Surutar esittäytyy

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
krizz
Viestit: 127
Liittynyt: 24 Joulu 2017, 05:18

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja krizz »

Wreck kirjoitti:Mukavaa, jos vastaukseni toi jotain lohtua sinulle. Onhan tämä sellaista omienkin ajatusten suoristamista samalla. Oman trauman työstämistä.
Surutar kirjoitti:Äidille on kyllä se harmillista, että hän ei pysty kontrolloimaan minua rahalla, omaisuudella tai testamenteilla. Olen aina ajatellut, että mieluummin olen köyhä ja vapaa kuin jonkun talutusnuorassa. Pahalta tuollainen pelaaminen kuitenkin tuntuu.
Sama juttu täällä. Minuakaan ei ohjailla rahalla tai tavaroilla. Hyvä me! Minulle on myös aivan sama, mitä valheita narsistit levittävät minusta ympäriinsä, sillä olen "ottanut eron" koko hovista. Että aika huono "lähde" olen narsisteille, mutta onnellinen itseni kanssa!

Mitä terapiaan tulee, ajattelen, että minua itseäni auttavat tässä vaiheessa enemmän itsereflektiivinen pohdiskelu, narsismista lukeminen, muu opiskelu ja itselle mukavien asioiden tekeminen. Hajoaisin, jos viimein uskaltautuisin terapiaan ja siellä sanottaisiin, että laitetaanpas sinut nyt kuntoon, että voit vielä seurustella narsistiesi kanssa... Koko ajatus on ihan yököttävä. Minulla on luultavasti terapiaa kohtaan paljonkin ennakkoluuloja ja jonkinlainen lukko. Juuri narsistiäitini nimittäin maukui minulle, että minun pitää mennä terapiaan. Se oli hirveän loukkaavaa. Hän pisti minut maanrakoon noin vaan ja sanoi sitten, että minä olen se, joka tarvitsee hoitoa. Sen sanottuaan hän sulkeutui tyytyväisenä ja purjehti paikalta kuin mikäkin Ursula, merten syvyyksien hirviö. Puistattaa pelkkä muisto!
Minun äitini ILMOITTI minut terapiaan (olin 23V). Oli kirjoittanut "esipuheenkin" minun puolestani, että mikä minun ongelmani on ja mihin toivon saavani apua. Että joohh. Mutta kävin terapiassa sitten...kun luulin että se auttaisi jotakin. Koska minussahan se vika on, minun ongelmani.

Sanoin äidille että kävisi hänkin terapiassa. Mutta ei hänen kuulemma tarvitse. Koska ei hänellä ole "mitään ongelmia" ja "minähän käyn töissä, minä olen töissäkäyvä ihminen".
Surutar
Viestit: 57
Liittynyt: 23 Joulu 2017, 19:01

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Surutar »

Krizz, ihan posketonta tuo äitisi touhu. Ja voin kuvitella, kuinka hän koki itsensä todella hyväksi äidiksi. Auttaa lasta tämän ongelmissa! Kaikkensa yrittänyt, että lapsella menisi paremmin! Eikö se terapeutti tajunnut, että hommassa on nyt jotain pahasti pielessä? Jaksoitko kauan käydä siellä?

Oma äitini ei ollut pätkääkään kiinnostunut käynneistäni psyk.polilla, kun olin teini. MUTTA! Kun olin jo aikuinen, lopulta oikeasti hakeuduin ja sitouduin terapiaan. Asiaan liittyi se, että olin alkanut panna äidilleni jotain rajoja ja kertoa mikä hänen käytöksessään tuntuu pahalta ja ottaa vahvasti etäisyyttä. Äiti oli saanut kuulla terapiastani ja ilmoitti, että hän tulee sinne myös. Tietenkin kielsin, eikä hän sitten ängennyt sinne, mutta käsittämätön ajatuskin.

