Häpeä

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
krassi
Viestit: 324
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja krassi »

En tiedä varmasti liittyykö minun tilanteeni tähän viestiketjuun, mutta kerron lyhyesti kokemuksistani.

Nuorin lapseni oli alaikäinen, kun erosin narsistista. Osa lapsista meni isänsä puolelle ja välit lasten kanssa olivat kireät. Pidin tiukan linjan. En tavannut exääni kuin pakollisissa asioissa. Lapset olivat aina tervetulleita. Nyt vuosien kuluttua kaikki on hyvin. Lasten kanssa synkkaa ja exä ei häiritse.Tavataan vain lapsiin liittyvissä asioissa. Lapset tapaavat isäänsä. Se ei häiritse minua.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Joo tämä alkoi kulkeutua itsellänikin ohi aiheen, alun perin tarkoitus oli hahmotella ja tunnistella häpeän tunnetta muuten vain mutta eksyin yksityiskohtaan joka oli juuri silloin akuutisti päällä tai mielessä. Hyvä että eksyin, sain ajatuksia.

Pohdittuani asiaa tunnistin että häpeän takana on avuton raivo joka kohdistuu narsistiin. Koen syvänä psyykkisenä kipuna sen että äitini kiilaa lastani olemaan tekemisissä kanssaan -nyt- kun olen itse rajannut äitini elämästäni. Miksei lapsi aiemmin kelvannut? ;) Minulla on mielestäni oikeus olla vihainen siitä. Ei tietenkään lapselle vaan narsistin toiminnalle. Siitä ei ole mitään "hyötyä" koska narsisti ei toimintaansa muuta, sen kun "nauraa partaansa" mutta tunne ja kokemus on totta silti.

Täsmälleen sama kuvio on toistunut ties kuinka monta kertaa elämäni aikana muutaman ihmisen kanssa joiden en arvannut "jotenkin päätyvän narsistille tärkeiksi sen jälkeen kun en enää itse ole heidän kanssaan tekemisissä syystä tai toisesta". Ja "jostain syystä narsistilla on kova tarve kertoa julkisesti olevansa tekemisissä niiden ihmisten kanssa". "Julkisesti" eli minulle.

Täsmälleen sama kuvio myös kuin aikoinaan eroni jälkeen. Siippa oli arvoton narsistin silmissä, luonnollisesti. Etäisen "kohtelias" ja samalla "säälivä" "halveksiva" jne missä ei sinänsä ollut mitään uutta: koskaan ei kukaan kelpaa, vaikka häneltä ei kelpaamista olisi kysytty eikä kaivattu.
Kunnes erosta oli kulunut jonkin aikaa. Sitten exästä tuli jos ei nyt narsistin paras kaveri niin loistava liittolainen. Ihmisestä jonka kanssa olin seurustellut pari vuotta. Kaikki mikä liittyi eroon, oli minun syytäni, ja siippani sai myös oivan keinon "kostaa" koska ei eroa koskaan hyväksynyt. Niimpä he tulivat mainiosti toimeen, irrottivat lasta erilleen minusta ja minulla olikin yhden sijasta kaksi ihmistä jotka viestittivät minun olevan arvoton. No tosiasiassa en ollut arvoton (heille) vaan erittäin tärkeä kohde/keino saada heidät tuntemaan itsensä "arvokkaiksi" -lapsen silmissä. Ristiriitaista kyllä, ei lapsen ehdoin, lapsen tarpeista käsin vaan heidän omin ehdoin. Rajatonta. Samaa kaavaa kuin sisarusten kesken jotka hoitavat äitiä/elävät äidin tarpeita peläten eivätkä pidä mitenkään ihmeellisenä sitä ettei heillä ole omia ystäviä ja omia mielenkiinnon kohteita. Narsisti on keskiössä.

Se miten häpeä tähän liittyy, on se että että vaikka ymmärrän että oma "kuplassa" elämiseni oli inhimillinen seuraus siitä että olen kasvanut ja elänyt narsistin omistamana niin silti. Häpeä tuntuu konkreettiselta. Häpeä tuntuu kuin siltä mitä äiti kutsuu rakkaudeksi. "Minä niiin rakastan sinua". Ja itsellä tunne on riittämätön, hävettävä, manipuloitu, halveksittu, ihailtu, riittämätön, omistettu, syyllistetty jne jne jne.

