Olenko narsisti, vai sellaisen uhri, tunteet sekaisin!

Voit kirjoittaa oman tarinasi.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Olenkovaienkö
Viestit: 2
Liittynyt: 26 Kesä 2019, 10:40

Olenko narsisti, vai sellaisen uhri, tunteet sekaisin!

Viesti Kirjoittaja Olenkovaienkö » 26 Kesä 2019, 14:11

Moi,

Olen kokenut mielestäni oudon suhteen/eron naiseni aloitteesta ja ollut viimeiset kuukaudet kovissa pohdinnoissa ja itsesyytöksissä. Kaipaisin mielipiteitä, mikäli teillä kokeneilla olisi aikaa? Pahoittelut myös monesta suorasta kielenkäytöstä!

Suhteemme alkoi kesäaikaan, psykologi-naisessa tuntui olevan kaikki älystä, ulkonäöstä, tunneälystä ja seksuaalisuudesta lähtien. Hän "ripustautui" minuun nopeasti ja sain kuulla kuinka "seksi on parasta koskaan", "halaus kanssani sulattaa polvet alta" sun muita asioita, jotka tuntuivat minusta todella hyvältä. Olen elämässäni itse kokenut kovia hylkäämisen tunteita ja itsesyytöksiä omasta arvostani ja "täydellisen" naisen ihannointi tuntui tietenkin "koukuttavalta". Jostain syystä imartelut ja huomionosoitukset tuntuivat minusta vaikealta antaa, vaikka yleensä olen sellainen. Sain päähäni ajatuksen "älä kehu imelästi, tai laittele rakkaus-lappuja joka paikkaan, koska se on vain narsistin teko saada toinen koukkuun", eli lähinnä vähättelin itseäni ja puhuin kyllä avoimesti ajatuksistani. Minulla oli silloin todella vaikea elämäntilanne, jota korjasin ja tiesin sen helpottavan suht pian. Sain ahdistavia kohtauksia varsinkin naisen kanssa ja välillä oli outo olo hänestä ja yli-imartelusta ja yli-tunteellisuudesta ja tiukasta läheisyydestä, joten varoin hieman omien tunteiden näyttämistä, koska tuntui kaikki "epäaidolta". Selitin ahdistukset myös "keskeneräisestä" elämäntilanteestani, jota korjasin ja oli pitkä prosessi. Myös hänen rakkaudentunnustus tuli reilu kk tuntemisen jälkeen ja tuntui ettei itse kerkeä edes ajatella siinä vauhdissa. Koska olin varovainen, podin huonoa oloa siitä, etten tuntenut hyväksi sanoa samoin heti.

Jossain vaiheessa alkoi tulemaan kommentteja, kuten "en tunne olevani turvassa kanssasi, eikä nämä ole vaatimuksia, kerron vain tarpeistani", tai sängyssä "noniin huomaatko mitä kaikkea voi tehdä, kun koen olevani turvassa". Yritin tietenkin epätoivoisena miettiä miksi olen niin huono, etten saa toista tuntemaan oloaan hyväksi, syytin tunteettomuuttani (oikeasti olen liiankin tunteellinen ja loukattu pahasti sen vuoksi) ja elämäntilannettani. Jälkeenpäin olen miettinyt, että eikös nämä ole nimenomaan vaatimuksia ja kiristyksiä?

Kun toinen hätääntyi näistä turvattomuuksista tmv., minä tunnetaidottomana heitin "pitäisikö sinun katsella muita" jne. tyhmyyksiä ajattelematta miten se toiselle kuulostaa, tai tuntuu. Tietenkin olisi pitänyt rauhassa kysyä syitä ja kuinka voin tehdä asioita toisin, mutta jälkeenpäin helppo sanoa. Kun hän itki tai hätääntyi, minä tietenkin hätäännyin ja olin valmis ajamaan hänen luokseen pari sataa km, tai koitin rauhoitella, jolloin kuulin "miksi sitten vasta teet jotain, kun mä jo itken tai suutun". Jälkeenpäin, eikös sillon ole normaalia yrittää toista rauhoitella?

Mustasukkaisia jonkinverran olimme molemmat, mutta häneltä saattoi kuulla kuinka jokin tietty kohtaaminen miehen kanssa niitä näitä jutellen sai hänet kostumaan vaikkei mitään muuta tapahtunut, hän vain on sellainen. Silloin tunne oli innostava, että muut miehet tykkäävät, mutta hän haluaa olla kanssani. Hän puhui myös eksien kanssa tehdyistä jutuista ja siitä kuinka hänen ei ole tarvinut koskaan "metsästää" ja hänellä oli todella paljon mieskavereita. Suhdettamme ei halunnut julkistaa somessa "ei ainakaan vuoteen", mietin että ehkä vain haluaa olla varma, jälkeenpäin mietin eikö vain halunnut muiden pelien kaatuvan. Aika outo ajattelua myös minulta, jälkeenpäin ajateltuna täyttä mustasukkaisuutta ja turvattomuuden tunnetta minulle(tahalleen aiheutettua?) ja silloin on vaikea sitä toisellekaan antaa.

