Surutar esittäytyy

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Surutar
Viestit: 57
Liittynyt: 23 Joulu 2017, 19:01

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Surutar »

Surullista luettavaa, Wreck. Tämä pisti erityisesti silmään ja sydämeen:
Wreck kirjoitti: Alakouluikäisenä esimerkiksi hieroin joka ilta tunnin (!) äidin jalkoja, kun hän katsoi lempisaippuaoopperansa telkkarista. Muistan vieläpä olleeni hyvin perusteellinen ajatellessani hieronnan aikana, ettei yksikään ihopoimu saa jäädä ilman kosketusta. Minun kävi niitä hieromatta jääneitä kohtia sääliksi (outo ajatus, ehkä projisoin oman hellyydenkaipuuni siinä johonkin konkreettiseen, kun en itse ollut kosketuksen arvoinen). Kun joskus uskaltauduin pyytämään äidiltä tällaista, hän vain tuhahdellen vähän leipoi sieltä täältä ja läpsi minut tieheni.
Teilläkin lapsen ja vanhemman roolit olivat ihan sekaisin. Kun mietin omia lapsiani, niin minä olen hoitanut heitä, lohduttanut ja paijannut. Jos joskus olen pyytänyt jotain hierontaa, niin he vähän hierovat ja huokailevat, että voisko tämän jo lopettaa. Ja niin sen kuuluu minusta mennäkin. Vanhemman tehtävä on hoitaa ja huolehtia, lapsen kasvaa siinä lämmössä ja rakkaudessa.

Se että narsuäiti ei osaa toimia äitinä, voi joskus näyttäytyä jopa jotenkin hienona juttuna. Muistan että jotkut kaverini olivat kateellisia minulle, kun meillä ei ollut perinteistä vanhemmuutta, vaan äiti oli jotenkin kuin kaveri. Niin, pintapuolisestihan se voi olla kivaa, että vanhempi ei ota vanhemman roolia, mutta käytännössä se merkitsee sitä, että lapsella ei oikeastaan ole vanhempaa. Jotain äärimmäisen olennaista puuttuu. Meillä siihen liittyi vielä äidin terapeuttina ja kuuntelijana toimiminen. Oikeastaan tuntuu, että minun tehtäväni oli olla hänen äitinsä.

Itsekin muuten muistan hieroneeni jossain vaiheessa paljon äitiäni. Ajattelin että äiti on jollain lailla rikki ja jos sitä oikein hieroo, niin se "korjaantuu". Varmaankin mielsin sen pohjimmiltani niin, että voin omalla huolenpidollani ja rakkaudellani korjata äidin niin, että hän alkaa minulle äidiksi. Vaikka en tietenkään uskaltanut tietoisesti edes ajatella tarvitsevani jotain sellaista. Minähän olin vahva ihminen, enkä tarvinnut mitään.

Tuo roolien sekaisin meno on näyttäytynyt hassuna myös suhteessa lapsenlapsiin. Normaalisti isoäiti pitää lapsenlapsen kuvia seinillä, mutta meillä äiti antoi ainakin esikoiselleni lahjaksi omia kehystettyjä kuviaan, joita lapsenlapsen olisi sitten kai pitänyt ripustella huoneensa seinille. Viimeksi äiti kiikutti lähes täysi-ikäiselle lapselle synttärilahjaksi jotakin isoa taulua paketissa. Mietin että ei kai se nyt enää tuon ikäiselle tuo omaa kuvaansa. No ei tuonut. Toi kuvan omasta talostaan. :D
Wreck
Viestit: 48
Liittynyt: 23 Heinä 2017, 12:22

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Wreck »

Surutar, ikävää, että meidän pitää kantaa tällaista taakkaa. En minäkään olettaisi koskaan lasteni hierovan minua! Kauhea trauma!

Ja miten tuo tauluepisodikin kuulostaa tutulta.

