Miten puhua perheessä narsistista ja narsismista?

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
pokkiainen
Viestit: 5
Liittynyt: 28 Marras 2017, 17:45

Miten puhua perheessä narsistista ja narsismista?

Viesti Kirjoittaja pokkiainen »

Vuosi sitten tajusin, että olen narsistin lapsi. Isäni on oppikirjaesimerkki narsistista, ja lukiessani Narsistin lapsena –kirjaa tuntui kuin olisin lukenut omasta elämästäni.
Narsistinen ilmapiiri on vaikuttanut perheessä niin, että äitini narsistiset piirteet, mm. marttyyriys, ovat voimistuneet. Hän myös peesailee isää hylkäämisen ja turvattomuuden pelossa. Molemmat vanhempani ovat hyvin läheisriippuvaisia.

Minä ja sisarukseni olemme oireilleet kaikki paljon koko elämämme. Omalla kohdallani on ollut fyysisinä oireina voimakkaat päänsäryt jo pikkulapsesta asti, sekä unettomuus, jonka vasta aikuisena olen tajunnut olevan poikkeuksellisen vaikeaa. Psyykkinen oireilu on ollut masentumistaipumusta, ajoittaista itsetuhoisuutta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ylisuorittamista jne. Vuosi sitten romahdin täysin, sain masennusdiagnoosin, kyse oli osittain myös työuupumuksesta. Valtavan ahdistuksen taustalta löytyi tämä perheeni narsistinen ilmapiiri.

Myös sisarukseni ovat oireilleet voimakkaasti, on masennusta, pakko-oireita, aggressiivisuutta jne. Kumpikaan sisaruksistani ei ole oikein päässyt itsenäistymään kotoa, vaikka toinen on jo 34-vuotias. Hän edelleen asuu osittain vanhempien luona on täysin isäni talutusnuorassa. Hän on riippuvainen isästäni mm. taloudelisesti ja myös siksi, että hänet sosiaaliset taitonsa ovat heikot. Hän ihailee isääni, ja lähettelee minulle painostavia viestejä, kun en esimerkiksi enää käy lapsuudenkodissani.

Toinen sisaruksistani taas ei oikein pääse eteenpäin elämässään, linnoittautuu kotiinsa eikä tee oikein mitään ratkaisuja. Hän on avarakatseinen ja älykäs, muttei oikein kykene luottamaan siihen, että omat siivet kantavat.

Äitini kärsii tilanteesta, mutta on sen armoilla ja alistunut rooliinsa. Haluaisin tavata häntä, mutta koska en oikeastaan halua tavata isääni, on välit äitiinikin kiristyneet.

En ole kertonut perheelleni sitä, että isäni on narsisti. Minua pelottaa, että tulen lopullisesti hylätyksi, menetän nekin perheenjäsenet, jotka haluaisin elämässäni pitää. Pelkään, että minut leimataan hulluksi jne. Minut on jo lapsena sidottu perheeseen perheyhtiön osakkuudella yms. Olen halunnut näistä sitoumuksista eroon, mutta aikeeni ovat aiheuttaneet niin mittavia riitoja, etten yksinkertaisesti henkisesti jaksa ottaa asiaa taas esille.

Perheeni ei siis tiedä, mistä syystä välttelen kontaktia varsinkin isääni. Meillä on kyllä ollut joitakin isoja riitoja, jotka ovat loukanneet minua perustavanlaisesti. Tunnen suurta ahdistusta ja syyllisyyttä. Usein jään kiinni ajatuksesta, että minä kuvittelen kaiken. Vanhempani ovat sitä mieltä, että he ovat olleet hyviä vanhempia, ajatelleet lasten parasta. Minua on sanottu kiittämättömäksi ja itsekkääksi manipuloijaksi. Välillä minut on puhuttu niin pussiin, että uskon itsekin olevani väärässä.