Kun veljelläni oli masennus, äiti keksi, että HÄN alkaa antaa terapiaa veljelleni. Hänhän osaa tämän homman, kun on itse käynyt terapiassa. (Äiti kävi nuorena jossain perinteisessä psykoterapiassa, jossa narsismi ilmeisesti vain vahvistui....) Voiko joku oikeasti olla niin pimeä, että kuvittelee oman vanhemman voivan olla lapsensa terapeutti?! Vaikka vanhempi olisi kuinka normaali ja hyväkin, terapian idea kai kuitenkin on se, että terapeutti on ihan ulkopuolinen henkilö.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Surutar kirjoitti:Olen narsun vaikutuksen alaisena ihan eri ihminen kuin toipuneena.

Toipunut Surutar: Jaksaa kokopäivätyön lisäksi opiskella, pitää huolta perheestään, tavata ystäviä, harrastaa, ulkoilla, liikkua, iloita. Nukkuu hyvin. On hyvässä kunnossa ja terve.

Nyt kun olen taas altistunut narsuhyökkäykselle, olen fyysisesti ihan romuna. Selkää särkee. Päätä särkee. Pelottaa, oksettaa. Sydän hakkaa. Nukkuminen on risaista, herään pahoihin uniin hiestä märkänä. En jaksa oikein mitään. Jos en olisi pätkätöissä, hakisin saikkua. Nyt raahaudun viimeisillä voimilla töihin ja yritän selviytyä. Työteho on surkea. Silmät on ihan punaiset ja turvonneet itkemisestä. Välillä saan itsetuhoisia ajatuksia. Tätä menoa täytyy perua jotain deadlineja opinnoissa, koska ei ole opiskelukykyä.

Täytyy sanoa, että olo on kaikesta huolimatta toiveikas. Tämä menee ohi. Puoliso on vähän järkyttynyt tilastani ja väsynyt itsekin, mutta yrittää olla tukena. Aikoo sanoa äidilleni jotakin, jos tämä vielä hyökkäilee. Vannotin häntä, että ei saa paljastaa sanallakaan, että minä olen henkisesti huonossa kunnossa. Hän ihmetteli, että miksi ei. Selitin, että kaikki tuollainen on kuin antaisi aseen narsun käteen.

On se kyllä niin outoa. Asiat, joista normaali vanhempi rientäisi lapsensa avuksi ja tueksi, täytyy narsulta salata, sillä se olisi hänelle vain uusi mahdollisuus iskeä ja nauttia siitä, että on haavoittanut. Ja halveksia heikkoutta.
Kiitos tästä Surutar!!!!

Olen ollut parisen viikkoa täysin romuna, fyysisesti ja psyykkisesti. On tapahtunut useita asioita mutta ensimmäinen hajoittava tai murskaannuttava suorastaan oli se uutinen että narsku on niin sanotusti uinut lapsen liiveihin. TÄMÄ on asia jolle a) en voi mitään b) en saa voida mitään koska c) aikuinen lapsi ja d) manipuloisin häntä jos ilmottaisin että ei käy, hän ei saa olla tekemisissä ja e) ja koska tiedän että narsku on vain ja ainoastaan sen takia yks kaks lapseni kanssa tekemisissä koska minä en ole hänen kanssaan, niin f) tällä tarinalla ei ole onnellista loppua. Tämä on vain ja ainoastaan kosto siitä että minä olen vetänyt rajani ja pysynyt niissä. On muutama muukin mitenkään narskuun liittymätön raskas asia meneillään mutta -normaalisti- ne eivät olisi syöneet voimiani näin. Nyt koen ne kohtuuttoman voimakkaasti. Olen varma siitä etten voi selviytyä, olen umpistressaantunut, fyysisesti todella todella kipeä, psyykkisesti avohaavoilla, turta, kuin ruoskittu hakattu ja päälle syljetty.

Ja nyt kun luin sun tekstin niin tajusin miksi.

- Olen tajunnut altistuneeni narskun hyökkäykselle enkä voi puolustautua mitenkään. -

En vain kestä tätä. En voi kääntää lapselleni selkää mutten voi katsoa vierestäkään kun alkaa tapahtua. Mikä tahansa reaktio minulta niin että narsisti saa siitä tietää, on narsistille voitto. Ja kaikki työni valuisi viemäristä alas. En pääse irti. Mutta minun on pakko päästä koska muuten en selviä hengissä.

