Miksi kaipaan ja itken, mitä kaipaan?

Narsistit parisuhteessa/avioliitossa. Täällä voit keskustella kaikista parisuhteeseen, avioliittoon yms. liittyvistä asioista.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Maga
Viestit: 12
Liittynyt: 08 Helmi 2019, 20:01

Re: Miksi kaipaan ja itken, mitä kaipaan?

Viesti Kirjoittaja Maga » 14 Huhti 2019, 00:09

Hyvin tuttua on tuo että, ei meinaa hyväksyä sitä että, joku valehtelee niin räikesti ja jatkuvasti. Mulle on myös ollut yksi kompastuskivistä. Mulle on toiminut se että, aina muistutan itseäni siitä ettei kyseessä ole ns. ” normaali” ihminen ja yksinkertaisesti se että, muistan liian hyvin kaikki ne paskat mitä on tehnyt. Joskus jos tekee oikein tiukkaa olen lukenut vanhoja viestejä tai kuunnellut vanhoja keskusteluja ( uhkausten vuoksi olen nauhoittanut osan), joiden avulla taas muistan minkälainen ihminen on todella kyseessä.

Oletko käynyt/käytkö terapiassa tai onko sulla joku kenelle voisit puhua ja saada objektiivista näkökulmaa tilanteeseen? Paljon voimia irtautumisprosessiin💜

Halkopino
Viestit: 13
Liittynyt: 26 Touko 2018, 14:35

Re: Miksi kaipaan ja itken, mitä kaipaan?

Viesti Kirjoittaja Halkopino » 14 Huhti 2019, 10:10

Olen päättänyt että nyt toivun, enkä enää vuoden kuluttua ole siinä tilanteessa, että aloitan vasta prosessin. No prosessihan on ollut käynnissä ties kuinka pitkään, mutta aina on ollut "takapakkeja ja sortumisia"...
Terapiassa en ole käynyt, koskaan. Ei varmaan olisi huono ajatus jos löytyisi huokea vaihtoehto ja jos olisi enemmän aikaa. Ehkä voisin aloittaa vertaistukipuhelimesta ja katsoa, miten eteenpäin. Ystäviäni en ole enää tähän mukaan ottanut. Heille liian väsyttävää ja turhauttavaa toistoa, toiston perään. Tämähän tosiaan vaikuttaa addiktiosta toipumiselta termistöineen, kaikkineen. Nollatoleranssi, sortuminen, takapakit...ai kauheeta, mutta alkoi naurattamaan ;D
Minulla on ollut aika rankat viime vuodet. Paljon muutoksia, oma aika kortilla, elämä tuntuu välillä pelkältä raatamiselta ja olen ihan hurjan väsynyt välillä. Pitäisi kuitenkin jaksaa kun on velvollisuuksia ja pystyä ajattelemaan myönteisemmin elämästä. Välillä pystyn ja välillä en...olen itkenyt todella paljon ja haluaisin jo sen iloisemman, tasapainoisemman minäni takaisin.
Mutta varmaan pikkuhiljaa. Tämä on jo varmaan iso asia että olen nyt sillä mielellä ettei koskaan enää "häntä" elämääni. Alku on varmasti vaikeinta ja rimpuilen vielä menneisyyden toiveissakin aina silloin tällöin. Ehkä sen myöntäminen että tämä tosiaan on ollut myös addiktio, auttaa toipumaan ja käyttämään myös niitä metodeja.
Mieliteko, halu kestää vain joitain minuutteja ja menee ohi ;D
Kun lopettelin tupakanpolttoa, nämä oli käytössä..
Kyllä tämä kirjoittaminen auttaa myös ja teidän vastaukset ja kertomukset. En ole tosiaan yksin tämän asian kanssa ja tukea löytyy. Halaukset ja kiitokset teille kaikille!

Belle
Viestit: 24
Liittynyt: 13 Huhti 2019, 21:30

Re: Miksi kaipaan ja itken, mitä kaipaan?

Viesti Kirjoittaja Belle » 20 Huhti 2019, 09:22

Hei Halkopino,

Kuten tuolla minun aloituksessanikin jo mainitsit, tarinamme kuulostavat tismalleen samoilta. Karvainta oli jossain vaiheessa tajuta se, että hänen sanansa eivät merkitsekään mitään. Tällaisen kovasti tuntevan ihmisen tajuntaan ei vaan mahdu, miten rakkauden tunnustuksia voi sanoa ilman merkitystä, ja ennen kaikkea miksi. Hän se oli, joka nämä puheet rakkaudesta ja yhteisestä tulevaisuudesta aloitti. Suurimmaksi kysymykseksi tosiaan jää, oliko mies mukana näissä tunteissa, sillon kun ne roihusivat. Alkuaikoina tunsin olevani hyvä juuri tällaisenaan ja ehdottomasti rakastettu, mutta ennen pitkää tämä tunteiden vuoristorata teki itseni jotenkin pelokkaaksi, kun aloin tietysti ajatella, että syy tunteiden muutokseen oli minussa. "Hyvässä vaiheessa" kävelin kuin nuoralla, jotta en pilaisi millään hyvää vaihetta. Ja silti se aina ennen pitkää kääntyi välinpitämättömyyteen, ja minä jäin ymmälleni, mitä taas tapahtui. Etsin vikaa itsestäni, sanomisistani, tekemisistäni.

