KESKUSTELUFOORUMI

Yle uutisten artikkeli ja viime viikon tapahtumat ovat taas herättäneet pohtimaan aihetta. Henkinen väkivalta voi usein jopa olla pahempaa kuin fyysinen. Tässä linkki artikkeliin: https://yle.fi/uutiset/3-10399350

Oli kyllä.hyvä kiitos

Henkinen väkivalta pitäs kriminalisoida, ainakin jos on selkeetä näyttöä että sitä tapahtuu pidempäänkin. Ei se tuo välttis enää oikeutta mun koulukiusaamisista tai henkisestä väkivallasta mitä äitini ja entinen kaverini mulle teki, mutta ainakin voisi toivoa että aiemmin tätä tehneet joutuisivat kantamaan sosiaalista häpeätahraa teoistaan hautaan asti. Tai vaihtoehtoisesti pitäs vaan lopettaa se sosiaalinen aivopesu että henkistä väkivaltaa ei saa harjoittaa, jos kumminkin kaikki joutuu hyväksymään että yhteiskunnassa mennään pohjimmillaan viidakon laeilla. Sitten ei voitaisi sanoa mullekaan "häpeä!" jos uskaltautuisin kostamaan kiusaajilleni pakottaakseni oikeudenmukaisuuden noitten ihmisten kalloihin kun eivät puheella ja poistumisellani usko. Myönnän olevani vihainen ja katkera, haluun ilmaista tunteeni asiaan liittyen ilman mitään uusia leimaamisia.

Harmaus kirjoitti: ↑

18 Syys 2018, 09:15

Henkinen väkivalta pitäs kriminalisoida, ainakin jos on selkeetä näyttöä että sitä tapahtuu pidempäänkin. Ei se tuo välttis enää oikeutta mun koulukiusaamisista tai henkisestä väkivallasta mitä äitini ja entinen kaverini mulle teki, mutta ainakin voisi toivoa että aiemmin tätä tehneet joutuisivat kantamaan sosiaalista häpeätahraa teoistaan hautaan asti. Tai vaihtoehtoisesti pitäs vaan lopettaa se sosiaalinen aivopesu että henkistä väkivaltaa ei saa harjoittaa, jos kumminkin kaikki joutuu hyväksymään että yhteiskunnassa mennään pohjimmillaan viidakon laeilla. Sitten ei voitaisi sanoa mullekaan "häpeä!" jos uskaltautuisin kostamaan kiusaajilleni pakottaakseni oikeudenmukaisuuden noitten ihmisten kalloihin kun eivät puheella ja poistumisellani usko. Myönnän olevani vihainen ja katkera, haluun ilmaista tunteeni asiaan liittyen ilman mitään uusia leimaamisia.

Niin pitäisi kriminalisoida, varsinkin kun nykyään on tallennusvälineet, että voi nauhoittaa puhetta jne. Tuntuu, että se ettei sitä ole jo kriminalisoitu, johtuu entisistä ajoista, jolloin väkivalta pystyttiin "todentamaan" ainoastaan fyysistä jäljistä (mustelmat, haavat, arvet), tai no tietenkin todistajan avulla myös.. olisihan se todistaja pystynyt todistamaan henkisen väkivallankin, en edes ymmärrä miksi sitä ei ole kriminalisoitu jo

krizz kirjoitti: ↑

18 Loka 2018, 00:36

Harmaus kirjoitti: ↑

18 Syys 2018, 09:15

Henkinen väkivalta pitäs kriminalisoida, ainakin jos on selkeetä näyttöä että sitä tapahtuu pidempäänkin. Ei se tuo välttis enää oikeutta mun koulukiusaamisista tai henkisestä väkivallasta mitä äitini ja entinen kaverini mulle teki, mutta ainakin voisi toivoa että aiemmin tätä tehneet joutuisivat kantamaan sosiaalista häpeätahraa teoistaan hautaan asti. Tai vaihtoehtoisesti pitäs vaan lopettaa se sosiaalinen aivopesu että henkistä väkivaltaa ei saa harjoittaa, jos kumminkin kaikki joutuu hyväksymään että yhteiskunnassa mennään pohjimmillaan viidakon laeilla. Sitten ei voitaisi sanoa mullekaan "häpeä!" jos uskaltautuisin kostamaan kiusaajilleni pakottaakseni oikeudenmukaisuuden noitten ihmisten kalloihin kun eivät puheella ja poistumisellani usko. Myönnän olevani vihainen ja katkera, haluun ilmaista tunteeni asiaan liittyen ilman mitään uusia leimaamisia.