Saimme tauluja, joissa oli kuvia suvun tilalta. Ylläri, myöhemmin tilasta tuli perintöriidan keskeinen kiistakapula. Äiti myös aina tyrkytti meille omia kuviaan, lomakuviaan erityisesti. Aivan kuin hän olisi kuollut, jos ei olisi voinut näyttää niitä meille. Meidän kuvat tai lomat ei kiinnostaneet ja jos laitoin kuvia lapsista sukulaisille, äiti aina väitti, että ne oli heitetty roskiin. Aina täti, kummi, kuka vaan oli niin sairas tai hullu tai outo, että hän oli heittänyt jotain meille merkityksellistä pois ja äiti halusi meille tämän tiedon auliisti välittää. En enää uskoisi tällaisiin juttuihin, jos hän tulisi niitä kertomaan. Ei onneksi tule.

Äitini ihaili itseään. Muistan hänen kehuneen itseään hyväksi näyttelijäksi, että oh ja voi, pitäisikö oikein teatterikouluun hakea. Silläkin piti kerskailla, miten hyvä henkinen pahoinpitelijä hän on. Pahasti sairashan hän on, ei muuta.
Marianne
Viestit: 46
Liittynyt: 26 Kesä 2016, 12:56

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Marianne »

Olen pyrkinyt kaikin tavoin minimoimaan kontaktit äitiini, mutta useamman tunnin joka päivä joudun kuitenkin häntä sietämään. Jos hän on neutraalilla päällä niin pärjään jotenkin, mutta kun tulee se v.tutus päivä. Riita tai siis minun malttini menettäminen pitää saada kaivetuksi esiin tavalla tai toisella, jotta voisi ylimielisesti vain todeta että voi voi, kyllä toisilla sitten on pieni sielu, hah. Hän on aina pyrkinyt pitämään minut mahdollisimman lähellä itseään ja pelotellut ihmisten kavaluudella ja minun typeryydelläni. Että minä en tule koskaan pärjäämään omillani, koska olen niin sinisilmäinen ja huijattava. Ja miten ihmiset ovat ilkeitä, etsivät vain syitä, jotta voisivat ilkkua. Koko maailma on siis kiinnostunut minusta ja on minua vastaan. Hän on onnistunutkin pelottelemaan minut. Oma osansa on varmasti sillä, että koska en ennen kouluikää ollut ollut juuri lainkaan muiden lasten kanssa tekemisissä, jouduin koulukiusatuksi todella rankasti. Kotona jos erehtyi valittamaan vaikeuksista tuli äitikulta silmille ja haukkui miten nyhverö ja mitääntekemätön olin kun en räkänokille pärjää. Itkeminen on aina ollut ikävä juttu mitä ei äidin nähden saa tehdä. Se tulee päälle. Alkaa haukkua ja ihmettelee miten minä itken turhasta kun hänen oma elämänsä on ollut niiiin kova, eikä hänkään itke!

Koska hänen on aina pitänyt hoitaa minun asiani, etten niitä vain sotkisi, hän todella teki sen. Rakenteli verkon, josta en pääse irti useampaan vuoteen. Olen inhonnut itseäni paljon sen vuoksi, miten olen mennyt siihen ansaan. Anteeksi antaminen itselleen on vaikeaa, ja alkaa miltei uskoa ettei minusta olekaan mihinkään, kun tähän olen joutunut. Pelottaa myös katkeroituminen. Hän sai ajetuksi minut satimeen lapsesta asti istuttamalla minuun velvollisuudentuntoa ja häpeänuhkaa jos en tee niin kuin "kuuluu". Usein hän muisti hämmästellä jos joku muu oli tehnyt "väärin" että hyvänen aika, voi sentään miten ikävä temppu. Ja miten hänkin on velvollisuutensa hoitanut eikä valittanut.
Wreck
Viestit: 48
Liittynyt: 23 Heinä 2017, 12:22

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Wreck »

Marianne kirjoitti:Itkeminen on aina ollut ikävä juttu mitä ei äidin nähden saa tehdä. Se tulee päälle. Alkaa haukkua ja ihmettelee miten minä itken turhasta kun hänen oma elämänsä on ollut niiiin kova, eikä hänkään itke!

