Häpeä

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Hyvin kuvattu NeitiK :D

Kun epäilee itseään, alkaakin pitää narsistia ihan normaalina ja siinä ei kauaa mene kun onkin samassa suossa taas rämpimässä ja kerjäämässä narsistilta itsekunnioitusta ja itsensä arvostusta jotka menettää sitä mukaa mitä enemmän niitä narsistilta kerjää ja narsisti sen kun halveksii ja jatkaa pelinsä pelaamista tajuamatta sitä taatusti itsekään. En nimittäin usko että narsisti ainakaan aina tajuaa mitä se tekee. Se vain tekee koska ei muuta osaa. Hyvin hyvin hyvin harvoin oli tilanteita joista jäi tunne että se saattoi ehkä välittääkin mutta kun tilannetta tarkemmin mietti että sen välittämisen tunteen sekoitti siihen että koki narsistin -tarvitsevan- jotakin minulta. Sitä se sitten kutsui rakkaudeksi. Hän niin rakastaa = hän niin tarvitsee.

"Minusta se trauman ydin piilee siinä rajattomuudessa ja lasten käyttämisessä pelinappuloina, ja siinä, että todellisuudentaju hämärretään, ettei paha enää olekaan pahaa vaan rakkautta. "

Tämäpä se. Näin itsekin koen. Ei siinä tarpeeksi että tajuaa kyseessä olevan oma äiti, oma lapsuuden perhe. Lisäksi tajuaa että oma pää on täysin sekaisin siitä mikä on totta, missä minä alan ja lopun ja missä alkaa narsisti. Kun rajoja ei ollut ja narsisti oli alusta lähtien luikerrellut muidenkin pään sisään ja jopa päätti mitä tapahtui ja milloin tapahtui ja miksi tapahtui.

Faktat tiskiin, siinä olisi sellaiselle puolen vuoden päiväkirjan kirjoitus prosessille aihe. Ensin faktaa, mitä tapahtui ja milloin. Ja sitten oma kokemus. Eiköhän alkaisi jäsentyä irtautuminen ja omat rajat, oma ääni...
Shortlie
Viestit: 147
Liittynyt: 14 Loka 2017, 12:35

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja Shortlie »

NeitiK ja rajallinen todella hyviä kuvauksia teillä molemmilla narsismin ytimestä.
NeitiK kirjoitti: Shortlie, kirjoittele ja puhu muistoistasi turvallisissa paikoissa, sillä tavalla alat luottamaan niihin ihan vain itse, eikä muutama "ei näin tapahtunut" kommentti enää heiluta niitä. Jälkikäteen muistetut muistot ovat aina ongelmallisia, valemuistojen riski on ihan todellinen, siksi en itse uskoisi vaikka yhtäkkiä muistaisin jotakin menneestä.
NeitiK tuo on juuri se ydin, mikä on vaikeinta tallentaa itselleni. Näin tapahtui ja se ei siitä muutu, vaikkei kyseinen ihminen sitä itse myöntäisikään.

Mä tiedostan valemuistojen mahdollisuuden. Se on hyvin todennäköistä, että ihan kaikki mun muistot eivät vastaa täysin tapahtumia. Tärkeintä kai on tosiaan päästä eteenpäin muistoista huolimatta, tätä koitan aktiivisesti tehdä, mutta on vähän souda huopaa menoa välillä. :|
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Tämä jäi tänään pyörimään mieleen. Jäi päälle tunne siitä että on jotain perustavanlaatuista mennyt rikki, hämmentävä syyllisyys siitä että on kokeva ja näkevä ihminen.

Se tunne kun niillä omilla kokemuksilla ei ole ollut mitään merkitystä. Koska ne eivät ole tulleet nähdyksi kuulluksi ja hyväksytyksi. Päin vastoin. Ne on mitätöity, väännetty ylös alaisin, väitetty etteivät ne ole totta, jos ei niitä ole voitu vääriksi todistaa, niistä on syyllistetty ja uhattu kokijaa. Jotta on voinut kuulua ryhmään eli omaan perheeseensä, on pitänyt valehdella, liittyä joukkoon jossa on pitänyt kieltää omat kokemuksensa. On pitänyt sanattomana sopimuksena alistua siihen että omilla kokemuksilla ei ole merkitystä. Totuus on sellaisessa ilmapiirissä kaikkien pahin vihollinen. Ja kuitenkaan, totuutta ei voi lakata näkemästä, kuulemasta, kokemasta: oma kokemus on aina totta joten lopulta itsestä tuleekin pahin vihollinen. Koska se on uhka, joukkoon kuulumiselle, joukkoon josta on riippuvainen hengissä pysymiseksi. Kirjaimellisesti.

