Tarina "ystävyydestä"

Voit kirjoittaa oman tarinasi.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Valaistunut
Viestit: 6
Liittynyt: 07 Kesä 2019, 16:46

Tarina "ystävyydestä"

Viesti Kirjoittaja Valaistunut » 01 Marras 2019, 02:12

Hei!

Ensinnäkin, olen seurannut tätä palstaa jo noin vuoden ja saanut täältä vertaistukea ilman, että olen edes keskustellut kenenkään kanssa henkilökohtaisesti. Olen todella kiitollinen siitä. Kiitos myös, jos luet ja kommentoit viestiäni. Uskon sen tuovan lisää selvyyttä edelleen sekaville ajatuksille. On yhtäaikaa kivaa ja pelottavaa kirjoittaa tämä teksti.

Uskomatonta, kuinka narsistit käyttäytyvät niin samalla tavoin keskenään. Olen ollut monta vuotta jumissa intensiivisessä ystävyyssuhteessa. Kun tajusin mistä on kyse, koko vyyhti alkoi selvitä. Ikään kuin kaikki outojen tunteiden ja tilanteiden palaset loksahtivat paikalleen - löysin selkeän vastauksen moneen ongelmaan ymmärrettyäni mistä narsismissa on kyse. Vastaus on SELVÄ. Päällimmäiset tunteet ovat edelleen ihmetys ja vähän jopa häpeä siitä, kuinka on jäänyt niin pitkäksi aikaa tähän tilanteeseen... Olen mielestäni itsenäinen ja tasapainoinen henkilö, mutta minussa on oltava, tai on ainakin ollut, sellainen heikko kohta, josta elämäni narsisti sai kovan otteen. Se kai jo riittänee, etten ole halunnut konfliktiin tai riitaan, mielummin sitten tyytynyt myötäilemään rauhan aikaan saamiseksi.

Tutustuin tietenkin narsistiini herkässä iässä ja asiat kiristyivät huomaamatta, kuten tiedätte.

Kaikki alkoi siitä, kun tapasimme ystäväni kanssa samassa yliopistokaupungissa. Ystävyys roihahti saman tien ja meistä tuli heti läheisiä. Kerroimme toisillemme kaiken. Jälkeen päin ajateltuna narsistin piirteet olivat kyllä jo silloin selkeät, mutta eihän sitä silloin voinut millään tajuta. Esimerkiksi sovimme usein tapaavamme koulupäivän jälkeen; joskus ystäväni pyysi minua odottamaan häntä koululla. Lähdettäisiin sitten, kun hän on tehnyt hoidettavat asiat. Odottelin joskus jopa tunteja. Jos sanoin, että menen välillä kotiin, hän sai minut kuitenkin uskomaan, että hänhän on ihan kohta valmis, miksi en nyt voi vaan odottaa. Hän sai ujutettua itsensä jokapäiväiseen elämääni ja sai asiat käännettyä niin, että minä noudatin hänelle sopivaa aikataulua. Pikku hiljaa alkoi pienten palvelusten pyytely... Hän lainasi tavaroita ja rahaa eikä koskaan tietenkään ilman suurta draamaa itse antanut niitä takaisin. Jos minä tarvitsin häneltä palvelusta, se herätti aina pientä nihkeyttä. Hän saattoi vaatia minua maksamaan esim. lainaamani pyörän rikkinäisistä osista. Hän itse lainasi jopa vaatteitani jotka "hävisivät" ja kun näin ne myöhemmin hänen yllään, hän väitti, etteivät ne olleet minun (?). Kuulostaa pahalta, mutta ystävyydessä oli jotakin niin koukuttavaa, että se tuntui hyvältä. Tiedätte varmaan. Aloin siis elää arkeani hänen aikataulujensa mukaan. Monet yhdessä vietetyt hetket olivat ihania, tietenkin.

