NAAMIONA TOISTEN KASVOT

Voit kirjoittaa oman tarinasi.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
3713
Viestit: 2
Liittynyt: 11 Marras 2019, 22:15

NAAMIONA TOISTEN KASVOT

Viesti Kirjoittaja 3713 » 24 Marras 2019, 12:07

Nimimerkkini muistuttaa minua päivästä, jolloin tämä painajainen alkoi. Painajainen, joka on kestänyt yli kuusi vuotta ja vieläkin on loppunäytelmä kokematta. Melkein.
Tarinani paksuakin paksunahkaisemman narsistimiehen kanssa alkaa kesästä 2013.
Olin kipuillut jo vuosia pitkässä avioliitossa, missä läheisyys ja intohimo olivat ollut kateissa pitkään ja suhde muuttunut parisuhteesta kaverisuhteeksi. Irtaantuminen oli vaikeaa, koska mieheni oli kiltti ja näin jälkikäteen ajatellen psyykkisesti hyvin terve ja tasapainoinen ihminen.
Kohtaamiseni tämän toisen, ei terveen ihmisen, kanssa oli kiihkeä ja kahden kuukauden kuluttua olin jo muuttanut omilleni asumaan ja laittanut avioeron vireille. Myös hän oli tahollaan eronnut pitkästä liitosta samana kesänä ja asui reilun kilometrin päässä minusta niin ikään omassa pienessä kaksiossaan. Suhde muotoutui heti alusta saakka sellaiseksi, että hän oli luonani sunnuntaiyöstä perjantaiaamuun, ei koskaan viikonloppuja. Kun kyselin asiasta, sain vastaukseksi jotain epämääräistä "radalla olemisesta". Hän käytti alkoholia todella runsaasti ja myöhemmin selvisi, ettei hän ollut itseasiassa yhtään päivää täysin juomatta. No tämä tapaamisjärjestely sopi minullekin kunnes tuli ensimmäinen katoaminen. Olimme tunteneet siinä vaiheessa toisemme noin neljä kuukautta. Hän vain yllättäen hävisi. Ei soittanut, ei viestitellyt, ei vastannut minun yhteydenottoyrityksiini. Olin antanut hänelle asuntoni avaimen, jonka hän palautti postiluukusta tiputtaen vasta kun todella äkäiseen sävyyn sitä häneltä vaadin.
Olin ihmeissäni. En tajunnut mitä tapahtui, en ollut mitään vastaavaa kokenut edes nuoruudessani.
Yllättäen loppuvuodesta -13 törmäsin häneen samassa paikassa, missä olimme ensi kertaakin kohdanneet ja hän yllättäen rupesi rukoilemaan minua luokseen. Suhteemme jatkui sitten kuin mitään ihmeellistä katkosta ei olisi ollutkaan. Tätä jatkui seuraavan vuoden vappuun. Hän oli pari viikkoa ollut poissa luotani ja lopulta sain vappuaattona häneltä viestin: "olen tavannut ihmisen, jonka kanssa haluan yrittää. Hyvää vappua sinullekin!".
Minä romahdin täysin. Miehellä oli taas asuntoni avaimet, puolet hänen omistamistaan vaatteista oli luonani ja olimme lähestulkoon asuneet 10 kuukautta yhdessä!(myöhemmin tämä uusi nainen kertoi minulle miehen kertoneen hänelle minun olevan joku "sekopää akka", jota hän oli tavannut vain pari kertaa) Ja minut jätettiin tekstiviestillä. Taas jouduin uhkaamalla saamaan hänet palauttamaan avaimeni ja minä vein kaikki hänen vaatteensa hänen asuntonsa portaille. Tähän päättyi ensimmäinen näytös. Silloin en tiennyt, että tämän näytelmä tulisi jatkumaan vielä pitkään.