Todellisuudessa vanhempani ovat olleet sadistisia. Fyysinen väkivalta on rajoittunut luunappeihin, vyöniskuihin, ”seinälle nostamiseen”, suun pesemiseen saippualla ja kellariin tai kaappiin lukitsemiseen, mutta henkinen väkivalta on jättänyt vielä syvemmät jäljet. Minua on nöyryytetty, vähätelty, käytetty hyväksi juuri mm. yrityskaupoissa. Minun rajoillani ei ole ollut väliä, ja tästä minä olen kärsinyt koko elämäni, kun muut ovat käyttäneet minua kynnysmattona. Äitini on antanut kaiken tämän tapahtua ja ollut mukana väkivaltaisissa teoissa.

Käyn terapiassa ja tämä asia on siellä usein esillä. Koen suurta voimattomuutta tämän edessä. Haluaisin unohtaa menneisyyteni ja aloittaa uuden elämän. Samalla kaipaan paljon varsinkin äitiäni, ja oikeastaan eniten kaipaan sitä, että minulla olisi hyvä perhe, johon luottaa ja turvata. Sellainen, mitä minulla ei ikinä ollut.

Minulla ei ole omia lapsia, vaikka monella tasolla kyllä haluaisin lapsen. Nämä oman lapsuuden ja perheen traumat kuitenkin ovat niin rajuja, etten tiedä, haluanko koskaan omia lapsia.


Miten te olette kertoneet narsistille tai muulle perheelle narsistista?
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Miten puhua perheessä narsistista ja narsismista?

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Nämä on raskaita juttuja. Olen kuullut narsistista irtautumista verrattavan syövän pois leikkaamiseen, silloin leikataan yleensä myös tervettä kudosta ympäriltä pois. Moni joutuu samalla vähentämään tai katkaisemaan kontaktinsa hovissa oleviin ihmisiin, sillä he toimivat "lentävinä apinoina" (flying monkeys) ja yrittävät saada sinua uskomaan narsistin valheellista todellisuutta (jonka uskovat itse). He voivat jopa jatkaa narsistin väkivaltaa sinua kohtaan manipuloimalla tai syyllistämällä.

On jokaisen oma päätös, miten ja irtautuvatko he narsistista vai eivät, eli siihen et pysty vaikuttamaan. Jokaisella on jokin oma syynsä olla riippuvainen ja jatkaa tätä näytelmää. Jos astut pois roolistasi, etkä enää suostu siihen, se horjuttaa koko yhteisöä ja saat helposti kaikki niskaasi (niin kuin ilmeisesti oletkin saanut viestejä siitä, ettet saisi olla tapaamatta vanhempiasi). Oma hyvinvointisi on kuitenkin tärkeää. Sinulla on täysi oikeus irtautua ja suojella itseäsi. On surullista, jos joudut jättämään samalla muitakin taaksesi. En osaa täältä etäältä sanoa, mutta itse varmaan tiedät paremmin, kuka läheisistäsi voisi olla vastaanottavainen sille, että esittelet heille mitä narsismi tarkoittaa. Voit kevyesti kokeillen ottaa aiheen puheeksi, mutta varo toisaalta sitä, että nämä puheet kantautuvat isäsi korviin, ja niitä käytetään sinua vastaan. Tosin, siltä ei koskaan voi välttyä, jossain vaiheessa se narsistileima on sinun otsassasi joka tapauksessa (ja jos olet jo kuullutkin olevasi manipuloiva). Jos taas koet, että narsismi sanana on liian raju, voit puhua isäsi käyttäytymisestä konkreettisesti. Mitä hän tekee, mitä se saa sinut tuntemaan ja miksi et siksi voi olla hänen kanssaan tekemisissä. Tämä on varmin ja selvin tapa selittää, miksi et enää halua nähdä häntä. Se on myös sellainen, että muiden pitäisi kunnioittaa sinun tuntemuksiasi, jos he kunnioittavat sinun rajojasi. Sinulla on oikeus päättää näin, ja sinulla on perustelut siihen.

Sisaruksillesi tai äidillesi voisi kuitenkin olla hyväksi, jos saisit jotenkin ohimennen vihjattua narsismista. Kokeile vaikka niin, ettet puhu isästäsi, vaan mainitse vaan, että luinpas tällaisen kirjan (vaikkapa "sata tapaa tappaa sielu" tai "kiusaaja keskellämme"), oli mielenkiintoinen, lukisitko sinäkin. He eivät välttämättä ole vastaanottavaisia tälle tiedolle nyt, mutta nämä kirjat ovat aika selkeitä "juuri näin minunkin elämässäni" tapauksia, että he kyllä varmasti palaavat niihin, jos ovat jossain vaiheessa valmiita.

