Kuka minä olen?

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
orjapoika
Viestit: 48
Liittynyt: 15 Kesä 2017, 13:26

Re: Kuka minä olen?

Viesti Kirjoittaja orjapoika »

Toki ajatukseni siitä, että jopa yli 20% on häiriintyneitä on mutu tuntumaa. Toisaalta olen yksinhuoltajaperheestä, jossa äiti oli sekopää, joka jopa kannusti ihmisiä moppaamaan meitä.
Äitini jopa kehui meille asuinalueemme ganstereita, jotka hakkasi meitä veljeksiä. "minun päätä ei käännetä, he ovat mukavia poikia" oli vastaus, kun kerroimme näiden kullanmurujen hakkaavan meitä.

Ihmisillä on kumma tapa käyttäytyä törkeästi, jos tietää, ettei joudu vastuuseen. Valitettavasti nuorena opin, että väkivalta lopettaa vi....lun. Saimme olla veljeni kanssa rauhassa vasta 15-16 vuotiaina, kun kiusaajat rupesivat saamaa kunnolla turpaansa.

Minulle on kait kehittynyt jonkin sortin yliherkkyys kusipäille. Minä tunnistan kusipään, vaikkei sellainen ole vielä sanonut sanaakaan. Uuteen työpaikkaan mennessä yhdellä vilkaisulla olen rekisteröinyt ihmiset, joita on syytä varoa. Ihmetyttää vain, kuinka tämä intutio on toiminut ja jälkeenpäin olen todennut, näin se taas meni, tuosta tyypistä tuli kumma tunne heti kättelyssä ja ongelmiahan se aiheutti.
Joten sori, mitään tiedettä en pysty väitteitteni tueksi esittämään.
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Kuka minä olen?

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Orjapoika, ei mulla tosiaan tarkoituksena ollut viestissäni, että tiedettä pitäisi täällä vain jaella, jos siltä kuulosti. Ajattelin, että olisi hyvä tuoda nuo nykytilastot esille, kun ne tosiaan on vähän isompia nuo prosentit niissä kuin mitä joskus ennen on sanottu, ja yhä kulkee puskaradiossa se 1-2% tieto.

Intuitio on se paras väline. Olen päätynyt siihen tulokseen, että intuitio on sitä, kun osaamme yhdistää asioita vanhoihin kokemuksiimme ja tietoihimme, mutta emme tee tätä tietoisella tasolla. Eli kehomuistimme tietää mistä on kyse, mutta emme keksi tietoisesti mitään järjellistä selitystä miksi asia olisi niin. Mä annan yleensä heti kättelyssä nouseville tuntemuksille sellaisen varamarginaalin, että jään vähän varuilleni, mutten tee mitään lopullista arviota ihmisestä heti. Kuitenkin, jos joku ihminen vaikuttaa tuovan mukanaan draamaa tai muuta epämääräistä, ei minun tarvitse hänen kanssaan olla tekemisissä (kuin välttämättömän jos on pakko), vaikken tietäisikään hänelle mitään "diagnoosia" tai kusipäisyyttä. Voihan hän olla ihan tavallinen ok ihminen, mutta jostain syystä hän stressaa minua, ja ei minun tarvitse olla kaikkien kanssa tekemisissä. Usein näissä voi olla mukana silti myös se, että jos joku vain muistuttaa jollain pienellä tavalla narsistia, niin tunteet heräävät herkästi, ja sen jälkeen alkaa suodattamaan havaitsemaansa tietoa niin, että huomaa vain ne merkit, jotka tukevat tätä oletusta ja jättää huomiotta ne, jotka eivät tue. Tässä tietysti lisänä se, että jos on itse henk koht tekemisissä tämän ihmisen kanssa, voin jopa tajuamattani käyttäytyä niin, että provosoin häntä käyttäytymään niin kuin oletan hänen olevan. Joskus voisi siis heti kättelyssä tyrmätä ihan hyvänkin ihmissuhteen, siksi jään hieman varuilleni ja jos varoittava tunne alkaa tulla samasta ihmisestä useamman kerran, sitten koen parhaaksi pysyä selkeästi etäällä. Intuitio tuntuu jollain tapaa erilaiselta kuin muut tunteet, mutta välillä voi olla vähän hankalaa erottaa sitä. Aika usein sellainen kumma tunne kuitenkin tarkoittaa oikeasti jotakin, ja on parempi olla varuillaan.