Tästä kului aikaa noin vuosi. En kuullut hänestä mitään ennen kuin seuraavana juhannuksena. Juhannuspäivänaamuna tuli soitto. Vastasin siihen unenpöpperössä tunnistamatta numeroa (olin poistanut hänen yhteystietonsa). Hän halusi tavata, kaikki oli mennyt mönkään uuden naisen kanssa. Nainen oli sairas, siis mieleltään sairas ja hän koki tehneensä elämänsä mokan jättäessään minut. Minä sanoin, etten halunnut tavata ja lähdin kodistani karkuun, kun hän sinnikkäästi sanoi tulevansa luokseni. Mutta kyllähän hän meidän yhteiset lenkkipolut tunsi ja lopulta minut löysi. Tänä yhtenä päivänä hän sai minut ylipuhutuksi tai no ainakin olin taas tarttunut täkyyn, mitä hän itsepintaisesti tarjosi minulle. Hän oli ostanut puolen vuoden tuntemisen jälkeen ison paritalonpuolikkaan tämän naisen kanssa ja nyt kaikki oli hajoamassa ja nainen lähdössä. Hän halusi minut takaisin ja syksyn aikana selvisi, että minulla olisi paikka hänen kodissaan kunhan edellinen nainen vain häipyisi.
Syksy ja loppuvuosi sujui viestitellen ja silloin tällöin tavaten. Seksiin en suostunut hänen kanssaan niin kauan kun tämä toinen nainen asui samassa osoitteessa. Painostusta ja yritystä kyllä riitti. Sitten kun heidän eronsa oli selvä, muuttui meidänkin suhde taas intiimiksi ja sovimme, että minä muutan alkuvuodesta 2016 hänen luokseen. Yksi erikoinen asia oli jäänyt kalvamaan mieltäni siltä ajalta ennen yhteenmuuttoa. Olin ollut iltatöissä ja sopinut hänen kanssaan, että käväisen sitten vielä tapaamassa aikuisia lapsiani vanhassa kodissani ja hän odottaa minua minun luonani. Yllättäen kuitenkin sain iltapäivällä häneltä viestin: "Panettaa. Voitko ottaa ennakkoon? Ilmoita, kun olet kotona". Ihmettelin tätä viestiä ja sain epämääräisen selityksen, että hän oli unohtanut minun iltatyöni ja suunnitelman mennä tapaamaan lapsiani. Olimme kuitenkin puhuneet tästä ihan pienen hetken ennen tämän viestin tuloa. No, minä täysin idioottina ja sinisilmäisenä annoin asian olla. Olinhan onneni kukkuloilla muuttamassa nyt virallisesti elämänirakkauden kanssa yhteiseen kotiin!

Yhteiselo alkoi siis alkuvuodesta 2016. Ihanaa kuherrusta kesti pari kuukautta. Hän kykeni halutessaan olemaan erittäin viehättävä ihminen. Teimme pitkiä kävelylenkkejä yhdessä ja erinomaista ruokaa (muisti aina mainita kuinka teimme parempaa ruokaa kuin mitä ikinä ravintolasta saisi). Hän viihtyi nyt tiukasti kotona kaikki illat ja viikonloput.
Hän innostui aina kaikesta, mitä vain keksinkään ehdottaa ja oli kaikin puolin avulias ja ystävällinen minulle ja lapsilleni. Hänen neljästä lapsestaan yksi tytär muuttikin meille asumaan seuraavan syksynä. Keväällä tässä idyllissä oli ollut kuitenkin jo pari säröä. Hän oli pari kertaa saanut minulle käsittämättömän raivokohtauksen humalapäissään, jonka seurauksena olin paennut nukkumaan toiseen huoneeseen. Nämä pari kertaa hän tuli jälkikäteen myös pyytämään anteeksi käytöstään. Ikinä ei enää sen jälkeen.
Syksyllä raivokohtaukset pahenivat ja syyskuussa hän kävi ensimmäisen kerran minuun fyysisesti käsiksi. Marraskuussa tulikin jo nyrkistä kasvoihin. Tätä selvitettiin poliisin kanssa. Tai minä selvitin. Hän oli lähtenyt karkuun ja oli poissa kotoa pari kolme yötä. Rukoilemalla minä sain hänet palaamaan. Silloin vielä selitykset työpaikalla yöpymisestä menivät läpi (myöhemmin selvisi kyllä kenen luona hän oli ja oli ollut suhteemme alussa myös kaikki viikonloput) . Ja pahoinpitelyä selvitettiin sovittelussa. Pahin virhe mihin suostuin! Ns. rauhallista elämää kesti tämän jälkeen vain pari kuukautta. Sitten tuli jo lähes säännöksi, että kun hän oli rajussa humalassa, hän huusi kuin eläin minulle, töni, tuuppi, repi hiuksista ja kuristi kurkusta. Näitä narsistisia raivoja tuli säännöllisin väliajoin. Hänen tyttärensä ei enää palannut kotiimme talviloman jälkeen. Hän kertoi minulle, millaista heidän kotielämänsä oli ollut miehen vielä asuessa heidän kanssaan. Se oli ollut suoranaista helvettiä. Tytär oli kuvitellut isänsä muuttuneen minun kanssani, mutta eihän tietenkään mikään muuttunut. Hän ei pitänyt muuten kehenkään lapsistaan mitään yhteyttä tämän jälkeen.
