Häpeä

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Akuutista kriisistä noussut käsittämätön suru ja häpeä. Menneistä ajoista jolloin "elin kuplassa", olin riippuvainen narsistista henkisesti ja taloudellisesti. Vai pitäisikö sanoa toisin päin, taloudellisesti ja henkisesti. Sama tulos joka tapauksessa. Täysi riippuvuus, kyvyttömyys luottaa itseen.

Poden häpeää itse itseäni kohtaan että olen elänyt henkisesti väkivaltaisessa suhteessa vuosikymmenet ilman että olen kyennyt riuhtaisemaan itseäni irti. Muistan ne ajat jolloin tajusin häpeäväni itseäni ja tajusin ainakin jollain lailla mistä häpeä kumpuaa mutta tajunnut enkä osannut nousta jaloilleni. Olin menettänyt niin täydellisesti ihmisarvoni, itsearvostukseni että ainoa tunne taisi olla jäätävä vuosikausien häpeälamaannus, eristäytymisen ja keinottomuuden keskellä. Niin traagista, surullista että huh huh...

Tuntuu melko hurjalta ajatella että kaikuja tästä häpeälamasta edelleen. Traumakokemus sinänsä ei häviä mihinkään, vammat ja arvetkin jää muttei toivottavasti enää aukene kovin helposti.

Suurin vamma on ihmeelliset haasteet liittyen omiin rajoihin edelleen. Välillä aivan helppoja ja selkeitä, välillä käsittämätöntä jäätymistä ja lamaantumista ja pakenemista. Hurjaa. Alan olla aika valmis terapiaan kun vaan jaksaisi alkaa etsiä sellaista.

Ei irtoa tekstiäkään enempää mutta piti saada avata ketju aiheelle, josko jatkais myöhemmin.
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

En tiedä helpottaisiko ajatella, että se ei ole oikeastaan sinun häpeääsi mitä kannat. Se on narsistin, ja pikemminkin, koko sukupolvien ketjun häpeää. Kaikki mitä olet kokenut, on luonnollisia reaktioita tällaisiin kokemuksiin. Sinussa ei ole mitään vikaa, vaikket pystykään asettamaan rajojasi aina. Kuka pystyisi, kaiken tällaisen jälkeen? Eikä sinussa ole vikaa siinäkään, että elit kuplassa. Manipulointi, traumasidokseen liittyvät aivokemiat, väkivalta, on hyvin inhimillistä jäädä sellaiseen jumiin. Narsistit kyllä tykkäävät vähätellä tekojaan sanomalla, että "mitäs olit niin tyhmä, että jäit ja olit manipuloitavissa". He eivät tunnusta häpeää käyttäytymisestään, ja siirtävät sen uhrille. Uhri ottaa häpeän itselleen ja miettii miksei tehnyt mitään.

En tiedä onko järkevää tavoitella täydellistä kykyä asettaa omia rajojaan. Se voi tuntua liian turhauttavalta ja ahdistavalta, kun ei ole vielä läheskään siellä asti (jos täydellisyys ylipäänsä koskaan on edes mahdollista, aina on huonompia päiviä). Siten periaatteessa hyvä asia voi kääntyä itseään vastaan. Ajattelen itse mieluummin päivä kerrallaan, vahvistan niitä tunteita, että minulla on oikeus asettaa rajoja itselleni. Jos en tänään onnistunut, ei se mitään, minulla on aikaa kehittyä. Jokainen päivä on uusi askel, ja tämän matkan varrella on tullut otettua todella monia pieniä askelia. Ne eivät sillä hetkellä välttämättä tunnu missään, mutta kun katsoo taaksepäin, ne ovat vieneet eteenpäin.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

NeitiK kirjoitti:En tiedä helpottaisiko ajatella, että se ei ole oikeastaan sinun häpeääsi mitä kannat. Se on narsistin, ja pikemminkin, koko sukupolvien ketjun häpeää. Kaikki mitä olet kokenut, on luonnollisia reaktioita tällaisiin kokemuksiin. Sinussa ei ole mitään vikaa, vaikket pystykään asettamaan rajojasi aina. Kuka pystyisi, kaiken tällaisen jälkeen? Eikä sinussa ole vikaa siinäkään, että elit kuplassa. Manipulointi, traumasidokseen liittyvät aivokemiat, väkivalta, on hyvin inhimillistä jäädä sellaiseen jumiin. Narsistit kyllä tykkäävät vähätellä tekojaan sanomalla, että "mitäs olit niin tyhmä, että jäit ja olit manipuloitavissa". He eivät tunnusta häpeää käyttäytymisestään, ja siirtävät sen uhrille. Uhri ottaa häpeän itselleen ja miettii miksei tehnyt mitään.
NeitiK <3 Nyt ei sanat riitä kuvaamaan miltä tuntuu. En nähnyt tätä kuviota itse. Nyt näen. Kiitos <3 Printtaan tämän.