Kuvaamasi fyysinen kaltoinkohtelu on nykylain mukaan lainvastaista, joten mitään vähättelemistä lapsuuden kokemuksissasi ei ole edes niiden silmissä, jotka eivät narsistista kaltoinkohtelua tunnista.

Paljon tuttuja tunteita tuossa on mullekin, vasta tässä parin vuoden ja muutaman radikaalin kokemuksen jälkeen alkaa tuntua, että en enää ajaudu siiden "kuvittelin kaiken" -tunnelmaan. Samaistun myös tuohon mitä sanoit sisaruksestasi, että ei koe pystyvänsä tai osaavansa itse, todella paljon asioita olen jättänyt elämästäni pois ihan vain koska olen kokenut, etten voi tai pysty tai ne eivät ole minulle. Omalla kohdallani tilanne on siinä mielessä onnekas, että hän omalla käytöksellään laittoi pisteen iin päälle niin radikaalisti, että asiat lähtivät siitä ihan itsestään ratkeamaan. Olin sitä ennen hieman puhunut asioista, ilman että mitään tapahtui, mutta olin itsekin vielä vähän sumussa. On hienoa, että olet terapiassa. Käymällä tätä läpi pystyt varmasti kehittymään ihmisenä ja olemaan parempi vanhempi omille lapsillesi. Sitä ei tarvitse pelätä, mutta anna itsellesi kuitenkin aikaa käydä läpi asioita. Tämähän on oikeastaan aika ihanaa, kun pääsee vihdoin miettimään kuka itse on ihmisenä ja mitä itse haluaa elämältään. Vapauttavaa. :)
krassi
Viestit: 324
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Miten puhua perheessä narsistista ja narsismista?

Viesti Kirjoittaja krassi »

Kerroin erotessani aviomiehestäni hänelle, että hänellä on narsistinen persoonallisuushäiriö. Mies pyysi perusteluja. En vaivautunut enää selittämään, koska tiesin sen turhaksi. Sain vastauksen: " Ei pidä vihjailla, jos ei pysty perustelemaan." Kohautin olkapäitäni vastaukselle ja jatkoin muita töitäni rauhassa.

Lapsille en kertonut eron syytä erovaiheessa. Mielestäni he olivat liian nuoria ymmärtämään. Erossa yksi lapsistani meni täysin isänsä puolelle. Hän suorastaan sätti minua monta kertaa. Pidin pintani lapsen suhteen. Nyt vuosia myöhemmin välimme ovat hyvät. Kerroin kaikille lapsille heidän isänsä narsismista yksityiskohtaisella, perusteellisella kirjeellä. Lähetin kirjeet siinä vaiheessa, kun kaikki olivat aikuisia ja asuivat jo omillaan.

Yllätyin, kaikki ottivat kirjeeni rauhallisesti. He uskoivat asiani ja vastasivat, että olivat itsekin ajatelleet narsismia.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Miten puhua perheessä narsistista ja narsismista?