Koska hänen on aina pitänyt hoitaa minun asiani, etten niitä vain sotkisi, hän todella teki sen. Rakenteli verkon, josta en pääse irti useampaan vuoteen. Olen inhonnut itseäni paljon sen vuoksi, miten olen mennyt siihen ansaan.
Marianne, itkeminen äidin ja isän nähden oli paha asia myös meillä. He todella suuttuivat siitä. Iloakaan ei saanut näyttää, ei mitään melua pitää, vaikka lapsista luonnollisesti lähtee ääntä, "elämän ääntä". Nykyään ajattelen asian niin, että heidän sisällään oleva lapsi itkee niin kovaa, että on pakko turruttaa myös ulkopuolelta tuleva itku. Heitä ei lohdutettu lapsena, he elivät kovan elämän, sen uskon. Mutta se tuska ei saa enää periytyä tuleville polville. Se loppuu minuun, jos se minusta on kiinni. Meillä itketään ja nauretaan ja kiukutellaan koko elämän edestä joka päivä ja anteeksi pyydetään ja anteeksi annetaan. Minä valitsin elää näin ja vaikka usein ahdistus on kokonaisvaltaista, olen elämälle kiitollinen, että selvisin tänne asti ja saan vihdoin olla oma itseni. Ja että minun lapseni saavat olla sitä mitä ovat.

"Tee vastoinkäymisistä voimaa. Antaa tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan." - Elastinen

Pyydän, älä inhoa itseäsi. En tiedä tilannettasi mutta sen tiedän, että sinä pystyt mihin tahansa, mitä ikinä haluat tehdä. Aina ei mene niin kuin oppikirjoissa, ja jokaisella on talous ym. asiat eri lailla. Mutta jokaisella meistä on oikeus onneen ja rakkauteen, sen pitää vaan antaa löytää meidät <3
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Surutar kirjoitti:Surullista luettavaa, Wreck. Tämä pisti erityisesti silmään ja sydämeen:
Wreck kirjoitti:
Tuo roolien sekaisin meno on näyttäytynyt hassuna myös suhteessa lapsenlapsiin. Normaalisti isoäiti pitää lapsenlapsen kuvia seinillä, mutta meillä äiti antoi ainakin esikoiselleni lahjaksi omia kehystettyjä kuviaan, joita lapsenlapsen olisi sitten kai pitänyt ripustella huoneensa seinille. Viimeksi äiti kiikutti lähes täysi-ikäiselle lapselle synttärilahjaksi jotakin isoa taulua paketissa. Mietin että ei kai se nyt enää tuon ikäiselle tuo omaa kuvaansa. No ei tuonut. Toi kuvan omasta talostaan. :D
Repesin ihan totaalisesti :D Huh huh että vielä omien kuvien lisäksi oma talo esille muiden kotiin, ai kauheeta :lol:

Ja samaan hengen vetoon: näihän se meilläkin toimi muttei kuitenkaan valokuvien muodossa. Vaan kaikki, ihan kaikki "juhlat", kenen ne sitten olikaan, olisi pitänyt aina järjestää narskun luona, narskun kotona jossa hän sitten olisi saanut olla huomion keskipisteenä, esittelemässä itseään ja "taloaan". Ja jos ei juhlia sinne viety ja vielä pahempaa, narskua ei kutsuttu paikalle, hän tuli väkisin. Istua tönötti huomiota herättävän marttyyrina. Häntä on loukattu ja hän antaa sen näkyä.

Huh huh mitä muistoja tulee mieleen.
Marianne
Viestit: 46
Liittynyt: 26 Kesä 2016, 12:56

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Marianne »

Kiitos Wreck <3.

