Minun tarinani

Narsistit parisuhteessa/avioliitossa. Täällä voit keskustella kaikista parisuhteeseen, avioliittoon yms. liittyvistä asioista.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Selviytyjänainen
Viestit: 3
Liittynyt: 14 Syys 2018, 13:12

Minun tarinani

Viesti Kirjoittaja Selviytyjänainen » 29 Syys 2018, 12:27

Ahdistus on suuri, se on kuin muuri.
Sen läpi ei pääse, sen taakse ei nää ees.

Kun elämääsi on päässyt narsisti. Tulee hän kohtelemaan sua karskisti.
Hän pääsee sun pään sisään, teet vaikka mitä.

Hänen sisäänsä et sinä pääse, sun elämääs on tullut syvä käänne.
Sun elämäs on kuin kahlittu ja tähän narsistiin naulittu.

Kun heräät aamulla, se on hälle juhlaa,
kun et pysty onnelle päivääsi tuhlaan.

Hän puhuu pahaa susta, sillä hänellä on mieli musta.
Kaikki hyvät asiat kääntää nurin, koska hänellä on mieli rumin.

Kun sanot yhden hyvän sanan,
hän muistaa sen, ja kuulet siitä pahan.

Kun työstät tätä kaikkea päivän,
vie se siitä lopun onnenhäivän.

Jos sulla on ystävä, joka ymmärtää. Oot onnekas,
sillä hän vie kaikki muut mennessään.

Sun pitää tehdä itselles selvä, että sun oma pääsi on ehjä.
Anna jonku sua auttaa, pyydä vaikka kiven kautta.

Joku päivä koittaa vielä uus, jolloin sulla
ilman tuskaa on tulevaisuus.

Runo kuvastaa tilannettani, mitä se on ollut viime kuukaudet. Onneksi minulla on vahva tukiverkosto ja olen päässyt terapiaan juttelemaan. Nyt pystyn kirjoittamaan, kun koen, että tämä kauhuus alkaa pikkuhiljaa helpottamaan. Narsistin nimi on muutettu, olkoon se vaikka Pekka.

Menin työpaikkaan, jossa ensimmäisestä päivästä lähtien kiinnitin huomioni talossa toimivaan pidettyyn lääkäriin, joka aina hymyili minulle, kun tauoilla satuttiin törmäämään. Reilu vuosi eteenpäin tämä parikymmentä vuotta vanhempi Pekka pyysi minua treffeille. Aloimmekin tapailemaan ja homma eteni nopeasti ja julistimme jo kuukauden tapailun jälkeen seurustelevamme. Pekka hurmasi minut huolehtivaisuudellaan ja varmuudellaan. Hän sanoi ihan alkutapailumme aikana, ettei hänellä ole mitään salattavaa ja voi kertoa minulle kaiken. Ajattelin, että tässä on vihdoin se ihana ja tasapainoinen elämäni mies. Ystävänpäivänä ja muina merkkipäivinä hän toi koruja lahjaksi.. Hurmasi perheenikin. Toi jopa joulukinkun perheelleni, vaikka emme edes yhdessä viettäneetkään joulua, kun seurustelumme oli niin alkuvaiheessa.

Meillä oli helpooa ja rakkaus kukosti ja fyysinen vetovoima oli vahva.

Suhteemme aikana jouduin lähtemään vuokra-asunnostani. Olin säästänyt rahaa jonkin verran omaan asuntoon ja Pekka lainasi minulle mielellään loput rahat, jotta sain pankista lainan. En missään nimessä halunnut vielä muutaman kuukauden seurustelun jälkeen muuttaa saman katon alle. Siksikin, kun hänellä asui vuoroviikoin teini-ikäinen lapsensa.

Seurustelumme aikana kiinnitin huomiota muutamiin kummallisiin asioihin Pekassa, mutta pyyhin ne vaaleanpunaisten lasieni taakse. Esim. kahvipöydässä istuessamme äitini kanssa, Pekka ohitti useasti äitini keskusteluja ja ohjasi ne itseensä. Monesti ei ottanut kuuleviin korviinsa, mitä äitini sanoi, ja jatkoi aivan toisella puheenaiheella. Olin aivan noloissani ja kummissani, miksi hän käyttäytyi niin. Sama tapahtui ystävieni ja perheenjäsenten kanssa. Jännitin näitä tilanteita, että kuunteleeko Pekka ja pysyykö aiheessa.