Hänen erinäiset parisuhteensa kestävät n. 1-2 vuotta. Ne päätyvät aina draamaan. Olin aina hänen tukenaan ja tsemppasin itseäni olemaan ystäväni puolella, vaikka hän toimisi moraalisesti väärin. Yleensä seurustelukumppanit eivät vain "ymmärrä" häntä, eivät ole "samalla aaltopituudella". Narsistini on saanut yleensä kumppaninsa "ymmärtämään", että itse kumppanissa on jotakin vialla, ettei tämä pysty olemaan kenellekkään tarpeeksi riittävä, ja pyytämään siitä anteeksi. Nykyinen kumppani soitti kerran minulle, kun narsisti oli kadonnut eikä tähän saanut yhteyttä. Hän kysyi, olenko koskaan epäillyt ystäväni mielenterveyttä. En oikein osannut sanoa mitään. Olisiko se minun paikkani kertoa narsistini kumppanille, mitä mieltä olen? On kyllä kamalaa katsella vierestä, kun narsisti vetelee lankoja ja hyötyy puolisonsa avusta ja taloudesta...

Hyvin varhaisessa vaiheessa oli jo nähtävissä tyypillinen narsistin keino kiristää minua. Tyypillinen alistus - lohdutus - alistus. Oli päiviä, jolloin draaman aiheita tuli kuin tyhjästä. Toisinaan en ollut hänelle tarpeeksi älykästä juttuseuraa - en riitä hänelle tällaisena kuin olen, mutta hän yrittää parhaansa mukaan sietää tilannetta keskustelemalla älykkäistä asioista muiden kuin minun kanssani ja sitten taas "palaa" luokseni. Joskus hän kyllästyi minuun ja laittoi vähäksi aikaa välit poikki. Olin silloin aivan ymmälläni enkä ymmärtänyt mitä olin tehnyt väärin. Hän selitti sitten jälkeen päin, ettei kaikki johdu aina minusta. Kuinka voin olla niin itsekeskeinen luullessani että olen tehnyt hänelle jotakin väärää, kun hän käyttäytyy kaikkien muiden seurassa normaalisti mutta välttelee minua?

Arvostelun, osoittelun ja piikittelyn sävy muuttui aina henkilökohtaisemmaksi. Miksi yritän syödä terveellisesti, miksi käyn lenkillä, miksi puhuin niin paljon eilisissä juhlissa, miksi ylipäätään olen niin nolo, miksi ajattelen poliittisesti niin kuin ajattelen... (hänen mukaansa siksi, ettei minulle ole omia mielipiteitä, vaan matkin häntä!) Minulla on kuulemma selkeästi ongelmia itseni kanssa, kun haluan noudattaa terveellisiä elämäntapoja. Minulle tapahtuneista hyvistä asioista hän saattoi jopa närkästyä. Opinkin pikkuhiljaa joko olemaan kertomatta tai vähättelemään omia hyviä uutisiani. Muistan ajatelleeni, että arvostelussa on jotakin outoa, että eikös ystävän pitäisi olla yleensä iloinen minulle iloisista asioista, mutta jotenkin nekin asiat kääntyivät niin, että ajatukset jäivät sekavaksi möykyksi ja jatkoin eteen päin. Hulluimpien raivokohtausten jälkeen uskaltauduin parin päivän jälkeen kysymään, miksi hän puhui minulle niin ilkeästi. Hän ei muistanut mitä oli sanonut, hän ei myöntänyt sanoneensa kun toistin asiat ja lopuksi hän ei voinut käsittää, kuinka olen niin katkera ja pitkävihainen ihminen, kun muistelen vanhoja juttuja. Esim. yhdet hauskat juhlat päättyivät tylytykseen; joku käytöksessäni ei häntä miellyttänyt, en ollut ehkä antanut hänelle huomiota ja juttelin liikaa muiden kanssa. Sain kuulla olevani mm. säälittävin ihminen kenet hän on koskaan tavannut.
Tämä kuulostaa niin typerältä ja pehmolta näin, mutta noissa hetkissä hänen sanansa painavat paljon. Terapeutti nauroi monelle kertomalleni tilanteelle. Hän pyysi anteeksi ja totesi, että tämä olisi kyllä todella hauskaa, jos ei olisi näin vakavasta asiasta kyse.

