Sivu 1/2

Eron hetkellä periksianto ja vastaantulo

Lähetetty: 03 Tammi 2020, 05:31
Kirjoittaja Tiikerityttö
Hei,
Olen elänyt avioliitossa, jossa on ollut henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Olen saanut kuulla mm. etten ole mitään hänelle, etten ole saavuttanut elämässäni mitään ja on hyvä, että olen jäänyt lapsettomaksi.

Nyt kun olen kertonut, että hänen toiveensa erosta tulee toteutumaan, että jonotan asuntoa ja juttelen hänelle, miten ero tehdään siististi tytärpuolen takia, hän tulee yhtäkkiä vastaan. Mitä hänen tulee tehdä, eikö meillä ole ollut hyviä aikoja, hän pyytää anteeksi asioita, joista ei ole suostunut puhumaan. Kuuntelee mitä kerron, pahoittelee tekojaan. Hän sanoo, että haluaa oikeasti yrittää ja pelastaa avioliittomme. Hän ei halua luovuttaa avioliitossamme vaan pyytää minua kertomaan mitä hänen pitää tehdä.

Miksi hän tekee ja sanoo nämä vasta nyt ns. selkä seinää vasten? Olen vuosia pyytänyt puhumaan minulle, selittämään mitä ajatteli sillloin ja miksi ei ole suostunut puhumaan minulle.
Voiko hän oikeasti tarkoittaa, että hän olisi pysähtynyt miettimään ja oikeasti tarkoittaa hyvää vai onko tämä vain narsistin paniikki, että olen oikeasti lähdössä????? Sanoo ja käyttäytyy niin kuin tietää minun haluavan.

Toivottavasti joku viisaampi kommentoi, koska vertaistukipuhelin on kiinni.

Re: Eron hetkellä periksianto ja vastaantulo

Lähetetty: 03 Tammi 2020, 06:18
Kirjoittaja Iuli
Jep, tyypillistä. Tekee kaikkensa että jäisit mutta jos jäät, se sama väkivalta jatkuu jonkin ajan päästä uudestaan. Muista että nyt hän kokee että menettää jotain mistä hyötyy. Siksi vakuuttelee nyt muutosta. Mutta ei narsisti muutu. Kun taas huomaa että olet hänen valtansa alla, se sama jatkuu. Pysy lujana ja lähde vaikka heti ettei hän pääse manipuloimaan sinua jäämään.

Re: Eron hetkellä periksianto ja vastaantulo

Lähetetty: 03 Tammi 2020, 06:21
Kirjoittaja krassi
Minusta kyseessä on paniikki siitä, että todella olet lähdössä. Väkivaltainen ihminen ei muutu yhtäkkiä. Hän manipuloi sinua pysymään liitossa. Jos jäät, huono kohtelu alkaa uudelleen ennemmin tai myöhemmin. Luota omiin hälytyskelloihisi.

Re: Eron hetkellä periksianto ja vastaantulo

Lähetetty: 03 Tammi 2020, 17:26
Kirjoittaja Tiikerityttö
Kiitos vastauksista!
Järki sanoo, että näinhän se on, mutta sydän haluaa uskoa ja toivoa.

Re: Eron hetkellä periksianto ja vastaantulo

Lähetetty: 04 Tammi 2020, 14:13
Kirjoittaja Rainy11
Itsekin miettinyt, voiko toinen muuttua kun jatkuvasti lupailee että nyt asiat oikeesti muuttuu..ja p**at sanon minä, nää ei muutu ikinä. En nyt halua olla pessimistinen mut näin on käytännössä osoittautunut, saattaa muuttua tosin vaan väliaikasesti kunnes joku "hyöty" saavutettu, sit sama alkaa alusta.

Re: Eron hetkellä periksianto ja vastaantulo

Lähetetty: 04 Tammi 2020, 17:24
Kirjoittaja krassi
Irrottautumiseen narsistista kuuluu usein vaihe, jolloin uhri lähtee ja palaa, edestakaisin. Sitten vihdoin tulee lopullinen, pysyvä ero.
Minä myös erehdyin uskomaan, että exäni muuttuu ja palasin takaisin. Kantapään kautta opin, että ei muutu. Eroni on lopullinen senkin takia, että olin aikoinaan täysin varma exäni pahuudesta.