Puolen vuoden seurustelumme jälkeen Pekka sanoi, että toivoisi, että hän on se ihminen, jolle voin jakaa samanlailla kaikki asiat kuin omalle äidilleni. Siinä hetkessä vain ajattelin, että onpas ihana, kun noin sanoo. Mutta jälkikäteen olen ihmetellyt sitä. Monesti äidillensä kerrotaan sellaisia asioita, mitä ei yleensä miesystävälleen kerrota.

Kuukaudet eteni ja olin raskaana Pekalle vajaa vuoden seurustelun jälkeen. Olin aikaisemmin pari kertaa miettinyt jo eroa, koska tunsin, että joku mättää tässä ihmisessä, mutta en saanut siitä oikein kiinni. Pekka sai minut pysymään suhteessa. Olihan hänen toinen puolensa niin ihana ja huolehtivainen. Olin järkyttnyt ja onnellinen samaan aikaan raskaudesta. Pekka oli maailman onnellisin ja sanoi, että ottaa kaikesta kopin ja rahasta ei ainakaan tule olemaan pulaa. Minulla oli silloin todella tiukka taloudellinen tilanne.

Raskauden edetessä halusin Pekan tunnustuvan syntymättömän lapsemme testamentilla, kun oli lähdössä valtameren toiselle puolelle lomalle. Emmehän olleet edes kihloissa, mikä oli minulle kova paikka. Olin rakastunut tähän ihmiseen ja odotin hänelle lasta. Kihlasormus liitostamme ja tulevasta lapsestamme olisi ollut iso rakkaudenosoitus häneltä, ei lupaus avioliitosta. Kosintaa ei koskaan tullut.

Raskausaikana olin todella väsynyt ja alkuun pahoinvointien ja huimausten takia jouduin olemaan pois töistä. Päätimme heikon rahatilanteeni takia tilata minulle hänen rinnakkaiskortin, jota käytin ruokaostoksiin, auton tankkaamiseen yms.

Sitten tuli Joulu, jota vietimme koko perheen kanssa Pekan luona. Minä ostin vähistä rahoistani hänelle tyyriin kalevala korun, josta olin maailman onnellisin. Rakastinhan häntä pohjattomasti. Äitini sanoi leikitellen paketin avauksen yhteydessä, että onkohan siellä kihlat. Pekka oli onnellinen lahjasta. Joulu oli kaikinpuolin ihana. Ihanaa raskausaikaa ja parisuhdetta jatkui pari kuukautta, kunness kaikki muuttui.

Olin 6kk raskaana. Illalla nukkumaan mentäessämme huomautin Pekalle nätisti arkipäivän asioista, mihin toivoin parannusta. Sitten hän räjähti täysin, josta olin aivan tolaltani. Hän raivosi, kuinka joutuu hoitamaan ja maksamaan kaiken. Hän raivosi testamentista, että mitä helvettiä minä sellaisia papereita laitan hänen nokan eteen, että yritänkö vetää hänen viimisetkin rahat. Huusi, että edellisetkin naiset vaan vieneet hänen rahansa ja ettei koskaan aijo mennä kanssani naimisiin. Valitteli, että tankkaan hänen rahoilla autoa, jolla äitini kuskaa minua (en koskaan itse tule saamaan korttia aivoinfarktista johtuneen näkövammani takia). Hän vain jatkoi ja jatkoi. Minä yritin puolustella itkien eikä hän ikinä tapahtunutta pyytänyt anteeksi. Olin järkyttynyt ja luulin, että kaikki on minun syytäni. Valvoin ja itkin koko sen yön, Pekka meni toiseen huoneeseen nukkumaan. Aamulla menin pokkana töihin. Siitä päivästä lähtien tunsin olevani vain vitun reikä ja rahareikä. Silloin myös kuitenkin ajattelin, ettei Pekka tosissaan sanonut niitä asioita, vaan suutuspäissään väsyneenä.. Tein virheen, etten kertonut asiasta kenellekkään. En uskaltanut, sillä olinhan raskaana ja "onnellinen" ja ajattelin, että vika on minussa. Painoin kaikki villasella alas enkä puhunut öisestä tapahtuneesta enää Pekan kanssa.

