Äiti, etkai ole narsisti?

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
pähkinä
Viestit: 2
Liittynyt: 01 Touko 2020, 17:59

Äiti, etkai ole narsisti?

Viesti Kirjoittaja pähkinä »

Olen pitänyt pahaa oloa sisälläni pitkään ja yrittänyt myös terapiassa tätä asiaa purkaa mutta toistaiseksi vielä vähän huonoin tuloksin.

Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä, usein sääliä äitiä kohtaan ja toisinaan vihaa. Olen väsynyt vain pohtimaan näitä asioita ja haluaisin kuulla muiden mielipiteitä. Koska äitini on usein antanut ymmärtää sekä sanallisesti että teoillaan, että vika on minussa ja minä olen sairas ja masentunut ja minä ajattelen hänestä tietyllä tavalla siksi koska olen itse sairas eikä ymmärrä miten voin olla niin ilkeä. Ja tällä hetkellä koen hyvin vahvasti, että sekä teininä että nyt aikuisena (olen 32) kokemani ahdistus kulminoituu enemmän ja enemmän äidiltä saamaani kohteluun. Olen myös miettinyt usein, olenko itse narsisti. Välillä tuntuu, etten myöskään tunne itseäni ollenkaan.

Äitini tuntuu haluavan viettää usein aikaa kanssani ja on ehkä myös vähän yksinäinen. Miehiä on kyllä äidin elämässä vilahtanut tasaisin väliajoin mutta he ovat jossain kohtaa poistuneet koska ovat äidin sanojen mukaan "hyväksikäyttäjiä". Äiti muuten monesti minunkin elämässäni olevia ihmisiä epäilee hyväksikäyttäjiksi, tavalla tai toisella. En itse ole kokenut niin. Minä tietysti otan äidin yhdessäolokutsut aina vastaan koska haen hyväksyntää ja aina uskon, että ehkä tällä kertaa äiti on kiinnostunut minun asioistani ja kuuntelee mitä minulla on sanottavana. Tämä ei kuitenkaan koskaan toteudu ja lähden aina pettyneenä, surullisena tai pahantuulisena.

Äitini on nolannut minut useasti kertomalla minusta noloja asioita sukulaisille ja ystäville. Nyt en ole antanut tähän enää mahdollisuutta sillä noin 3 vuotta sitten vietin viimeisen kerran sukujuhlia kun minut nolattiin jälleen kerran ja se tuntui pahalta. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun tein monen viikon välirikon äidin kanssa ja myös ensimmäinen kerta jolloin koskaan kuulin hänen pyytävän minulta jälkikäteen asiaa anteeksi. Äiti kertoi minusta tuolla arkaluontoisen asian jonka nimenomaan olin vain hänelle kertonut luottamuksellisesti vieläpä saatesanoilla "ole kiltti, ei puhuta tästä muille koska he eivät ymmärrä" Myöhemmin selityksiä sille miksi hän olikin paljastanut asiani muille ja vielä minun naamani edessä tuli vaikka millä mitoin "Minähän ajattelin vain..", "Sinun parastasi vain ajattelin..." "En ymmärrä miksi ne muut sillä tavalla sen ottivat". Minulle naurettiin. Jopa siskoni mainitsi sen olleen kiusallista. Lähdin itku silmässä heti kotiin. Sydämeni oli rikki. En enää jatkossa aio olla näissä tilanteissa, minua ei haittaa mitä puhuvat minusta selän takana. Tuntuu pahalta koska jollain tavalla kaipaan esimerkiksi joulua, vaikka minulla onkin aina kuitenkin paha olla. Tiedän, että näin on parempi ja olen edes hitusen onnellisempi.
Äitini sukulaiset ovat myös kovia arvostelemaan muita, samoin isoäiti. Yksi heistä myös tykkää suurennella saavutuksiaan ja myös topata aina muiden kertomiset omilla paljon mitättömämmillä tekemisillään. Pitävät vain siis itseään mahtavina ilman mitään oikeaa näyttöä tai saavutuksia.