Jossain vaiheessa alkoi aina taas uusi rakkausleikki miehen puolelta. Aluksi uskoin, että nyt se on ymmärtänyt suhteemme arvon ja tullut järkiinsä. Lopulta jo tiesin, että kyseessä on vain vaihe, mutta lähdin mukaan, koska se tuntui siltä kuin hän olisi vetänyt minut suosta ylös, ja kukaan muu ei siihen olisi pystynyt. Parempi olla valossa edes hetken aikaa kuin suossa koko ajan, ajattelin. Ja toisaalta kai takaraivossa on edelleen toivon ripe, josko tällä kertaa..

Mutta nyt loputtoman vuoristoradan jälkeen tosiaan on mennyt viikkoja minimaalisella yhteydepidolla. Mies varmaan elää täysillä rakkaushuumaa jonkun toisen kanssa. Luulen, että hän aloittaa rakkauspelin kanssani vielä ennenpitkää, ja siinä onkin minulla tuhannen taalan paikka. Toivottavasti en retkahda.

Nuo kaikki kuvaamasi esimerkit ja retkahdukset, esim. tuo hotellireissu, olisi voinut olla kuvaus elämästäni.

Uskomatonta, että aikuinen ja älykäs nainen on muuttunut näin säälittäväksi. Aiempi pitkä suhteeni oli täysin normaali ja tasapainoinen. Liian nuorena vain aloitettu. Tuntuu hullulta, että näinkö lopetamme tämän suhteemme, muutama viikko sitten suunnittelimme yhteenmuuttoa, ja nyt emme edes puhu siitä, että suhteemme taitaa olla loppunut? Olenko säälittävä jos pyydän keskustelua vai säälittävä jos tyydyn näin säälittävään ja arvottomaan loppuun - hiljaisuuteen?

Hän ei halunne keskustella, koska haluaa pitää minut hyllyllä odottamassa. Tai ehkä hän ei näe toiminnassaan mitään outoa. Viimeisimmän kylmän kauden aluksi hän tosin sanoi olevansa paskiainen. Ja näin hän on joskus aiemminkin sanonut kylmän kauden aikana. Kaipa hän siis jollain tapaa tiedostaa kohtelevansa minua huonosti. Olen miettinyt, katuuko hän tällöin tunteen palosssa puhumiaan juttuja, koska se tunne lopahtikin? Suurin kysymys on, onko hän tietoinen paskanpuhuja ja manipuloija, vai tunteissaan aidosti ailahtelevainen. Vaikka mitäpä sillä loppujen lopuksi on väliä. Sitä vaan miettii, mikä oli totta ja mikä ei..

Miten sinun irtautumisprosessillesi nyt kuuluu?

Halkopino
Viestit: 13
Liittynyt: 26 Touko 2018, 14:35

Re: Miksi kaipaan ja itken, mitä kaipaan?

Viesti Kirjoittaja Halkopino » 24 Huhti 2019, 22:22

Hei Belle!
Irtautumisprosessiin kuuluu itse asiassa hyvää. Laitoin niin järeät ukaasit käyttöön että hänestä ei todellakaan ole kuulunut mitään ja olen siitä äärimmäisen helpottunut. Aikaisemmin olin odottavalla kannalla ja tiesin että sieltä tulee jollain keinolla "pommitus". Nyt huomaan, miten vähitellen alan hengittämään helpommin ja irtaudun. En ikävöi, en odota...ajattelen toki häntä, mutta en enää joka sekunti.
Uskoisin että vieläkin tulee päiviä eteen, jolloin ihmettelen ja ikävöin niitä hyviä hetkiä, mutta oletan että se on ihan ok ja kuuluu asiaan. Mitä kauemmin olen hänestä erossa, sitä kauemmaksi hän jää.
Ymmärrän nyt paremmin nollatoleranssin arvon, mutta siihen tietty kykenee vasta kun on täysin valmis.
Toivottavasti olet itsekin päässyt eteenpäin tässä prosessissa. Ei ole välttämättä helppo ja lyhyt tie, mutta hitaastikin etenee ;D

Vastaa Viestiin