Niin pitäisi kriminalisoida, varsinkin kun nykyään on tallennusvälineet, että voi nauhoittaa puhetta jne. Tuntuu, että se ettei sitä ole jo kriminalisoitu, johtuu entisistä ajoista, jolloin väkivalta pystyttiin "todentamaan" ainoastaan fyysistä jäljistä (mustelmat, haavat, arvet), tai no tietenkin todistajan avulla myös.. olisihan se todistaja pystynyt todistamaan henkisen väkivallankin, en edes ymmärrä miksi sitä ei ole kriminalisoitu jo

Joo. Yleensä se vaan että noita pitäs kans pystyä taltioimaan pidemmältä aikaväliltä jotta voitaisiin todeta kiusaamisen olevan toistuvaa, systemaattista tai jatkuvaa, koska yksi tai kaksi satunnaista ilkeää sanomista toiselle ei vielä todista onko se kiusaamista vai huono päivä. Oon taltioinut tolleen äitini puheita joskus, uhkasin pistää youtubeen sitten ulkopuolisten arvioitavaksi jos ei itse henkistä väkivaltaansa tiedosta. Mutta hohhoijaa, tässä syyllistyisin mukamas itse kunnianloukkaukseen vaikka koetan puolustautua henkiseltä väkivallalta. Ja kyllä sekin joskus latasi musta videon nettiin, eikä saanut muuta kuin huomautuksen palvelun ylläpidolta ennen kuin video lähti.
Me jotka ollaan oltu uhreja tiedetään ero, mutta kun näitä pitäs vielä ulkopuolisillekin saada menemään jakeluun... paras olisi jos oman käden oikeutta saisi jakaa (ilman mitään "älä tee sitä tai olet itse samanlainen") koska valtio ei sitä velvollisuudekseen koe. Kummiskin suurin osa patologisten narsistien kohdanneista voi sanoa ettei noitten olemassaolosta ole kellekään mitään hyötyä tai iloa, ellei itse ole samanlainen?

Harmaus kirjoitti: ↑

18 Loka 2018, 15:45

krizz kirjoitti: ↑

18 Loka 2018, 00:36

Harmaus kirjoitti: ↑

18 Syys 2018, 09:15

Henkinen väkivalta pitäs kriminalisoida, ainakin jos on selkeetä näyttöä että sitä tapahtuu pidempäänkin. Ei se tuo välttis enää oikeutta mun koulukiusaamisista tai henkisestä väkivallasta mitä äitini ja entinen kaverini mulle teki, mutta ainakin voisi toivoa että aiemmin tätä tehneet joutuisivat kantamaan sosiaalista häpeätahraa teoistaan hautaan asti. Tai vaihtoehtoisesti pitäs vaan lopettaa se sosiaalinen aivopesu että henkistä väkivaltaa ei saa harjoittaa, jos kumminkin kaikki joutuu hyväksymään että yhteiskunnassa mennään pohjimmillaan viidakon laeilla. Sitten ei voitaisi sanoa mullekaan "häpeä!" jos uskaltautuisin kostamaan kiusaajilleni pakottaakseni oikeudenmukaisuuden noitten ihmisten kalloihin kun eivät puheella ja poistumisellani usko. Myönnän olevani vihainen ja katkera, haluun ilmaista tunteeni asiaan liittyen ilman mitään uusia leimaamisia.