Minulla myös on tullut itsetuhoisia ajatuksiakin ja se EI ole normaalia minua, ei mitenkään päin, ei missään tilanteessa. En tietenkään tee yhtään mitään itselleni mutta pelkät ajatukset kertovat siitä että olen täysin hajalla, rikottu, avuton, masentuneen avutonta raivoa täynnä, raivoa joka kääntyy sisäänpäin.

Miten helvetissä tästä voi päästä takaisin selville vesille. Kaikki oli niin hyvin aiemmin... ja nyt olen kadottanut voimani narsistille.... Haluan ne takaisin mutten tiedä miten.
krizz
Viestit: 127
Liittynyt: 24 Joulu 2017, 05:18

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja krizz »

Surutar kirjoitti:Krizz, ihan posketonta tuo äitisi touhu. Ja voin kuvitella, kuinka hän koki itsensä todella hyväksi äidiksi. Auttaa lasta tämän ongelmissa! Kaikkensa yrittänyt, että lapsella menisi paremmin! Eikö se terapeutti tajunnut, että hommassa on nyt jotain pahasti pielessä? Jaksoitko kauan käydä siellä?

Oma äitini ei ollut pätkääkään kiinnostunut käynneistäni psyk.polilla, kun olin teini. MUTTA! Kun olin jo aikuinen, lopulta oikeasti hakeuduin ja sitouduin terapiaan. Asiaan liittyi se, että olin alkanut panna äidilleni jotain rajoja ja kertoa mikä hänen käytöksessään tuntuu pahalta ja ottaa vahvasti etäisyyttä. Äiti oli saanut kuulla terapiastani ja ilmoitti, että hän tulee sinne myös. Tietenkin kielsin, eikä hän sitten ängennyt sinne, mutta käsittämätön ajatuskin.

Kun veljelläni oli masennus, äiti keksi, että HÄN alkaa antaa terapiaa veljelleni. Hänhän osaa tämän homman, kun on itse käynyt terapiassa. (Äiti kävi nuorena jossain perinteisessä psykoterapiassa, jossa narsismi ilmeisesti vain vahvistui....) Voiko joku oikeasti olla niin pimeä, että kuvittelee oman vanhemman voivan olla lapsensa terapeutti?! Vaikka vanhempi olisi kuinka normaali ja hyväkin, terapian idea kai kuitenkin on se, että terapeutti on ihan ulkopuolinen henkilö.
Vuoden. Paras oli vielä terapeutti sanoi että "joo toi narsisti-juttu on vaan muoti-ilmiö". Ja kun oisin halunnut puhua lapsuus-juttuja, niin terapeutti sanoi että "jep jep mutta parempi keskittyä nykyhetkeen". Ja että tulisin vastaanotolle äitini kanssa? Äitini valitsi terapeutin hyvin :) (itselleen)

Nyt vaihdoin terapeuttia.

No kävikö veljesi Terapiassa :D Sanoitko suoraan että toihan on aivan sairasta :D? Kiva kuulla että muillakin outoja perheitä

:D Mulla on samanlaisia kokemuksia!!!! :) Muistan kun kävin psykiatrilla niin äiti tuli mukaan. Nyt kun muistelen, niin samana vuonna kuukautta myöhemmin isänikin halusi mukaan..(eri paikkakunnalla asuu jne). Mutta isäkin tuli mukaan. Ja isä puhui psykiatrin kanssa ja "ohitti" minut. Keskustelivat että joo masennuslääkettä tarvitsee. Sanoin että en tarvitse, enkä halua. Olin 23V. Psykiatri kuunteli isää. Siis ei huhhuh nyt muistan. Olin aivan unohtanut tän. Toistin monta kertaa että älä kirjoita mitään, kun en hae niitä apteekista. Psykiatri sitten lopuksi tulosti sen reseptin ja ojensi minulle ja sanoi kaikkea hyvää.
Surutar
Viestit: 57
Liittynyt: 23 Joulu 2017, 19:01

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Surutar »

Hei Rajallinen!