Nämä äidin nöyryytykset ovat muutenkin jääneet mieleen minun ystävien ja sukulaisten edessä. Monesti äiti on juuri ennen näihin lähtöä pahoittanut mieleni jolloin olen itkenyt lohduttomasti juuri ennen lähtöä ja luonnollisesti myös näyttänyt siltä paikalle päästyä. Muistan myös monesti sanoneeni etten enää halua lähteä mukaan kun oloni oli sellainen kun oli ja olin jo aivan itkeneen näköinen, se hävetti minua. Äiti kuitenkin aina maaritteli minut taas mukaan ja oloni oli koko ajan kiusaantunut sen vuoksi miltä näytin. Näin on tapahtunut useasti ja jossain kohtaa muistan itkeneeni näinä hetkinä sitä ajatusta, että miksi aina äiti tekee näin kun olemme lähdössä jonnekkin. Kerran ollessani 14-vuotias olin ostanut mielestäni kauniin tytölle sopivan mekon sukulaiseni ristiäisiä varten. Äitini haukkui mekon lutkamaiseksi ja minä taas romahdin. Itkin ja sotkin silloin huomionhakuisuudessani mekkoon "lutka" jonka nähdessään äiti nauroi ja kysyi miksi ihmeessä mä nyt silleen menin tekemään. Hän pesi mekon ja tuli ylpeilemään, että sai tahran pois. Olin myös aina se joka oli niin dramaattinen, herkkä, krokotiilinkyyneleinen ja sitäkin sitten saatiin yhdessä naureskella samalla kun minun sydän vuosi verta. Koskaan meillä ei ole otettu syliin tai kerrottu, että meitä lapsia rakastetaan. Aina vaan käsketty lopettamaan itkeminen ja huomionhakuisuus. Monesti myös muistutettu ettei muille ulkopuolisille saa näyttää itkevänsä, toiset käyttää sitten sinua hyväkseen. Aika monesta asiasta on myös käsketty vaikenemaan muille ihmisille, sellaisista jotka minusta ovat tuntuneet ihan luonnollisilta puheenaiheilta ja tuntuvat tänä päivänäkin, sellainen outo salailun ilmapiiri ollut aina jonka syytä en ole ymmärtänyt.

Äitini on myös kova arvostelemaan muita ihmisiä ja etenkin heidän ulkonäköään. Olen muutaman kerran sanonut äidille, että tämä hänen tapansa on luonut myös minulle huonon itsetunnon ja oman kehon häpeää. En ole koskaan ollut ylipainoinen mutta lähes päivittäin katson itseäni inhoten enkä ajattele kelpaavani sellaisena kuin olen. Kun olen tästä maininnut niin vastaus on ollut yleensä "No sulle ei kanssa mitään voi sanoa" tai jotain vastaavaa. En vain kestä miten rumasti äiti voi sanoa joistakin esimerkiksi nuorista tytöistä telkkarissa. Se tuo minulle pahaa oloa. Nykyään olen saattanut kuullessani hänen arvostelevan ihmisiä sanoa jotakin vastaan puolustavasti mutta näihin äiti reagoi kuin ei kuulisi minua eikä vastaa mitään. Äidin mielestä työpaikalla melkein kaikki ovat tyhmiä ja tekevät aina huonommin töitä kuin hän itse, ihmettelee myös useasti miksi joku on sellaisessa firmassa kuin on kun hehän ovat vain sitä ja tätä ja koulutukseltaan jotain aivan muuta eivätkä tajua mistään mitään. Hän tykkää korostaa ulkonäköään ja kysyy usein minkä ikäiseltä näyttää ja eikö hän näytäkin nuoremmalta kuin se ja se. "monet tuntemattomat ovat sanoneet minun olevan sen ja sen ikäisen näköinen". Huoh. Kun kamppailen painoni kanssa, äiti saattaa sanoa muistuttaa miten hoikka hän oli nuorena, ja tämä on kuultu useasti. Hän myös tykkää tarjota vanhoja vaatteitaan minulle ja naureskelee kun en mahdu niihin. Hän on myös fyysisesti tarttunut minuun ja naureskellut vartalon osalleni.