Rakkaus oli vain sanoja, kaksoisviestintää. Rakastaminen oli "minä tarvitsen sinua". Ja kun itsellä on omia tarpeita, niille ei ole tilaa, ne ovat uhka narsistille.

Traumaattista tajuta näitä, samalla vapauttavaa ja samalla kamalaa. Olen monen monen monta kertaa toivonut että jospa joskus koittaisi päivä jolloin uskaltaisi puhua henkisestä väkivallasta julkisesti, omana itsenään. Mutta en uskalla: pelkään edelleen, rehellisesti sanottuna sekä psyykkisen että fyysisen terveyteni puolesta.

Pelko pitää sitten vallassa. Juurikin pelko, sillähän väkivallan tekijä saa uhrin "omistukseensa". Mitä enemmän uhri pelkää, sitä enemmän väkivallan tekijä tuntee olevansa turvassa. Pelosta pitäisikin avata oma topicinsa. Jatkan nyt kuitenkin tähän, häpeän alla on paljon tunteita jotka huutaa tulla näkyväksi.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Menee nyt iloisesti sekaisin minun suhde vanhemman ja exän välillä mutta antaapa mennä. Terapeuttista kirjoittamista ;))

Luulen että omalla kohdalla tässä se juttu on se etten puhu exästä vaan omasta vanhemmasta. Lapsen vanhempaa kohtaan(-kaan) en ole koskaan estänyt lasta olemaan tekemisissä. Enkä ole estänyt häntä olemasta tekemisissä narsistiäitinikään kanssa. Itse asiassa, ikävä kyllä, päin vastoin. Olen tuupannut, mahdollistanut suhteita. Tavallaan siis, eroa ei lopullisesti tapahtunut mutta niin kai se on, kun on lapsi/lapsia niin jollain lailla se suhde jatkuu läpi elämän vaikka olisikin eronnut.

Mutta, ylitin rajan nyt, reagoimalla siihen että lapsi on narsistisen isovanhemman kanssa tekemisissä, pelkäävään/syyllistävään sävyyn ja se on syystä oma häpeäni. Asetin lapseni kohtuuttomaan tilanteeseen. Uskon että tämänkin asian saa päivän valoon sellaisena kuin se on: sanomalla ettei tunteeni tai reaktioni ole lapsen syy ja oli kohtuutonta reagoida kuten tein. Oli ihan oikeutettua että lapsi epäili etten luota häneen: luotanhan minä, täysin. Mutten luota narsistiin, tippaakaan. Ja se ei ole lapsen syy. Lapsella on täysi oikeus olla tekemisissä kenen kanssa parhaaksi itselleen katsoo. Jos en minä kykene sitä hyväksymään, silloin on parempi vetää happea, ottaa hetki etäisyyttä ja opetella hyväksymään. Raastavaa on se että olen pidemmän aikaa miettinyt miten tehdä lopullinen pesäero lapsuuden perheeseen, missä ne itselle sopivat rajat kulkee suhteessa sisaruksiin. Koska omalle lapselle ne ovat tärkeitä ihmissuhteita vielä vaikka etäällä ovatkin.

Huh huh. Miten tällaisesta voi ikinä selvitä.

Tuntuu siis ihan siltä kuin olisin eronnut ja pelkäisin menettäväni lapseni huoltajuuden mikä on tietenkin ihan "pimeetä" koska kyseessä on lapsen ja isovanhemman välit eikä lapsen ja vanhemman välit. En tietenkään ajattele näin mutta tältä tuntuu silti. Tai ei nyt ihan koska aikuinen lapsi kyseessä mutta kuvastaa itselleni ainakin loistavasti sitä miten kietoutuneena narsisti on minussa. Lonkerot on syvällä kietoutuneena mutta näin ne sieltä hahmottuvat irti. Tämän elämäni aikana minä vielä koen olevani erillinen narsistiäidistäni. Vielä ei näköjään niin ole. Tunne ja tarve kerrallaan, irti...

