Tulossa hulluksi

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Uusikuu
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Touko 2020, 20:29

Tulossa hulluksi

Viesti Kirjoittaja Uusikuu »

Vuodatin juuri ison liutan tekstiä ja nettisivu päätti päivittää ja kadottaa sen kokonaan. Joten laitetaan lyhyesti:

Olen vasta viimeaikoina alkanut oppimaan omista tunnelukoista ja traumareaktioista, ja luulen että olen kasvanut narsistisen äidin luona. En kuitenkaan ole varma, mutta mitä enemmän narsismista luen, sitä enemmän löydän yhteyksiä äidin käytökseen, sekä selityksiä ja kuvauksia omista tunteistani ja kokemuksistani, aivan kuin joku olisi ottanut ne hiljaiset ajatukset päästäni, kirjoittanut ne ylös selkokielellä ja antanut niille nimen. Tämä on uusi asia ja se ahdistaa todella paljon, en ole uskaltanut puhua tästä läheisille, sillä pelkään, että sittenkin minä olen se narsisti.

Liina75
Viestit: 13
Liittynyt: 22 Tammi 2020, 16:00

Re: Tulossa hulluksi

Viesti Kirjoittaja Liina75 »

Ymmärrän niin tosi hyvin, olen myös tulossa hulluksi. Ja melkein joka päivä vuorottelen sen kanssa olenko itse narsisti, vai onko äitini. Enkä kai kunnolla vieläkään hyväksy sitä, että minua on kohdeltu väärin, vaan ajatukset hiipivät väkisin siihen, että olen itse syyllinen kaikkeen ja aiheuttanut kaiken shitin. En myöskään puhu tästä kenellekään, koska en ehkä vaan uskalla. Ex-mieheni on seurannut vierestä ja tietää kaiken, mutta hänkin välillä viittaa siihen, että minun tulisi korjata välit. Se vain lisää pelkoa siitä, että ei tule ymmärretyksi kenellekään. Ja kyllähän ne tilanteet yksittäisinä kuulostaakin välillä siltä, että on itse liian herkkä.

Olen saanut voimaa siitä ajatuksesta, että jos ihmissuhde aiheuttaa jatkuvaa pahoinvointia tai vaikuttaa mielenterveyteen, niin sitä ei tarvitse kestää. Lopullista diagnoosia äideistä ei kai voi saadakaan, mutta en tiedä onko sillä nimityksellä niin väliä. Oma äitini on erittäin voimakkasti kontrolloiva, empatiakyvytön, eikä koskaan ole mistään vastuussa, eikä myöskään ole koskaan pyytänyt mitään anteeksi. Mutta hän on myös huolehtiva, hauska ja ihan mukavakin.

Olen päätynyt vuosi sitten No contactiin äitini kanssa yhden episodin jälkeen ja se on ollut paras päätös, vaikka siitä seuraava syyllisyys onkin valtava. Nyt ei ole sitä jatkuvaa jännitettä, että milloin jostakin tulee moitetta, sättimistä, piikittelyä tai kiusaamista. Itse vasta hiljattain tajusin nuo traumareaktiot ja sen, miten valtavan stressin kanssa sitä on elänyt. Mutta yllättävän helposti reaktiot nousee edelleen ja aiheuttaa voimakasta ahdistusta ja unettomuutta. Tosin lähestyvä äitienpäiväkin jo itsessään nostaa tunteet pinnalle.

Tämä on kyllä tosi ristiriitainen ilmiö, koska tieto ja nimen löytäminen helpottaa, mutta samalla lisää kipua.
Olen kuullut, että moni olisi selvinnyt tästä :) Uskotaan siihen!

Uusikuu
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Touko 2020, 20:29

Re: Tulossa hulluksi

Viesti Kirjoittaja Uusikuu »

Minusta tuntuu niin pahalta ajatella omasta perheestäni näin, tunnen olevani kamala, itsekäs ja yliherkkä tytär. Mutta en voi kieltää sitä, että kotona minulla oli aina huono olla. Kun pääsin vihdoin pois kotoa pari vuotta sitten, iski elämä yht äkkiä päin kasvoja ja en osannut elää lainkaan yksin. Viime vuodet ovat olleet vaikeita, mutta takaisin vanhempien luokse, tai edes samaan kaupunkiin, en halua enää mennä.