Loputa etsin käsiini naisen, jonka vuoksi hän oli minut aiemmin jättänyt ja jonka kanssa tämä talo, missä nyt asuin, oli ostettu. Nainen kertoi hänen lähtönsä syynä olleen julma väkivalta. Hän lähetti minulle kuvia ruhjeistaan ja kertoi lähteneensä suhteesta lopulta, koska pelkäsi henkensä menettämistä. Mies oli murtanut häneltä jalan sen syksyn aikana, kun hän uudesti " lämmitteli" minua. Nainen ei suinkaan ollut mitenkään sairas tai narsisti, kuten nykyinen avomieheni oli minulle kertonut (hänen mukaansa myös lasten äiti oli narsisti). Me ystävystyimme ja olemme pitäneet yhteyttä tähän päivään saakka.
Ihmettelimme silloin yhdessä tämän miehen outoja tapoja, kuten sitä, että hän usein tuli töistä palatessaan eri vaatteissa kuin mitä hänellä oli aamulla lähtiessään yllään. Tämä nainen tiesi kertoa, että miehellä oli ollut suhde johonkin työkaveriinsa ja heidänkin yhdessäolon aikana mies oli jäänyt kerran tämän naisen luokse yöksi (oli ollut muuttoapuna eikä jaksanut enää lähteä kotiin iltamyöhään). Mies oli kertonut minulle avoimesti ja runsaasti (halusi kehuskella?) pettännensä vaimoaan koko heidän pitkän suhteessaolon aikana ja että hänellä oli parhaana aikana 8 eri naista kierroksessa (seksisuhteessa). Mutta että nyt tietysti minun kanssani kaikki tällainen sekoilu oli loppunut, hän ei enää jaksanut eikä halunnut tällaista touhua. Tästä työpaikan naisesta hän ei kertonut sanallakaan. Niin ja vaimon pettämisen syynähän oli seksinpuute, vaimo pihtasi.)
Minä rupesin sitten tekemään ns. salapoliisityötä ja hän jäikin välittömästi kiinni uskottomuudesta. Paljastuttuaan hän raivosi, nimitteli minua ja lopulta kehuskeli, kuinka hänellä oli ollut tähän hyväperseiseen sihteeriin suhde jo 10 vuoden ajan. Se oli nainen, ketä hän kävi panemassa ruokatunnilla tai työpäivän päätteeksi ja jolle se parin vuoden takainen viesti ("panettaa...voitko ottaa ennakkoon") oli pitänyt mennä. Tämän naisen kanssa ei kuulemma tullut muunlaisesta suhteesta mitään ja hän oli vain jotenkin "jäänyt tähän tyhmään juttuun kiinni". Nyt tietysti oli valmis jättämään hänet ja soittikin teatraalisesti minun läsnäollessasi naiselle sanoen, ettei halua enää jatkaa suhdetta vaan haluaa olla yksinomaan minun kanssani. Kuulin kuinka tämä sihteeri vikisi toisessa päässä, että "sähän sanoit eilen rakastavasi minua, anna nyt edes vähän".
Hän oli siis selittänyt minulle klassisen tarinan, miksi petti vaimoaan: sai liian vähän seksiä. Meillä ei ollut tätä ongelmaa. Hän sai joka aamuisen seksituokionsa, mutta eihän sekään riittänyt. Piti saada vielä päivälläkin ja siihen aina valmis sihteeri oli hyvä ratkaisu. Tässä kohtaan on pakko todeta, ettei seksi ollut edes kummoistakaan. Häntä ei kiinnostanut pätkääkään naisen saama tyydytys eikä siis ollut valmis tekemään mitään sen eteen. Määrällisesti en ollut puutteessa ikinä, mutta laadullisesti kylläkin.
