Lapsuuden uskomusten muuttaminen?

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Harmaus
Viestit: 171
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 21:16

Lapsuuden uskomusten muuttaminen?

Viesti Kirjoittaja Harmaus » 31 Tammi 2019, 02:48

Nyt on vähän tullut pidettyä taukoa narsismista puheenaiheena, mutta nyt taas on noussut elämässä niin vahvasti pintaan nää että on pakko purkaa ja kysyä ulkopuolista näkökantaa. Lapsuudesta omaksutut uskomukset, jotka tuntuu olevan hakattuna syvään kuin naula, jota millään ei saa nypittyä pois.

Tietoisesti en ole uskonnollinen, mutta äidilläni oli todella vahvoja uskonnollisia viitteitä puheessaan välillä... jotenkin tää on tarttunut alitajuntaan vahvasti. Jaottelin lapsuudessa maailmaa paljon hyvään ja pahaan, ihmisiin keitä pitäisi palkita hyvästä käytöksestä ja ihmisiin joita pitäisi rangaista synneistään, eli aina jos he satuttavat jotakuta, heitä pitäisi myös satuttaa jotta oppisivat olemaan kunnolla. Tästä on raskas puhua, koska tietoisesti tiedän ettei maailma toimi näin... alitajuisesti asia on toisin ja huomaan sen aina suuttuessani. Haluisin oppia muuttamaan näitä syvälle juurtuneita uskomuksia, jotka ei perustu mihkään todelliseen vaan enempi narsistiäidin ja kulttuurin käyttämiin valheisiin. En vaan tiedä miten muuttaa tämmösiä... Musta on liian raskasta yrittää sivuuttaa ihmisten vikoja vaan jotta itellä olis parempi olla. Tai päinvastasesti kyseenalaistaa toisten motiiveja kellon ympäri ja rypeä syvässä inhossa kaikkia kohtaan jotka "tekee väärää" suojellakseni itteäni. Ja samalla kattoa kuinka kiltit kärsii eniten. Suurin viha tulee valehtelusta ja egon pönkittämisestä toisen kustannuksella... jopa perus kilpailuvietistä, joka on ilmaistu "väärässä paikassa".

Suurimmassa vihanpurkauksessani huomaan aina saman mielleyhtymän: hyvä tahto/empatiakyky pitäisi "pakottaa" osaksi kaikkien psyykettä, valehtelu pitäisi puhdistaa ihmismielestä, jokainen joka "tekee syntiä" on likainen ja paha ihminen... ja samalla itse koen jotain moraalista ylemmyyttä vaikka sitten marttyyriyden kautta. Tää on omaksuttu äidiltäni enimmäkseen, mutta äitini tosin on myös yksi niistä kuka näitä pelejä pelaa. Enkä voi muuttaa ketään muuta kuin itteäni. Jo perheen vaikutuspiiristä ja pitkään asiasta tietoisena olleenakin tota ei ole kyennyt muuttamaan. Mikä neuvoksi?
Narsismista ollaan levitetty tietoa sukupolvien ajan, sanottu ettei tämä ole hyväksyttävää, mutta vieläkin ollaan siinä pisteessä ettei sille käytännössä tehdä yhtään mitään. Onko tästä siis hyötyä?

NeitiK
Viestit: 164
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Lapsuuden uskomusten muuttaminen?