Elämä on monessa kohtaa antanut turpaan ja väkisin alkaa epäillä että onko kaikissa tarinoissa onnellinen loppu.. Perusluonne minulla on pakko olla aika positiivinen, mutta niin paljon niin absurdeja ja synkkiä juttuja on tullut käytyä läpi ja niin syvälle olen uponnut siihen kaikkeen kuraan mitä olen niskaani saanut, että siinä alkaa valoisimmankin hymy hyytyä.

Aikaisemmin oli juttua siitä, että pitäisi kysyä apua juristilta tai sossusta, mutta sos apua en saa, koska olen yrittäjä ja minulla on omaisuutta ja tietysti järkyttävä määrä velkaa. Juridinen puoli minulla on selvillä. Olen selvittänyt yritykseni jälleenmyyntiarvon. Olisin valmis myymään äitini siinä mukana, mutta kukaan ei sitä tule ostamaan, koska hän kuuluisi kiinteästi kauppaan. Hänellä on asumisoikeus ylläpidolla yrityksen yhteydessä. Että näin. Pois häntä ei saa siitä millään. Pitäisi hakea kohtuullistamista käräjäoikeudesta. Siitä tulisi pitkä ja kallis prosessi. Olen ripustanut pallon jalkaani. Minun pitää työskennellä että saisin lainaa maksettua ja siinä ohessa sietää äitiä. Lähestymiskieltoa voisi hakea, mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Ei hän sitä noudattaisi paitsi että sitten hän vasta kiukkuinen olisikin. Se olisi avoin riidanjulistus kuningattarelle.

Monia hupaisia yhteispiirteitä näillä tyypeillä on. Äitinikin on tehnyt testamentin, jossa yrittää minut ohittaa. Testamentillahan ei voi rintaperillistä jättää perinnöttömäksi. Puolet lakiosasta voi testamentata kulkukissojen pelastusyhdistykselle, mutta puolet menee sille pahaiselle jälkeläiselle silti.

Läheisyyttä ei meilläkään viljelty kun olin lapsi. Vanhempani eivät koskaan nähteni halanneet saati suukotelleet, eikä minuakaan enää kouluiässä otettu syliin. Nukkeni äiti vei varastoon kun olin 9. Ei niin isot lapset enää nukeilla leiki kun on koulutyötkin hoidettavana. Vähensi siivoustarvettakin. Aina hän on muistanut tähdentää miten käytännöllinen ja taloudellinen hän on, realisti. Muistan vieläkin järkytykseni kun kummisetäni vaimo halasi minua kun pääsin ylioppilaaksi. En ollut tottunut että kukaan tulisi niin iholle. :shock:
Surutar
Viestit: 57
Liittynyt: 23 Joulu 2017, 19:01

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Surutar »

rajallinen kirjoitti:
Surutar kirjoitti:Surullista luettavaa, Wreck. Tämä pisti erityisesti silmään ja sydämeen:
Wreck kirjoitti:
Tuo roolien sekaisin meno on näyttäytynyt hassuna myös suhteessa lapsenlapsiin. Normaalisti isoäiti pitää lapsenlapsen kuvia seinillä, mutta meillä äiti antoi ainakin esikoiselleni lahjaksi omia kehystettyjä kuviaan, joita lapsenlapsen olisi sitten kai pitänyt ripustella huoneensa seinille. Viimeksi äiti kiikutti lähes täysi-ikäiselle lapselle synttärilahjaksi jotakin isoa taulua paketissa. Mietin että ei kai se nyt enää tuon ikäiselle tuo omaa kuvaansa. No ei tuonut. Toi kuvan omasta talostaan. :D
Repesin ihan totaalisesti :D Huh huh että vielä omien kuvien lisäksi oma talo esille muiden kotiin, ai kauheeta :lol:
Tuo kuvien viljelijä taisi olla Suruttaren eikä Wreckin äiti... mutta niin samanoloisia kertomuksia täällä on, että välillä mietin, että onkohan meillä monilla sama äiti. :-D

(Narsumummin talon kuva muuten pölyttyi aikansa lapsenlapsen huoneen nurkassa, kunnes eräänä päivänä kysyin, haluaako lapsi laittaa sen mahdollisesti seinälle. Ei halunnut. Pyysi viemään taulun pois.)