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Kun aikoinaan yritin ottaa narsismin puheeksi sisaruksille, jäin ns "tyhjän päälle". Pitkän aikaa meni ennen kuin aloin kuulostelemaan sisaruksia toisin tavoin, herkemmin kuin aiemmin. Tajusin että molemmat elävät helvetillisessä kuplassa josta eivät niin vain pääse irti. Samassa sokeassa kuplassa kuin itsekin olin elänyt mutta itse olin jo pidempään elänyt ajoittain hieman kauempana. He ehkä ovat/olivat tajunneet jotakin siitä mistä on kyse mutta heidän oma elämäntilanteensa ei ehkä mahdollista asioiden myöntämistä tai hyväksymistä sellaisena kuin ne ovat. Ta sitten eivät ole tajunneet. Narsistista ei niin vain erota. Varsinkaan vanhemmasta. Aloin miettiä että olenkin tehnyt irrottautumalla jotakin josta sisarukseni ehkä ovat vain haaveilleet. Tai eivät ole, en tiedä. En haaveillut eroavani heistä mutta kun kerran on jotain nähnyt, ei voi enää kieltää itseään näkemästä. Meillä ei vain ole enää yhteistä kieltä.
Tajusin että tilanne voi heidän näkökulmastaan ja kokemuksestaan olla nyt se että he ovat entistä tiukemmassa riippuvuussuhteessa narsistiseen vanhempaan koska "yksi on joukosta poissa". On tietenkin heidän oma valinta mitä he tekevät, jatkavatko he hovin ja kuplan ylläpitoa. Tod näk jatkavat, saavutetuista eduista on hankala luopua. Saavutetuilla eduilla en tarkoita vain taloudellisia etuja millä narsisti läheisiään hallitsee vaan tarkoitan kuplaa jossa perhesuhteet näyttäytyy turvallisena. Emotionaalinen turvattomuus tai sen myöntäminen todeksi on aika kova juttu. Sen kykenee toteamaan ja hyväksymään kun siihen on valmis. Ulkopuolelta sellaisen osoittamisen en usko johtavan "mihinkään", uskon että ihminen hyväksyy vain sen minkä kykenee hyväksymään. Mieli suojaa liian vaikeiden asioiden näkemiseltä ja toteamiselta.

Ainoa mitä voi tehdä, on se että on ja elää itse todeksi kokemaansa. Kun muuttuu, alkaa väistämättä olla ja elää ihmissuhteissakin toisella tavalla jolloin ihmissuhteetkin muuttuu. Jos muut perheenjäsenet havaitsevat myönteistä muutosta ja alkavat itsekin havahtua, se on heidän asiansa mutta en lähtisi pakottamaan heitä siihen saati vaatimaan että heidän pitäisi "uskoa" minun kokemustani. Minun kokemus on minun ja se ei välttämättä tule koskaan nähdyksi ja kuulluksi sisaruksille vaikka kuinka aikoinaan toivoin niin. Toiveeseen sisältyi turvattomuuden tunteen mystinen katoaminen, ikään kuin olisi ollut mahdollista että sisarukset olisivat voineet tuosta noin irrottautua narsistin hovista ja ryhtyä minulle perheeksi jota minulla ei enää ollut. Sinänsä hellyttävä kupla.

Laitoin paljon energiaa aikoinaan siihen että toivoin että edes joku sisaruksista olisi tiennyt ja kuullut minua ja minun kokemustani. Olin niin traumatisoituneesti yksin ja keinoton pääsemään eteenpäin elämässäni. Lopulta tajusin että sellaista lohtua ja pelastusta ei tule. Olin ja olen yksin kokemukseni kanssa -mutta vain suhteessa perheenjäseniin-. Meitähän on vaikka kuinka paljon jotka kokevat olevansa yksin kokemuksensa kanssa suhteessa lapsuuden perheeseensä ;) Ikiomia tunteita ja tarpeita ja rajoja voi opetella tunnistamaan ja hyväksymään ja ilmaisemaan muunkin kuin lapsuuden perheen kanssa jossa se on ollut toivotonta.

Vähän pitkä vastaus kysymykseen, miten puhua perheessä narsismista. Ajattelisin niin että kun itse muuttuu, ottaa vastuun omasta elämästään, saattaa omalla esimerkillään "antaa tunteen" muillekin että jotain on tapahtunut jota kannattaisi itsekin tavoitella tai jotain on tapahtunut josta voisi uskaltaa puhua koska tuo ehkä tietää mistä minä puhuisin.

Jotenkin toisen ihmisen diagnosointi ihmisille jotka elävät sokeana tiukasti hovissa edelleen, voisi kuulostaa siltä kuin yrittäisi "vallankaappausta" vaikka sellainen ei olisikaan tarkoituksena. En siis keskittyisi mihinkään narisitin tai muiden vakuutteluun vaan itseni vakuutteluun ja toipumiseen.