Silloin kun erosin lapsen isästä, tilanne oli ennemminkin se että pelkäsin ettei lapsen isä ota vastuuta tai koppia ollenkaan. Jouduin tekemään valtavasti töitä sen eteen että heidän suhde mahdollistui, heidän suhde/sen mahdollistuminen oli aluksi paljolti minun vastuullani. Jossain vaiheessa yritin luovuttaa ja antaa olla, hyväksyä että heidän suhteen vastuu on isän eikä minun. Melko järjestelmällisesti kuitenkin isä kieltäytyi vastuusta vaikka tekemisissä olikin. Jotain niin kovin kovin tuttua siinä oli. Ja kovin kovin tuttua läheisriippuvuutta itseltäni etten "pysynyt omalla tontillani" ja hyväksynyt vastuiden rajoja.

Mistähän löytäisi sellaisen live vertaisryhmän. Ta jotain muita vertaisryhmiä joissa voisi turvallisesti tunnistaa näitä asioita, toisaalta henkisen väkivallan seurauksia itsessä ja toisaalta omaa toimintaa ja saada turvallisesti käydä läpi niiden herättämiä tunteita.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Kylläpä on sekavaa tekstiä ;) Jotenkin nämä vain ovat välillä iloisesti sekaisin nämä asiat itsellä ja ajoittain kaikki purkautuu sekavana vyyhtinä ja välillä taas ihan selkeästi. No eipä sen väliä.
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Rajallinen, tämä on mielestäni hyvin tärkeä asia mitä kirjoitit:

"Häpeä tuntuu kuin siltä mitä äiti kutsuu rakkaudeksi. "Minä niiin rakastan sinua". Ja itsellä tunne on riittämätön, hävettävä, manipuloitu, halveksittu, ihailtu, riittämätön, omistettu, syyllistetty jne jne jne"

Lapsena opimme sanoja sen mukaan, miten niitä meille sanoitetaan. Kun meille on sanottu rakkaudeksi sellaista tilannetta, jossa olemme tunteneet joitakin ihan muita tunteita, olemme oppineet, että rakkaus tuntuu siltä! Emme siis välttämättä edes tänä päivänä tiedä miltä rakkaus tuntuu, ellemme ole sitä jotakin muuta kautta päässeet kokemaan. Monen kohdallahan tämä tarkoittaa sitä, että kipu on niin tiiviisti käsitetty rakkaudeksi, ettei aikuisuudenkaan suhteissa tajua, ettei kaltoinkohtelu ole rakkautta. Sitä vain olettaa, että "sitä satuttaa eniten, jota rakastaa", vaikka todellisuudessa se on toisinpäin. Jos sinulla on kipua, rakkaan ihmisen läheisyys helpottaa sinua näissä kivuissa. Mielenkiintoista oikeastaan, että linkitit tämän häpeään, sillä niinhän se on! Muistan itsekin, että siinä on sellainen oman riittämättömyyden tunne, että miksi minä tunnen näin, vaikka minun pitäisi tuntea rakkautta? Olenko kykenemätön tuntemaan rakkautta, koska tunnen näin? Mietin, että minun pitäisi ehkä tuntea jotakin muuta kuin tätä epämääräistä möykkyä kaikista muunlaisista tunteista. Ehkä se pieni osuus, jolloin tunsi tehneensä jotain oikein, kun tuli kehutuksi, ehkä se oli rakkautta? Ehkä sitä pitäisi tuntea enemmän? Mutta miksen pääse siihen, miksi nämä muut tunteet? Mutta ei se ollut rakkautta, se oli jatkuvaa tarvetta miellyttää ja satunnaisia ylpeyden hetkiä, jos siinä onnistui. Eli se vika oli minussa, etten kykene tuntemaan, eikä siinä, että en tuntenut rakkautta, koska sitä ei ollut. Häpeäähän tämä on, siitä, ettei ns. "kuulu rakkauden piiriin".

