Kun minä sekosin.. vai tulinko järkiini?

Narsistit parisuhteessa/avioliitossa. Täällä voit keskustella kaikista parisuhteeseen, avioliittoon yms. liittyvistä asioista.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Vastaa Viestiin
BaraJag
Viestit: 5
Liittynyt: 09 Kesä 2018, 18:03

Kun minä sekosin.. vai tulinko järkiini?

Viesti Kirjoittaja BaraJag » 11 Kesä 2018, 15:52

Seuraa pitkä vuodatus, toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun saakka.

Puolitoista vuotta sitten tapasin miehen, ajattelin, että no nytpä onni potkaisi! Olin ihan hiljattain eronnut suhteesta, joka sisälsi sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Ajattelin tosiaan, että no nyt, kaiken sen kurjuuden jälkeen maailmankaikkeus palkitsee minua sillä, että tapaan sen oikean. Mies oli huomioiva, puhui kauniisti, ajoi tapaamaan arkenakin yli sadan kilometrin päähän.

Melko pian aloimme puhua yhteenmuutosta. Kun olin irtisanonut asuntoni, alkoivat ensimmäiset riidat, en edes tarkalleen muista mistä, mutta lopulta ajattelin, että no kumpaankin varmaan jännittää.

Eroa tehtiin joka toinen kuukausi. Nyt lopulta mies halusi ihan oikeasti erota ja minä olisin taas vaan halunnut jatkaa, olla parempi, muuttua. Järjellä tiesin, että ero on oikein, mutta olisin tehnyt mitä vain jotta se kamala paha olo olisi mennyt pois. Eron tiimellyksessä miehen lähipiiristä otti minuun yhteyttä henkilö. Hän kertoi mieheni menneisyydestä, yhteenvetona voidaan todeta, että mies on valehdellut minulle mm. entisestä suhteestaan kaiken. Vertasihan hän aina minua exäänsä, milloin hyvässä, useimmiten pahassa. Jotenkin loppuivat voimat, minulta joka olen aina pärjännyt, hain apua ja kertoessani suhteesta kriisikeskuksessa, oli heidän ensimmäinen kommenttinsa, että olen kokenut henkistä väkivaltaa.

Kyllähän se niin on ollut, että aina vika on ollut minussa, milloin en ole imuroinut tarpeeksi, milloin liian lihava tai liikaa harrastuksissa. Empatiakykyä miehellä ei ole nimeksikään, esimerkiksi eron jälkeen (joudumme vielä asumaan yhdessä) pyörryin sellaisin seurauksin, jotka olisivat voineet olla vakavia, mutta selvisin revähtäneillä kaulalihaksilla, kuhmuilla ja naarmuilla. Miestä ei ole kiinnostanut yhtään miten voin. Sen sijaan hän itse jaksaa valittaa alituiseen, eikä mikään ole koskaan hänen vika, milloin vika on vanhemmissa, yhteiskunnassa tai minussa. Kateus työtäni ja opintojani kohtaan on ollut selvää.

Nyt eron jälkeen hän on välillä todella mukava ja asiallinen, välillä huutaa vittusaatanaa.

Taas mietin, että olenkohan minäkin kuitenkin se hullu? Se joka ei osaa ymmärtää, että vika on itsessäni, eikä toisessa. Olen aina harannut vastaan ihmisten kevyttä nimittämistä narsisteiksi. Voisiko nyt kuitenkin olla, että kohtasin sellaisen?

minna69
Viestit: 18
Liittynyt: 05 Loka 2017, 06:29

Re: Kun minä sekosin.. vai tulinko järkiini?

Viesti Kirjoittaja minna69 » 12 Kesä 2018, 09:08

Onko sillä juuri merkitystä onko hän narsisti vai ei? Itsekkin olen yrittänyt ymmärtää ja antaa kaikenlaista diagnosia mieheni käytökselle ja tavalla jolla hän on minua kohdellut. Ei kukaan meistä ole täydellinen, olen tehnyt omat virheeni liitossamme ja koen siitä syyllisyyttä, mutta koita ajatella asiaa tällä tavalla: jos sinun tyttäresi tai poikasi olisi samanlaisessa suhteessa kuin sinä ja katsoisit vierestä - mitä sanoisit heille??

Harmaus
Viestit: 132
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 21:16

Re: Kun minä sekosin.. vai tulinko järkiini?