Tänään on suorastaan vyörynyt mieleen muistoja, esimerkkejä siitä miten pikku hiljaa oppi olemaan hiljaa, asioista jotka eivät selvästikään kestäneet päivänvaloa. En tosin ymmärtänyt silloin enkä ymmärrä edelleenkään miksi, miksi asioita ei voi eikä voinut sanoa niin kuin ne on. Eihän niiden kanssa voi ikinä päästä rauhaan, hyväksyä niitä, jos ei kestä katsoa asioita niin kuin ne on. Eihän menneisyyttä, nykyisyyttä, itseään, voi hyväksyä jos ei kykene katsomaan sitä mikä on totta.

Mutta narsistille ja narsistin "vaikutuksen alaisena" totuus on kaikista pelottavinta. Pahinta mitä voi tapahtua on katsoa karua totuutta silmästä silmään.

Tämä suorastaan vyöryi mieleeni tänään kun törmäsin netissä vanhaan osoitteeseen jossa asuin aikuisena pitkään. Mietin niitä ihmisiä joita silloin asui naapurustossa ja mietin miksi välttelen sinne asuinalueelle menemistä ellei ole pakko. Siihen aikaan kuitenkin liittyi niin paljon hyviäkin muistoja, elämäni parhaimpiakin. Mutta myös karmeimpia. Sitten palautui mieleen että se oli sitä aikaa kun elämässä alkoi kulminoitua rajuimmat kriisit lapsuuden perheen kanssa, irrottautuminen ei ottanut onnistuakseen, voimani loppuivat kesken ja pahin uhka eli se että itsenäistyin ja olin omillani, oli pahinta mahdollista mitä saattoi tapahtua: jonka jälkeen pahin mahdollinen tapahtui eli pikku hiljaa järjestelmällisten hyökkäysten seurauksena aloin menettää kaiken. Ja menetin kaiken.

Tuo aika on suoraan kuin oppikirjasta, kuvaus siitä mitä tapahtuu kun alat yrittämään irti narsistista. Narsisti äitini on aivan liian älykäs ollakseen fyysisesti väkivaltainen. Järjestelmällisesti se sen sijaan tuhosi henkisellä väkivallalla ja ovelilla teoilla joka ikisen "lähteen" joka hänestä yritti irti päästä. Niin ettei heistä jäänyt jäljelle kuin roippeet narsistin lautaselle.

Jälleen kerran, mietin nykyistä elämäntilannettani, sitä että olen melko jumissa nykyiseen taloon vaikka mieleni tekisi muuttaa pois. Olen jumissa siihen ajatukseen että muutettuani, en halua yhtä ainutta kertaa narsistia uuteen asuntooni. Se on ainakin pariin otteeseen meinannut tulla väkisin kotiini sen jälkeen kun kieltäydyin olemasta tekemisissä. Uudessa asunnossa on oltava turvasyysteemit ja yhteystiedot on oltava salaiset. Asunnon etsiminen pelottaa koska nykyisessä talossa on rauhallista ja hyvät turvasysteemit vaikkakaan en ihan viimeisen päälle viihdy tässä. Joka tapauksessa ymmärrän nyt miksi lähteminen tästä on ollut niin vaikeaa: pelkään että narsisti löytää uuteen paikkaan. Tai ehkä sittenkin pelkään sitä etten kykene pitämään rajojani. Pelkään että niin sanotusti sorrun. Ei niin kovin realistinen pelko mutta vahva pelko silti koska se tapahtui aikoinaan niin monta kertaa ja järkyttävin seurauksin.

Melko hedelmällinen aihe, häpeä ;)
Surutar
Viestit: 57
Liittynyt: 23 Joulu 2017, 19:01

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja Surutar »

rajallinen kirjoitti:Tämä jäi tänään pyörimään mieleen. Jäi päälle tunne siitä että on jotain perustavanlaatuista mennyt rikki, hämmentävä syyllisyys siitä että on kokeva ja näkevä ihminen.