Tästä tuli myös mieleen yksi runo joka sopii täydellisesti näihin tunnelmiin. Yritän etsiä sen ja laitan tähän perään.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Lähdin lapsuuskodista 
selässäni reppu 
 ja repussani mitta. 
Sillä mittasin itseäni. 
Ja aina oli tulos: 
Ei riitä, ei riitä.

Kauan uskoin mittaani. 
Sitten löysin uuden. 
Se sanoi: 
Riittää, riittää hyvinkin.

Silloin tajusin, 
mittani oli virheellinen. 
Sen ainoa lukema oli: 
ei riitä.

Vein sen takaisin, 
ja äitini hämmästyi: 
Ei se virheellinen ole, 
se on perintömitta 
 ja kulkenut suvussa kauan.

- Anja Laurila
pokkiainen
Viestit: 5
Liittynyt: 28 Marras 2017, 17:45

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja pokkiainen »

rajallinen, on niin uskomattoman ja kipeän helppoa samaistua tunteisiisi.

On vuosi siitä, kun tajusin narsismin. En ole vuoteen käynyt lapsuudenkodissani ja sen narsistisessa ilmapiirissä. Viime aikoina en ole enää vastannut narsistin puheluihin ja toinen vanhempi, piilonarsisti hänkin, on tästä hyvin loukkaantunut.

Eniten tässä kärsin kuitenkin minä itse. Olen ahdistunut, lamaantunut, häpeän. Tunnen suurta toivottumuutta enkä kykene tekemään mitään. Puolisoni ei enää oikein jaksaisi tsempata. Pelkään kaikkien vihoja, syyllistämistä, vetoamista. En tiedä, mitä tehdä.

Ylitsevuotavin tunne on häpeä, joka on melkein saanut minut lopettamaan olemassaoloni. Ei minun kuulu olla, olen niin huono, kaikki inhoavat minua.
Shortlie
Viestit: 147
Liittynyt: 14 Loka 2017, 12:35

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja Shortlie »

Oon iloinen, että lähdit tälle tielle Rajallinen. Kirjoittaminen ja puhuminen on parhaita juttuja, mitkä auttaa pääsemään eteenpäin.

Rajojen asettaminen on uskomattoman vaikeaa. Niitä osaa välillä itsekkään luontevasti laittaa, mutta toisinaan tuntuu, että tipahtaa ihan pienen lapsen asteelle. Silloin tuntuu vaikealta pitää puoliaan.

Mulle on lapsena esimerkiksi iskostettu 9v ikäisenä, että on mun vastuulla, että käynkö lääkärissä vai en. Mun on yhä vaikeaa syyttää kuin itseäni kaikesta, koska ei kukaan muukaan sitä vastuuta voinut kantaa. Tiedän loogisella tasolla, että vastuu oli vanhempien, mutta sitä on vaikea uskoa tunteiden tasolla.

Hyvä terapeutti on kyllä loistava apu, mutta sen löytämiseen täytyy käyttää rauhassa aikaa. Kelan terapiaan voi kai päästä sekä depressio hoitajan kautta, että puolen vuoden julkisen psykologin terapian kautta.

Tsemiä!
Wreck
Viestit: 48
Liittynyt: 23 Heinä 2017, 12:22

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja Wreck »

Hyvä aloitus, saa minutkin pohtimaan häpeää. Ja onhan näitä muitakin tunteita, joita pitäisi käsitellä. Vihastuttaa, että minä "joudun" ei-toivotut tunteet käsittelemään, enhän koskaan edes halunnut niitä. Kuulostaa katkeralta :(

Mietin, pokkiainen, helpottaisiko häpeä, jos vanhempasi eivät voisi lainkaan soittaa sulle? Saisit rauhassa kuulostella itseäsi ja jäsentää elämääsi ilman, että tulet häirityksi. Vaikka et puhelimeen vastaakaan nyt, on sen soiminen kuitenkin viesti sinulle: he eivät kunnioita rajojasi. Ja sinä tunnet sitten häpeää siitä, kun et halua vastata "sillä kyllä omille vanhemmille pitää aina olla saatavilla". Narsistien kanssa ei vaan päde normielämän säännöt. Siinä pas*kassa roikkuminen on maailman suurin häpeäkoukku.