Meillä oli kotona aina yksi iso sääntö: "Kotona tapahtuvista asioista ei puhuta ulkopuolisille." Tämä sääntö tehtiin hyvin selväksi minulle jo päiväkodissa. Vasta kun 20 vuotta myöhemmin ensimmäisen kerran puhuin terveydenhuollon ammattilaiselle kaikesta, mitä kotona tapahtui, järkytyin kuulessani, että se elämä, joka minulle oli ollut normaalia, oli jotain "mitä yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kestämään". En voi vieläkään uskoa sitä. Mieleeni on juurtunut kuva onnellisesta lapsuudesta, jossa kaikki vaikeudet johtuivat vain omasta typeryydestäni ja hankalasta käytöksestäni. Kaikki, kouluvaikeudet, ihmissuhteet, riidat vanhempien kanssa, kyvyttömyyteni suorittaa yhtä paljon kuin isoveljeni, mielenterveyden häiriöni,... olivat aina minun syytäni. Tein jotain väärin, siksi voin huonosti. Mikään ei koskaan ollut tarpeeksi ja aiheutin itse itselleni hallaa.

Mutta nyt olen alkanut miettimään... jospa se kaikki ei ollutkaan vain minun vikani?

Liina75
Viestit: 13
Liittynyt: 22 Tammi 2020, 16:00

Re: Tulossa hulluksi

Viesti Kirjoittaja Liina75 »

Ei se ollut sinun vikasi, olen ihan varma siitä!

Mulle oma tytär ja äitinä oleminen on tuonut selväksi, miten lapsille voi ja pitää puhua. Vappuna kuulin, miten äitini puhui tyttärelleni ja tyttäreni oli heidän puhelun jälkeen aivan maassa. Olen siitä aika järkyttynyt myös siksi, että minulle sellainen puhetyyli on ollut aivan normaalia. Vuoden etäisyyden jälkeen osasin erottaa, miten hirveää se on. Ja ymmärsin myös, mitä seurauksia sille on ollut omassa elämässäni. Ihan jo vaikka se, että on sellainen jatkuva tyytymättömyys kaikkeen. Noh, työstämistä näissä on vielä vaikka kuinka, mutta uskon voivani muuttaa omaa pääkoppaani parempaan suuntaan.

Olen kasvanut kiltiksi, uhrautuvaksi ja muita miellyttäväksi, mikä on tehnyt irtioton todella vaikeaksi. Pienikin etäisyyden otto on saanut aikaan sen, että äitini masentuu, mikä on ollut minun syyni ja minun vastuullani huolehtia. Ja selväksi on tehty, miten paha ja vaikea ihminen olen, kun tällä tavalla äidilleni teen. Samalla muu perhe on kääntynyt minua vastaan ja olen jäänyt ulkopuolelle. Käytin kymmenen vuotta aikaani siihen, että yritin löytää selitystä ja vastausta jostakin mielenterveyssairaudesta, mikä oikeuttaisi äitini käyttäytymään näin. Niin, että äidillä olisi syy ja minä voisin ymmärtää, hyväksyä ja antaa anteeksi. Kävin lyhytterapiassa ja terapeutti sanoi, että äitini pitää minua itsensä jatkeena, eikä päästä itsenäistymään. Hän myös suositteli minulle välien katkaisua, mutta ei maininnut narsismia, enkä oikein ymmärtänyt asiaa. Kun kymmenen vuotta myöhemmin koin hetkeksi oloni sisäisesti vahvaksi ja ymmärsin samaan aikaan, miten vahingoittavaa se ihmissuhde itselleni on, niin uskalsin laittaa välit poikki. Äidilleni sanoin kaiken sen suoraan, mitä olin padonnut sisälläni. Sanoin, että minulla on itsenäistyminen kesken ja tarvitsen siihen etäisyyden. Hän ei tietenkään ymmärtänyt, koska hänen lapsensa ovat täydellisen itsenäistyneitä, koska kyse hänen kasvattamistaan lapsista. Uskoin Tommy Hellstenin sanoihin, että syyllisyys pitää vain kestää. Ja olen kai sitten kestänyt, vaikka musertavaa välillä on. Kirjoittaminen auttaa ja kirjoitan päivittäin tunteita itsestäni ulos. Koitan myös miettiä, mitä tarvitsen ja opettelen antamaan sitä itse itselleni. Milloin turvaa, lämpöä, kannustusta tai kehuja.