Narsistini ihmetteli suuresti, jos en tiennyt joitakin samoja kuuluisuuden henkilöitä tai asioita kuin hän. Jos hän ei itse tiennyt jotakin, selitys asian turhamaisuudesta löytyi aina. Hän saattoi olla tapaamisesta jopa tunnin myöhässä, mutta jos minä viisi minuuttia, helvetti oli irti. Hän omaksuu ja mallioppii muiden ihmisten käytöstä ja sanoja ja käyttää niitä jälkikäteen itse eri tilanteissa. Hän haukkui ja vähätteli muita ihmisiä ja heidän taitojaan. Jälkeenpäin huomasin, että yleensä hänen haukkumansa ihmiset olivatkin todellisuudessa jollain tapaa menestyneempiä kuin hän.

Oli tyypillistä, että odotin hänen puheluitaan. Jostain syystä asiat eskaloituivat siihen, että minulla oli tunne, etten halua missata hänen soittoaan. Kai asiat monimutkaistuisivat, joskus hän suuttui eikä vastannut takaisin pitkään aikaan. Hän saattoi myös lähettää viestin sanoen "soitan sulle kohta!" ja pahimmillaan puhelua ei tullut koko päivänä :D


Tähän pohjaan rakensimme intensiiviset 10 vuotta. Aloimme aikuistuttuamme myös tehdä erinäisiä työprojekteja yhdessä. Tietenkin niin, että hän oli projektien innovatiivinen ideanikkari, ainakin olevinaan, ja loppujen lopuksi minä tein käytännön työt. Hän sai silti saman määrän rahaa, joskus enemmän. Nerokasta...

Kun minusta tuli kahden lapsen vanhempi, hänen arvostelunsa vanhemmuudestani meni niin pitkälle, että murruin hetkeksi täysin. Pienten lasten vanhempi on herkässä tilassa, ja jos läheinen ihminen lyttää kaiken... Olin hetken palasina. "Onneksi" kyse oli niin isosta asiasta, ettei sitä voinut enää sivuuttaa. Hakeuduin terapiaan ja aloin avata tilannetta läheisilleni. En ollut uskaltanut puhua ystävästäni koskaan aiemmin pahaan sävyyn, sillä hän kielsi jyrkästi puhumasta kenellekkään meidän välisistä asioista. Aloin tajuta tilannetta ulkopuolisen silmin nähtyäni ystävieni reaktioita.

Kerran eräs hieno urasaavutukseni julkistettiin. En kuullut hänestä 10 päivään mitään. Soitin hänelle ja laitoin viestejä, ilmaisin huoleni. Hän ei vastannut, mutta luotin siihen, että hänen perheensä kyllä ilmoittaa minulle, jos jotakin on sattunut. Sitten hän soitti ja onnitteli saavutuksestani, ihan kuin kaikki olisi normaalisti. Purskahdin itkuun ja kysyin, miksi hän ei vastannut, olin niin huolissani. Hän kertoi, että kuultuaan saavutuksestani hänen täytyi ajatella asioita. Olen hänen mielestään panostanut niin paljon omaan työhöni enkä ole ottanut häntä huomioon, että hänen mielestään olen muuttunut itsekkääksi, emmekä voi olla enää samalla tavalla ystäviä kuin ennen.
(esimerkki siitä, kun minulle tapahtuu hyvä asia)


Puolisoni oli jo kauan aikaa sanonut, että voisimme lähettää ystäväni maapallon toiselle puolelle sotkemasta elämääni. Hän ymmärsi kuitenkin, ettei tilanne ole minulle niin yksiselitteinen, ja kärvisteli vieressä kärsivällisesti ja antoi minulle aikaa selvittää sotkua itse... (<3) Puolisoni ei puhuttele narsistiani tätä nähdessään. Narsisti ihmetteleekin joskus, miksi puolisoni on aina niin helvetin kireä.


Kun viimein avauduin ja kerroin mitä oudoimmista tapahtumista muille ystävilleni, he kehottivat minua laittamaan välittömästi narsistiin välit poikki. Jotkut ystävät eivät voineet käsittää, miksi ylipäätään olen hänen kanssaan tekemisissä. Muistan tunteen, kun ymmärsin ystäväni olevan narsisti. Ensimmäisenä ajattelin, että selviän kyllä tästä ilman, että erkanen hänestä. Ajatus elämästä ilman häntä ei tuntunut mahdolliselta. Esim. tämä ajatus minua ihmetyttää nyt ja jokseenkin hävettää. Kuinka en ole pitänyt itseni ja perheeni puolia paremmin ja antanut hänen pompottaa itseäni.