Monella tapaa nämä narsuäidit ovat varmaan ihan erilaisia, jos heidät livenä tapaisi. Mutta omassa yksityisessä universumissa eläminen heitä yhdistää vahvasti. Jollakin tavalla voisi jopa pitää hellyttävänä, että aikuinen ihminen on niin keskittynyt omiin asioihinsa ja harrasteihinsa, että mikään muu ei mahdu maailmaan. Kuin pieni lapsi. Mutta samalla aikuisen ihmisen kyvyttömyys tarkastella maailmaa kenenkään toisen näkökulmasta on ihan hirveän traagista. Ja kun ottaa huomioon minkälaiset sota- ja kostotoimet käynnistyvät, kun joku uhkaa narsu-universumia, niin sääli- ja myötätuntopisteet kyllä romahtavat nollalukemiin.
Surutar
Viestit: 57
Liittynyt: 23 Joulu 2017, 19:01

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Surutar »

Mariannelle: sulla on kyllä niin raskas tilanne, että vetää ihan sanattomaksi. Mistä saat voimaa jaksaa?
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Marianne: "Anteeksi antaminen itselleen on vaikeaa, ja alkaa miltei uskoa ettei minusta olekaan mihinkään, kun tähän olen joutunut. Pelottaa myös katkeroituminen. Hän sai ajetuksi minut satimeen lapsesta asti istuttamalla minuun velvollisuudentuntoa ja häpeänuhkaa jos en tee niin kuin "kuuluu". Usein hän muisti hämmästellä jos joku muu oli tehnyt "väärin" että hyvänen aika, voi sentään miten ikävä temppu. Ja miten hänkin on velvollisuutensa hoitanut eikä valittanut."

Kaikki, ihan kaikki tuo sinun pohdinta on aivan tuttua. Äitisi sanoja myöten. Hän tietysti oli itse täysin kylmä ja laskelmoiva ja manipuloiva kieroilija mutta muisti aina julkisesti hämmästellä muiden "väärin tekoja" . Istuttamalla mielikuvan että jos et tee niin kuin hän parhaaksi katsoo, hän häpäisee julkisesti. Ja niinhän hän tekee -huolimatta siitä mitä sinä teet-. On aivan sama miten hyvin tai oikein hoidat asioitasi, mikääääään ei koskaan ole tarpeeksi oikein ja tarpeeksi hyvin. JOnka takia sitä koukussa olikin, tajuamatta miksi tajuamatta miten pääsee irti.

Marianne: sinä selviät kyllä. Olet anteeksi antamisen arvoinen. Usko pois. Sinun häpeäsi ei ole sinun häpeäsi. Kaikki pelot, sen uskominen ettei voi selvitä ja ettei edes ansaitse selviämistä, on ihan tuttua. Älä usko noihin ajatuksiin enää etkä taida ihan kokonaan enää uskoakaan koska täällä kirjoitat. <3 Kirjoita lisää!!!! ;)

Käypä lukemassa yksi juttu:

Arvoton, mitätön, turvaton jne...
https://jennikiviniemi.fi/2016/01/17/na ... n-elamaan/
Marianne
Viestit: 46
Liittynyt: 26 Kesä 2016, 12:56

Re: Surutar esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Marianne »

Luin artikkelin ja kyllä sieltä paljon tuttua löytyi. Jokin tietty logiikka näillä on, vaikka omakin äitini oli arvaamaton. Koskaan ei tiennyt sanoiko oikein vai väärin. Hänen omakin mielipiteensä vaihteli ja aina hän oli silti ollut juuri sitä mieltä.

