Isäpuoli narsistina

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
kadoksissa
Viestit: 1
Liittynyt: 04 Joulu 2013, 23:20

Isäpuoli narsistina

Viesti Kirjoittaja kadoksissa »

Hei vain kaikille!

Yritin tässä etsiskellä täältä foorumilta kaikenlaista kokemusta teiltä, mutta en löytänyt aivan tälläistä, mitä olen tarkalleen ottaen kokenut. Näitä narsismin piirteitä lukiessani minulla on todellakin noussut kyyneleet silmiin, kun olen tajunnut, minkälaisessa painajaisessa olen nämä lapsuusvuoteni elänyt - saatikaan sitä, miten se lapsuus vaikuttaa tänäpäivänäkin minun elämääni rajusti.

Jos aloitetaan nykypäivästä näin yleisesti. Kodissani huokuu tosiaan negatiivisuus ja ahdistus. Ainakin minun osaltani tunnen niin, luulen, että myös äitini ja siskonikin osalta. Itse tunnen olevani perheeni kaikista ala-arvoisin ja väheksytyin. Pelkään myös itseäni, omia reaktioitani, kuten itkeminen. Lapsena minua kiellettiin itkemästä missään riidoissa tai vastaavassa, ja jos itkin, sain rangaistuksen. Olin ''epänormaali'', koska itkin niin helposti.

Kodissani on jatkuvasti syyttelyä ja toisten arvostelua. Lähinnä kohdistuen minuun, koska en ole isäpuolen lapsi. Pienenä kun tein jonkun pienenkin 'virheen', minua syytettiin huutamalla ja raivoamalla. Esimerkiksi kerran jätin vahingossa vessan oven auki (pidimme siihen aikaan sitä aina kiinni) tai ulko-oven välioven, minulle raivottiin. En muista, miten se riita sitten paisui. Toinen oli se, että jätin maitotölkkiin maitoa sen verran, ettei sitä enää riittänyt toiseen lasilliseen. Siitä kauhea haloo syntyi. Aina olin minä se, joka teki virheen, minulle aina purettiin pahaa oloa. Minut heti tuomittiin, vaikkei todellista tekijää oltu vielä saatu selville. Minä olin yleensä se, kenelle huudettiin, isäpuoleni näki virheitä lähestulkoon vain minussa. Henkisesti minua satutettiin.
Nykyään mitä nyt katsoo välillä jääkaappiin, sieltä löytyy melkein tyhjiä maitotölkkejä. En tiedä, onko se isäpuoleni vai siskoni jättämiä, mutta ei niistä sellaista haloota nosteta, mitä ennen.

Riidoissa olin minä aina se pääsyyllinen. Jos isäpuoleni hermostui jostakin tekemisestäni, kyllä hän osasi paisuttaa asian niin, että saattoi parikin viikkoa mennä, kerran ihan valehtelematta puoli vuotta, että saimme riidan sovitua. Aina olin minä, joka meni anteeksipyytämään 'huonoa käytöstä'. Koskaan isäpuolessani ei ollut vikaa, hän tuntui olevan se kaikkien virheideni uhri. Riidoissa linnottauduin aina minun huoneeseeni, ja sain pysyäkin siellä kunnes menin ''reippaasti ja nöyrästi'' isäpuolelleni pyytämään vilpittömästi anteeksi. Jos en kyennyt menemään sopimaan riitaa ilman itkua, niin hän kyllä raivosi ja lujaa, ja siinä sitten passitti takaisin minut huoneeseeni 'miettimään tekojani'. Sen takia aloin pelkäämään riitoja, koska tiesin, etten pysty ilman itkemistä menemään sopimaan virheitäni. Nykyään stressaan kaikkea hieman hankalaa, koska pelkään itkemistä, vaikka tiedän sen olevan luonnollista. Siitä ahdistuksesta tulee reaktio, että alan itkemään. Ahdistaa suorastaan itkeä kenenkään nähden.
Joskus riidat ovat lähteneet siitä, etten ole kovinkaan sosiaalinen. En puhunut kovinkaan paljoa perheelleni, vaan kotiin päästyäni linnottauduin omaan huoneeseeni. En juuri mitään kuulumisia kertonut - ei kyllä minulta juuri koskaan kysytty. Hiippailin aina välillä huoneestani keittiöön syömään jotakin. Siis näissä tapauksissa on myös ruuan kanssa ollut ongelma. Eli syyt:
a.) En ole kovinkaan paljoa jutellut isäpuolelleni, siitä tullut riita. Syyt, miksen ole jutellut, on se, että pelkään riitojen tuloa, hän on joskus niin kärttyinen, ettei puhu minulle mitään, kun koitan jotakin puhua (kuten tänäpäivänäkin), ja joskus riidoissa hän on lapsellisesti näytellyt keskisormea minun mennessäni olohuoneen ohitse keittiöön, välillä hän on jopa ihan suoraan haukkunut minua ja vähätellyt ja nälvinyt. Ei kukaan sellaisen kanssa löydä keskustelunaihetta.
b.) joskus olen myös ''ottanut väärää ruokaa'' jääkaapista, tai jos en ole ottanut mitään sieltä, koska en ole tiennyt, mitä saa ottaa.. Siitä tullut huutoja ja vastaavia riitoja. Näin voisin sanoa, että näiden takia varmaan koen pientä syömishäiriötäkin nykyään. Ruoka ei aina maistu, välillä saatan olla ihan kokonaan päivällä syömättä mitään, joskus jätän kotona kaiken syömisen pois, koulussa vain syön. En kuitenkaan peräkkäisinä päivinä jätä syömättä.