Niin pitäisi kriminalisoida, varsinkin kun nykyään on tallennusvälineet, että voi nauhoittaa puhetta jne. Tuntuu, että se ettei sitä ole jo kriminalisoitu, johtuu entisistä ajoista, jolloin väkivalta pystyttiin "todentamaan" ainoastaan fyysistä jäljistä (mustelmat, haavat, arvet), tai no tietenkin todistajan avulla myös.. olisihan se todistaja pystynyt todistamaan henkisen väkivallankin, en edes ymmärrä miksi sitä ei ole kriminalisoitu jo

Joo. Yleensä se vaan että noita pitäs kans pystyä taltioimaan pidemmältä aikaväliltä jotta voitaisiin todeta kiusaamisen olevan toistuvaa, systemaattista tai jatkuvaa, koska yksi tai kaksi satunnaista ilkeää sanomista toiselle ei vielä todista onko se kiusaamista vai huono päivä. Oon taltioinut tolleen äitini puheita joskus, uhkasin pistää youtubeen sitten ulkopuolisten arvioitavaksi jos ei itse henkistä väkivaltaansa tiedosta. Mutta hohhoijaa, tässä syyllistyisin mukamas itse kunnianloukkaukseen vaikka koetan puolustautua henkiseltä väkivallalta. Ja kyllä sekin joskus latasi musta videon nettiin, eikä saanut muuta kuin huomautuksen palvelun ylläpidolta ennen kuin video lähti.
Me jotka ollaan oltu uhreja tiedetään ero, mutta kun näitä pitäs vielä ulkopuolisillekin saada menemään jakeluun... paras olisi jos oman käden oikeutta saisi jakaa (ilman mitään "älä tee sitä tai olet itse samanlainen") koska valtio ei sitä velvollisuudekseen koe. Kummiskin suurin osa patologisten narsistien kohdanneista voi sanoa ettei noitten olemassaolosta ole kellekään mitään hyötyä tai iloa, ellei itse ole samanlainen?

Niin pitäisi pitkältä aikaväliltä, ja hankala osoittaa aina, kun ne tekee sitä niin silleen, että vaikka olisi puheet nauhoitettu, niin niistä selittää että tämä ja tämä tarkoittaa sitä ja sitä jne... Tosi vaikea juttu Ja kun ne osaa sanoa "just ne oikeat sanat" mitkä tuntuu aivan hirveältä. Ja ulkopuolisen korvaan ei miltään. Mitä tarkotat oman käden oikeudella, ai siis fyysistä väkivaltaaa vaiii?

Tää on parisuhdepuolella joooo, mutta jos on narsisti vanhempi, niin siinä on kieroa kun on ensin kasvattanut lapsen, ja opettanut kaiken. Ja sitten lapsi siinä oppinut että tämä ja tämä aiheuttaa tällaista ja tällaista. Että narsisti varta vasten kasvattanut silleen, ja sitten osaa käyttää niitä sairaita taktiikoitaan omaan lapseensa. Tosi kieroa.