Ette voi ehkä uskoa todeksi, mutta minä jatkoin suhdetta seuraavaan syksyyn, kun hän vannotti, että tämä nainen oli mennyttä elämää (näki hänet vain töissä joka päivä). Hän myös "lohdutti" minua sanomalla, että minun pitäisi olla tyytyväinen, koska toisia naisia oli nyt vain enää tämä sihteeri eikä kymmentä muuta, kuten hänen avioliittonsa aikana oli tilanne ollut.
Jouduin kuukauden sairaslomalle tämän suhteen paljastuttua ja kun elokuussa palasin töihin, niin ei mennyt montaa viikkoa, kun hänelle kävi taas sama moka ja sain viestin, joka oli tarkoitettu tälle sihteerille. Suhde tämän kanssa jatkui siis samanlaisena kuin oli jatkunut kai sen 10 vuotta.
Tämä oli viimeinen pisara ja muutin muutamassa päivässä tavarani toisen tyttäreni luokse ja parin kuukauden päästä omaan vuokrakaksiooni. Mutta näytelmä ei ollut vieläkään päätöksessään.
Hän halusi edelleen tavata (tai ehkä se olin minä, joka vain edelleen roikuin hänessä) ja minä olin jo niin sairaalla tavalla koukussa tässä näytelmässä, etten kyennyt irtaantumaan kokonaan ja taas huomasin hänen lähes asuvan luonani. Me riitelimme paljon ja hän katosi yhä useammin, mutta palasi aina luokseni, kun sitä pyysin. Niin, minä pyysin. Olin aivan kuin tuuliajolla ja todella ahdistunut, kun hän ei ollut kanssani, mutta yhtä ahdistunut olin, kun hän oli luonani. En vain päässyt irti, vaikka järki, ystävät ja lapseni sitä toivoivat ja lopulta jo vaativatkin.

Tuli tammikuu 2018. Hän oli ollut luonani tiiviisti ainakin kaksi kuukautta. Yhtenä maanantaiaamuna ihmettelin, kun hän töihin lähtiessään otti mukaansa sellaisen vähän kalliimman dödön. Ei yllättäen tullut yöksi kotiin, mutta sain häneltä seuraavana aamuna viestin ja valokuvan. Hän oli lähtenyt lentokoneella Leville työreissulle. Näin hänet seuraavan kerran maaliskuussa, kun hän tuli hakemaan vaatteitaan ja palauttamaan avaimeni. Ei juurikaan selitellyt mitään. Kielsi suhteen sihteeriin ja sanoi haluavansa asua itsekseen jonkin aikaa. Minä kärsin hemmetillisiä tuskia taas tästäkin hylkäämisestä ja yritin ties monennenko kerran koota sieluni ja sydämeni palasia. Vielä pääsiäisen vietimme yhdessä minun painostuksestani, sitten en enää kuullut hänestä mitään.
Kunnes heinäkuussa kesälomalla törmäsin häneen taas sattumalta (asumme lähekkäin ja pyörimme samoilla seuduilla) ja kipinä roihahti välittömästi. Hän "muutti" taas luokseni ja yhteinen kesäloma oli kuin paratiisissa oloa. Kyy luikerteli tähän paratiisiin heti kun arki ja töihinpaluu alkoi. Hän jaksoi skarpata puolitoista kuukautta ja minä myös. Minun luottamus häntä kohtaan oli tietysti aivan nolla ja kun erehdyinkin kysymään mitään tästä sihteeristä, niin seurauksena oli valtaisa raivokohtaus. Ja sitten lopulta taas katoaminen. En enää tiedä, monesko kerta tämä olikaan. Nyt syynä oli se, että hän oli ollut viikonlopun (tai oikeastaan viisi päivää) poissa luotani suutuessaan minulle epäilyistäni, mutta taas pyynnöstäni oli palannut. Ryyppäsi tämän jälkeen rajusti ja vahvassa humalassa antoi minulle puhelimensa (joka oli siis aina lukittuna visusti) ja avasi koodinkin, niin että pääsin lukemaan hänen viestejään. Hän oli päivällä lähettänyt sihteerilleen viestin, kun minä olin seisonut hänen vieressään. Viesti oli lyhyt, mutta sitäkin vaikuttavampi:" MissU, LoveU". Kerroin sitten seuraavana päivänä nähneeni tämän viestin ja tämän seurauksena hän taas katosi. Koskaan hänessä ei ole ollut miestä selvittämään asioita, vaan kun tilanteet tulevat ns. liian kuumiksi, hän pakenee paikalta ja sitten alkaa totaalinen radiohiljaisuus - ei viestejä, ei puheluita, minut laitetaan estoon. Niin nytkin tapahtui. Nyt kykenin minäkin laittamaan hänet ensimmäistä kertaa estoon, mutta joulun lähestyessä poistin sen hetkeksi ja välittömästi tuli viesti "Kiitos".