Ensinnäkin: sinä ihan varmasti selviydyt. Olet jo todella pitkällä, kun tiedostat äitisi narsismin ja sen ilmentymät ja olet jopa hakeutunut vertaistuen piiriin. Sinussa on uskomattoman paljon voimaa, vaikka se välillä peittyykin näihin narskuhyökkäysten aiheuttamiin reaktioihin.

On tietenkin ihan järkyttävä asia, että narsu yrittää hyökätä lapsesi kautta. Miten tämä käytännössä tapahtuu? Onko hän onnistunut kääntämään lapsen sinua vastaan? Vai yrittääkö vain? Pystyisitkö selventämään, mitä ihan tarkkaan ottaen on jo tapahtunut?

Mietin omia lapsiani....heidän mielestään isoäiti on "outo". Narsumummi on kuitenkin yleensä toooodella kiva lapsenlapsilleen. Jopa niin kiva, että vanhempien kasvatusperiaatteille annetaan piut paut ja tehdään lapsenlapsen kanssa asioita, mitä vanhemmat ova kieltäneet. En ole haukkunut äitiä lapsilleni, mutta olen kertonut, että minulla on ollut aika kamala lapsuus. On ollut pakko selittää, miksi olen vaikka itkenyt. Lapset ovat myös huomanneet, että meillä ei ole mitenkään kamalan hyvät välit äidin kanssa. Nuorimmainen on sanonut, että olisi ihan kamalaa, jos äitinä olisi joku mummin kaltainen, vaikka mummina se onkin ihan kiva. Jo täysi-ikäinen esikoinen sanoi vähän aikaa sitten, että ymmärtää hyvin, jos en halua olla mummin kanssa missään tekemisissä. Hänen takiaan ei ainakaan tarvitse ylläpitää mitään välejä.

Kun minulla oli äitiin välit poikki monta vuotta, tein selväksi, että äiti saa kyllä olla lasten kanssa tekemisissä. Ottaa yhteyttä lasten isään ja järjestää tapaamiset. No, äiti oli sitten selittänyt ympäriinsä, että minä olen kieltänyt häntä olemasta lasten kanssa tekemisissä. Ja vaikka oioin näitä väärinkäsityksiä, ei hän kamalasti lapsia tavannut.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että lapset saavat olla vapaasti mummin kanssa tekemisissä. He ovat nyt jo niin isoja, että voivat ihan itsenäisesti pitää yhteyttä. En edes pelkää, että he saavat turpaansa. Jos saavat, se on todennäköisesti sen ihmissuhteen loppu. Täytyy muistaa, että narsuvanhempi pystyy tekemään tuhojaan lapsen sielussa ihan eri tavalla kuin narsuisovanhempi. Ei voi edes verrata.

Paljon voimia sinulle kuitenkin Rajallinen narsuhyökkäyksestä selviämiseen! <3
Surutar
Viestit: 57
Liittynyt: 23 Joulu 2017, 19:01

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Surutar »

Moi Krizz! Täytyy sanoa, että sulla on ollut ihan paska terapeutti!

Joo, narsismista puhuminen on muoti-ilmiö, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö narsisteja olisi olemassa. Ei tuollaista voi mennä terapeutti sanomaan. Ja HALOO, ei puhuta lapsuudesta terapiassa. Oli äitisi kyllä sopivan terapeutin osannut valita. Voiko noin ammattitaidotonta olla olemassakaan!?

Ja tuo masislääkkeiden tyrkyttäminen psykiatrin vastaanotolla....varmaan kauheasti auttoi se resepti. Kuulostaa, että sun yli on kävelty kyllä vähän liian monta kertaa. Toivottavasti se uusi terapeutti on eri luokkaa.