Itse en ole koskaan kokenut fyysistä väkivaltaa, joten vaikea arvioida kumpi on pahempaa. Henkistä väkivaltaa olen kokenut mutta en sitä parisuhteen aikana heti edes tunnistanut henkiseksi väkivallaksi. Nt myöhemmin olen miettinyt että jos parisuhteessani olisi ollut fyysistä väkivaltaa ja selkeää henkisstä väkivaltaa (suoranaista nimittelyä, haukkumista ym.) niin olisinko aiemmin älynnyt lähteä suhteesta pois. En tiedä. Ehkä senkin olisin kääntänyt omaksi syykseni.
Vasta nyt olen ymmärtänyt että yksi iso syy pahaan olooni johtui henkisestä väkivallasta, joka oli hyvin piilotettua. Esim. mieheni ei koskaan suoraan syyllistänyt minua tai kieltänyt minulta mitään mutta sanoillaan hän sai minut syyllistymään. Jos ostin itselleni vaatteen, hän yleensä totesi "oliko tuo nyt varmasti tarpeellinen ostos". Kun siihen totesin että oli, tarvitsen töissä ehjät housut, hän vastasi että kyllä sinulla varmasti kaapissa on ehjät, jos vain viitsisit etsiä. Jos jatkoin ja sanoin että ei ole, tule vaikka katsomaan, hän ei suinkaan tullut katsomaan vaan totesi "älä viitsi, sinä olet naurettava noiden valheiden kanssa."
Aikaan myöten minä itsekin ajattelin, että juuri minä olen laiska, saamaton, itsekäs. Syyllistin myös itseni, kun mieheni pitkään jatkunut kaksoiselämä paljastui. Jossain vaiheessa mies otti myös lapset mukaan tähän henkiseen väkivaltaan. Mies vitsaili minun ulkonäöstä, tekemisistä ja varsinkin virheistä lasten kuullen ja otti lapset mukaan vitsailuun. Kun lopulta huomautin ja sanoin, että minusta ei ole kivaa että jatkuvasti muu perhe vitsailee minulla, vastaus mieheltä oli "kyllä aikuisen ihmisen pitää pikkuisen huumoria kestää ja eikö se kaikki ole totta mistä olen huomauttanut. Etkö kestä totuutta."
Pitkään jouduin itselleni selvittämään missä menee normaalin huumorin, asioista huomauttamisen ja ikävistä asioista puhumisen ja henkisen väkivallan raja.
Miksi sitten kestin vuosikausia henkistä väkivaltaa edes tunnistamatta sitä. Taustalla on oma huono itsetuntoni sekä läheisriippuvuus. Minulla ei koskaan ole ollut kovin hyvää itsetuntoa ja parisuhteeni vain huononsi sitä entisestään. Tällä hetkellä, kun erosta on muutama vuosi on itsetuntoni kohentunut huimasti. Toki olen paljon joutunut pohtimaan nimenomaan tätä läheisriippuvuutta ja syitä siihen.

Kai jokainen sentään ymmärtää sen, että jos oman käden oikeutta alettaisiin antelemaan, siitä seuraisi kaaos, jossa kaikki tuhoaisivat toisiaan? Oman käden oikeus kun ei yleensä ole se kaikkein oikeudenmukaisin oikeus vaan kohdistuu myös täysin syyttömiin ihmisiin, ja voi olla seurausta myös hyvin vääristyneistä tavoista nähdä asioita. Ei me uhritkaan aina nyt ihan selväpäisiä olla kaikissa tunnekuohuissamme, niin että voitaisiin alkaa oikeudenmukaisia rangaistuksia jakelemaan. Sitä kyllä silti soisi enemmän, mitä tämä Riina-Maria Metsokin jossain sanoi, että uhrit saisivat puhua omilla nimillään kokemuksistaan (jos haluavat), ilman että ollaan niin tarkkana, niin tarkkana siitä, että väkivallan tekijää pitää suojella. Kyllä ihmisellä pitää olla oikeus puhua omista kokemuksistaan oman näkökulmansa kautta.


Mutta itse asiasta, hienoa, että tällainen kirja on kirjoitettu. Rohkeita ihmisiä, jotka ovat omaa tarinaansa siihen jakaneet. Tällaista todellakin tarvitaan. Tuo mitä Sirocco kirjoitti, että henkinen väkivalta on oikeasti niin helposti piiloutuvaa, on hyvin tyypillistä. Sitä joutuu todellakin miettimään sitä, että missä menevät rajat. Samalla se liian usein kätkeytyy myös muiden silmiltä, vaikka se tapahtuisi suoraan heidän edessään. Backfired-kommentit (esim. mukakehut, jotka ovat todellisuudessa piikkejä), ns. "huumori" ja koiranpilli (toisen herkkään paikkaan iskeminen niin, että muut läsnä olijat eivät tajua sanotun loukkaavuutta) esimerkiksi.

Sirocco, hyviä huomioita teit. Miten lapset muuten suhtautui, menikö ne vitsailuun mukaan vai tajusiko ne että jotain on pielessä? Aika tympeää jos pitää tehdä raporttia toiselle ostoksista joita oikeasti tarttee, eri asia se on impulssiostelijan tapauksessa. Toisaalta sitä arvostaa narskun "brutaalia totuutta" mutta toisaalta narsku voi myös vääntää sitä brutaalia totuutta silleen että se varmasti loukkaa kohdettaan eikä lukeudu enää itseilmaisuun, terveeseen sarkasmiin tai kyseenalaiseen läppään.