Se tunne kun niillä omilla kokemuksilla ei ole ollut mitään merkitystä. Koska ne eivät ole tulleet nähdyksi kuulluksi ja hyväksytyksi. Päin vastoin. Ne on mitätöity, väännetty ylös alaisin, väitetty etteivät ne ole totta, jos ei niitä ole voitu vääriksi todistaa, niistä on syyllistetty ja uhattu kokijaa. Jotta on voinut kuulua ryhmään eli omaan perheeseensä, on pitänyt valehdella, liittyä joukkoon jossa on pitänyt kieltää omat kokemuksensa. On pitänyt sanattomana sopimuksena alistua siihen että omilla kokemuksilla ei ole merkitystä. Totuus on sellaisessa ilmapiirissä kaikkien pahin vihollinen. Ja kuitenkaan, totuutta ei voi lakata näkemästä, kuulemasta, kokemasta: oma kokemus on aina totta joten lopulta itsestä tuleekin pahin vihollinen. Koska se on uhka, joukkoon kuulumiselle, joukkoon josta on riippuvainen hengissä pysymiseksi. Kirjaimellisesti.

Tämä! Juuri näin se menee.

Paitsi että minä en edes tajunnut totuutta silloin kun elin sairaassa lapsuudenperheessäni. Tiesin, että kaikki ei ole ihan hyvin, jokin on pielessä. Tiesin että olen jotenkin kadoksissa, mutta käänsin katseen lähinnä itseeni: minussa on vikaa. Sitähän minulle oli syötetty pienestä pitäen: minä olen jotenkin viallinen, yliherkkä, hermoheikko.

Olin aikuisena lukenut useamman kirjan narsismista enkä kyennyt yhdistämään ilmiselviä asioita äitiini. Ikään kuin aivoissani olisi ollut jokin muuri, joka esti ajattelemasta äitiä ja narsismia samassa yhteydessä. Vasta kun psykologi selitti, että äitini on narsisti, palapelin palat loksahtelivat paikoilleen. Sain nimen sille, mikä meillä oli pielessä. Miten en ollut tätä tajunnut? Ei sellaista voi lapsi ymmärtää. Lapsi kokee sen vain pohjattomana yksinäisyytenä, tyhjyytenä, ahdistuksena, kipuna ja suruna. Äiti on yleensä se ilma, jota lapsi hengittää.

rajallinen kirjoitti:Mutta narsistille ja narsistin "vaikutuksen alaisena" totuus on kaikista pelottavinta. Pahinta mitä voi tapahtua on katsoa karua totuutta silmästä silmään.
Tämä on se pohjimmainen ongelma: narsistin universumi rakentuu valheelle. Ja kaikkien on näyteltävä roolinsa, jotta valhetta ei näkisi. Pätee niin narsismin sairastuttamaan yhteisöön kuin sairaaseen uskonnolliseen yhteisöön. Kukaan ei saa olla totta.

Itse olen suututtanut narsun olemalla totta. Mikä on itse asiassa hyvä asia. Narsu saa olla se, joka hylkää toimimattoman lähteen, kuvittelee kostavansa jotenkin hylkäämisellä. Käytännöllistä.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

"Paitsi että minä en edes tajunnut totuutta silloin kun elin sairaassa lapsuudenperheessäni. Tiesin, että kaikki ei ole ihan hyvin, jokin on pielessä. Tiesin että olen jotenkin kadoksissa, mutta käänsin katseen lähinnä itseeni: minussa on vikaa."

En minkäkään tietenkään tajunnut mutta juuri tuo, tiesin että kaikki ei ole hyvin, jotain on pahasti pielessä mutten hahmottanut mitä. Ja syytin itseäni. Ja aloin itsekin ihmetellä että miten niin kaikki ei ole hyvin, onhan minulla katto pään päällä, ruokaa, vettä, vaatteet, ei siis mitään valittamista! ;)

Paitsi että pikku hiljaa aloin kehittää riippuvuksia, poltin, käytin ajoittain alkoholia liikaa, holtittomasti, ajauduin suhteista suhteisiin, toinen toistaan toimimattomiin on-off suhteisiin, vaihdoin työpaikkoja kuin paitaa, olin alisuorittaja johon ei voinut luottaa vaikka aluksi minusta sai hyvän vaikutelman ja sain vastuuta jota en kuitenkaan kyennyt kantamaan vaan pakenin.

