Sivu 1/1

epävarmuus

Lähetetty: 15 Helmi 2020, 06:40
Kirjoittaja lampunvarjostin
olin kauan, todella kauan parisuhteessa. Aina teinivuosista asti. Jouduin tekemään irtioton, jo toistamiseen reilu kuukausi sitten. Edellisen kerran tein sen kymmenen vuotta sitten, kun lapset olivat pieniä. Halusin tuolloin suojata lapsia ja muutin pois. Nyt muutin pois yhteisestä kodista yksin, lapset elävät jo omillaan. Puolisi on ihana, mutta vain muille. Hän on tunnettu paikkakunnalla ja palvottu. Minua kohtaan todella julma. Minun elämääni rajoitti kotona mm. vaatimalla maksamaan lisää laskuja, piilottamalla autonavaimet (joka oli yhteisessä omistuksessa), laittamalla pyykit koneeseen ajastuksella (vain omia vaatteita) jne. Haukkui lapsiamme ja minua (hntäähävetti pukeutumisemme, sanomisemme tms.). Kävin terapiassa jossa minulle santtii, että asun narsistin kanssa.
Silti irtiotto mononkymmenen vuoden jälkeen on ollut rankka. Nautin kyllä nyt yksiolosta
Entisessä kodissani on yhä tavaroitani, joiden hakemiseenminun kuulema pitäisi pyytää lupa. Eteisessä on iso lappu jossa ilmoitetaan minut varkaaksi. Olen yrittänyt olla hyvin tasapuolinen, jakanut kaiken yhteisen omaisuuden puoliksi, vaikka se olisikin minun maksamaa. Ex-puoliso on tiukasti kirjannut mitähän on maksanut ja tietenkään en niihin koske. (Hänen mielestään hän on maksanut kaiken).
Tunsin syyllisyyttä lähtiessäni: olisinko vielä voinut tehdä parisuhteen eteen jotain. Puolisoni vaati minua taistelemaan. ( Eristäydyin viimeiseksi vuodeksi omaan huoneeseen aina kun olimme yhtäaikaa paikalla) Mietin, pitääö parisuhteessa taistella.
Rakastin todella puolisoani ja silottelin hänen tekemisensä vuosien ajan. Olen ohittanut toisen naisen, kotitöiden laiminlyönnin, minun halveksunnan (olen läskiperse, ammattitaidoton, surkea äiti) ja haukkumisen. Hän on katkaissut välinsä kaikkiin lapsiimme, vanhimpaan ei ole ollut yhteydessä yli viiteen vuoteen. Minulle lapset ovat rakkainta maailmassa.
Viitaten otsikkoon. Mietin yhä olenko ollut narsitin puoliso, olenko väärällä foorumilla?

Re: epävarmuus

Lähetetty: 20 Helmi 2020, 18:22
Kirjoittaja Emäntä
Asiat selkiytyy ajan kanssa. Nyt kannattanee pitää täysin hajurakoa puolisoon, ja tutkia narsismia. Ja oli lopullinen diagnoosi mikä tahansa, puolisosi on kohdellut sinua huonosti, eikä kenenkään tarvitse elää sellaisessa suhteessa.