Kyllähän isäpuoleni osaa olla mukava ja ystävällinen - silloin kun haluaa. Jos hän on hyvällä tuulella, ei sitä kauaa kestä. Hyvällä tuulella hän lupautuu tekemään kaikenlaisia askareita, esimerkiksi vaikka auton korjaa, jos siinä on jotakin vikaa yms, mutta harvemmin hän lupauksensa saa tehtyä. Kotitöitä hän ei tee, ei edes pistä astianpesukoneeseen likaista astiaansa, vaan laittaa suruitta sen tiskipöydälle odottamaan, että joku muu pistää sen koneeseen. Perheessä ei voi imuroida hänen läsnäollessaan, koska se on niin ''kova ääni'' hänen korvillensa. Ja nykyään hän on melkein aina kotona, ei edes töissä käy, röhnöttää päivät pitkät sohvan syövrereissä, arvostelee muita ja pelailee pelejänsä - niihin hän käyttää rahansa. Joskus kuulen, kun hän kutsuu äitiä ja epäsuorasti käskyttää häntä tuomaan ruuan nokan eteen.

Saattaa tosiaan olla hieman sekavaa tämä selitykseni, mutta en pysty kirjoittamaan aivan 100% täydellistä ja ymmärrettävää tekstiä, kun ajatukset kimpoilevat mistä minnekin ja haluaisin kaiken kertoa.

Minua kyllä ottaa se suunnattomasti päähän, miten isäpuoleni ylistää pikkusiskoani (eli hänen tytärtänsä). Ensinnäkin, minua ei juuri koskaan kuskattu minnekään, esimerkiksi kouluun ala-asteella, ei harrastuksiin tai muualle. Kovillakin pakkasilla jouduin kävelemään. Nyt kun katsoo tätä menoa, hän oikein tyrkyttää kyytiä kaikkialle. (siskolleni totta kai). Pari kertaa hän on sanonut siskolle, että minä voisin viedä siskoni hänen harrastukseensa. siskoni tuli kysymään asiasta, ja sanoin, että eikös hän voisi kävellä harrastuspaikkaansa (olisiko matka n. kilometri, ei olisi edes kävellen paha). No, kieltäydyin siis, siskoni sanoi, että noh, hän voi ihan hyvin kävelläkin. Hän meni isäpuolelleni sanomaan, etten vie, ja johan isäpuoleni kärttyisesti sanoi, että jos minä en vie, niin hän sitten vie.. Niin hän sitten vei. Ja kouluun mentäessä, heitän totta kai samalla siskoni koulullensa, kun itse lähden. Mutta nyt isäpuoleni keksi syyttää siitä, että lähden niin aikaisin. Joo, kyllä se puoli tuntia on aika pitkä aika odottaa ala-asteikäisen siellä pihalla, mutta lähden ennen puolta,kun tasalta pitäisi olla koulussa, koska ei koskaan tiedä, kuinka jäässä auto on ja miten sen raaputtaminen vie aikaa.. Mutta hän ottaa kaiken sanomisensa niin aggressiivisesti esille, huutaa ja raivoaa. Hän ei kykene huomauttamaan asiaa asiallisesti, vaan siitä pitää haloo nostattaa.

Vielä näin tuli pomppauksena mieleen, isäpuoleni tavasta. Hän ei vissiin oikein nuku öisin, tai ainakin niin oletan, koska aina päivisin hän nukkuu päiväunia ja on niin väsynyt aina. Jos hän nukkuu päivisin, häntä ei missään nimessä saa herättää, tai syttyy sota. Ja jos aamulla kaikki muut ovat hereillä paitsi minä, johan hän metelöi ja paiskoo ovia, varmaan ihan minua kiusaten. En uskalla hänelle ilmaista mitään negatiivista mielipidettä hänestä, tai johan alkaisi taas riita. Näin pari vuotta olen onneksi pystynyt näitä välttämään, mutta tänään hän tosiaan äyskäisi siitä siskoni kuskaamisesta.