Narsistini ja minä olemme tutustuneet useisiin ystäväporukoihin yhdessä. Olen jäänyt heidän kanssaan yhteyksiin, hän ei. Kukaan ystäväporukoistamme ei voisi uskoa kertomiani asioita. Avauduin kahdelle yhteiselle tutulle, mutta he sanoivat, että onhan hän vähän hassu ja joskus itsekäs, mutta ei nyt sentään narsisti. He eivät ole olleet hänen kanssaan montaa vuotta intensiivisesti tekemisissä. Ulkopuolinen ei siis voi kuvitella eikä uskoa näitä asioita hänestä. Näennäisesti hän on menestynyt ja antaa ymmärtää esim. somessa, että moni ihminen on hänelle läheinen. Se ei ole totta.
Tulen olemaan nyt hänen elämässään neljäs ja viimeinen läheinen ystävä, joka lähtee. Jäljelle jää muutama häneen edelleen rakastunut ex-puoliso... Ja varmaan uusia "uhreja".

Hän paljasti minulle itse vahingossa, että on manipuloinut minun ja toisen yhteisen tuttumme välejä. Ei niin, että hän suoranaisesti olisi puhunut minusta pahaa, vaan nimenomaan niin, ettei toinen henkilö huomaa, että minua mustamaalataan. Hän muunteli sanojani ja tapahtumia niin, että toisen henkilön suhtautuminen minuun on erilaista kuin ennen. Jos selittäisin kolmannelle osapuolelle tilanteen, hän ei varmasti uskoisi.

Epäilin tietenkin aina itseäni, että olen varmaan herkkä ja harhaluuloinen. Ja narsistini sanoin teen itsestäni niin marttyyrin ilmaistessani minuun kohdistunutta vääryyttä. Mutta viimeinen varmistus narsisti-epäilylleni tuli oudosta väittelystä, johon oikea vastaus löytyi virallisesta asiakirjasta. Yritin selvittää ja todistaa hänelle, etten voinut olla väärässä ja hän sylki syytöksiä ja haukkui minua myös ihmisenä asian vierestä, kun esitin vastaväitteitä riitamme aiheesta. Todistin hänelle kirjallisesti, että olen tällä kertaa oikeassa. Nähtyään mustaa valkoisella, hän totesi, että koemme asian eri tavoin ja että minulla ei ole hänelle enää mitään merkitystä.

Silloin kun hän on hulluimmillaan ja väittää mitä uskomattomimpia asioita, uskon todella hänen itsensäkin uskovan olevansa oikeassa. Ei niin absurdia kuraa voi muuten syöstä.

......

Kuinka usein ihmiset ovat kehottaneet minua puhumaan hänelle suoraan. Olen yrittänyt, mutta ei se auta. Hän on myös verbaalisesti erittäin lahjakas. Jos sanoilla voisi muuttaa veden viiniksi, hän pystyisi siihen.
Viimein terapeutti sanoi minulle, ettei hänelle puhuminen auta. Ainoa keino on lähteä. Se saattaa auttaa häntä huomaamaan, kun tärkeät ihmiset kaikkoavat elämästä, että hänessä voi olla jokin vialla, että hän alkaisi tutkia omaa käytöstään. Todennäköisesti hän ei muutu. Mutta minä en voi enää olla tässä enää näin.

Mikä ystävyydessä oli niin kiinnostavaa? Jännittävyys, koukuttavuus. Koska osa ajasta oli niin paskaa, hyvät hetket tuntuivat mielettömiltä. Hänen antamansa huomio hyvänä hetkenä on palkitsevaa ja erityistä. Hän vaatii puhumaan kaikesta, avautumaan kaikesta ja selvittämään itseään hänelle. Seikkailu, erityinen hetki.

Sen seurauksena elin muutaman vuoden hänen ehdoillaan. Järjestin elämäni hänen mukaansa, halusin olla hänelle hyvä ystävä. Päätin, että hän on minun hyvä ystäväni. Halusin oikein todistaa sen hänelle. Vastasin siis narsistin kiristykseen aivan "oikein". Näistä tilanteista kertominen avaa vaan osan hänen kanssaan vietettyä elämää. Osa on sumua, jota ei voi kuvailla. Ikään kuin joku painostava kiristäjä olisi läsnä koko ajan, myös silloin, kun en kuule hänestä. Ikään kuin pitäisi olla koko ajan valppaana lähtemään johonkin...