Vähän aikaa sitten oivalsin, että koska olen kasvanut sellaisessa ilmapiirissä missä mikään ei kelpaa, enkä minä kelpaa, niin samalla olen asettanut itse itselleni kohtuuttomat vaatimukset siitä millainen on hyvä tytär. Kirjoitin vaatimuksistani ihan listan ja tuli samalla näkyväksi se, miten ankara olenkaan. Eihän sellaiseen yllä kukaan.

Uusikuu
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Touko 2020, 20:29

Re: Tulossa hulluksi

Viesti Kirjoittaja Uusikuu »

Aww, kiitos. Toivon, että olet oikeassa.

Tunnistan paljon itseäni tekstistäsi. Tuntuu, että kehittyi osaksi persoonaani olla vain muiden miellyttäjä ja enkä koskaan tarpeeksi. Koko ajan pään sisällä kaikuu ikäviä kommentteja;
"Paremminkin olisit voinut tehdä."
"Ei se nyt noin vaikeaa ole."
"Mieti välillä muitakin kuin itseäsi."
"Jos et kerralla onnistu, niin et tehnyt parastasi."
"Mitä ihmettä sinä säädät?"
"Ei sitä noin tehdä!"
"Etkö osaa tehdä mitään?!"
"Turha edes yrittää kun pilaat kaiken kuitenkin."
"Tosi noloa, kun olet noin kykenemätön."

Muuttaessani ensimmäistä kertaa omaan kotiin, minulle kehittyi paha tapa viillellä, sillä nyt kun kukaan ei ollut rankaisemassa minua, tuntui että minun piti tehdä se itse. Jälkeenpäin katsottuna tosi sairasta ja surullista.
Meni tosi pitkään tajuta, että nuokin äänet eivät olleet omiani. Ne ovat äitini ja parin vanhan ystävän ääniä. On vaikea oppia pois asioista, joiden parissa on kasvanut ja elänyt.

Äitienpäivän tullessa olen miettinyt ostavani äidille kukkia. Mutta en halua, sillä tekisin sen vain, jotta hän ei loukkaantuisi ja alkaisi passiivis-agressiiviseksi. Mutta toisaalta jokainen ansaitsee kauniita kukkia silloin tällöin. En tiedä...

Liina75
Viestit: 13
Liittynyt: 22 Tammi 2020, 16:00

Re: Tulossa hulluksi

Viesti Kirjoittaja Liina75 »

Mulla poistui hiljalleen tuo äidin jamatus päästä, kun otin etäisyyttä. Tosin tilalle on tullut joku kiukkuinen hullu, joka puolustaa rajojaan ihan greisinä.
Käyn siis sellaista sietämätöntä vihaista dialogia äitini kanssa. Vanhoja tilanteita, joissa raivoten puolustan rajojani. No, eipä sekään mitään mukavaa ole, ja toivon sen joskus hiipuvan. Koitan muistaa kysellä niissä tilanteissa itseltäni, mitä tarvitsen ja itkuksihan se aina sitten menee, kun huomaa tarvitsevansa vain yhden pienen katseen, jossa joku uskoisi minuun ja kunnioittaisi tarpeitani. Joskus kyllä pelkään, että käyn lopun elämän päässäni näitä vihaisia keskusteluja. Olen vasta hiljattain ymmärtänyt alkaa kohdata niissä tunteitani. Pitkään koitin vain perustella ja perustella rajojani jollekin tyhjälle seinälle, missä villeimmissä kuvitelmissakaan kukaan ei ota niitä vastaan. Sitä vaan viimeiseen asti uskoo hyvään ja uskoo siihen, että jonain päivänä äiti ymmärtäisi, kuuntelisi ja myöntäisi tehneensä väärin. Tavallaan odotan sitä romahdusta, jossa tajuan että mitään ymmärtävää katsetta ei koskaan tule. Toivon sen liikauttavan jotain uuteen asentoon ja johtavan muutokseen itsessäni.

Tiedän niin hyvin tuon äitienpäivä-tunteen. Sitä kipuilee itsensä kanssa, eikä mikään lopputulos johda hyvään oloon. Voisikohan sitä ajatella, että valitsee sen ratkaisun, mikä eniten suojaa itseään. Eli on ainakin itsensä puolella. Joskus se on rajojen asettamista ja joskus muiden huomioimista siinä hetkessä.