Kiitos runosta, rajallinen!
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Jep tämä on vaikea aihe. Tuo NeitiK:n teksti kyllä avasi hyvin tunnelmia ja auttoi etääntymään. Koen häpeää joka on narsistin häpeää, ei minun. Ajattelen jossain syvällä itsestäni samoin kuin narsisti ajattelee minusta. Hävettävä, kyvytön, nolo, vähäteltävä, mitätöitävä, säälittävä, sietääkin hävetä. Alisuorittaja, naapurin Liisakin osaa paremmin, kun en minä edes yritä. Kun on vuosikymmenet saanut tätä pskaa niskaan niin vähemmästäkin alkaa alitajunta uskoa. Vaikken tietoisesti niin ajattelekaan niin käytännössä näen ja koen olevani kuin vammainen. Jonka vammat ei näy. Tämä lasti on liian raskasta kantaa. Kuin olisi kaadettu häpeätaakka harteille matkalla kivitettäväksi ja jalat ei kanna. No jopas oli mielikuva mutta siis tunne on tuollainen.

Mistä tämä tällä kertaa lähti. Mulla on siis tilanne että olen menettänyt "osan lapsesta" narsistille jos niin voi sanoa. Narsisti luikerteli sen elämään koska tiesi että se on heikoin lenkkini eikä minuun saa muuten yhteyttä. Menemättä yksityiskohtiin, laps soljahti "kuplaan" ja narsisti ilakoi -julkisesti-. Sairas voitonriemuinen teksti tallessa. En reagoinut "viestiin" mitenkään, tallensin vain. Lapsi kertoi että on tekemisissä narsistin kanssa ja haluaakin olla. Ja minä koin että pyörryn, maa katoaa jalkojen alta, tulen hulluksi tästä pimeydestä mitä narsisti projisoi ulkopuolelleen. Onko mun lähdettävä yksin jonnekin, jatkamaan elämääni jonnekin hlvetin kauas.

Ensimmäistä kertaa meidän välille tuli siis riita narsistista. Minun ja lapsen välille. Ja se oli tietenkin narsistin tarkoitus. Ja se onnistui siinä. Ilman että on edes fyysisesti paikalla. Sorruin syyllistämään omaa lastani mikä oli pahinta mitä voin tehdä. Epäsuorasti mutta kuitenkin. Pyysin anteeksi ja kävimme keskustelua aiheesta.

Kamppailen luottamisen ja irtipäästämisen kanssa. Tein selväksi että rajani suhteessa narsistiin on ja pitää, sitä ei lapsi voi miksikään muuttaa vaikka olisi miten paljon tahansa narsistin kanssa tekemisissä. Hän on nuori ihminen ja asettaa itse omat rajansa. Vaikka samalla näen lapsessa itseni lapsena/nuorena/aikuisena joka eli kuplassa ja ymmärrän että hänen vain on tämä käytävä itsekin läpi, omilla keinoillaan, omilla ehdoillaan. Niin ei helv.... manaan sitä päivää kun en lähtenyt toiselle puolelle maapalloa lapsen kanssa karkuun. Itsesyytösten määrä. Kyvyttömyys asettua narsistia vastaan silloin kun olisi pitänyt. Avuton raivo. Se tunne kun et voi pelastaa lastasi mitenkään. Täyttä hlvettiä. Kauhua.

Jostain käsittämättömästä syystä tiesin että näin tulee joskus tapahtumaan. Ajankohta vain oli auki. Se on siis nyt.

Tarvitsisin kaiken mahdollisen voiman itsestäni juuri nyt, jatkaakseni elämääni "omillani" mutta olen vain lamaantunut häpeästä. Tiedän, olen varma, että tämä menee ohi, tämän on pakko mennä ohi, mutta juuri nyt on aika voimaton olo.
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Hieno runo rajallinen, hyvin kuvaava.

En voi edes kuvitella miten järkyttävä tilanne tuo on, että narsisti iskee kyntensä lapseen ja vielä onnistuu siinä. Mietin itse, että sitä olisi pakko hokea itselleen, että täytyy olla se esimerkki, kun narsisti ei siihen pysty. Eli itse kunnioittaa lapsen rajoja ja ymmärtää, että hän tekee omat päätöksensä. Eikä hänen päätöksensä ole minun päätökseni, minä jatkan omilla rajoillani. Hänen päätöksensä ei siis murenna omaa päätöstäni, vaan oma ymmärrykseni todellisuudesta on yhtä vahva kuin ennenkin. On todella hyvä, että pyysit anteeksi ja keskustelit asiasta, onnistuit siis olemaan se hyvä roolimalli. Lapsesi voi kuitenkin jo tässä vaiheessa olla tottunut siihen, että asenteesi narsistia kohtaan on vahvan vastustava. Näin ollen hän voi olla jo automaattisesti puolustuskannalla, jos aihe pikkuisenkin sivuaa narsistia. Tämä asetelma olisi ehkä hyvä yrittää purkaa, ja pyrkiä ennakkoluulottomasti kuuntelemaan miksi hän haluaa olla narsistin kanssa tekemisissä. Koska olet itsekin ollut siinä, pystyt varmaankin ymmärtämään hänen kokemuksensa, ja en tiedä onko jotenkin mahdollista antaa hyväksyntää hänen kokemuksilleen ilman, että hyväksyt narsistia? Vaikeaa se toki on varmasti. Kuitenkin mitä vastustavampi olet narsistia kohtaan, sitä enemmän isket kuilua välillenne ja sitä huonompi tilanne.