Sitten kului kuukausi, jolloin koin taas henkistä kidutusta. Oli naistenpäivä. Olin 7kk raskaana. Kysyin onnellisena Pekalta "arvaa mikä päivä tänään on". Tokaisi vain välinpitämättömästi, että naistenpäivä. Velipoikani ja vaimonsa tulivat meille kylään sinä päivänä. Ne halailivat ja pusuttelivat ja veljeni toivotteli vaimollensa ihanaa naistenpäivää. Minä en saanut mitään huomiota Pekalta, en edes niitä kahta sanaa "hyvää naistenpäivää", jota odotin hänen sanovan minulle. Seuraavana päivänä sanoin, että pahoitin kyllä mieleni tästä, kun vielä näit, kuinka olisin kaivannut niitä kahta sanaa. Pekka alkoi vain tivaamaan, että se on turha keksitty päivä ja sitäpaitsi hän korjasi veljeni auton, että eikö se riitä sinulle! Olin aivan ihmeissäni. Menin omaan kotiini ja murruin. Taas.

Kirjoitin Pekalle pitkän kirjeen siitä, missä näin suhteessamme olevan ongelmia. Sillä puhuminen ei johtanut mihinkään. Hän ei nähnyt ollenkaan samoja ongelmia suhteessa, mitä minä näin. Hän näki kyllä ongelmia, mutta niissä asioissa, jotka ei taas minusta ollut ongelmia. Me ei kertakaikkiaan puhuttu samaa kieltä. Ja mietin, milloin olemme menneet tähän pisteeseen, vai olinko alussa vain sokea. Tämäkin asia jäi roikkumaan, koska en tullut ymmärretyksi.

Sitten kului taas kuukausi ja seuraava konflikti. Rakastuin kaupassa ihanaan riippukeinuun, jonka olisin halunnut Pekan valtaisaan ja tyhjään terassiin, jossa näin imettäväni lastamme kesäpäivinä. Siitä syntyikin kauhea kriisi. Pekka sanoi, että minun pitää saada kaikki ja heti ja että eikö mikään riitä minulle. Aloin miettimään, että mitä minä oikein olen halunnut.. Aikaisemmin puoli vuotta pyysin saunaan kaidetta, mitä ei ollut kiukaan edessä ja joka oli vaarallinen. Varsinkin, kun olin raskaana ja puolisokea. Pekka ei nähnyt siinä mitään vaarallista eikä ottanut huoltani vakavasti. Sen kaiteen se sitten lopulta sai ilmaiseksi. Hän oli vastahankainen kaikkiin ehdotuksiini yhteisen kotimme suhteen ja ihmettelin, miksi ei lähde suunnittelemaan asioita yhdessä. Monesti tunsin olevani yksin asioideni kanssa. Tästä keinusta kriisi paisui moninkertaiseksi. Hän otti taas esille kaiken paskan, kuinka minuun on mennyt rahaa, ja kuinka häntä vaan rahastetaan lisää. Ja sanoi, että hänen pohja rakkaudesta on pudonnut jo aikoja sitten, kun lätkäsin sen testamentin hänen eteensä. Tässä vaiheessa vasta kerroin äidilleni, mikä meidän tilanne on. Äiti soitti Pekalle sovittelevan puhelun ja oli ihmeissään, kun Pekka ei ymmärtänyt mistään mitään ja puhui hänenkin kanssaan täysin eri kieltä.

Kriisissämme Pekka paljasti, että käyttää mielialalääkitystä unettomuuteen ja masennukseen. Oli salannut tämän koko suhteemme ajan. Olin järkyttynyt. Asiat saatiin jollakin lailla puhuttua ja elämä jatkui taas. Pekka perusteli ymmärtämättömyyttään ja sanojansa sillä, kuinka hänellä on ollut niin kurja lapsuus ja huono suhde vanhempiinsa.