Ai niin, muistaakseni veljeni ei koskaan aloittanut tätä "terapiaa". :-D
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Hei Surutar ja muut, kiitos tästä keskustelusta, on huojentavaa löytää niin samankaltaisia tuntemuksia jostakin! Kirjoitin äsken pitkän viestin, mutta se katosi jonnekin, en varmaan kaikkia saa uudestaan raapustettua. Tietoisuus henkisen väkivallan merkityksestä on yhä liian heikkoa siihen nähden, mitä sen pitäisi olla, jopa osalla mielenterveyden ammattilaisista. Tunnen itseni välillä tyhmäksi katkeruussäkiksi kuunnellessani viisaalta kuulostavia juttuja siitä, miten "jokainen pyrkii hyvään niissä rajoissa, mitä pystyy". Voi olla helppoa katsella asioita etäältä, jos ei ole niitä kokenut, mutta käytännössä tämä psykologisointihattara ei kauheasti lämmitä. Ihmisen yleisin tulkintavirhe on se, että hän tulkitsee toisen olevan pohjimmiltaan samanlainen kuin hän itse. Näin ollen jopa ammattilaiset voivat inhimillisyydessään erehtyä tulkitsemaan narsistien tai psykopaattien käyttäytymisen taakse omia motiivejaan ja ajatuksiaan. Sain neuvon eräältä psykologilta, että minun pitäisi "opettaa" narsisti paremmille tavoille huomaamalla hänet aina silloin, kun hän on kiva, ja jättämällä huomiotta, jos hän ei ole kiva. Tämä psykologi oli muuten empaattinen, joten ymmärsin, ettei hän ehkä tajunnut neuvonsa virheellisyyttä. Narsistille kun läheisyys ei ole mikään palkkio tai läheisyyden puute mikään rangaistus. Narsistin kanssa tuollainen ei vain toimi.

Lopulta narsistin väkivalta muuttui sen verran näkyväksi, ettei sitä enää voinut selittää pois (varsinkaan, kun en ollut enää vaikutuspiirissä koko ajan). Suurimman vahingon hän kuitenkin aiheutti näkymättömällä väkivallalla vuosien saatossa. Minun on vielä edelleenkin vaikea selittää konkreettisesti, mitä se on ollut ja mitä olen kokenut. Kokemukseni ovat pirstaloituneita, tunteet ovat niistä irronneet (voin esimerkiksi kertoa jotakin tapahtunutta, mutta se ei tunnu miltään), ja osa muistoistani puuttuu kokonaan. Olen tässä pikku hiljaa pykinyt yhdistämään tunteita kokemuksiin ja kokemusten palasia yhteen, jotta hahmottaisin paremmin, mitä minulle ylipäänsä on tapahtunut. Terapiassa yksi erityisen tärkeä asia minulle oli se, miten jostakusta ulkopuolisesta ihmisestä tuli minulle turvallinen henkilö ja miten hän jakoi kokemukseni. Näin jotenkin ankkuroiduin paremmin tähän maailmaan, enkä ollut enää niin irrallaan muista ihmisistä. Välillä tuntuu, että en voi kertoa kenellekään kokemuksistani, koska niitä ei ymmärretä, että olen siten jotenkin väkisin eristynyt. Toisaalta silloin kun oloni on hyvä, minun ei tarvitsekaan kertoa kaikille kokemuksistani. Kerron vain heille, joihin luotan ja joiden olen havainnut ymmärtävän. Eihän se hyvä olisikaan jakaa syvimpiä tuntojaan ihan kenelle tahansa. Lopulta se vaatii aikaa tutustua ihmisiin ja löytää sellaisia, joihin voi luottaa. Jokaisella on jonkinlaisia haavoja sisällään, mutta ei niistä yleensä kauheasti kerrota.