Joskus tosiaan kuuntelen äidin ja narsisti-isäpuoleni riitoja. Jotenkin huvittaa niin, kun isäpuoleni huutaa äidille, ja jos äiti hieman korottaa ääntänsä, niin johan isäpuoli huutaa hänelle, että lopettaa sen äänen korottamisen. Sitten narssisti-isäpuoli alkaa raivoamaan, miten hän on aina oikeassa, äiti aina väärässä. Ja joskus niin sarkastisesti puhuu, kuinka hän itse sitten mukamas on niin väärässä huomiota hakien. Hän ei kuitenkaan koskaan ole mielestänsä tehnyt mitään väärää, vaan syyttää suruitta äitiä ja minua (joskus siskoani) asioista, jotka voisi ihan peilin kanssa heijastaa takaisin häneen.

Äitini ei myöskään uskalla pistää isäpuolelleni vastaan. Isäpuoleni on sen verran uhkaava, minä jopa ihan tosissani pelkään häntä, vaikkei ole fyysistä muistaakseni tehnyt meille. Äitini mieluummin myötäilee asioita, ja välttää näin riidat. Näen kyllä hänestä, että hän on uupunut. Hänen täytyy tehdä töitä ja sitten kotitöitäkin. Minä ja äiti olemme ainoat meidän taloudessa, jotka edes jotakin tekevät, ei edes siskoni tee, hän ei varmaan osaisi imuroidakaan, vaikka on jo kuudennella. Äitini kyllä välillä ihan minulle manaa isäpuolestani, mutta kuitenkaan negatiivista palautetta ei kukaan uskalla isäpuolelleni antaa.

Tuntuu, etten juuri koskaan ole saanut tukea minun elämääni. Nyt onneksi saan rakkaaltani hänen tukensa asiaan. En osaa sitä perheeltäni hakea, äitiltä tai siskolta, koska en vain uskalla. En pysty hakemaan apua ammattiauttajiltakaan, koska pelkään itseäni ja reaktioita, vaikka niissä ei ole mitään pelättävää. En uskalla sanoa äidille asiasta suoraan päin naamaa, olen miettinyt, että voisin hänelle jonkun viestin välittää asiasta. Alan itse oleman niin täynnä tästä isäpuoleni vallasta, onneksi ei tarvitse enää kauaa kestää, koska piakkoin muutan omaan kotiini, jonne hän ei ole todellakaan tervetullut.

Joskus minut on pistetty ala-asteikäisenä miettimään, miksi h*lvetissä minä itken niin herkästi, kun jotakin vastoinkäymisiä tulee vastaan. Silloin en tiennyt, ja minua syytettiin siitäkin. Minulle on tässä ajan varrella selvinnyt, miksi itken. Minä en ole kerennyt ilmaisemaan asiaa, koska enää ei kysytä sitä kysymystä, miksi itken. Joskus kysyttiin, mutta silloista selitystä ei uskottu. Syy on patoutunut paha olo, pelko omasta itsestäni, pelko isäpuoleeni - todellakin, pelkään häntä! Lukemani mukaan itkeminen helpottaa ihmisen oloa, ja niin se tekeekin, ellei ole sellaista estettä kuin narsisti, joka ei siedä itkua.
- nyt tiedän, miksi itken. Asialle en voi mitään.

Venyi hieman pitemmäksi tämä avautumiseni, mutta kaikkea en varmaan edes musitanut mainita. En edes tiedä, miksi tämän tänne kirjoitin, ehkä haluan vain jakaa kokemukseni teille. Minusta tuntui vain, että oli pakko kirjoittaa ja avautua julkisesti, mutta nimettömästi.
Kiitos teille, jotka luitte tämän.
vierailija

Re: Isäpuoli narsistina

Viesti Kirjoittaja vierailija »

Kiitos viestistäsi!
Yritin myös etsiä sivustolta tietoa narsisti-isäpuolen vaikutuksista...

Ihanaa, että olet kaikesta huolimatta pysynyt herkkänä tunnoillesi, kyynistymättä! Itse elin myös hyvin samanoloisen narsistin vaikutuspiirissä useita vuosia ja kun lopulta pääsin hänestä, alkoi parantuminen... Aluksi masennus tosin syveni kun sai tilaa eikä tarvinnut enää pinnistellä ja esittää, mutta samalla alkoi puhdistuminen.. itkin paljon siihen aikaan... Meni pari vuotta mutta vihdoin traumat tuntuvat helpottaneen eikä ensifiilis asioista olekaan välttämättä enää se narsistin minulle luoma.

Voimia toipumiseen, onneksi olet löytänyt oman rakkaan. Vaikket olisikaan, niin olet silti tärkeä, maailma ei ole täydellinen ilman sinua! :)
Vastaa Viestiin