Sitten kului taas kuukausi, jolloin homma räjähti täysin kasistä. Olin viimisilläni raskaana ja lähdin käymään koiranäyttelyssä äitini kanssa, mikä oli meidän yhteinen harrastus. Silloin puhkesi taas kriisi arkipäivän kinasta, jolloin Pekalta tuli hirveää ja satuttavaa viestiä. Melkein oksensin, kun voin henkisesti niin huonosti. Tulimme näyttelyreissulta, jolloin oli äitienpäivä. Enpä saanut silloinkaan mitään äitienpäivätoivotuksia, kun en ollut kuulemma vielä äiti Pekan mukaan, vaikka olin lähdössä synnyttämään. Synnytystä edeltävänä päivänä Pekka huusi puhelimessa minulle, kuinka on elättänyt minua ja äitiäni vuodenpäivät (äitini ei ole koskenut Pekan rahoihin pitkällä tikullakaan) ja kaikkea muuta vainoharhaista. Menin niin hysteeriseen tilaan, että huusin kurkkusuorassa, tärisin ja itkin. Tämä tapahtui synnytystä edeltävänä päivänä. Silloin päätin, että nyt tämä loppu (mutta silloin tämä henkinen väkivalta vasta alkoikin).

Erosin Pekasta päivä ennen synnytystä. Soitin kelaan, etten ole enää avoliitossa ja hoidin kaikki kirjalliset paperityöt ennen kuin lähdin sairaalaan. Päästin Pekan säälistä synnytykseen mukaa. Hän tuntui ulkopuoliselta ihmiseltä, joka avusti synnytyksen.

Pekka sai minut itkemään sairaalassaolo aikanani, ottaen taas saman mantran kehiin kuin aikaisemmin. Lisäksi sanoi, kuinka teki mieli Jouluna heittää äitini ulos talosta, kun vitsaili kihloista. hän raiskasi jälkikäteen ihanat ristiäisetkin papin puheesta rääppiäisherkkuihin ja lahjoihin.

Tämä henkinen helvetti on jatkunut neljä kuukautta synnytyksen jälkeen tasasin väliajoin. Aina, kun on tuntunut, että nyt menee jo hyvin, niin sitten se kidutus taas alkaa. Hän syyttää erostamme äitiäni, joka on kuulemma ohjannut elämääni ja puuttunut suhteeseemme ja painostanut eroon. Äitini on toivonut suhteestamme pelkkää hyvää viimeiseen asti, vaikka onkin vaistonnut jotain tässä ihmisessä (kertoi tän vasta erottuamme). Pekka on tehnyt elämästäni helvettiä. Nyt tajuan, että hän on todellakin mustasukkainen minun ja äitini hyvistä/läheisistä väleistä, mitä Pekka ei ole kokskaan kokenut omien vanhempien kanssa.

Pekka on tehnyt turhia lastensuojeluilmoituksia, pitää minua hulluna ja vakavasti hoitoa tarvitsevana. Suhteeni omaan äitiini on kuulemma kieroutunut. Näitä selittelee mm. yhteisissä palavereissamme lastensuojelussa, mikä on sekoittanut pääni aina viikoksi, kunnes saan itseni kerättyä kasaan. Hän on soitellut vanhemmalle veljelleni ja koittanut saada häntä puolellensa ja saanutkin alkuun osaksi veljeni sympatiat. Lisäksi Pekasta on tullut mustasukkainen ja vainoharhainen, kyselee missä olin ja minne olen menossa ja ettei ole soveliasta pienen lapsen äitinä tuollaista..

Olen ollut niin ymmälläni tästä kaikesta, että päätin ottaa yhteyttä Pekan ex-naisiin. Halusin saada vahvistusta sille, etten itse ole hullu. Olen helpottunut, mutta järkyttynyt siitä, että sama kaava on toistunut aikaisemmissa suhteissa. Pekan menneisyys vain toistaa itseään. Yhden kanssa on ollut lisäksi fyysistä väkivaltaa. Lisäksi Pekka on exäänsä heidän eron jälkeen vainonnut kauppaan, lenkkipoluille, kavereiden luo. Salakuvannut ja tehnyt hänestäkin lastensuojeluilmoituksia (ei yhteisiä lapsia hänen kanssaan)... Pekka sai myös ex-naiset tuntemaan, että vika olisikin heissä itsessään. Pekka on myös videokuvannut äitiäni lapsenhaun yhteydessä kännykkä vyötärölle kiinnitettynä, kun itse en pystynyt niissä ahdistuksissa kohtaamaan sitä ihmistä.