Suruinen, niin kuin tuossa muutkin jo aiemmin jakoivat kokemuksiaan, niin tähän narsistiseen hyväksikäyttöön liittyy todella vahvana tuo taipumus ajatella, että "liioittelenko" ja "ei kai se mitään oikeasti ollut", koska narsisti aina jollain tapaa pyrkii peittämään tai vähintäänkin selittämään (koska hän kokee olevansa oikeassa) tekonsa olemattomiksi. Tästä toipuminen on pieniä askelia. Luota tunteisiisi, luota tunteisiisi ja vielä kerran luota tunteisiisi. Vaikka ne olisivat mitä, ne kertovat sinulle aina jotakin viestiä. Mullakin on vaikeutena tietää konreettisesti mitä lapsuudessani on tapahtunut, mutta lopulta olen päätynyt tulokseen, ettei sillä ole väliä tiedänkö kuinka konkreettisesti vai ei. Kaikki tunteeni ja tunnemöykkyni kertovat jo todella paljon siitä, että olen pelännyt, kokenut epäoikeudenmukaisuutta ja tullut ihmisenä tukahdetuksi, ja että narsisti ei katunut/kadu sitä, ne on jossain tuolla muistojen syövereissä, ne vallasta iloiset hymyt. Siinä on se tieto, mitä tarvitsen, ja mistä voin lähteä eteenpäin käsittelemään itselleni rauhallisempaa tulevaisuutta. Se on hidas prosessi ja voi välillä tuntua, ettei etene, mutta kauemmas taakse katsoessa huomaa, että pikku hiljaa on kokoajan tullut askelia eteenpäin.
Surutar
Viestit: 57
Liittynyt: 23 Joulu 2017, 19:01

Re: Kuka minä olen?

Viesti Kirjoittaja Surutar »

NeitiK kirjoitti: Suruinen, niin kuin tuossa muutkin jo aiemmin jakoivat kokemuksiaan, niin tähän narsistiseen hyväksikäyttöön liittyy todella vahvana tuo taipumus ajatella, että "liioittelenko" ja "ei kai se mitään oikeasti ollut", koska narsisti aina jollain tapaa pyrkii peittämään tai vähintäänkin selittämään (koska hän kokee olevansa oikeassa) tekonsa olemattomiksi. Tästä toipuminen on pieniä askelia.
Tämä! Tunne, että itse ylireagoi ja liioittelee ja on hermoherkkä.

Kerroin vähän aikaa sitten vanhimmalle, jo täysi-ikäiselle lapselleni narsumummista. Ajattelin vähän selventää, miksi en ole isoäidin kanssa hirveästi tekemisissä. Ihan lyhyesti kerroin, mitä oli tapahtunut kun viimeksi kohtasimme. Selitin melko ulkokohtaisesti niitä juttuja ja yhtäkkiä tuli sellainen tunne, että mitä ihmettä minä tässä sössötän. Eihän nämä jutut ole MITÄÄN. Ajattelin, että lapsi varmaan pitää minua ihan hysteerisenä, kun tuollaisten asioiden takia jätän pitämättä yhteyttä omaan äitiin. Pysähdyin ja sanoin lapselle, että joo, ymmärrän että susta nämä ei varmaan ole kovin isoja juttuja.

Lapsi oli ihan ihmeissään. "Nuo on ihan järkyttäviä juttuja" hän sanoi. Havahduin. Oikeasti? Jotenkin olin samaistunut lapseen ja nähnyt itseni hänen ikäisenään....MINULLE ne olivat tuossa iässä ihan tavallisia juttuja. Oma lapseni ei ole sellaiseen tottunut.

Näytin vielä äitini viimeksi lähettämän tekstiviestin lapselle, ja järkytys nousi lapsen kasvoille. Pyysin anteeksi, jos tekstari järkytti. Lapsi kiitti, että olin kertonut millainen ihminen hänen isoäitinsä on. Ei hän ole järkyttynyt, hän vain sai hyvän muistutuksen. Sanoi vielä, ettei itsekään aio olla isoäidin kanssa tekemisissä.

Siinä vaiheessa aloin selittää jotakin, että totta kai HÄN voi olla mummin kanssa tekemisissä ja eihän mummi HÄNELLE koskaan ole ollut kauhea. Ei ole ollut, mutta lapsi ei silti halua jatkaa yhteydenpitoa "sellaisen ihmisen kanssa".

Sitten tunsin vähän syyllisyyttä, kun olin "häirinnyt" lapsen ja isoäidin suhdetta.

Mutta samalla kokemus kertoi, että
a) en ole yliherkkä enkä liioittele ja
b) olen ilmeisesti onnistunut kasvattamaan lapseni melko turvallisessa ja ei-narsistisessa ympäristössä.

Tämä oli yksi pieni askel omassa toipumisessani.
orjapoika
Viestit: 48
Liittynyt: 15 Kesä 2017, 13:26

Re: Kuka minä olen?

Viesti Kirjoittaja orjapoika »

NeitiK ei mitään ongelmaa, en ole närkästynyt mihinkään suuntaan. Tuli vain todettua, ettei ajatuksillani ole mitään muuta näyttöä, kuin hyvin subjektiivinen mutu tuntuma.
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Kuka minä olen?

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Orjapoika, no hyvä juttu, pelästyin, että oonko vaikuttanu liikaa tiedepoliisilta. :D En usko, että 20% välttämättä hirveän kaukana totuudesta olisi, riippuu vain mikä kaikki lasketaan kusipäisyydeksi.