Äitini ei myöskään enää pidä ollenkaan miesystävästäni. Ei ole ennenkään pitänyt mutta nyt ei ole nähnyt häntä yli vuoteen (yhdessä olemme olleet 10 vuotta). Välillä kun haluan hänestä jotain äitini kuulleen mainita, hän ei ole kuulevinaankaan. Vaihtaa vain puheenaihetta. Oikeastaan monesta muustakin asiasta kun alan puhumaan, hän keskeyttää, puhuu päälleni ja alkaa puhumaan jostain aivan toisenlaisesta asiasta. En halua tuntea itseäni idiootiksi jos otan puheeksi asian mikä jo kerran sivuutettiin. Miesystäväni hän tosiaan aina sivuuttaa suorilta ja saattaa minun puhuessani jostain tulevaisuuden suunnitelmista kuten lapsista tai omasta talosta kommentoida esimerkiksi "Sitten kun sinullakin on vaikka joku poikaystävä niin..."

Minulla on kova työmoraali joten olen työssä onnistumisilla yrittänyt myös päästä hänen suosioon, koska olen ajatellut hänen arvostavan näitä piirteitä minussa. "Noni, hyvä juttu" on vastaus oli kyseessä sitten minkälainen onnistuminen tai eteneminen tahansa. Sisarusteni asioista hän puhuu minulle suureellisesti. Puhumattakaan siitä mitä muut ikäiseni sukulaiset tekevät. En ymmärrä miksi näin, vai olenko vain kateellinen ja tietysti äiti puhuu minunkin saavutuksistani eteenpäin?

Tilanne on ahdistava koska samalla säälin äitiäni koska hän on pilannut ihmissuhteita elämästään omalla toiminnallaan ja ajattelen, että hän on yksinäinen. Eikai kukaan haluaisi äitiään hylätä. Mutta ole niin uupunut ja surullinen tilanteesta. Ja toisaalta usein huomaan, että kun en ole "kiltti tyttö" niin äidillä ei ole mitään ongelmaa hylätä minua. Hänhän ei usein jaksa kuunnella kun minä "haukun ja arvostelen" häntä, vaikka tällaista nimenomaan yritän välttää ja asetella myös sanani niin että aloitan lauseet "Tältä minusta tuntuu"-tyylillä. Ei auta, arvostelen ja haukun. Äiti on antanut minulle tavaroita, joita en suinkaan ole pyytänyt mutta joista tietää minun pitävän. Rahaa en ole koskaan saanut kuin lahjaksi mutta kaikenlaista muuta taloudellista tukea, jota en tietenkään myöskään ole pyytänyt, tulenhan ihan hyvin toimeen omillani. Mutta kun äitini haluaa auttaa lapsiaan. Joten olen ajatellut että olen kiittämätön ja tyly jos näitä en ota vastaan. Kun ei hän hän ole mikään täysi hirviö, mutta onko hän narsisti?

Mitä tehdä, olen niin toivoton. Tarinoita ja juttuja hänen suustaan olisi vaikka kuinka mutta tuntuu, että nyt jo teksti on niin pitkä, että sitä harva jaksaa lukea. Kiitos jos sinä jaksat. Kauhea katumus jo nyt tästä tekstistä, olenko kertonut liikaa ja mitä jos hän saa tietää ja saan haukut kun olen häntä taas haukkunut. Pelkään paljastuvani. Voikohan näitä tekstejä myöhemmin muokata...? Olen koko ajan ahdistunut ja peloissani.