Uusikuu
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Touko 2020, 20:29

Re: Tulossa hulluksi

Viesti Kirjoittaja Uusikuu »

Tosi outoa kuulla, miten samanlaisia tunteita muilla on ollut :0 Säikähdin ihan kun aloin viimeinkin käsitellä näitä tunnelukkoja, luulin todella tulevani hulluksi, kun tuo sisäinen ääni, itseinho ja kritiikki, muuttuikin ulkoiseksi. Tai siis enää nuo ilkeydet eivät tulleet itseltäni, vaan tuntui, kuin vieressäni olisi ollut äitini ja entisten parhaiden ystävieni sekoittunut hahmo. Minä aloin sanoa sille vastaan. Aloin joka kerta puolustamaan itseäni, tuntui, kuin keskustelisin heidän kanssaan. Minua pelotti, että olen oikeasti tullut hulluksi.
Mutta jotenkin se, että saa sanottua tälle "haamulle" vastaan, tuntuu hyvältä. Tiedostan, että se on vain oman pääni sisällä, joten osaan pysäyttää sen ja jatkaa päivääni rauhassa.

Päätin, etten osta kukkia. Tarvitsen rahat itseni elättämiseen.

Uusikuu
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Touko 2020, 20:29

Re: Tulossa hulluksi

Viesti Kirjoittaja Uusikuu »

https://www.youtube.com/watch?v=lPAZTF2mja8

Tuli ihan fyysisesti huono olo tätä kuunnellessa, tunnistan kokemuksia jokaisesta aiheesta...

Uusikuu
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Touko 2020, 20:29

Re: Tulossa hulluksi

Viesti Kirjoittaja Uusikuu »

Mitä enemmän tietoa etsin narsismista, minua alkaa pelottaa, että olen itse se narsisti. Vaikka tiedän, että kotielämä ei koskaan ollut niin turvallista ja "normaalia" kuin olisi ehkä pitänyt, olen alkanut ymmärtää, että se sai minut käyttäytymään välillä tosi inhottavasti. Minulla oli todella huono itsetunto, vieläkin on, mutta ulkoistin sen kivun arvostelemalla ja kritisoimalla muita, yleensä niitä, jotka eivät olleet kavereitani. Opin kotoa todella ikäviä asioita, olin homofobinen ja snobi. Enää en niin ajattele, onneksi, mutta pelottaa silti kamalasti se mahdollisuus, että olen saattanut vahingossa satuttaa muita täysin tahattomasti ja tietämättä. Tuntuu jopa siltä, että tätä kirjoittaessani hakisin vain sääliä ja yrittäisi peittää omaa narsismiani, vaikka en todellakaan halua tehdä niin! En halua manipuloida, en halua satuttaa ketään, en halua olla passiivis-agressiivinen. Mutta entä jos olenkin? Entä jos yrityksessäni olla parempi ihminen, muutun vain itsekkäämmäksi ja kamalammaksi, että yritänkin vain manipuloida muita ajattelemaan että olen mukava vaikka olen ihan paska? Olen ihan sekaisin näiden tunteiden kanssa...

Liina75
Viestit: 13
Liittynyt: 22 Tammi 2020, 16:00

Re: Tulossa hulluksi

Viesti Kirjoittaja Liina75 »

Mäkin oon kauhukseni huomannut, että miten paljon on tullut opittua ja omaksuttua kaikenlaista ei toivottua käytöstä ja ajattelua kotoa. Tutkailin omaa tarvettani paheksua muita tai muiden tapoja ja olin kuolla siihen häpeän tunteeseen, kun huomasin paheksuvani ihmisiä ihan koko ajan. Ajattelen, että on toisaalta ymmärrettävää, että käyttäydyn siten, koska niin paljon olen saanut itse äidiltäni paheksuntaa lähes kaikista tavoistani ja toisaalta kotona on myös paheksuttu naapureita, sukulaisia, tv-hahmoja ja mitä ikinä. Se on tavallaan kieli, jonka olen oppinut kotoa. En haluaisi syytellä äitiäni kaikesta, mutta ymmärrystä itseäni kohtaan oivallus tuo.