Viesti Kirjoittaja NeitiK » 04 Helmi 2019, 15:07

Ensimmäisenä tästä nousi mieleen, että uskonnolliset ajatukset toimivat helposti alustoina narsistiselle maailmankuvalle. Itse uskonto ja siihen liittyvät ajatukset eivät useinkaan jaottele ihmisiä hyviin ja pahoihin, vaan tämä kärjistymä syntyy silloin, kun narsistisella ihmisellä on tarve kärjistää asiat näin. Kun kasvaa ympäristössä, jossa on voimakas narsistinen hahmo, saa jatkuvasti ikään kuin aivopesua siitä, että ihmiset ovat joko hyviä tai pahoja. Tämä juontaa narsistin omasta traumasta, jossa hän ei ole kyennyt yhdistämään hyvää ja pahaa, eli ei kykene huomaamaan toisessa ihmisessä samanaikaisesti hyviä ja pahoja ominaisuuksia. Perusteoriassa tämä kuvataan niin, että kun (lapsena trauman kokeneen narsistin) äiti on lähellä, hän on hyvä, mutta kun hän on poissa, hän on paha. Narsistilla ei ole siis olemassa käsitystä yhdestä kokonaisesta äidistä, joka on välillä lähellä ja välillä jossain muualla, mutta joka kokonaisuudessaan kuitenkin on olemassa ja ns. tarpeeksi hyvä. Tämän vuoksi muutkin läheiset ihmiset ovat jakautuneita, kun läheinen tekee mitä narsisti haluaa, hän on hyvä (ja ansaitsee palkkion), kun hän taas ei tee, hän on paha (ja ansaitsee rangaistuksen). Mitään siltä väliltä ei ole.

Koska kyse on traumasta, on hyvä pohtia myös sitä omaa varhaista kiintymyskokemusta ja hyvän ja pahan jakoa siinä. Nämä voivat olla itselläkin jollain tapaa irrallaan, ja se olikin välttämätöntä silloin, kun oli vielä lapsi eikä voinut irrottautua. Kun narsisti oli hyvä, sai hautautua siihen hyvään tunteeseen, kun taas hän teki jotain inhottavaa, täytyi keksiä jokin tapa suojautua. Narsistien kanssa kokee usein jonkinlaista Jekyll-Hyde kokemusta, jossa ei osaa ajatella häntä samanaikaisesti sekä hyvänä että pahana, vaan hän on niitä vuorotellen. Olen päätynyt siihen, että oman trauman käsittelemisen kannalta olisi hyvä yhdistää nämä käsitykset juurikin koskien narsistia. Sulkematta kumpaakaan niistä pois. Ennen suljin pois helposti ymmärrykseni Hydestä, narsismin löytämisen jälkeen taas muistin vain kokemukseni siitä ilman kokemuksia Jekyllistä. Jonkinlainen dissosiaatio siinä on käynnissä. Kyse on kuitenkin yhdestä ja samasta ihmisestä, ja tavallaan voin ymmärtää, että hänessä on myös hyviä asioita, mutta valitettavasti kaikki muu sulkee ne hyvät alleen, enkä siksi voi olla hänen kanssaan tekemisissä. Tällaiseen integraation pyrkiminen on rauhoittanut minua paljon, ja varsinkin traumasidosta se on hellittänyt.

Oma ajatukseni siis olisi, että ehkä kannattavinta olisi kurkistaa siihen alkuperäiseen traumaan, josta nämä kaikki muut lieveilmiöt seuraavat. Kun mielikuva narsistista tasoittuu, ehkä samalla muukin helpottaa. Kunnioitan näitä syvällisiä pohdintojasi, olet päässyt syvälle kokemuksissasi ja kirjoitat niistä rohkeasti. Tuo "hyvän tahdon pakottaminen" jollain tapaa kuulostaa sen lapsuudessa opitun toistamiselta ja narsistin "mission" jatkamiselta. Yllättävän monen narsistin ajatusmaailma perustuu hyvin kieroutuneelle kaavalle, jossa hän on "hyvän asialla", vaikka tekeekin kaikkea pahaa. En tiedä osaanko selittää, mutta lapsi on usein hyvin lojaali vanhemmilleen ja voi tajuamattaan jatkaa aikuisuudessaan jotakin missiota, joka oli vanhemmalle tärkeä. Tuo "hyvän pakottaminen" voi siis olla sukupolvien traumaa, yrität siis samalla helpottaa omaa, äitisi ja sitä aiempien sukupolvien kokemusta siitä, miten kukaan ihminen ei koskaan ole 100% hyvä. Se on tuskallinen kokemus, varsinkin, kun jokaisessa vastaantulijassa nähty hippunen pahaa muistuttaa siitä suuresta määrästä pahaa, mitä on itse joskus kokenut. Trauma sekoittaa mittasuhteet, ja 2% voi tuntua yhtä valtavalta kuin 90%. Oman trauman rauhoittamisen kautta voi miettiä sitä, millaisilla suhdeluvuilla voi tulla toimeen? Milloin pahuutta on liikaa ja milloin se on inhimillistä? Moraali on lopulta moninainen asia. Jotkin tilastot sanovat kuitenkin, että arviolta 96% väestöstä on toimiva omatunto, ja se estää täydellisen pahuuden.

krassi
Viestit: 227
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Lapsuuden uskomusten muuttaminen?