Viesti Kirjoittaja Harmaus » 12 Kesä 2018, 12:54

Ei toi terveeltä suhteelta ainakaan kuulosta. Jokainen pari riitelee joskus ja jokasella on omat prioriteettinsa, mut jos suhde alkaa pyöriä vaan toisen ihmisen tärkeyden ympärillä ja toiselle kasaantuu yksipuolisesti ne "ikävät hommat" ja velvollisuudet, siinä aletaan jo mennä enempi sitä dynamiikkaa kohti mikä narsistin kanssa eläessä tulee. Jos vielä menneisyydestään on valehdellu. Siinä mielessä mies kuulostaa perus narsistilta.

Minna69 teki myös silmät avaavan huomion. Vaikka moni päätyy tämmösten henkisesti väkivaltasten suhteitten jälkeen ettimään vastauksia ja yksi näistä on narskuista ittensä opettaminen, ei kaikille välttis tartte koettaa väkisin diagnoosia tällätä. Tällä foorumillakin riittää että on kokenut jonkun ihmisen narsistiksi, mut se ei automaattisesti tarkota että meijän kenenkään mielipiteet niistä ihmisistä olis yhtä päteviä kuin jos ammattilainen diagnosoi jollekin NPD:n. Jäin myös yhessä kohtaa useemmin tohon jumiin joskus: onko entinen kaverini narsisti, eikö kemiat vaan kohdanneet vai olenko ite tiedostamattani narsisti. Lopputulos on kummiskin sama, eli semmosen kanssa ei tartte eikä kannata olla. Perustelut on ihan tarpeeksi riittävät jos suhde on ollu peruslaadultaan myrkyllinen.
Kuva
"Tyhmästä voi kasvaa älykäs lukemalla, hölmöstä voi kasvaa viisas kokemalla"

NeitiK
Viestit: 140
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Kun minä sekosin.. vai tulinko järkiini?

Viesti Kirjoittaja NeitiK » 12 Kesä 2018, 14:10

Samoilla linjoilla oon, eli tärkein pointti on se, että tarinasi kuulostaa myrkylliseltä ja vahingolliselta suhteelta. Vaikka suosittelenkin jokaiselle sitä, että ottaa selvää lisää narsismista, jotta voi pikku hiljaa oppia ymmärtämään, että sellaisia ihmisiä ihan oikeasti on olemassa, ja että se läheinen josta luuli muuta, voi ollakin sellainen, niin loppupeleissä kyse on siitä, että otetaan itse vastuu siitä, mistä pystytään ja pyritään suojelemaan itseämme ja tekemään uusia valintoja. Niissä pallotteluissa, että onko hän vai olenko minä narsisti vai liioittelenko, kun mietin narsismia, niissä jää vain jumiin, ja se itsensä suojelu jää tekemättä. Täällä ja muilla vastaavilla foorumeilla keskustelemisesta saa paljon apua jo ihan vain keskustelemalla kokemuksistaan, vaikkei olisi varma labelista. Se, että kriisikeskuksessa sanottiin sinun kokeneen henkistä väkivaltaa, on merkittävä asia, joka kannattaa uskoa.

Yleisin syy, miksi näihin suhteisiin jää kiinni, on traumasidos, joka siis luo voimakkaan joko riippuvuuden tai rakkaudelta tuntuvan tunteen tätä henkilöä kohtaan. Usein näissä tilanteissa on jollain tapaa eristynyt muusta maailmasta, eli koko elämä on alkanut pyöriä tämän yhden ihmisen ympärillä, jolloin kontakti muihin ystäviin on ehkä vähentynyt. Henkinen väkivalta taas aiheuttaa uhan kokemuksia, joka voimistaa tarvettasi hakeutua jonkun läheisen ihmisen luo turvaan. Usein se kuitenkin on niin, että haet hetken päästä turvaa juuri tältä väkivaltaa tehneeltä ihmiseltä (koska hän on koko maailmasi), joka sillä hetkellä on rauhallisempi tai jopa ystävällisempi. Tällöin kiintymyksen tunteesi häntä kohtaan voimistuvat ja lujittuvat, ja moni kokee tässä tilanteessa, että "olemme kokeneet yhdessä niin paljon, joten suhteemme on vahva", vaikka todellisuudessa tämä väkivaltainen ihminen on aiheuttanut nämä karikot. Traumasidoksessa väkivalta ulkoistetaan kolmanneksi osapuoleksi, jota vastaan joskus taistellaankin yhdessä, eikä ymmärretä sitä väkivaltaisen ihmisen omaksi valinnaksi ja teoksi.