Tässä samalla muuten tajusin että tänään on itsenäisyyspäivä. Hyvää itsenäisyyspäivää vertaiset! Ilman teitä, tätä sivustoa, keskustelupalstaa, en olisi selvinnyt tästä hulluudesta. Selvitään edelleen, yksin ja yhdessä, päivä kerrallaan. <3
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Miten puhua perheessä narsistista ja narsismista?

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

NeitiK, kuvailet todella hyvin ja juuri nyt viestisi on niiiiiin lohdullinen: musiikkia korville. Totta: tämähän on oikeastaan aika ihanaa ja vapauttavaa :D

Olen ja elän yksin tällä hetkellä, lapset muuttaneet kotoa, lapsuuden perheen mukana lähti suku jota piti ja pitää hyppysissä narsisti. Kenelläkään perheessä ei ole suoraa yhteyttä narsistin sukulaisiin vaan narsisti omistaa nekin suhteet. On melkoisen traumaattistakin todeta eläneensä kuplassa koko ikänsä, myös suhteessa sukulaisiin. Ihan kirjaimellisesti on tullut todettua että sukulaiset saattaa yks kaks vuosien/vuosikymmenien jälkeen ottaa yhteyttä ja kysyä hyvin pikaisesti kuulumisia: niin läpinäkyvästi käskystä. Ulkopuolelta katsottuna se tuntuu huvittavalta mutta kokijana se tuntuu järkyttävältä, sairaalta touhulta. Toisaalta: on kantautunut korviin että narsistin puolen suku on täysin kahtiajakautunut. On nämä jotka esittävät kilpaa esittämästä päästyään ja juoruavat toistensa kuulumisia mutteivät tiedä mitä heille itselleen kuuluu. Sitten on se toinen puoli joka on "kadonnut" omille teilleen. Tiedä vaikka heihin alkaisi törmäillä tulevaisuudessa.

Itsestä huolta pitäminen, itsensä rakastaminen: siinä vastavoima koko sille hulluudelle missä oli ja eli ja mistä on irtautunut.

Itse haaveilen ja unelmoin ensi keväänä mahdollistuvasta terapiasta sekä siitä että tässä elämässä jonain päivänä vielä uskallan olla ja elää omana itsenäni kenties myös parisuhteessa. Vielä en uskalla, luottamus omana itseen on vielä hieman "toipilas vaiheessa". Päivä kerrallaan! <3
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Miten puhua perheessä narsistista ja narsismista?

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Rajallinen, se vapaus ja mahdollisuus löytää itsensä, valita itsensä näköisiä asioita ja rakentaa itse oma elämänsä on jotain niin mahtavaa kyllä, että kun tähän irtautumiseen on päässyt kunnolla kiinni, ei sitä missään nimessä enää haluaisi palata takaisin. Joskus minun käy sääliksi narsistia ja mietin, että jos palaisin esittämään osaani hänen näytelmässään, niin hänellä olisi parempi mieli. Mutta siinä ei kuitenkaan ole mitään järkeä (lisäksi vaistoni varoittavat vahvasti, että se on kaiken muun lisäksi vaarallista, ei ole mikään tae turvasta näytellä hänen haluamallaan tavalla). Lisäksi kaikki ne uhkaukset, jotka hän on yrittänyt kuitata "ollaan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan" -asenteella, ei ei ei.

Nämä on suuria traumoja, annetaan itsellemme aikaa olla toipilaita, mutta kyllä ne hyvät ja toivotut asiat sieltä vielä jossain vaiheessa elämään tulevat! Kyllä me aika vahvoja lopulta ollaan. ;)
pokkiainen
Viestit: 5
Liittynyt: 28 Marras 2017, 17:45

Re: Miten puhua perheessä narsistista ja narsismista?

Viesti Kirjoittaja pokkiainen »

Näitä vertaiskokemuksia on niin uskomattoman ihanaa ja kamalaa lukea. Miten tämä voikaan olla niin samankaltaista? Kiitos, että olette kirjoittaneet.