Olen itse kokenut, että lievästikin narsistinen isovanhempi voi saada merkittäviäkin vaurioita itsetuntoon aikaiseksi. Se on aina yksilökohtaista, millä tavalla isovanhempi pääsee vaikuttamaan lapseen ja miten hän lasta kohtelee. Olemalla itse turvallinen vanhempi voi tietysti lieventää tätä vaikutusta. Itse vedän tiukan rajan narsistin kohdalla, hän ei ole tekemisissä alaikäisten lasten kanssa. Pidän häntä vaarallisena, ja seison tämän päätöksen takana. Aiemmin häntä ei liiemmin kiinnostanut edes olla lasten kanssa, mutta nyt hän on valittanut, miten "lapsen kehitys kärsii, kun ei tapaa isovanhempaansa". Hänellä on oikeus valittaa kurjaa kohtaloaan ja näyttää minut pahiksena, mutta minulla on omat perusteeni päätökselleni. Tämä on itse asiassa se helpoin asia, kun hän on niin selkeästi vaarallinen. Hankalampaa on suhtautua lievemmin narsistisiin henkilöihin, jotka eivät edes ole omia sukulaisiani, mutta jotka ovat lasten sukulaisia, ja joiden ongelmallisuutta ei kyseisessä suvussa haluta nähdä. Siinä olen vähän niin kuin pattitilanteessa, sillä asioista puhuessani minusta tehdään se mustamaalaaja. En halua rajoittaa lasten ihmissuhteita, mutta toisaalta en pidä siitä, etten tunne näitä ihmisiä kunnolla, en tiedä mitä tässä on vastassa, ja hän joka tuntisi, ei tunnista ongelmallisuutta.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Huh miten ihania viestejä taas <3 :)

Mistähän aloittaisi. Kirjoitin siis tuon aiemmin viestin muutama tunti sitten, luettuani viestisi Surutar. Sen jälkeen tapahtui jotain, jokin alkoi jäsentyä ja palaset tipahdella paikoilleen. Minulla on ollut siis useita rankkoja vastoinkäymisiä tänä syksynä joita vain lisääntyi loppuvuotta kohden ja niistä teki haastavan se että ne nostatti pintaan triggereitä. Tunnistin ne sellaisiksi koska reaktiot oli kohtuuttomia tilanteeseen nähden ja "taannuin". Jollain lailla kykenin hyväksymään että ok, kaikki liittyy jollain lailla rajoihin ja niiden ilmaisuun ja siihen kun en tule kuulluksi vaikka väännän rautalangasta rajojani. Sellaista kokemusta seuraa sitten ikään kuin "häpeälamaannus" joka on täysin kohtuuton reaktio tänä päivänä vaan tunnistin sen siis nousevan tuolta jopa vuosien/vuosikymmenien ajalta. Uupuminen, lopulta masennus koska omilla rajoilla ei ole mitään väliä -> minulla ei ole mitään väliä. Vähän sekava selitys mutta tällaista olen tänä vuonna käynyt läpi ja tunnistanut mistä oma uupuminen/ahdistus/masennus saa alkunsa. Aina. Rajojen ylityksestä, kokemuksesta etten pysty pitämään niitä. Sitten taannun. No eihän narsistin kanssa ikinä pystynyt: kaikki voimat pitkin eloa on mennyt siihen että toisella kädellä on pidellyt narsistia kauempana kaikin voimin.

Noh, tämä akuutti tilanne liittyy siis siihen että vaikka lapseni jollain pinnallisemmalla tasolla ymmärsi parisen vuotta sitten aivan täysin kun kerroin hänelle miksen ole mummin kanssa enää tekemisissä enkä halua enkä aio olla jatkossakaan kuin erittäin rajatusti (en silloin vielä tiennyt miten). Keskustelut oli silloin todella avartavia ja selitti myös lapselle (aikuiselle) minun lapsuuden perheen dynamiikkaa joka on ollut...noh, klassisen narsistinen. Aikoinaan olin myös kultalapsen roolissa täysin tietämättömänä siitä miksi se tuntui samaan aikaan hyvälle ja valheelliselle ja pelottavalle: koska kokemuksesta tiesi että se on väliaikaista ja aiheuttaa jatkuvasti riitoja sisarusten kanssa. Kunnes roolit vaihtui jne. Muttei tiennyt miksi ja mitä tapahtui.