Tähän liittyen, yksi mahdottomuus, jossa on pakko ottaa häpeä itselleen on se, miten narsistin kanssa eläminen vaikuttaa lapseen jollakin tavalla (lapsi kehittää esimerkiksi tarpeen miellyttää muita), mutta narsistin mielestä tämä on lapsen synnynnäinen ominaisuus. "Sinulla on niin kova tarve miellyttää ihmisiä, sinun pitäisi päästä siitä pois." Oikeasti?! Muutama kirosana perään...
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Ja kyllä, minustakin sinulla on oikeus olla vihainen siitä, miten narsisti käyttäytyy lapsesi suhteen. Reaktiosi on kaiken järjen mukaan ymmärrettävä, mutta on hyvä että kannoit siitä vastuun. Kaikki tekevät ylilyöntejä joskus, on mahdotonta olla täydellinen. Tärkeintä on se, miten kantaa vastuun teoistaan. :)
Shortlie
Viestit: 147
Liittynyt: 14 Loka 2017, 12:35

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja Shortlie »

NeitiK kirjoitti:Rajallinen, tämä on mielestäni hyvin tärkeä asia mitä kirjoitit:

"Häpeä tuntuu kuin siltä mitä äiti kutsuu rakkaudeksi. "Minä niiin rakastan sinua". Ja itsellä tunne on riittämätön, hävettävä, manipuloitu, halveksittu, ihailtu, riittämätön, omistettu, syyllistetty jne jne jne"

Lapsena opimme sanoja sen mukaan, miten niitä meille sanoitetaan. Kun meille on sanottu rakkaudeksi sellaista tilannetta, jossa olemme tunteneet joitakin ihan muita tunteita, olemme oppineet, että rakkaus tuntuu siltä! Emme siis välttämättä edes tänä päivänä tiedä miltä rakkaus tuntuu, ellemme ole sitä jotakin muuta kautta päässeet kokemaan.
Tää kuulostaa ihan liian tutulta..On täys työ oppia rakastamaan ja olemaan aito, jos sitä aitoa rakkautta ei kotoaan osakseen saa. Nous tunteet pintaan.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Jep. Se narsistin kaksoisviestintä "rakastan sinua" (ja vetää maton jalkojen alta seuraavassa hetkessä) on juuri sitä pahoinpitelyä, väkivaltaa josta seuraa se häpeän tunne. Häpeän tunteen koen syntyvän jotenkin siitä että uskoin uudelleen ja uudelleen -sanoja- vaikka teot puhuivat toista ja olisi ollut syytä todeta että teot on faktoja eikä sanat. Tästä samasta syystä luulen että aikuisenakin on ollut helposti höynäytettävä, sinisilmäinen, eikä ole uskonut todeksi faktoja ts tekoja. On antanut tekoja anteeksi koska "sanat pyhittää teot" eli kunhan vaan on puhuttu rakkaudesta niin ei niillä teoilla niin väliä. Ja vaikka pahoinpitelyä ja väkivaltaa on kokenut sanoilla tekojen lisäksi niin ikään kuin "rakastan sinua" nollaisi kaiken ja oikeuttaisi sen kaiken pahoinpitelyn.

Häpeä tulee siis siitä avuttomuudesta ristiriitaisen viestinnän edessä, (silloin kun siitä oli riippuvainen vielä) siitä ettei usko omaa kokemusta ja tunnettaan siitä että tämänkaltainen "rakkaus" ei tunnu hyvältä vaan pahalta, ristiriitaiselta. Ja sitten kun ei usko, kokee omat tunteensa ja tarpeensa väärinä, hävettävinä koska se josta on riippuvainen, sanoittaa rakkautta toisin. Se josta on riippuvainen, sanoo että kunhan et usko itseäsi vaan minua niin kaikki on hyvin ja minä rakastan sinua. Jolloin se millä on väliä, on sen toisen tunteet ja tarpeet jotka tosin ovat täysin ailahtelevaisia, ennakoimattomia jolloin oikeastaan mihinkään et voi luottaa ja ainoa mikä on varmaa, on epävarmuus ja se että olet itse hävettävä ja vääränlainen.

Yhtä ennakoimatonta hämmennyksen ilmapiiriä koko narsistin maailmassa eläminen, huh.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Vieläkin häpeästä.