Hän on suloinen, jokseenkin älykäs ja hauska. Hän on itsekäs ja kylmä. Hänellä ei ole empatiaa. Hän on sairas. Hän on sairas tietämättä sitä itse. Se, minkä hän kokee vahvasti, on hänelle totta. Se on hänen totuutensa. Sosiaalinen kanssakäyminen on aina peliä.

Minulla on tyhmä olo siitä, että annoin tämän suhteen mennä niin pitkälle. Eikä se ollut edes parisuhde, vaan ystävä.

Olen lopettanut yhteydenpidon melkein kokonaan. Olen yleensä se, joka pitää yhteyttä. Hän kyllä varmasti ymmärtää, että joku on vialla. Nyt hän on se, joka pitää yhteyttä muina miehinä ja on erityisen ystävällinen. Usean vuoden päivittäisen yhteydenpidon jälkeen kuulemme toisistamme nyt paljon harvemmin. Sinä päivänä kun puhumme, ahdistun ja mielialani heittelee stressaantuneesti laidasta toiseen.

Joku päivä uskallan jättää vastaamatta. Tiedän, että se on ainoa oikea keino.

Ystäväni sopii kaikkiin kuvauksiin pahimmasta narsistin versiosta.


:(

Mitä mieltä?

Kiitos.

Iuli
Viestit: 11
Liittynyt: 04 Loka 2019, 08:54

Re: Tarina "ystävyydestä"

Viesti Kirjoittaja Iuli » 01 Marras 2019, 15:12

Olipa tarina. Näin kuitenkin hyvää päättäväisyydessäsi, hyvä, että olet päättänyt jättää hänet. Itse olen viime päivinä ymmärtänyt, että jos ystävääni kohdeltaisiin näin, suuttuisin ja käskisin jättää narsistin, miksi siis hyväksyisin itseäni kohdeltavan näin? Muista myös, että sinussa ei ole mitään vikaa. Tsemppiä!

Valaistunut
Viestit: 6
Liittynyt: 07 Kesä 2019, 16:46

Re: Tarina "ystävyydestä"

Viesti Kirjoittaja Valaistunut » 01 Marras 2019, 15:52

Kiitos, luli. Päättäväisyyttä on harjoiteltu monta vuotta. Ja kirjoittamani tarina on tosi pehmo. En uskalla kertoa tunnistettavia yksityiskohtia. Mutta joo, käsittämätöntä...

Sanoin terapeutille, että eniten säälittää jättää hänet "yksin". Hän sanoi, että siitä ei ole huolta, narsisti kyllä löytää seuraavan tilalle. Niin ja kannustan kyllä kaikkia käymään puhumassa. Siteeraan monesti terapeuttia, mutta oikeasti kävin vastaanotolla vain 3 kertaa. Mieletön apu.

Iuli
Viestit: 11
Liittynyt: 04 Loka 2019, 08:54

Re: Tarina "ystävyydestä"

Viesti Kirjoittaja Iuli » 01 Marras 2019, 19:30

Se on kyllä totta, että apua kannattaa hakea. Itse olen käynyt vasta kerran, mutta jo avun hakemisen jälkeen voimaannuin valtavasti. Se antoi heti fiiliksen että tämä on totta ja minun on lähdettävä tästä.

Valaistunut
Viestit: 6
Liittynyt: 07 Kesä 2019, 16:46

Re: Tarina "ystävyydestä"

Viesti Kirjoittaja Valaistunut » 01 Marras 2019, 19:46

Iuli, niinpä!!! Siinä tilanteessa ollessa voi mennä yllättävän pitkälle tajuamatta, että suhteessa ei pidä enää olla. Olet siis jo nimenomaan pitkällä. Hyvin sanottu tuo, että tämä on totta. Kiteyttää sen tunteen, kun kysenalaistaa omat tunteet ja ajatuksensa viimeiseen asti. Ihminen ei ihan ensimmäisestä pahasta olosta hakeudu apuun...

Vastaa Viestiin