Hän myös oli meistä paremmassa taloudellisessa asemassa ja aina valmis tarjoamaan ruoat jne. joka minusta tuntui pitkään todella ahdistavalta ja sovimme, että tilanne paranee ja sitten tasoittuu jakamiset. Myös lahjat olivat todella anteliaita ja oli vaikeuksia niitä edes ottaa vastaan, jopa suutuin, kun niitä salaa ostettiin vaikka sovimme, että vasta, kun molemmilla on vastavuoroisuuteen mahdollisuus. Silloin verrattiin "kun exien kanssa tottunut olemaan vähän yliampuva" ja sittenhän niitä täytyi ottaa vastaan, ettei pahoita mieltä.

Kun olin irtisanonut asuntoni yhteenmuuttoa varten ja tarvittavat työt suoritettu, hän olikin tavannut miehen työmatkallaan eikä puhunut asiasta mitään, vaikka yleensä kertoi ainakin omien sanojensa mukaan kaiken, tosin oli monta muutakin outoutta matkanvarrella ja selitykset tietenkin uskoin. Itse olin lopettanut kauan aikaa sitten muiden ihmisten "sillä silmällä" katsomisen ja lähinnä tunsin huonoa omatuntoa edes sekunnin ajatuksesta, enkä pitänyt mitään "vara" tyyppejä, koska suhteessa niin ei tehdä.
Työmatkansa jälkeen loppui tukeminen ja ymmärtäminen stressitilanteista, muuttamisen olisi pitänyt olla vain "kivaa ja jännää" ja suhteen helppoa. Silloin tunsin itseni huonommaksi mieheksi, koska kaiken muutos stressasi minua ja muut olisivat vain jännityksellä odottaneet yhteenmuuttoa. Mikään ei ollut hyvin ja tunsin voimieni olevan aivan lopussa. Sitten viikko ennen muuttoa sanoin, että olen tosi väsynyt ja tuntuu etten jaksa. Seuraavana päivänä hän totesi ettei pysty tähän ja ahdistaa, kaikki oli jo muuttoa vaille valmista. Hän otti totaalisen No Contact saman tien ja minä jäin ihmettelemään.

Myöhemmin kävi ilmi, että tutustumansa henkilön kanssa suhde alkoi 2 vkoa myöhemmin. Ei mitään anteeksipyyntöä ei myöntämistä ei pahoittelua, täysi kylmyys vastauksissa, kuin minua ei olisi ollut. Minä yritin etsiä vikoja tunneälyni heikkouteen ja kuinka huono olin ollut ja tehnyt liian vähän ja halusin ottaa yhteyttä myöhemmin, mutta hän olikin ilmeisesti pedannut kaiken uutta suhdetta varten ja eleli jo onnellisena kaikille parina esittäytyen. Aina vain viesteissä kertoen kuinka ei voinut hyvin ja oli ahdistunut ja kaikki sormet osoitti minuun. Ei edelleen pahoittelua vaan lopulta, kun kerroin tietäväni syyt kaikkeen outouteen, totaalinen esto. Tottakai mielestäni loukatuksi tulemiseen haluaa ihmiseltä vastauksen, koska toinen oli tärkeä häneen luotti, tosin tässäkin vain epäilen omaa mielenterveyttäni, että olisiko vain pitäny antaa olla ja hyväksyä.

Jälkeenpäin mietin, että kaikki syyt kaivettiin minusta ja mina pyytelin anteeksi, häneltä muistan "anteeksi"-sanan kuulleen ehkä kerran. Kaikki siis alkoi tohinalla ja rakastamalla ja nopeasti, myös loppui kuin seinään, kun uusi uhri? vai pelastus? oli löydetty.

Varmasti sekavaa tekstiä ja pitkä, mutta jos luit, kiitos. Olen ollut ihan pihalla kaikesta ja todella väsynyt, koittanut miettiä mikä minussa on vikana, miksi en osannut olla riittävä. Tässä tekstissä koitan tuoda julki käytöstä, molemmilta osapuolilta, vaikka ehkä liikaa uhriutumista. Ei ole helppoa jatkaa tällaisen jälkeen, yksin ja hylätty ja kusetettu olo.

Kiitos.