Alkoi toistaiseksi viimeinen näytös.
Tiesin, ettei hänellä ollut varaa pitää poismuuttoni jälkeen (siis tapahtui jo 2 v sitten) velkaista kivilinnaansa eikä sihteeri voinut olla tässä asiassa apuna. Arvasin, että hän tarvitsee taas minua. Olin kyllä jo tajunnut, että meidän suhdehan oli ollut alusta saakka hyväksikäyttösuhde ja jotenkin tästä oli tullut jo peli minullekin. Halusin nähdä, kuinka pitkälle hän oli valmis tätä peliä pelaamaan. Ja hänhän oli valmis. Hän sai myytyä valtaisalla tappiolla (tunsin sairasta vahingoniloa) paritalon puolikkaansa ja rypi valtaisassa itsesäälissä, kuinka kaikki naiset olivat häntä kusettaneet ja nyt hän oli koditon. Arvaatte varmaan, kuka hänelle tarjosi taas kerran ymmärtävän ja auttavan kätensä.
Hän näki minussa mahdollisuuden päästä taas asumaan ns. leveästi, kunhan minun ja ex-mieheni omistusasunto (meillä oli siis ositus tekemättä) olisi myyty ja minä saanut siitä oman osuuteni.

Hän muutti luokseni tämän vuoden alussa - virallisesti. Vuosi on ollut ihana ja kamala.
Ihana sen suhteen että olemme tehneet neljä hyvin onnistunutta ulkomaanmatkaa. Arkena olemme tehneet asioita, mistä minä nautin. Hän on antanut läheisyyttä (nukumme aina sylikkäin), mitä vaille olen ollut koko elämäni. Ehkä myös hän.
Kamala vuosi sitten on pitänyt sisällään kaksi poliisintuloa ja lukemattoman määriä pahoinpitelyjä. Pahin viime keväältä, kun hän moukaroi nyrkeillä päätäni, niin että ensimmäistä kertaa pelkäsin saavani pysyvän vamman. Pääsin kuitenkin karkuun naapuriin, joka soitti poliisit. Hillitöntä huutoa jollaista en ole eläessäni ennen kokenut. Nimittelyä huoraksi, rumaksi, läskiksi (olen normipainoinen, ehkä ennemminkin hoikka kuin lihava), hulluksi, mielenvikaiseksi, ammattiini täysin soveltumattomaksi, idiootiksi. Ja näiden narsististen raivojen jälkeen hän on ollut valmis jatkamaan elämää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jos minä otin riidat puheeksi, hän käänsi kaiken syyn minuun: "LOPETA TUO EPÄILY, KUN EN OLE SEN NAISEN KANSSA MISSÄÄN TEKEMISISSÄ!". Käski minun hakeutumaan hoitoon, että kestäisin hänen raivonsa, koska hänellä on oikeus raivota ja se on hänen "luontonsa".

Tämän näytöksen viimeinen kohtaus käytiin isänpäiväviikonloppuna. Kysyin häneltä avaimesta, jonka olin jo aiemmin syksyllä löytänyt hänen repustaan. Hän sai taas hillittömän raivokohtauksen. Aluksi ei tiennyt yhtään, mikä avain oli. Sitten epäili sen kuuluvan johonkin aiemmin omistamiinsa asuntoihin (yksi myyty vuonna 2016 ja toinen 2018 eli ei nyt aivan uskottava selitys). Missään tapauksessa avainta ei kuitenkaan saanut heittää pois, jos sitä vaikka joskus joku tarvitsisi. Mitä? Kuka? No arvasin kyllä kenen kodin lukkoon tämä avain sopisi.