Omat tunteet ja tarpeet. Se ydin kokemus että minuus on hävettävä ja omat tarpeet vääriä jos ne eivät palvele narsistin tarpeita. Ja sitten se uskomaton tunne kun lakkaa olemasta tekemisissä, lakkaa uskomasta sitä valheellista todellisuutta, ja alkaakin huomata että minä en olekaan hävettävä. "Minun häpeäni ei olekaan minun häpeäni"...
Shortlie
Viestit: 147
Liittynyt: 14 Loka 2017, 12:35

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja Shortlie »

Rajallinen sulla on todella hyvää pohdintaa ja kuulostaa siltä, että oot sisäistäny aika paljon asioita. Mulle tuli elävästi mieleen muistolause: "älä tee mitä minä teen, tee mitä minä sanon". Tällaisella asenteella kasvattaminen on tosi ristiriitasta. Mulle opetettiin lapsesta asti häpeämään omia tunteita. Jos olin vihainen, mua pilkattiin tai mulle naurettiin. Jos tämä ei saanu mua häpeämään itseäni, niin seurasi väkivaltaa tai kutittelua jotta unohtaisin, mistä olin suuttunut alunperin.

Mulle vaikein osa on käydä läpi sitä, miten mun äidillä oli tarve ohjata tilanteita. Jossain vaiheessa lapsuudessa hän kai koki olevansa tarpeeton. Kuulostaa varmaan tunteettomalta, mutta sellaiseksi tilanne muuttuikin. Hän pelaili erilaisia pelejä ja sai lapset ja isämme pitämään etäisyyttä itseensä. Niin pitkään kun muistan, niin häneen on ollut pakko yrittää pitää etäisyyttä. Kiusa ja syyllistäminen on liian voimakasta hänen lähellään. Jotenkin on pitäny lohkoa itsestään irti se puoli, joka muistaa psyykkisen pahoinpitelyn.

Kun tilanne ajautui siihen aikanaan, että annoimme äidin olla rauhassa, niin sekään ei ollut hyvä. Hänen piti alkaa aiheuttaa kismaa ihmisten välille. Musta tuntuu, että hän teki sitä tylsyyden takia. Tylsyyden, minkä hän itse aiheutti omalla epäsosiaalisuudellaan. Se mitä olen käyny läpi viimepäivinä, niin äiti opetti ainakin mulle, miten mun isääni kiusataan. Asioilla oli aina jonkinlainen peruste "parantaa maailmaa". Eli kiusaaminen perusteltiin sillä, että sen pitäisi herättää tai saada toinen ymmärtämään asioita.

Todellisuudessa äitini halusi kyykyttää isääni ja käytti siihen mua hyväkseen. Tän muistaminen oksettaa ja ahistaa mua. En edes tajunnut, miten asia satutti ja miten se nous mun ja mun isäni välille. Mä oon siis poika ja mun äiti käytti hyväkseen isän ja pojan välistä kisailua. Asettumalla mun eli lapsen "puolisoksi". Tekis mieli lopettaa tähän, mutta tällaista se oli mulle. Psykologian mukaan tässä tilanteessa lapsi pitäisi opettaa eriytymään ja ymmärtämään, että äidillä ja isällä on omat juttunsa ja että poika häviää lopulta kamppailun äidin huomiosta.

Mua oksettaa käydä läpi tota aikaa elämästä. Noihin aikoihin meijän äiti oli ihan sekopää. Se veti erilaisia rooleja ja yritti hajottaa perheen. Isälle kehitty alkoholismi ja hän pyrki olemaan pois kotoa, ettei tulisi enempää pahaa oloa kenellekkään. Perhe hajoskin ja samalla oma isä meni aivan rikki..Ei ole koskaan ollut enää entisensä sen jälkeen.

Mä häpeän itseäni, koska mua käytettiin "äidin rakastajana" tuohon aikaan. Isän kipupisteitä paineltiin ja meidän välit ei koskaan tullu kuntoon isän kanssa. Häpeän, mitä joiduin tekemään, häpeän etten osannut pitää puoliani. Häpeän että jouduin tilanteisiin, mihin äidin ei pitäisi poikaansa laittaa. Mulla on hämäriä muistikuvia siitä, että seksuaalista hyväksikäyttöäkin saattoi tapahtua äidin puolelta. En vaan halua yrittää muistella sitä ollenkaan.

Tää teksti oli sellaista muistivirtaa kirjoitettuna ylös ja jaettuna eteenpäin, vaikka asiasta kirjoittaminen ahistaa mua.
Vastaa Viestiin