Samalla väkivaltaisen ihmisen läheinen kokee helposti jatkuvaa syyllisyyttä, joka on keino yrittää hallita täysin hallitsemattomissa olevaa tilannetta. Syyllisyyden avulla voi edes luoda illuusion siitä, että olisi jotenkin itse teoillaan aiheuttanut väkivallan, ja että voisi siten myös lopettaa sen olemalla mahdollisimman täydellinen ja rakastava tai sellainen, mitä hän haluaa. Todellisuudessa tämänkaltaisen ihmisen tekoja ei pysty hallitsemaan millään tavalla mukauttamalla itseään, ja siksi moni vierelle jäävä joutuukin vaaraan, koska ei kunnolla tajua voivansa joutua vakaviinkiin tilanteisiin, vaan kuvittelee hallitsevansa tilannetta. "Minä osaan käsitellä häntä" tai "ei hän minua ole koskaan pystynyt niin pahasti loukkaamaan, minä kestän" ovat monesti ennustaneet vakaviakin kohtaloita. Tämä sama syyllisyys jatkuu siinä, miten kokee olevansa kamala ihminen hylätessään tai syyttäessään toista narsistiksi. Lopulta hän on kuitenkin itse vastuussa omista teoistaan ja siitä, että niistä teoista on seurauksia (=sinä lähdet ja purat kokemuksiasi läheistesi kanssa).

Pari tuollaista perusinfopakettia tähän siis vielä lisäksi. Voimia sinulle! Asiat voivat tuntua nyt mahdottomilta, mutta niistä on mahdollista selvitä!

BaraJag
Viestit: 5
Liittynyt: 09 Kesä 2018, 18:03

Re: Kun minä sekosin.. vai tulinko järkiini?

Viesti Kirjoittaja BaraJag » 13 Kesä 2018, 18:13

Kiitos kaikille! Tajusinkin lukiessani muita keskusteluja täällä, että sillähän ei tosiaan ole merkitystä onko hän narsisti vai ei. En minä pysty häntä "parantamaan" ja hieman kylmästi sanottuna se ei edes ole minun ongelmani. Aion jatkaa terapiassa, ensin halusin kovasti selvittää miksi hän käyttäytyy noin, mutta olen huomannut nyt, että tärkeämpää on minun tutustua itseeni ja alkaa ymmärtämään sekä ennen kaikkea arvostamaan itseäni! Ensi maanantaina pääsen omaan kotiin ja pelottaa jo miltä sitten tuntuu, tuleeko romahdus vai säilyykö tämä lähes helpottunut mutta haikea tunne. No, sen näkee kai aikanaan. Täytyy kyllä laittaa kädet kyynärpäitä myöden ristiin, että tätä kesti näin vähän aikaa kuitenkin (vs vuosikymmenten taisto).

Venica
Viestit: 259
Liittynyt: 12 Tammi 2017, 09:12

Re: Kun minä sekosin.. vai tulinko järkiini?

Viesti Kirjoittaja Venica » 13 Kesä 2018, 21:37

Paljon jaksamista ja hienoa että olet päässyt eroon. Kipeää se tekee mutta pieninä määrinä helpottaa. Välillä ottaa takapakkiakin mutta toiset päivät ovat parempia ja auttaa jaksamaan.

Juuri noin minäkin ajattelen nykyään. Onko sillä väliä mikä analyysi kelläkin eksällä on. Meitä ne ei hyvin kohdellut ja sillä siisti. Ja onko sillä väliä jos uuden takia muuttuu ei ainakaan meidän kohdalla muuttunut.

Meidän kohdalle tulee jotain parempaa kun sen aika on. <3

minna69
Viestit: 18
Liittynyt: 05 Loka 2017, 06:29

Re: Kun minä sekosin.. vai tulinko järkiini?