Olen joutunut istumaan Pekan kanssa useassa palaverissa sosiaalityöntekijöiden kanssa selvittelemässä ilmoituksia ja tilannettamme, jotka ovat olleet kidutusta. Välilä on tuntunut ettei minua uskota.

Tällä hetkellä, monien koukeroiden kautta olemme saaneet lapsen vaihdon onnistumaan toistaiseksi niin, etten ole kokenut henkistä ahdistusta. Luovutan lapseni Pekalle taloni ulkopuolella suoraan hänen autoonsa ja keskustelemme vain lapseen liittyvät asiat. Pekka on kuin herran enkeli. Mitähän lie mielessänsä hautoo.
Nyt todella toivon -ja uskonkin TAAS, että vaihdot onnistuu.

Olen myös järkyttynyt siitä, kuinka Pekka on laskenut kaikki tekonsa palveluksisksi ja minun auttamisiksi, mitä luulin rakkaudeksi. Jopa muuttoni. Naapurin miestäkö minun olisi pitänyt pyytää avuksi! Kauheaa herätä siihen todellisuuteen, että olen elännyt valheessa ja kaikki mitä rakastamani ihminen on tehnyt tai sanonut, onkin vain jotain peliä. Olen huomannut lukemattomia asioita suhteessamme jälkikäteen, jotka ovat aiheuttaneet henkistä pahoinvointia.

Minä olen onnellinen, että uskalsin lähteä suhteesta, vaikka olin siinä elämäntilanteessa, lähdössä synnyttämään. Toipuminen vie varmastikin vielä aikansa, mutta tiedän, että elämä maistuu sitten ihanalta ja sitä osaa arvostaa aivan eri tavalla.

Olen oppinut sen, että täytyy pystyä päästämään narsistin solvaukset toisesta korvasta ulos. Älä provosoidu mistään, ole mahdollisimman niukkasanainen ja neutraali. Ole tarkkana sananvalinnoissasi. Ole topakka ja vahva!

Kiitos, kun jaksoit lukea tarinani ja toivon, että saat tästä vertaistukea ja voimia itsellesi suhteesta lähtemiseen.

Oli terapeuttista puristaa tämä kirjoittamalla ulos.

Venica
Viestit: 280
Liittynyt: 12 Tammi 2017, 09:12

Re: Minun tarinani

Viesti Kirjoittaja Venica » 29 Syys 2018, 23:21

Paljon jaksamista tilanteeseesi.

sielu
Viestit: 14
Liittynyt: 18 Syys 2018, 16:10

Re: Minun tarinani

Viesti Kirjoittaja sielu » 30 Syys 2018, 16:12

Onko erostanne nyt siis kuinka kauan?
Omalla tavallaan kuulostaa tutulta ja toisaalta niin kamalan paljon karmeammalta kuinnoma kokemukseni.
Olenkin vahvasti alkanut pelkäämään, että vika on omalla kohdallani ollutkin minun reagoimisessa, kun meillä oli ehkä paikoittain lievempää ja mies puheidensa mukaan nyt katuu. (Erosta 2 viikkoa.)
Minä myös otin yhteyttä miehen viimeisempään ex-vaimoon ja meno ollut heillä samanlaista ja kertomani mukaan meillä jopa pahempaa. :o

Voi kun olisi kristallipallo, jolla nähdä tulevaisuuteen ja nähdä se kannattaako vanhaa pas*aa työntää takaisin.

Selviytyjänainen
Viestit: 3
Liittynyt: 14 Syys 2018, 13:12

Re: Minun tarinani

Viesti Kirjoittaja Selviytyjänainen » 30 Syys 2018, 19:39

Kiitos vastauksistanne Venica ja Sielu.