(Täytyy jatkaa myöhemmin, alkoi Silta! <3 )
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

(Olipa hyvä taas :D )

Noh, jäi kesken. Eli se oli sitä aikaa, tuon ajan jälkeen sain myöhemmin terapian jona aikana tosin elämä mullistui, oli eroa ja kuolemia ja uusien alkuja ja edes jonkun ammatin opiskelua mutta selkeä alisuorittajahan minusta tuli ja olen sitä vieläkin: sen lisäksi poden "huijarisyndroomaa" eli en tunnista omaa osaamista, en osaa arvostaa enkä arvottaa sitä ja olen aina potenut töissä ja opiskeluissa tunnetta että vielä joku keksii että en oikeasti osaa enkä tiedä mitään mistään. Vaikka näin ei tietenkään ole mutta tunnen jossain syvällä silti näin. Olen antanut ja antaisin edelleen lähes kaiken osaamiseni ilmaiseksi. Tiedän järjellä että täysin päätöntä tuntea näin mutta käytännössä olen vasta nihkeästi pyristelemässä siitä irti, erittäin nihkeästi. Toivon kaikista eniten että pääsisin terapiaan ja saisin itselleni vielä kerran uuden alun. Loppelämääni en haluaisi kantaa negatiivisuutta mukanani, joka ei kuulu minulle. Olen alkanut uskoa että sen lisäksi että narsisti projisoi itsestään muihin vaikka ja mitä, narsisti projisoi myös omaa synkkää itsetuhoista depressiivistä mielenmaisemaansa muihin samalla kun itse esittää vuoden positiivisinta. Olen alkanut hahmottaa että meidän perheen narsistilla on -aina- ollut yksi hovin jäsen joka on sairas, vähintääkin sairastunut depressioon. Nyt kun olen kammennut siitä depression helvetistä itseäni irti ja saanut maata jalkojen alle ja työkyky palautunut, -mutta katkaissut välini narsistiin lähes täysin- , en tiedä kuka on seuraava uhri. Vieläkö joku siihen ansaan lankeaa.

Arvoton, mitätön, turvaton. Näistä kolmesta tunteesta tulin tietoiseksi itsessäni vasta ihan parin vuoden sisällä. Voisin sanoa että aiemmin keskitin kaiken huomioni siihen ettei näitä tunteita tarvitsisi tunnistaa. Enkä niitä tunnistanutkaan. Ne olivat jotain epämääräistä pahaa oloa ahdistuksen takana. Emotionaalisesta turvattomuuden tunteesta olen lukenut viime aikoina paljonkin ja löytänyt hyviä tekstejä liittyen turvallisuuden tunteeseen, omiin rajoihin ja niihin liittyviin prosesseihin. Syyllisyyden tunteeseen ja pelkoon siitä että "kaikki mitä rakennan, viedään ja hajoitetaan" jonka takia en uskalla mitään rakentaa. Hyvin hyvin konkreettinen pelko. Tiedän mistä se tulee ja tunnistan että se on väistymässä mutta pelko on silti edelleen olemassa ja vankat keinot on keksittävä tulevaisuuden varalle että pelko väistyisi lisääntyvän turvallisuuden tunteen mukana. Siihen on matkaa.
Shortlie
Viestit: 147
Liittynyt: 14 Loka 2017, 12:35

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja Shortlie »

Mä haluan jakaa hieman omaa tarinaani, sillä tuo sun kertomasi sai aikaan sen, että mietin miten itse ajauduin tähän pisteeseen.

Mun elämä pyöri pakonomaisesti liikunnan ympärillä, hengitin ainoastaan sen kautta. Se oli täysin pakkomielteistä, kuten oli myös painon tarkkailu, mistä kannoin suurta häpeää, jos se nousi. Mun sairaalloisen kova halu liikkua päivittäin ja enemmän kuin kerran vei voimia. Olin riippuvainen nikotiinista arkisin ja lisäksi alkoholista viikonloppuisin. Kukaan mun ystävistä ei ollut ihan yhtä riippuvainen mistään, vaikka harrastivat samoja juttuja.

Pidin huolta että pääsin 1krt viikossa juomaan. Mulla oli melkein liiankin ymmärtäväinen naisystävä. Hän kärsi tilanteessa, mutta näki miten pahoin voin, joten pysyi mukana. Mä menetin kuitenkin terveyteni tällä kaavalla täysin, sekä fyysisen, että psyykkisen terveyden. Menetin myös tuon upean naiseni, koska mun piti yrittää esittää tunteetonta ja kovaa ihmistä.