Parisuhde kasvatti minua paljon ja olen ikuisesti kiitollinen ex-miehelle siitä työstä, mitä hän teki kanssani. Aloimme seurustella parikymppisinä, enkä tuolloin osannut pyytää anteeksi tai ottanut mitään vastuuta esim. mykkäkouluistani. Mielestäni sain tehdä mitä huvitti ja olin aina uhri. Hän kuitenkin vaati vastuuta yhä uudestaan ja opetti ja ymmärsi. Anteeksipyynnön opin ensimmäisenä ja olin aivan ihmeissäni, kun hän kertoi, että hänen vanhemmat ovat pyytäneet häneltä anteeksi. En tiennyt, että niin kuuluu tehdä. Olin luullut, että vain lapset tekevät väärin asioita ja pyytävät anteeksi. En ollut myöskään koskaan kuullut, että myös vanhemmat tekisivät virheitä, mikä olisi ihan luonnollista. Lähtökohtani kasvulle olivat siis aika pohjalla. Jos siinä tilassa olisin lukenut narsismista, niin en usko että olisin enää tässä.

Ehkä se, että ottaa asiakseen muuttua ja ottaa siis vastuun omasta käytöksestään osoittaa sen, että ne omat pahimmat piirteet ovat opittuja, eikä osa persoonallisuutta. Narsisti ei käsittääkseni näe tarvetta muuttaa omaa käytöstään. Eikä todellakaan ota vastuuta sanomisistaan. Ainakin äitini voi joskus harvoin myöntää sanoneensa/tehneensä jotain väärää, mutta se on aina jonkun muun syy, että hän on sanonut niin. Ja luonnollisestikaan hän ei piittaa seurauksista.

Luin hiljattain yhtä blogia, jossa kirjoittaja oli käynyt psykoterapiassa (ei narsismiin liittyvissä asioissa) ja huomattuaan oman käytöksensä ja ajattelunsa oli voinut fyysisesti todella pahoin 2 kk. Hän kuvasi sitä kitumiseen verrattavaksi, niin suuri oli häpeä. Mutta siitä hiljalleen alkoi työ muutosta kohti.
Sen tekstin kautta itsekin aloin ajatella, että väkisinhän sitä on omaksunut narsistisia käyttäytymistapoja ja asennetta, jos omalla äidillä on ollut sellaisia ominaisuuksia. Ja, se jos mikä tuntuu pahalta. ja tavallaan, kun sen ajatuksen päästää ilmoille, niin kyllähän niitä ominaisuuksia sitten putkahtelee esiin ihan päivittäin. Toisaalta tykkään kyllä valtavasti kasvamisesta ja oppimisesta, mutta välillä tulee kyllä liikaa kerralla.

Jotenkin mä näen, että oot tosi varhain alkanut huomaamaan omaa vastuuta, mikä on tavallaan tässä toipumisessa tarkoituskin, mutta ehkä tarviit vielä sitä, että saat jakaa niitä kodissa olleita kokemuksia ja olla vielä uhri. En ole mikään ammattilainen, joten ei kannata uskoa kaikkea mitä kirjoittelen :)
Itse oon rypenyt uhriudessa vuosikausia ja kerryttänyt vihaa sisälleni, mitä en todellakaan suosittele. Ja olen myös kokenut monia vaiheita, kun tuntuu että sekoan. Itselleni on todella vaikea hakea apua ja pärjäilen viimeiseen asti itsekseni, vaikka olenkin etsinyt jo valmiiksi numeron mihin soitan, jos menee liian vaikeaksi. En tiedä, mitä liian vaikea kohdallani lopulta on. Aina on jotenkin pahin helpottanut ja olen pärjännyt kipujeni kanssa.

Peiliin katsominen tekee kipeää ja niin sen kuuluukin. Jos tuntuu, että tunteiden vastaanottaminen on liian rankkaa, niin tuo vertaistukipuhelinkin voisi olla hyvä vaihtoehto. Jostain ketjusta luin, että joku soitti sinne harvakseltaan, vain kuullakseen, että tästä voi selvitä. Jos et ole vielä lukenut kirjaa "Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?" niin suosittelen sitä. Siinä näkökulma on tyttärissä, mikä on lohdullista ja antaa paljon tukea omille tunteille.

Vastaa Viestiin