Näin joulun alla on ihan hirveä olo siitä, ettei voi mennä lapsuudenkotiin, joka kuitenkin pitkään oli se turvapaikka, siitäkin huolimatta, että narsisti-isä piti valtaa ja kaikki oli ihmeellisen kietoutunutta. Edessä jo toinen joulu ilman aikomustakaan lähteä lapsuudenkotiin. Mietin, lähetänkö joulukortin. Toiselle vanhemmalleni haluaisin toivottaa hyvää joulua, mutta narsistille en.
Mietin myös, voisinko lähettää tälle toiselle vanhemmalleni, joka itsekin on siis narsistin uhri, lahjaksi kirjan narsismista. Ehkä ilman saatetta. En tiedä, onko joulu hyvä ajankohta siihen.

Mietin myös, miten väistelen minulle rakkaan isovanhemman kysymykset siitä, miksen halua tavata vanhempiani.

Ehkä nämä epävarmuuteni kertovat myös siitä, miten vaikea minun olla olematta mieliksi vanhemmilleni ja sukulaisilleni. Pelkään sairaalloisesti sitä, että he loukkaantuvat - siksi vetäydyn ja olen kuin minua ei olisi.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Miten puhua perheessä narsistista ja narsismista?

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Veit pokkiainen sanat suustani ;)

Lisäisin vielä omalta kohdalta että -häpeän- kertoa suoraan ja rehellisesti miksi en ole lapsuuden perheeni ja äitini puolen suvun kanssa tekemisissä. Siksi väistelen tilanteita joissa joutuisin kertomaan. Mikä tuntuu tavallaan hassulta ja turhalta. Ihmisethän ovat vaikka ja mistä syistä tilanteissa missä eivät ole tekemisissä sukunsa kanssa ja jotkut suorastaan kadehtii niitä jotka eivät sitten myöskään ole väkisinkään tekemisissä. Toisaalta ja toisaalta.

Vähänkin muodollisemmissa tilanteissa täytyy vaan keksiä jotain puolitotuuksia. Mutta läheisempien ihmisten kanssa aivan mahdoton valehdella, en osaisi mitenkään enää esittää jotain mikä ei ole totta. Voisin olla muodollisesti tekemisissä isommassa sukutilanteessa ja puhua suuriin piirtein säästä jos olisi pakko mutta siinä se raja kulkee.
Karju
Viestit: 64
Liittynyt: 22 Elo 2013, 13:23

Re: Miten puhua perheessä narsistista ja narsismista?

Viesti Kirjoittaja Karju »

Itselläni on nyt sellainen tilanne että erosimme ex-puolison kanssa 7 vuotta sitten ja exä on vahvasti psykopaatti/sosiopaattinen persoona. En ole alan ammattilainen, mutta kokemani asiat ja vertailu määritelmien kanssa täsmää 100% tarkkuudella. Ex-vaimo sai aikanaan lastensuojelun puolelleen ja lapset hoiviinsa.. ja yksi lapsi kerrallaan on ajautunut mielenterveyspalveluiden piiriin... ja itse miehenä en ole voinut muuta tehdä, kuin katsoa vierestä kaikkea mitä milloinkin tapahtuu.
Nyt on sellainen tilanne, että vanhimmalla lapsellani epäillään olevan samansuuntaisia oireita kuin ex-vaimolla (nuorella on hoitosuhde lnmy:ssä)... Olen tässä nyt aika hankalassa tilanteessa, kun vanhin lapsista on juri täyttänyt 18v ja äitinsä ei halua enään pitää tytärtään hoivissaan ja on antamassa nuorta minun huolehdittavaksi. Yksi lapsista on jo aikaisemmin muuttanut luokseni ja hänen kanssa olimme juuri saaneet erittäin hyviä tuloksia toipumisessa, kunnes tämä luonehäiriöinen tytär tuli asustelemaan luokseni ja aikaisemmin minun luokse asumaan muuttanut on alkanut oireilemaan uudelleen.. Olen tässä aika hankalassa välikädessä, koska haluaisin tämän 18v lapseni muuttavan omilleen, jotta ottaisi vihdoin vastuuta omista teoistaan.
Olisiko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja miten olette ratkaisseet kyseisenlaiset ongelmat?
Vastaa Viestiin