Joka tapauksessa tilanne on ollut pitkään se että narsistimummin vetoamis/reagoinninhakukeinot suhteessa minuun ovat koventuneet sitä mukaa kun minun rajat on pitäneet. Pari kertaa on meinannut tulla väkisin oven läpi.
Jossain vaiheessa ounastelin että seuraava kohde on lapseni koska se on helppo kohde, ei asu enää kotona, on nuori keskellä hämmentävää muutosta jossa yks kaks on elämästä kadonnut "puolet suvusta". Täysin ymmärrettävä hämmennys, jopa traumaattinen kokemus hänellekin. En voi mennä yksityiskohtiin mutta pari kolme viikkoa sitten ensin paljasti narsisti julkisesti "voitonriemuisena" ylistäen lastani ja heidän suhdettaan ja sen ylläpitoa. Tajusin samantien mitä on tapahtunut mutta en reagoinut narsistin suuntaan enkä kysynyt lapseltani yhtään mitään. Tiesin heti että ansa oli viritetty ja lapsi siihen uponnut. Myöhemmin lapsi kertoi itse että on ja aikookin olla joskus tekemisissä mummonsa kanssa. Tunsin kuin olisi miekka iskenyt lävitseni -vaikka- samalla tajusin oikein hyvin että lapsen on itse löydettävä rajansa tässäkin asiassa, en voi hänen puolestaan niitä asettaa eikä minulla ole siihen oikeuttakaan. Silti, suojelunhalu, pelastamisen halu... Luotanhan minä lapseeni mutten luota narsistiin joten tiedän että vähällä ei pääse. VOi olla että tästä tulee pitkä raskas taival... todennäköisesti tuleekin. Mene tiedä.

Joka tapauksessa parin kolmen viikon erittäin kova kipuilu, syvään masennuskuiluun putoaminen, alkoi nyt hellittää. Tunnistan että minun on päästettävä irti, lapsestani. Ainoa asia mitä voin tehdä, on keskittyä omaan elämääni. Pitämään huolta itsestäni. En voi elää lapseni puolesta, ainoastaan itseni. Vaikka kuinka tekisi kipeää niin tämähän on selvä fakta. Tunnustan ja tunnistan siis oman arvoni.

Ja tämä on myös juuri se mitä narsisti ei ikinä kykene antamaan lapselleni. Aikanaan tulee käymään myös niin että koska narsisti tulee huomaamaan että en reagoi mitenkään, hän ei tule saamaan mitään reaktiota minusta irti vaikka lapseni olisi miten paljon tahansa hänen kanssaan tekemisissä (mitä hän ei tule tekemään) niin lopulta käy niin että narsistin intressi lapseen katoaa. Hänestä tulee märkä rätti niin kuin meistä kaikista muistakin on tullut. Kunnes taas seuraavana hetkenä onkin tarpeellinen. Mutta. Koska lapsi on kuitenkin jo aiemmin yrittänyt hahmottaa narsismia mummissa niin ihan täydellisen hukkaan hän tuskin joutuu, sanoja asioille ja tilanteille kun kuitenkin jo on ja sen kaikista tärkeimmän on jo tehnyt: on taloudellisesti riippumaton narsistista.

Ainakin vielä.

Mutta. Omaa elämää kohti äitinäkin tässä. Muuta en voi. Enkä voisi toisenlaisessakaan perhekuviossa ;)
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

NeitiK : huomenna jatkan tuosta näkymättömästä väkivallasta, siihen kommentointia. Uskon tietäväni mitä tarkoitat tuolla loistavalla ilmaisulla.

Ja tämä: "Olen itse kokenut, että lievästikin narsistinen isovanhempi voi saada merkittäviäkin vaurioita itsetuntoon aikaiseksi. Se on aina yksilökohtaista, millä tavalla isovanhempi pääsee vaikuttamaan lapseen ja miten hän lasta kohtelee. Olemalla itse turvallinen vanhempi voi tietysti lieventää tätä vaikutusta. " Kyllä. Aivan samaa mieltä.

<3 Kiitollisena teistä ja tästä palstasta <3
Surutar
Viestit: 57
Liittynyt: 23 Joulu 2017, 19:01

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Surutar »

Mahtavia viestejä taas ketjussa, kiitos NeitiK ja Rajallinen!

Minäkin palaan näihin myöhemmin, kun on aikaa. <3
Vastaa Viestiin