Sivu 1/1

Matka irti kahleista

Lähetetty: 23 Heinä 2014, 22:00
Kirjoittaja Helmikuu
Olen 30-kymppinen nainen. Muutama viikko sitten päätin lopullisesti paeta narsistiäitini elämästä. Tilanne kärjistyi lukuisilla itsemurhauhkauksilla ja uhkalla perhettäni kohtaan. Laitoin hänet puhelimeni soitonestolistalle. Takana helvetillinen lapsuus narsistin kynsissä. Lueskelleeni tätä foorumia sekä muualta aiheesta totesin, että ainoa keino selvitä hengissä ja pitää edes jonkin lainen mielenterveys on - paeta.

Tänään 15 puhelua siltä. Viimeisen viikon aikana liki 20 puhelua. Pystyn siis puhelimesta näkemään hänen soittoyritykset, mutta hänen puhelunsa ei koskaan hälytä eikä siis tule läpi minulle.

Asun satojen kilometrien päässä äitini asuinpaikkakunnalta ja yhteydenpito on ollut suhteellisen vähäistä viimeisen 10 vuoden ajan, mutta saatuani lapsia, äitini on alkanut uhkailemaan, käyttäytymään agressiivisesti sekä terävöitynyt henkisen pahoinpitelyn saralla. En koskaan toivo lasteni kokevan samaa mitä itse. Olen kiitollinen, että edes nyt aikuisena olen ymmärtänyt kyseessä olevan narsismi. Olen onnekseni päässyt puiman asiaa psykologin ja mieheni kanssa. Ne ovat olleet suuri tuki matkalla eheäksi ihmiseksi.

Ilman sen kummempia puheita/selittelyjä katkaisin siis välit. En soita, en vastaa, en pidä mitään yhteyttä enää koskaan. Elämäni on hyvää näin ja toivon sen jatkuvankin näin. Lapsuuden taakka on, mutta asian kanssa olen oppinut elämään. Toivoisin saavani teiltä näkökulmia tähän tilanteeseeni? Jos soitan, koen antaneeni taas narsistille vallan kiduttaa. Jos pidän yhteyttä vain hitusen verran joulukortti tms. niin koen edelleen olevani hänen pauloissaan.

Terveisin Helmikuu

Re: Matka irti kahleista

Lähetetty: 02 Elo 2014, 22:35
Kirjoittaja kpuu
Muutamassa kuukaudessa se helpotti minulla, en ollut enää itse niin kiinni. Mutta ei siinä oikein muu toiminut.

Re: Matka irti kahleista

Lähetetty: 21 Elo 2014, 18:27
Kirjoittaja JHoo
Hei vapautunut Helmikuu!


Olen todella onnellinen puolestasi ja ylpeä siitä, että olet osannut suojella itseäsi.
Olipa kiusaaja kuka tahansa (äiti, mies, sisar, täti, setä, esimies...), ei kenenkään tarvitse sellaista sietää.
Ja näissä tapauksissa täydellinen irtautuminen on usein ainoa vaihtoehto päästä vapaaksi, alkaa tutustua todelliseen itseensä ja eheytyä.

Itsekin olen reilu vuosi sitten laittanut välit poikki tätiini, joka on persoonallisuushäiröinen kiusaaja ja joka on valitettavasti sekoittanut minun pääni ja identiteettini ihan täysin. Olen kohdannut hänet kaksi kertaa tämän reilun vuoden aikana joissain sukujuhlissa ja viime juhlien jälkeen päätin, etten enää mene mihinkään juhliin, missä hänet saatan kohdata. Olen tehnyt tämän selväksi myös läheisilleni, jotta he voivat valita, kumman haluavat juhliinsa.'

En itsekään selitellyt päätöstäni tädilleni, koska tiesin sen olevan turhaa. Ei hän sitä ota vastaan, ei hän sitä kuuntele - päin vastoin syyllistää ja kiusaa minua lisää. Niin hän teki jo silloin, kun kerroin tekstiviestillä, että tahdon ottaa häneen etäisyyttä ja toivotan kaikkea hyvää hänen elämäänsä. Selitykset, meidän mielestä järkevät, meidän kokemuksemme ja tuntemuksemme kun eivät näille sairaille ja terveydelle haitallisille ihmisille merkitse mitään!

Olen itse tällä hetkeellä oikeasti todella helpottunut siitä, että tiedän, ettei ko. ihminen enää millään tavalla ole elämässäni, että hän ei enää koskaan tule kotiini, että hän ei enää enempää voi minua vahingoittaa. Nyt vain terapian avulla työstän itseäni ehjäksi...

Uskon, että sinunkin elämäsi helpottuu, sinun alkaa olla helpompi hengittää ja sinun on helpompi kuunnella itseäsi, omia tarpeitasi ja kunnioittaa niitä tästä eteenpäin!

Kaikkea hyvää sinulle!

t. Jhoo