoittaja krassi » 17 Elo 2019, 06:34

Ihanteellinen tavoitteeni on se, että oppii laittamaan rajat luontaisesti. Joillakin ihmisillä on ilmeisesti lapsuudessa opittu tapa suojautua ja laittaa rajat. Muiden heikommilla eväillä varustettujen on opeteltava aikuisena. Oppiminen tapahtuu erehdysten ja onnistumisten kautta. Harmauksen raju reaktio johtuu käsitykseni mukaan siitä, että päästi tunkeilun liian pitkälle. Raju reaktio on paljon parempi kuin suostuminen uhriksi. Näin tapahtuu, kun opettelee. Seuraavan kerran tullessa toimii ehkä nopeammin eikä tule voimakasta yhteenottoa. Minulla on ollut vastaavia tapahtumia.

Tiedostan hyvin sen, että laittaa herkästi välejä poikki ja ottaa etäisyyttä. Tämä voi johtaa ajoittaiseen yksinäisyyteen. Sekin on minusta parempi kuin miellyttää muita liian paljon oman hyvinvoinnin kustannuksella. Ollaan optimistisia ja opetellaan luontaisten rajojen laittamista ilman konflikteja.

Diagnooseilla haukkuminen on törkeää. Kaikenlaista muotia sitä tulee. On minuakin haukuttu harhaiseksi. Ehkä paras reagointi on täysi välinpitämättömyys ulkoisesti, vaikka kuinka ottaisi päähän.

Harmaus
Viestit: 173
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 21:16

Re: Leimaamista

Viesti Kirjoittaja Harmaus » 23 Elo 2019, 13:25

krassi kirjoitti:Sekin on minusta parempi kuin miellyttää muita liian paljon oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Tää oli hyvin sanottu ja ihan totta.
Diagnooseilla haukkuminen on törkeää. Kaikenlaista muotia sitä tulee. On minuakin haukuttu harhaiseksi. Ehkä paras reagointi on täysi välinpitämättömyys ulkoisesti, vaikka kuinka ottaisi päähän.
Aiheesta vähän sivuten, https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006213171.html
Toi "ympäristöpsykoosin lietsontaa" sanavalintana muistutti taas tästä. Aikuinen mies eikä tunnu tietävän mitä psykoosi tarkoittaa. Tässä on kyse tiedonlevityksestä jonka kääntöpuoli on massojen kontrolloiminen mielipiteisiin vaikuttamisella sen tiedon pohjalta. En usko että tässä kummiskaan valheellista tietoa levitetään.

Muistan Krassi kyllä nuorempana kun äiti haukkui myös harhaiseksi. Riitti jo se ettei toiminut kuten äiti halusi tai oli eri mieltä, koska silloin en olisi alistuja äidin kontrollipelissä vaan hänestä erillinen ja omaa tahtoaan kunnioittava ihminen. Olisi ymmärrettävää jos olisi oikeasti meno ollut semmoista teinirellestystä ja hunningolla elämistä, mutta meikän nuoruus oli sitä että mentiin kouluun, tultiin kotiin ja istuttiin kiltisti ja hiljaa huoneessa loppupäivä. Sama rutiini joka päivä. Omia toiveita sen ulkopuolelta ei saanut olla, tai jos sai, niiden piti jotenkin palvella sitä kuvaa mitä äiti halusi mun olevan hänelle. Ei sitä mitä itse halusin, siihen löytyi aina joku leima, peloke tai rajoite miksen saa. Kiusaaminen lisäsi sitä ettei ollut edes kavereita jotka olisi auttaneet avartamaan maailmaa kodin ulkopuolelle turvallisesti, ilman että joudun ojasta allikkoon ja pahemmin hyväksikäytetyksi. Sillä itsetunnolla en voinut muuta sitten. Äidin kanssa on edelleen hankala asettaa rajoja, mutta nyt kun asun omillani ja oon uhannut toistuvasti rikosilmoituksella, hän on löysännyt otetta. Olemme enää vain muodollisesti tekemisissä toisinaan.

Tiedän tosin myös muutaman "psykoosipotilaan" jotka eivät tosiaankaan ole harhaisia vaan heillä on huonot rajat ja elämänhalu nolla. He eivät tiedä mitä olla tai tehdä ilman että ulkopuolinen sen heille määrittelee. Tilanne on heille hankala, mutteivät he siinä tilassa ole psykoottisia. Tasan yhden psykoottisen ihmisen olen elämässäni nähnyt ja hän tosiaan kuuli ääniä, puhui niille pelokkaasti. Vierestä katsojana en nähnyt tai kuullut mitään muuta kuin hänen puheensa tyhjälle. Hän ei ollut vaarallinen tai huomioinut mun läsnäoloa siinä tilassaan mutta käytös oli häiritsevää. Hän koki psykoosin. Ärsyttää miten sitä käytetään väärin ja haukkumasanana.
Narsismista ollaan levitetty tietoa sukupolvien ajan, sanottu ettei tämä ole hyväksyttävää, mutta vieläkin ollaan siinä pisteessä ettei sille käytännössä tehdä yhtään mitään. Onko tästä siis hyötyä?

Vastaa Viestiin