Mä lopulta romahdin, koska olen luonnoltani herkkä ihminen. Epäilin erilaisia sairauksia, joita ei löytynyt. Tämän jälkeen olin 100% varma, että ongelma on korvien välissä. Hakeuduinkin terapiaan, jonka alettua aloin nähdä paljon virheitä ja lähinnä itsessäni. Olin lopettanut alkoholinkäytön kokonaan. Aloin hyvittää asioita naiselle, jota olin satuttanut, mutta tämä oli liian myöhäistä hänelle. Hän teki kaikkensa, ettei enää tuntisi mitään mua kohtaan.

Lopulta tilanne kärjistyi, kun yritin sovitella ja hän yritti pyristellä irti. Jäin yksin traumojeni kanssa. Kroppani rikki, en pystynyt liikkumaan, koska kroppani ei totellut mua. Lihakset meni jumiin jatkuvasti ja luultavasti traumaperäisen stressireaktion takia. Menetin kaiken, mistä olin välittänyt: liikunnan ja naisen, jonka takia aloin käydä terapiassa. Mulla ei ollut enää muuta kuin elämäni.

Hajosin palasiksi kun tämä naiseni alkoi seurustella kaverini kanssa, jota olin auttanut oman eronsa aikoihin. Hän oli myös monesti käynyt yhteisessä kodissamme kylässä. Omat kaverini asettuivat tukemaan tätä parisuhdetta ja ihmettelivät, miksen voi vaan hyväksyä sitä ja liikkua samassa porukassa. Vuosienkin jälkeen rakastin liikaa naista. En vaan voinut päästää irti..Hän oli ainut syyni, miksi halusin käydä läpi sairasta lapsuuttani.

Tänäpäivänä olen päästänyt irti, mutta tunnen silti rakkautta tuota naista kohtaan. En uskonut että pääsisin tähän vaiheeseen ikinä. Oon myös yhä samalla tiellä, mutta nykyään käyn asioita läpi, jotta pääsisin itse eteenpäin. Kroppa tosin jo toimii välillä kohtuullisesti ja voin liikkua kevyesti. Uskon, että toistin opittua kaavaa lapsuudestani, joka lopulta tuhosi parisuhteeni.

En ole enää se sama mies, mikä olin joskus aikanaan. Kaksi läheisintä ystävääni muistuttavat mulle välillä tätä ja se on mulle tosi tärkeetä. Pikkuhiljaa yritän uskaltaa uskoa juuri heitä ja ehkä myös itseäni.

Ps. Rajallinen musta on tosi hienoa, että sä jaat kokemuksiasi näin avoimesti, ne laittaa ainakin mut miettimään omia asioita hieman syvällisemmin.
Shortlie
Viestit: 147
Liittynyt: 14 Loka 2017, 12:35

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja Shortlie »

Kirjoitan vielä tästä kaikkein kipeimmästä asiasta.

Mä monesti oon ihmetelly, miks ihmeessä haluaisin olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka on vienyt naisen, jota rakastin hyvin syvästi? En vaan haluaisi, koska se satuttaa mua. Mulle luonnolisemmalta on tuntunut pysytellä poissa tilanteissa, missä joutuisi törmäämään tähän henkilöön. En nimittäin haluaisi enempää repiä kipua esille, mitä on tarpeen. Luotin nimittäin tähän ystävään, kutsuin jopa kotiimme hänet aikanaan.

Onkohan tuo yleinenkin ilmiö, että sun pitäisi muiden vuoksi pystyä sietämään tuollasta tilannetta? Eikö ystävät yleensä koita nähdä tilannetta sun silmin ja olla asettamatta sua vaikeaan tilanteeseen? Oon myös välillä miettiny, että olenko vaan itsekeskeinen, koska en pysty siihen? Mietin myös, miksi osa ystävistäni mielummin asettuvat tukemaan tätä toista ihmistä? Itselläni lähinnä heräisi paha olo, jos joku mun kaveri tekis toiselle kaverille näin.

Eräs nainen, joka oli kokenut vastaavaa sano mulle, että hän ei myöskään halua törmätä vastaavaa tehneeseen entiseen ystäväänsä. Myös hän sanoi kivun olevan liian syvä vielä vuosienkin jälkeen.
Shortlie
Viestit: 147
Liittynyt: 14 Loka 2017, 12:35

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja Shortlie »

En voi kun sanoa, että noiden kirjoitusten jälkeen jäi aika haavottuvainen olo. Pahoittelut, että kaappasin noin voimakkaasti aiheen. Asia vaan on sattunu ihan liikaa.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Häpeä

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Ymmärrettävästi Shortlie!