Hän ryyppäsi ja riehui ja sain hänet poliisilla uhaten kaksi kertaa poistumaan asunnostani (yhden kerran poliisit myös tulivat, mutta hän oli jo ehtinyt lähteä karkuun). Maanantaiaamuna sanoin hänelle, että en jaksa enää kuunnella huoraksinimittelyä ja panopuheita (kuinka olen panemassa milloin ketäkin), koska se joka huoraa en todellakaan ole minä. Kolmen päivän rajun juomisen jälkeen pyysin tai vaadin häntä myös tulemaan tänä iltana selvinpäin kotiin. Hän reagoi tähän rupeamalla huutamaan, että minulla ei ollut oikeutta kutsua poliiseja eikä esittää vaatimuksia, missä kunnossa hän kotiin tulee.
No, hän ei tullut kotiin tämän jälkeen. Lähetin seuraavana päivänä sähköpostin, missä kuin idiootti selitin, miksi jouduin poliisit kutsumaan ja että en enää jaksa lähteä katuja tarpomaan tai vanhaan kotiini (ex-mieheni on tämän mahdollistanut) hänen raivoaan karkuun. Hän ei tietenkään vastannut tähän mitään eikä ole myöskään lukenut whatsapp-viestejäni kunnes toisspäivänä perjantaina (ollut siis kohta kaksi viikkoa "kateissa"). Lukukuittauksen ilmestyttä laittoi minut estoon. Olin viestissä kysynyt, mihin hän haluaa että toimitan hänen omaisuutensa, joka kokonaisuudessa on minun asunnossani. Myötätuntoinen talonmies sentään koodasi hänen avaimensa pois käytöstä, vaikka hän onkin virallisesti kirjoilla luonani. Kaikki hänen vaatteensa ovat täällä ja siis aivan kaikki. Farkut lojuvat vielä sohvalla, mihin hän kännipäissään ne viimeksi heitti. Ihan kuin hän olisi yllättäen kuollut ja minä jäänyt tämän jäämistön keskelle...
Eilen laitoin hänelle työnumerostani (ei ollut tajunnut laittaa sitä estoon) muutaman whatsapp-viestin, jossa ehdotin erilaisia keinoja, miten hän voisi saada edes vaatteensa täältä eikä tarvitsisi minua tavata tai edes puhua kanssani. Näihin viesteihin en ole saanut mitään vastausta. Vain ensimmäiseen vastasi: "en vihaa sinua. En vain kestä enää vitasta". Ei ollut minun tekemäni kirjoitusvirhe, vaan hänen (kaiketi kännissä jälleen).
Minäkin olen nyt hänen yhteydenottokanavansa estänyt paitsi tämän työnumeron (sen puhelimen suljen kuitenkin iltaisin ja viikonloppuisin), mutta tiedän, että jonakin päivänä hänen on taas pakko minua lähestyä.
Häpeän itseäni valtavasti, että olen joutunut mukaan tällaiseen narsistin pyöritykseen, vaikka olen tiennyt alusta saakka, mistä tässä on kyse. En ole vain kyennyt suojaamaan itseäni ja kamalaa myöntää - olen häntä sydämestäni rakastanut. Ja koska tämä rakkaus ei pääty käskystä eikä järjen avulla, niin edelleen pelkään, että hän pääsee jotenkin vielä luikertelemaan elämääni.
Nyt tätä kirjoittaessa on vahva ja varma olo - ei enää koskaan! Mutta tiedän, että ahdistus ja ikävä tulevat pyytämättäkin. Toivottavasti hän olisi nyt rauhoittunut sihteerinsä kanssa ja tämä nainen ottaisi hänet kokonaan ja kokopäiväisesti.
Ja minä vapautuisin.
Nämä teidän tarinanne ovat pitäneet minut järjissäni ja elossa kuluneet kaksi viikkoa. KIITOS TEILLE!