Pokkiainen, sinulla on oikeus päättää kenen kanssa haluat elämäsi jakaa. Sinun ei tarvitse viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka tuhoavat sinua henkisesti (tai fyysisestikin), riippumatta siitä keitä he sinua kohtaan ovat. Perhe ei ole mikään tekosyy sille, että joku ihminen saa terrorisoida muita ottamatta teoistaan mitään vastuuta. Sinä saat lähteä pois! Tunteesi ja pelkosi ovat luonnollisia ja normaaleja tässä tilanteessa. Ymmärrän, että puolisosi voi kokea tilanteen kuormittavaksi, mutta et voi siitä huolimatta mitenkään nopeuttaa omaa toipumisprosessiasi. Se kestää sen aikaa kuin se kestää. Muistaakseni sanoit jossakin viestissä käyväsi terapiassa, joten voit siellä purkautua enemmän ja toivottavasti siten saat säästettyä kumppaniasi hieman.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

NeitiK "Näin ollen hän voi olla jo automaattisesti puolustuskannalla, jos aihe pikkuisenkin sivuaa narsistia. Tämä asetelma olisi ehkä hyvä yrittää purkaa, ja pyrkiä ennakkoluulottomasti kuuntelemaan miksi hän haluaa olla narsistin kanssa tekemisissä. Koska olet itsekin ollut siinä, pystyt varmaankin ymmärtämään hänen kokemuksensa, ja en tiedä onko jotenkin mahdollista antaa hyväksyntää hänen kokemuksilleen ilman, että hyväksyt narsistia? Vaikeaa se toki on varmasti. Kuitenkin mitä vastustavampi olet narsistia kohtaan, sitä enemmän isket kuilua välillenne ja sitä huonompi tilanne."

Toden totta. Noinhan se on... Kiitos tästä. <3 Olen aika "vaiheessa" vielä omassa toipumisessa, asia on herkkä ja arka itselle ja toisaalta, lapsi on hiljattain vasta muuttanut kotoa: hänellä puolestaan olisi tässä oiva "ase" saada vauhtia irtipääsyyn äidistä ;)) Loistotilanne pysyvämmällekin kuilulle. Mutta ei niin tule käymään.

Tuntuu vain siltä että tämän oman huteran hlvetin lisäksi pitäisi ottaa seuraavaksi lapsesta koppia samasta asiasta. Huoh. Miksei se narsisti vain voi antaa ihmisten elää omaa elämäänsä ja keskittyä omaan napaansa... Noh, siinä vaiheessa kun narsisti huomaa että en aio reagoida hänen suuntaan mitenkään nytkään, lapsi tulee menettämään merkityksensä pelinappulana. Sen tiedän ja siihen luotan aivan täysin että lapseni ei puhu minun henk koht asioistani narsistille. Sanoitin myös tämän ettei hänen kuulu olla "viestinviejä" vaan kun hän on tekemisissä silloin kun on, hän on tekemisissä omana itsenään, omissa asioissaan. Toisaalta, narsisti ei häneltä tule kysymään suoraan koskaan mitään vaan omalla tavallaan kierosti, julkisesti häpäisten, ikään kuin olisi lopulta lapseni häpeä ettei hänen äitinsä pidä yhteyttä lapsen mummoon.

Ja juu, luotanhan minä lapseeni mutten luota narsistiin. Ei ole mitään syytä.

Raskasta on. Kuvittelin jo että olen päässyt käyntiin omassa toipumisessa ja sopeutumisessa mutta nyt tuntuu siltä että se ei riitä eikä tule riittämään vuosikausiin.

Olisipa joku terapeutti jolle voisimme mennä yhdessä: tavoitteena se että lapsi tietäisi etten minä häntä hylkää, tapahtui mitä hyvänsä. Noh, rehellisesti sanottuna tarvitsisin juuri siihen tukea. Etten saa jotain hajoamisraivaria ja painele ovet paukkuen kiinaan. Kuvainnollisesti. Täytyy keksiä keinoja purkaa raivoa jossain muualla kuin ihmisten ilmoilla.

( Säästän vinkkejä.... )
Vastaa Viestiin