Viesti Kirjoittaja krassi » 04 Helmi 2019, 21:36

Narsismiin perehtyminen menee minullakin niin, että välillä pohtii aktiivisesti ja välillä "lepää". Lapsuudessa opotut ajatusmallit pystyy muuttamaan hitaasti, vaikka ne tiedostaa.
On jo hyvä, että pyrkii muuttumaan. Monet eivät ymmärrä sitä tehdä. Olet hyvällä matkalla. Pohdinnan jälkeen tulee varmasti oivalluksia, jotka vievät eteenpäin. Tämä moraalinen ylemmyyden tunne on varmaan tuttua monelle jossain muodossa. Kyllä siitä pääsee eroon ajan kanssa.

Marianne
Viestit: 45
Liittynyt: 26 Kesä 2016, 12:56

Re: Lapsuuden uskomusten muuttaminen?

Viesti Kirjoittaja Marianne » 09 Helmi 2019, 16:21

Freudin mielestä lapsen kehittyessä ankaran vanhemman kasvattaessa, lapsen ego eli tietoinen minä jää pieneksi ja heikoksi. Lapsi ei opi tuntemaan itseään sellaisena kuin on tai opi että voi itse tehdä asioita ja muodostaa omia mielipiteitä. Sen sijaan superego, eli moraalikäsitys ja roolimalli kasvaa liian voimakkaaksi ja alkaa sanella mitä voi tehdä ja mitä ei. Lapsi ei ole tuntenut olevansa hyvä ja rakastettu sellaisena kuin on, vaan on alkanut hävetä itseään ja tuntea itsensä riittämättömäksi. Lapselle kasvaa sisäinen piiskuri ja vartija joka ei ole lempeä, eikä ymmärtäväinen. Ja ihan yhtälailla kuin itseään tämä superego arvostelee myös muita ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä asioita "oikein". Ehkä voisi sanoa, että ego on vähän kuin taulun kangas ja superego on raami. Miltä kuulosti? Menikö liian teoreettiseksi?

Harmaus
Viestit: 171
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 21:16

Re: Lapsuuden uskomusten muuttaminen?

Viesti Kirjoittaja Harmaus » 14 Helmi 2019, 23:59

Äiti ei varsinaisesti opettanut vihaamaan ulkomaailmaa, lähinnä vaan pelotteli siitä miten hyväksikäyttäjiä, tappajia ja raiskaajia voi olla joka nurkan takana, enkä selviä yksin maailmassa. Joskus saattoi melkeen sokeasti käskeä uskomaan ihmisiä ulkomaailmassa, etenkin jos kyseessä oli joku arvostetussa asemassa oleva tai vastaava, koska vain se on sosiaalisesti hyväksyttävää. Silleen ristiriitaisia viestejä. Terve kyseenalaistaminen ja kritiikkikään ei ollut suotavaa jos mietit "onko tää nyt oikein?". Ei se ole hyvien tapojen mukaista, moralisoivalla äänensävyllä! Äitini myöskin kieltää korruption auktoriteetin keskuudessa, vaikka siitä kuinka uutisoitaisiin tai valistettaisiin... kyllä jossain Afrikassa muttei tasan Suomessa!! :P
Mutta perheen sisällä oli sitten tota jaottelua, aamulla jollekin puhuttaessa olin helppo lapsi ja iltapäivällä toiselle puhuttaessa olin sitten vaikea lapsi. Sukulaisia, tuttavia ja mun kavereita sitten kritisoitiin raivoisalla vihalla ja kehut oli pinnallisia tai mietoja myöntelyjä. Ja sama mulle. Keppiä tuli muttei porkkanaa joten porkkanat piti aina löytää itse. Yleensä jo riidan välttely oli tarpeeksi hyvä motivaattori tehdä jotain, vaikka välillä uskaltauduin raivoamaan takasinkin vaikka miten syytteli ja haukkui. Mulla silleen ollu hyvä jo lapsuudessa, että oon aina halunnut olla kokonainen, enkä valkoinen ilman mustaa, mutta jo harmaalle alueelle meneminen on äidin silmissä mustaa. Ja koska itse ei ole saanut olla kokonainen, sitä koettaa muitakin kontrolloida olemaan kilttejä, 100% rehellisiä ja reiluja ja jos näin ei ollut, sitä säännöstä poikkeajaa pitäisi rangaista että oppisi olemaan parempi, empaattisempi ihminen muille eikä itsekäs ylemmyydenhakuinen kusipää. Tää pohjautuu enemmän koulukiusaamisen ja narsismikokemuksen demonisointiin enemmän kuin terveen kilpailuvietin vihaamiseen siis.