Todella epäreilu tilanne ja kokemus sinun kannalta jossa jäit tai oikeammin sinut jätettiin yksin "yhteisön" taholta ja vielä syyllistettiin siitä että et voi olla tekemisissä :( Todella rankka kokemus joka on varmasti vetänyt sanattomaksi ja sehän se pahinta onkin. Siitä vaan sitten pikku hiljaa alkaa jälkeenpäin saamaan sanoja ja puhumaan ja käy sitä kokemusta läpi niin kauan kuin tarpeen on, uudelleen ja uudelleen kunnes alkaa tuntua siltä että sen on saanut kaivettua sieltä häpeän takaa kokonaan näkyville ja todettua että häpeä ei ollutkaan minun häpeä vaan johtui muiden tekemisistä.

Mulla on paljon vastaavia kokemuksia joihin olen jäänyt kiinni pahimmillaan juurikin vuosikausiksi ellei joissain tapauksissa kymmeniksi. Mutta. Tämän oman prosessin myötä on alkanut pikku hiljaa käydä niin että olen alkanut saamaan omanarvontuntoani takaisin ja sitä myöten pikku hiljaa eteenpäin. Omien rajojen hahmottaminen ja hyväksyminen on juuri nyt mun mielestä se ydinjuttu kun narsistisesta suhteesta tai perhedynamiikasta alkaa irrottautumaan ja hahmottamaan omaa minuuttaan. Tavoitteena se että enää ei muiden tekemisistä kanna häpeää vaan antaa heidän kantaa oma häpeänsä, olla itse vastuussa teoistaan.

Tuosta sun kokemuksesta tuli monta juttua mieleen mutta yksi erityisesti: olin ollut ihastunut ja muutaman päivän yhden ihmisen kanssa joka sitten kertoikin olevansa naimisissa. Lopetin suhteen samantien. Tämä ihminen ei sitten ihan päässytkään yli siitä etten halua olla varatun ihmisen kanssa vaan päättikin lähestyä parasta ystävääni. Pian sitten kävikin niin että paras ystäväni alkoi avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen tämä ex ihastukseni kanssa ja niimpä he sitten molemmat olivat pettäjiä. Eikä sekään riittänyt. Paras ystäväni alkoi käyttää minua alibina "menoilleen" jolloin tapaili salasuhdettaan jolloin lopetin ystävyyssuhteenikin. Siinä meni monta ihmistä, lasten kaveruus, minusta tehtiin pilkattava ja naurettava koska en halunnut olla tekemisissä jne.

Nyt ajattelen niin että vetäydyin liian helpolla. Minun olisi pitänyt nimenomaan tuoda julkisesti esille (olimme samassa isossa harrastusporukassa) jossain sopivassa tilanteessa että -minä- en ollu tehnyt mitään väärää tai omien arvojeni vastaista ja oli törkeää edes odottaa minulta halua toimia alibina, aivan naurettavan törkeää.

Lisäksi ajattelen niin että tänä päivänä oman kasvuprosessini tavoitteena on etten ikinä kuuna päivänä ottaisi enää toisten ihmisten häpeää tai syyllisyyttä kannettavakseni. Vastuunsa jokaisella. Minä olen vastuussa itsestäni ja omista teoistani. Osaan myöntää tehneeni väärin ja pyytää anteeksi ja opettelen sietämään syyllisyyttä tai häpeääni. Mutta en ikinä kuuna päivänä halua enää sitä häpeätaakkaa kannettavakseni mitä olen tehnyt aiemmin, -muiden tekojen seurauksena-. Olen suorastaan imenyt häpeää itseeni, ikään kuin se olisi ollut joku velvollisuus tai hahmottamaton rooli johon vain kasvanut.

Väitän että läpi elämän olen "haistanut kaukaa" ja löytänyt ihmisiä joiden häpeää olen alkanut kantamaan tai yhdessä peittelemään omia häpeitämme tai kieltämään niitä. Ei helppo tunne ollenkaan mutta ihan ehdottoman välttämätön kohdata.

Törmäsin tänään yhteen hyvään memeen aihetta liipaten. Liittyen rajoen ilmaisuun. Yritän etsiä sen uudelleen ja linkkaan tänne. Oli aivan loistava.
Vastaa Viestiin