Surutar, todella kuvaava kokemus! Ja mielenkiintoista tuo syyllisyys. Muistan itsekin jo joskus lapsena kokeneeni syyllisyyttä siitä, että jos kertoisin joitakin ihan sellaisia asioita, mitä narsisti itse on tehnyt, niin saattaisin narsistin jotenkin "huonoon valoon". Mutta eihän se oikeastaan ole sinunkaan tapauksessasi lapsen ja isoäidin suhteen häiritsemistä, jos vain kertoo asioita, joita toinen on oikeasti tehnyt ilman mitään vääristelyä. Jotenkin siinä, kun tuntuu siltä, että ei saisi kertoa, se vastuu niistä teoista siirtyy jotenkin itselle, vaikka narsistilla itselläänhän se on. Hän on tekoja tehdessään jo aurannut uomansa siihen suuntaan, että useampikin ihminen voi katsoa häntä kieroon saadessaan tietää. Miksi sitä pitäisi siloitella sillä, että jättää kertomatta?
Surutar
Viestit: 57
Liittynyt: 23 Joulu 2017, 19:01

Re: Kuka minä olen?

Viesti Kirjoittaja Surutar »

NeitiK kirjoitti: Surutar, todella kuvaava kokemus! Ja mielenkiintoista tuo syyllisyys. Muistan itsekin jo joskus lapsena kokeneeni syyllisyyttä siitä, että jos kertoisin joitakin ihan sellaisia asioita, mitä narsisti itse on tehnyt, niin saattaisin narsistin jotenkin "huonoon valoon". Mutta eihän se oikeastaan ole sinunkaan tapauksessasi lapsen ja isoäidin suhteen häiritsemistä, jos vain kertoo asioita, joita toinen on oikeasti tehnyt ilman mitään vääristelyä. Jotenkin siinä, kun tuntuu siltä, että ei saisi kertoa, se vastuu niistä teoista siirtyy jotenkin itselle, vaikka narsistilla itselläänhän se on. Hän on tekoja tehdessään jo aurannut uomansa siihen suuntaan, että useampikin ihminen voi katsoa häntä kieroon saadessaan tietää. Miksi sitä pitäisi siloitella sillä, että jättää kertomatta?
En tiedä olivatko nämä retorisia kysymyksiä, mutta vastaan kuitenkin. :D

Jotenkin niinhän se menee, että kerrottuaan jonkin asian (niin että kuulija tajuaa) sitä alkaa miettiä, että entäs jos jotenkin kerroin tämän väärin. Entä jos sittenkin liioittelin? Entä jos kaikki on liiaksi oman subjektiivisen kokemukseni värittämää? Ja sitten sitä vielä ajattelee, että toinen (=se narsu) ei päässyt nyt kertomaan omaa näkemystään ja antamaan selitystä käytökselleen. Oikein kuulee päässään sen äänen, kun narsu kertoo, miten asia HÄNEN näkökulmastaan (eli OIKEASTI) meni. Järjellä sitä tietää, että narsu puhuu mustankin valkoiseksi, vääntää ja kääntää kaikki asiat omaksi edukseen ja valehtelee ja manipuloi minkä sielu sietää. Ja silti hänelle pitäisi jotenkin suoda tällainen oikeus.... pimeitä ajatusrakenteita, mutta niiiiin syvään syöpyneitä.

Omia lapsia olen jotenkin suojellut totuudelta, millainen heidän mumminsa on. Kun itse on joutunut narsun likasangoksi, kuulevaksi korvaksi ja avautumisten kohteeksi lapsena ja kasvanut ihan liian nopeasti aikuiseksi, haluaa jotenkin säästää omia lapsiaan. Antaa heille oikeuden lapsuuteen, jossa ei tarvitse pohtia ihmisten häiriintyneisyyttä.

Yksi asia, mikä minua saa olemaan puhumatta yleisemmin äidistäni, on se, että ihmiset eivät halua uskoa tällaisia asioita. Oman äidin rankka arvostelu on tabu. Ei jaksa sitä pään hakkaamista seinään. Etenkin kun taustalla on juuri se omien havaintojen ja tuntemusten epäileminen ja jopa jonkinlaiset traumaoireiluun liittyvät muistinmenetykset.
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Kuka minä olen?

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Taisi ne olla retorisia, mutta hyvä keskustella aiheesta. :)

Alaikäisten lasten kanssa täytyykin jollain tapaa suodattaa miten asioista kertoo, aikuisten lasten kanssa ehkä voi olla jo suorempi. Lopulta kannattaa muistaa sekin, että lapsi ansaitsee kuulla asioista ainakin jollain tavalla, lapsen kehitykselle sopivalla ja vahingoittamattomalla tavalla. Sekin olisi lopulta kaameaa, jos lapsi joutuisi käymään kantapään kautta samat traumat läpi, ennen kuin tajuaa saman kuin me olemme tajunneet. Jollain tapaa voimme kuitenkin säästää lapsia siinä, ettei heidän tarvitse keksiä pyörää yksin uudelleen.
Vastaa Viestiin