Narsistin "mission" jatkamista oon varmaan tiedostamattani tainnut nuoruudessa tehdä. Siihen liittyi taipumus heivata varovaisuus nurkkaan koska "hyvät ihmiset eivät käytä toisten haavoittuvaa asemaa hyväksi", näin ollen jos joku teki toisin, hän on paha (empatiakyvytön/moraaliton narsisti?) ja ansaitsee tulla rangaistuksi... ja halusin varmistaa että sosiaaliset piirit mihin osallistuin ovat 100% puhtaita narsisteista.
Tämä moraalinen ylemmyyden tunne on varmaan tuttua monelle jossain muodossa. Kyllä siitä pääsee eroon ajan kanssa.
Olin tavallaan jo pääsemässä tästä eroon ennen narsku kaveriani muuten. Sitten kun se kaverisuhde oli ohi, olin taas jollain jäykällä "älä tee mitään väärin missään missä se voi nähdä tai se seuraa ja haukkuu milloin mistäkin hypokriittisesta" koska idealisointi ja demonisointi oli tosi vahvoina kaverin kanssa. Joko olen "muita huomioiva sylkykuppi" tai "antisosiaalinen kusipää". Koetan nyt löytää moraalista vapautta jäykkyyden ja ylemmyydentunteen sijaan.
Freudin mielestä lapsen kehittyessä ankaran vanhemman kasvattaessa, lapsen ego eli tietoinen minä jää pieneksi ja heikoksi. Lapsi ei opi tuntemaan itseään sellaisena kuin on tai opi että voi itse tehdä asioita ja muodostaa omia mielipiteitä. Sen sijaan superego, eli moraalikäsitys ja roolimalli kasvaa liian voimakkaaksi ja alkaa sanella mitä voi tehdä ja mitä ei. Lapsi ei ole tuntenut olevansa hyvä ja rakastettu sellaisena kuin on, vaan on alkanut hävetä itseään ja tuntea itsensä riittämättömäksi. Lapselle kasvaa sisäinen piiskuri ja vartija joka ei ole lempeä, eikä ymmärtäväinen. Ja ihan yhtälailla kuin itseään tämä superego arvostelee myös muita ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä asioita "oikein". Ehkä voisi sanoa, että ego on vähän kuin taulun kangas ja superego on raami. Miltä kuulosti? Menikö liian teoreettiseksi?
Tää kuvastaa aikalailla omaa kokemusta. "Egoistisuushan" oli yksi tapa jolla tunnistin narsisteja lapsena, näin ollen mun oli helppo omaksua uskonnosta "ego on pahasta" malli mikä myös korreloi opitun marttyyriuden hyveellistämisen kanssa. Superegossa tosin on semmonen ristiriita, että kasvanko ihmiseksi mitä MUUT haluaa mun olevan (vaikka se ei olisikaan sosiaalisesti hyväksyttävä, näin ollen hypokriittiset voivat rangaista?) vai kasvanko semmoseksi mitä haluan ITSE olla ja saan ottaa siitä täyden vapauden ja vastuun?
Narsismista ollaan levitetty tietoa sukupolvien ajan, sanottu ettei tämä ole hyväksyttävää, mutta vieläkin ollaan siinä pisteessä ettei sille käytännössä tehdä yhtään mitään. Onko tästä siis hyötyä?

Vastaa Viestiin