Muistan miten minulle valkeni kouluun tutustumispäivänä että nyt tästä eteenpäin minun pitää hoitaa omat asiani itse, koska äidillä oli niin "kiirettä", että hänen piti jättää minut sinne yksin. Minulla ei ollut isästä apua, sillä hän ei halunnut lapsia lainkaan ja minä olin se epämieluisa vahinko. Hän huvitti itseään kyselemällä mitä minun mielikuvituskavereilleni kuuluu. Niitä minulla oli, koska asuimme niin korvessa ettei muita lapsia naapurustossa ollut. Hänen naureskelustaan jäi vihainen olo. Hän meni äidin puolelle jos tilanne tuli, useimmiten hän ei ollut kiinnostunut lainkaan. Heillä oli paljon riitaa, mutta vuosien saatossa isästäni tuli tohvelisankari, jonka äiti pisti maan rakoon. Isän lapsenhoitotaito rajoittui kommenttiin että tee nyt sitä tai tätä pian äiti suuttuu muuten kun se tulee.

Loppumaton riittämättömyyden tunne on myös tuttu. Olen perfektionisti. Koulussa minulla oli se luokan paras keskiarvo, koska minulla ei ollut juuri muuta tekemistä, koska kavereita ei juuri ollut. Kotiin en voinut ketään kutsua. Äitini mielestä tosin se ei ollut merkitsevää, koska hänelläkään ei ollut ollut hyvä koulutodistus ja silti niin pätevä... :lol:

Pidin itseäni aina rumana. Parikymppisenä olin lyödä yhtä nuortamiestä kun sanoi minua kauniiksi. Otin sen todella vahvana vinoiluna. Edelleenkin suhtaudun kaikkeen kehumiseen aika varauksella. Äiti aina muistaa kehua miten hän osaa mielistellä ihmisiä ja miten se on niin fiksua. Takanapäin hän sitten haukkuu saman ihmisen. Hän on opettanut että tämä on ihan normaalia toimintaa, näin kaikki tekee. Kun minulle joku kaveri on tullut käymään kylässä se on vetänyt ihan hirveän teatterin. Komentelee minua että "menepäs nyt, ja tulepas nyt" sellaiseen maireaan äänensävyyn ja voi voi sentään kun ei ole mitään kunnollista tarjottavaa. Linnoittautuu pöytään keskustelemaan minun kaverini kanssa. Tai siis ei juuri keskustele vaan pälättää koko ajan niin paljon ettei kukaan muu saa sanotuksi mitään. Jess.

Yksi asia mitä olen miettinyt on se miten paljon viitsin kertoa. Omaa pesäähän ei saa liata. Hymy pintaan vaikka syän märkänis. Yksi tuttu sanoi että narsistiin tehoaa vain häpeä, että kerrot vaan ihan reippaasti kaikille kaikki. Tähän asti olen kertonut vain ihmisille, joilla on salassapitovelvollisuus ammattinsa puolesta, vaikka epävirallisestikin ja sitten muutamalle ystävälle. Pari äitini tuntevaa ihmistä ei ole olleet uskoa kuulemaansa. Yksi sanoi että anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ehkä jonkun pelkän jäkättäjän kanssa näin voisi tehdäkin, mutta ei tässä tapauksessa. Ihan sama mitä kukakin minun käytöksestäni ajattelee. Mummo voi olla heidän mielestään herttainen ja minä itsekeskeinen. Sen tämän viimeisen 2 vuoden aikana olen oppinut, ettei kenenkään elämää kannata mennä arvostelemaan, kun ei yhtään tiedä mitä siellä takana on. Sairastuin siis 2 vuotta sitten masennukseen ja ahdistukseen. Jäin sinne sängynpohjalle itkemään. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Päädyin terapiaan ja minulle kerrottiin, että äitini ei ole normaali, normaalit ihmiset eivät käyttäydy noin. Luin paljon kirjoja aiheesta ja aiheen vierestä, ymmärsin itsestäni monia asioita. Luin sieltä myös sen, että mitä kauemmas narsistista pakenet sen parempi. Jos minulla olisi parikymppisenä ollut joku selväjärkinen vanhempi ihminen neuvomassa elämässä eteenpäin, mutta ei ollut.

Kiitos teille että olette olemassa.
Vastaa Viestiin