Erostamme on nyt 4,5kk. Seurustelimme reilut 1,5v. En olisi ehkä kyennyt eroon ilman äitini tukea, joka näki läheltä tämän helvetin. Tämä ihminen on valitettavasti päivittäin mielessäni ja koko ajan saan todistella itselleni, ettei vika ole minussa. Mutta päivä päivältä tämä helpottaa..

Hän sai minut useampaan kertaan pois tolaltani ja raivonkin partaalle. En tunnistanut itseäni lainkaan, sillä en ikinä ole käyttäytynyt sillä tavalla. Välillä jopa ajattelin, olenko itse hullu.

Hän oli kuin muuri, joka ei antanut ymmärrystä milliäkään. Jankkasi vain omaa sairasta todellisuuttaan. Nyt jälkikäteen miettiessäni, kun olen saanut etäisyyttä ja käsitellä tätä, tajuan kuinka monet asiat ovat olleet hälytysmerkkejä, joita silloin suhteemme aikana en osannut tulkita ja jotka olen katsonut läpi sormien.

Suhteemme alussa hän oli kaikesta samaa mieltä ja myötäili paljon. Hyväksyi ja ymmärsi kaiken. Ei ollut mustasukkainen mistään.
Nykyään ei ei ymmärrä yhtään mitään ja kääntää hyvätkin asiat pahaksi. Raskausaikana näytti todellisen luonteensa. Hän oli varma, etten lähde suhteesta, koska olin raskaana ja varmasti ajatteli, että en pärjäisi ilman häntä taloudellisesti.

Minun pitää olla tekemisissä yhteisen lapsemme takia. Nyt on mennyt toistaiseksi hyvin vaihdot parin viikon ajan. Siihen asti ollut karmivaa vuoristorataa. Hänellä on teini-ikäinen poika, joka on aivan ihana tapaus. Tunneälyä onneksi on toisin kuin isällänsä. Luotan varauksella siihen, että lapsemme kanssa hän käyttäytyy hyvin.

Olen todella huojentunut, että löysin tämän foorumin ja olen uskaltautunut tänne kirjoittamaan. Olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa. Olisin kirjoittanut aikaisemmmin, mutta olen jopa pelännyt, että hän on täällä lukemassa ja kirjoittelemassa. Tässä on jo itse mennyt vähän vainoharhaiseksi..

Olen päättänyt, ettei se ihminen enää satuta minua. Uskon olevani tarpeeksi vahva, koska monessa sopassa keitetty ja selvinnyt niistä. Zemppaan itseäni, ettei yks pikkujätkä enää tätä palettia sotke. Ja kyse on myös maailman tärkeimmästä asiasta, mun lapsesta. Aijon taistella minun ja lapseni hyvinvoinnin puolesta.
Viimeksi muokannut Selviytyjänainen 30 Syys 2018, 19:58, yhteensä muokattu 1 kertaa.

Selviytyjänainen
Viestit: 3
Liittynyt: 14 Syys 2018, 13:12

Re: Minun tarinani

Viesti Kirjoittaja Selviytyjänainen » 30 Syys 2018, 19:52

sielu kirjoitti:
30 Syys 2018, 16:12
Onko erostanne nyt siis kuinka kauan?
Omalla tavallaan kuulostaa tutulta ja toisaalta niin kamalan paljon karmeammalta kuinnoma kokemukseni.
Olenkin vahvasti alkanut pelkäämään, että vika on omalla kohdallani ollutkin minun reagoimisessa, kun meillä oli ehkä paikoittain lievempää ja mies puheidensa mukaan nyt katuu. (Erosta 2 viikkoa.)
Minä myös otin yhteyttä miehen viimeisempään ex-vaimoon ja meno ollut heillä samanlaista ja kertomani mukaan meillä jopa pahempaa. :o

Voi kun olisi kristallipallo, jolla nähdä tulevaisuuteen ja nähdä se kannattaako vanhaa pas*aa työntää takaisin.

Luota omiin tuntemuksiisi. Kun olet ollut erossa hänestä joka päivä enemmän, alat ymmärtämään enemmän. Itse olen luullut pitkään, että vika on minun reagoinnissani. Narsistit saavat "normaalin" ihmisen ylireagoimaan asioihin ja käyttäytymään epänormaalisti.

Vastaa Viestiin