NeitiK, eihän joka pikku vastoinkäymisestä tarttekaan mitään oman käden oikeutta jaella. Jos ei ole kykyä antaa anteeksi ja oppia virheistään, sillon on vajonnut ehkä jopa alemmas kuin henkilöt keille noin haluisi tehdä. Toivon että ymmärrät silti mistä tuun tän mielipiteen kanssa. Jos joku on vuosia hyväksikäyttänyt ja harrastanut henkistä väkivaltaa sua kohtaan, onko oikein antaa sen vaan jatkaa ilman mitään seurauksia? Onko tää nykynen oikeusjärjestelmä yhtään sen oikeudenmukaisempi kuin oman käden oikeus? Ja kuinka paljon tarttee odottaa että systeemi olisi kunnolla oikeudenmukainen, milloin henkistä väkivaltaa aletaan tarkastella enemmän? Ei narsku kysele lupia tai välitä mitä niiden teoista seuraa muille - kuinka paljon me ollaan velvollisia välittämään kunnes on oikeutettua uhmata niiden valtaa sen sijaan että noudattaa yleistä ohjetta "pistä narsku no contactiin, lähde sen otteesta, etäänny, keskity oman elämäsi jatkamiseen - älä taistele koska et voi voittaa". Tosin nää on jokaisen omia valintoja, haluun herätellä näitä ajatuksia edelleen koska mun mielestä uhreja ohjeistetaan silti liikaa tyytymään "kunnollisuuteen" ja olemaan aina narsistien ja psykopaattien alapuolella. Samat ihmiset yhteiskunnan valta-asemissaan voisivat tuhota nää kaikki kiltit, moraaliset ja kunnolliset vain siksi koska uskalsivat enemmän, likasivat kätensä, tekivät kaikkensa voittaakseen, vaikkei muut hyväksyneet, siksi heistä tuli johtajia.. Yhteiskunta ei palkitse väkivaltaa kohdanneiden ja kiusattujen kiltteyttä saati rankaise henkistä väkivaltaa harjoittaneita, vaikka niin halusin uskoa liian pitkään.

Ymmärrän sen tunteen, että tuntuu, ettei halua jättää asioita vain olemaan, ilman että pahoista teoista seuraa mitään. Kaikkien näiden tunteiden realistisuuden vuoksi haluankin antaa näkemyksellesi sijaa, mutta koen, että tämä on aihe, johon haluan vastata. Yleisesti "oman käden oikeus" on sellainen asia, johon vedän selkeästi rajat, koska se luo maailmasta narsistista. Oman käden oikeus kumpuaa uhriudesta, ja uhriudesta pois päässyt ihminen ei koe enää tarvetta oman käden oikeuteen. (https://ketunhantak.blogspot.com/2018/0 ... -uhri.html) Läheisriippuvainen osa minusta on huolissani selviytyjistä, jotka jäävät kiinni tähän kokemukseen siitä, että maailma on joka tapauksessa narsistinen, ja miksi en sitten itsekin toimisi niin. Yritän hillitä itseäni siinä, että jokaisella kun on kuitenkin oikeus valita itse omassa elämässään, niin en kauheasti halua siihen puuttua. Haluan silti tuoda esille, että uhriudesta käsin toimiminen tuhoaa jokaista itseään, ilman haluttuja tuloksia. Vähemmän seurauksia siitä on sille narsistille, jolle halusi kostaa. Se mikä tuhoutuu, on oma itse sisältä. On kuitenkin täysin ymmärrettävää, että tällainen kokemus maailmasta muodostuu, että kaikki ovat narsistisia, näiden kokemusten jälkeen. (https://ketunhantak.blogspot.com/2018/1 ... a-oma.html) Se ei kuitenkaan ole totta, maailmassa on myös paljon eri tasoisesti hyviä ihmisiä, ja paljon hienoja asioita. Maailmassa on paljon muutakin, ja meillä kaikilla on mahdollisuus löytää niitä muita asioita. Maailma ei ole vain lampaita ja johtajia, vaikka näin elämässäni ollut narsisti aina sanoikin. Hänenhän maailmassaan se on niin, mutta me voimme päästä siitä ulos.