Viesti Kirjoittaja minna69 » 15 Kesä 2018, 08:18

Tuo mitä NeitiK sanoi oli pähkinänkuoressa tismalleen täsmälleen miten tämän tilanteemme voi summata! Se traumasidos, kiintyminen siihen ihmiseen joka meitä kohtelee huonosti koska hän on ajoittain ihana, ajoittain kamala, elämä ei ole ikinä tasapaksua vaan pelkää draamaa ja vuoristorataa - siihenkin itse addiktioituu. Ja se syyllisyydestä: että koemme syyllisyyttä siitä että puhumme heistä Pahaa, kuten he väittävät, vaikka teemme sen koska pää on hajoamassa.
Minulla nyt 107 päivää kun olen lähtenyt Ranskasta ja nähnyt viimeksi mieheni. On ollut ikävää, on ollut pelkoa, hän on ollut ajatuksissani joka minuutti, mutta pikkuhiljaa vähemmän ja vähemmän. Mitä vähemmän on kontaktia, sen paremmin voin, vaikka alkuun oli pakonomainen tarve saada tietää kuinka hänellä meni, mitä hän teki jne. On tullut suru, ahdistus, katkeruus. Mutta tulee enemmän ja enemmän hyviä päiviä. Ei saa jäädä vuoteeseen makamaan ja murehtimaan, vaan potkia itsensä ulos ja liikkeelle. Kyllä se siitä!!!

BaraJag
Viestit: 5
Liittynyt: 09 Kesä 2018, 18:03

Re: Kun minä sekosin.. vai tulinko järkiini?

Viesti Kirjoittaja BaraJag » 15 Kesä 2018, 22:10

Kyllä tähän erotilanteeseen kulminoituu koko suhde. Yhdessä hetkessä toinen on oma v*ttumainen itsensä ja toisessa maailman fiksuin eroaja ja mukava. Pääosin oma fiilis hyvä, mutta välillä iskee suru, haikeus ja pettymys. Toki ne tunteet kuuluvat eroon, olipa suhde ollut millainen hyvänsä. Samoin kulminoituu oma luonne, voinko pitää ostamani verhot vai antaisinko toiselle kun hän kuitenkin on reppana.. Ja sellaisista asioista sitten syyllisyys, olenpa itsekäs. Ehkä tämän tarinan kohtalo oli opettaa minulle, että apua voi hakea ja sitä saada. Elämän polulle on osunut jos jonkinlaista "traumaa", ehkä nyt on tosiaan aika käsitellä niitä ja sitä kuka minä olen ja miksi. Erityisesti mistä kumpuaa se järjetön tarve miellyttää muita, jopa oman hyvinvoinnin kustannuksella.

NeitiK
Viestit: 140
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Kun minä sekosin.. vai tulinko järkiini?

Viesti Kirjoittaja NeitiK » 18 Kesä 2018, 22:32

Kuulostaa, että olet hyvin kiinni tilanteessasi. Palaa vaikkapa lukemaan näitä tekstejäsi, tai kirjoita muistilapuille näitä ymmärtämiäsi asioita, joita voit palata lukemaan niinä hetkinä, kun koet nostalgiaa ja halua unohtaa. Voit myös kirjoitella niitä pahimpia asioita shokkimuistutuksiksi, että et todellakaan halua takaisin vastaavaan (eli when I miss him -lista). Vaikka hän olisikin reppana, saat silti ottaa itsellesi sen, mikä on sinun. Säälikortti on yleinen manipulointikeino. Teksteistäsi henkii kuitenkin, että olet hyvällä tiellä, jatka vain eteenpäin! :)

BaraJag
Viestit: 5
Liittynyt: 09 Kesä 2018, 18:03

Re: Kun minä sekosin.. vai tulinko järkiini?

Viesti Kirjoittaja BaraJag » 20 Kesä 2018, 21:55

Kolmas yö omassa kodissa takana, etukäteen pelkäämääni romahdusta ei ole (vielä) tullut. Olo on omituinen, ikävä exää henkilönä ei ole yhtään. Uusi elämä tuntuu jännittävältä, toisaalta samaan aikaan myös yksinäiseltä. Kestää varmasti aikansa ennenkuin oppii rentoutumaan kotona ja ymmärtämään, että kukaan ei moiti jos on pyykit pesemättä tai koiran karvoja lattialla. Ei tarvitse miettiä mistä toinen saattaisi päästä huomauttamaan. Itselläkin kun ajatus erosta oli jo itänyt pitkään, niin ehkä se auttaa nyt ymmärtämään, että minäkään en ollut onnellinen. Tuntuu kaukaiselta se musertava tunne, josta on kuitenkin vasta muutama viikko. Pakko se on vaan uskoa, että ajan kanssa ja kaikesta selviää, vaikka joku hetki kaikki, ihan kaikki tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Vastaa Viestiin