Re: Eron hetkellä periksianto ja vastaantulo

Lähetetty: 06 Tammi 2020, 03:34
Kirjoittaja Tiikerityttö
Hei,
Vertaistuki on uskomattoman arvokasta vaikealla hetkellä. Kiitos siitä!
Koin heikkoa hetken irtautumiseni matkalla ja lupasinkin jo että yritetään vielä uudelleen.
Luin kuitenkin teidän kaikkien viestejä, ystävän kannustuksia ja omat päiväkirjat ja muutin mieleni.
Pakkasin eilen tavarani, allekirjoitin avioeropaperin ja muutin pois mieheni luota.
Nyt turta ja tunnoton olo, mutta tiedän että valoa odottaa tunnelin päässä.

Re: Eron hetkellä periksianto ja vastaantulo

Lähetetty: 06 Tammi 2020, 21:12
Kirjoittaja 3713
Hei Tiikerityttö!

Mahtavaa, että löysit rohkeuden lähteä!
Tuon tyypin käytös olisi varmasti hyvin nopeasti palannut samaan, kun hän olisi ollut varma, että vaara ( = sinun lähtemisesi) on ohi. Nämä narsisti EIVÄT muutu, vaikka me kuinka "rukoilisimme" ja rakastaisimme heitä. He ovat vain niin kieroon kasvaneita.

Minun erostani on kohta kaksi kuukautta ja edelleen heikkona hetkenä ( aika usein ) palaan lukemaan näitä tarinoita. Ja mieli rauhoittuu ajatukseen, että mikä onni, ettei se hirviö asu enää saman katon alla.
On jopa mahdollista jonakin päivänä - hymyillä :D

Re: Eron hetkellä periksianto ja vastaantulo

Lähetetty: 07 Tammi 2020, 07:47
Kirjoittaja krassi
Olen todella ilahtunut puolestasi Tiikerityttö. Nyt on selviydyttävä niistä hetkistä, kun kaipaus entiseen tulee mieleen. Hetket menevät aina ohi, kun ei anna periksi.

Re: Eron hetkellä periksianto ja vastaantulo

Lähetetty: 18 Tammi 2020, 22:25
Kirjoittaja Lilja
Nyt toivotaan että meillä on edessä valoisampi tulevaisuus, rakastavan kumppanin kanssa! Itse lähdin vajaa 2 viikkoa sitten. Fyysinen väkivalta tuli peliin, joten samana yönä hoidin itselleni paikan, seuraavana päivänä pakkasin auton niin täyteen tavaraa kun sain mahtumaan ja lähdin kun hän oli töissä. Ensimmäinen viikko oli hullua, tunteet saattoivat vaihdella 5 min välein. Viha, ikävä, epäusko, suru, pettymys, katkeruus jne. Kaikki tunteet tuli käytyä läpi. Huomasin tosin että sen oman uuden ja turvallisen paikan siivoaminen ja järjestely tuotti suurta mielihyvää. Lisäksi tuntui kuin pystyi hengittämään, ei tarvinnut olla varuillaan, ei myötäillä, ei alistua koko ajan toisen tahtoon, sai tehdä mitä halusi, kun halusi ja miten halusi. Järjettömän hyvä tunne. Toki kaipaan miestäni ja rakastan häntä, mutta kuten hänelle viestissäni ilmoitin kun lähdin, että näistäkin huolimatta en vaan voi elää hänen kanssaan. Itselläni on vielä se tilanne, että suurin osa tavaroistani on vielä hänen talossaan. En ole vielä varma miten tulen tavaroiden hakemisen toteuttamaan. Tapahtui mitä vaan, pitää meidän nyt yrittää vaan pysyä lujana ja todeta etteivät asiat muutu, niinkuin olemme monta kertaa aiemminkin todenneet. Tämä ei toimi, eikä tule toimimaan. Mitä enemmän käytämme vielä häneen aikaa, sitä vähemmän meille jää aikaa sille tulevalle, "paremmalle elämälle". Tiedän että tulen kaipaamaan hänen "hyviä" puolia paljon ja kauan, ne tekivät hänestä elämäni rakkauden, vaikken edes tiedä oliko ne totta. Oma vinkki on, vaikka kuulostaa pahalta ja hullulta, mutta yritä ainakin alkuun kun tulee epäröintiä päätöksestäsi, muistella jotain kamalaa tapahtumaa, mitä hän sinulle sanoi, mitä hän sinulle teki, miten joku joka väittää rakastavansa sinua, satutti sinua niin julmasti, sai sinut itkemään hysteerisesti, pelkäämään omaa kotia. Nämä ajatukset ovat auttaneet itseäni. Kun on tästä päässyt yli, voi varmaan myöhemmin muistella myös niitä hyviä asioita joita on koettu, mutta tällä hetkellä en uskalla vielä. Onnea uuteen, omaan ja turvalliseen kotiin 🙂