Ymmärrän, että siinä vaiheessa kun ei ehkä ole päässyt päästämään vihaansa tarpeeksi ulos tai ei ole kokenut saaneensa jostain oikeudenmukaisuuden kokemuksia, ei ole ehkä vielä valmis vain "päästämään irti narsistista". Itselläni tuo tarve hiipui sitä myötä, kun aloin löytää muuta merkityksellistä elämääni. Jokaisen polku tosin on erilainen, joten voihan se olla, että sinun tarvitsee jollain tapaa tuoda julkiseksi ja esille kokemaasi niin, että muut ymmärtävät, mitä olet kokenut ja millainen narsisti on ollut. Lait eivät estä sitä, että jaat kokemaasi ei-julkisesti, mutta kuitenkin nimillä sanottuna, joillekin ihmisille. Itse jos ajattelen elämässäni ollutta narsistia, en oikein löydä mitään syytä miksi "kostaa" tai "näyttää" tai muuta. Ihan vain yksinkertaisesti jo sen takia, että olen läheltä nähnyt miten hänen elämänsä ei ole mitenkään mahtavaa (en vaihtaisi paikkoja) ja että hänen tunne-elämänsä on vain kaaos ja ollut sitä jo lapsuudesta asti, jossa hän on todennäköisesti kärsinytkin jo aika paljon. Millään mitä minä tekisin, sillä ei olisi mitään merkitystä kokonaisuudessa, se olisi vain kärpäsenkakka verrattuna koko ongelmavyyhtiin. Asetan seuraukset vain itseni kohdalta, eli asetan omat rajani, mitä omassa elämässäni siedän ja mitä en, muuhun minulla ei ole niin jumalallista ymmärryskykyä, että voisin "tuomioita" asettaa. Suuresta osasta hänen elämästään en edes tiedä yhtään mitään. Lopulta narsistiset ja psykopaattiset ihmiset eivät ole niin "mahtavia" ja ihailtavia, sillä heiltä usein puuttuu halu tehdä töitä tavoitteidensa eteen. Jos he eivät pääse loisimalla tai muita hyväksikäyttämällä eteenpäin, he harvemmin pääsevät yhtään mihinkään. Heillä ei ole kykyä rakentaa pitkäikäisiä ja kestäviä rakenteita elämäänsä. Siinä ei ole mielestäni mitään ihailtavaa, eikä se tee meistä "psykopaattien alapuolella olevia".

Ehkä se vaikein tähän traumaan liittyvä asia, joka pitää hyväksyä, on se, että maailma ei ole aina reilu, vaikka meille niin opetetaankin. Karma ei aina tule puremaan pahantekijöitä persuksiin, mutta se ei tarkoita, että meidänkin pitäisi ruveta hyväksikäyttäjiksi. Maailmassa on paljon paljon paljon muutakin kuin tällainen joko-tai todellisuus.

Loppuun haluan kuitenkin mainita uudelleen (ettei se huku tuonne omien mielipiteideni joukkoon), että jokaisella on oma polku kujettavanaan ja omat oivallukset löydettävänään. Vaikka minun polkuni nyt on mennytkin näin, jollain toisella se voi mennä toisia reittejä pitkin. Jos jokin tunne valtavasti painaa sisällä, sillä on usein jokin tarkoitus ja viesti kerrottavanaan, ja sitä kannattaa tosissaan miettiä. Jos kokee, että jokin epäoikeudenmukaisuus on jäänyt, niin ehkä on joitakin asioita mitä voi tehdä? Maailmassa on paljon epäkohtia, ja tällä palolla voisi jotakin ehkä oikeasti saada aikaiseksikin menemällä mukaan johonkin toimintaan? Esim. juuri henkisen väkivallan näkyväksi tekemisen puolesta toimiminen on todella tärkeää nykypäivänä.