Narsisti isovanhempana

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Miimi
Viestit: 8
Liittynyt: 22 Huhti 2018, 10:39

Narsisti isovanhempana

Viesti Kirjoittaja Miimi »

Haluaisin kuulla muitten kokemuksia ja ratkaisuja siitä, kun oman lapsen isovanhempi paljastuu narsistiksi. Itsellä sellainen tilanne, että olen nyt tuntenut mieheni vanhemmat melkein seitsemän vuotta. Alussa tulin todella hyvin juttuun heidän kanssaan ja erityisesti appiukon kanssa tuntui synkkaavan ihan kummallisen hyvin! Parin viime vuoden aikana tilanne on pikku hiljaa muuttunut erilaiseksi. En oikeen ole itsekään sitä aikaisemmin ymmärtänyt, että mikä tässä on muuttunut, paitsi, että lapset syntyivät tuossa välissä, ja sen takia olen kyseenalaistanut omaa mielenterveyttäni ja asennettani, kun olen yrittänyt löytää syitä ja selityksiä muuttuneelle ilmapiirille appivanhempien kanssa. Ihan hyvin on mennyt, mutta kuitenkin tuntuu, että jotain on vialla. Viime kesänä tuli ensimmäistä kertaa aika iso riita appiukon kanssa, kun hän oli meillä "auttamassa" yhden pihaprojektin kanssa. Ei sietänyt sitä, että oltiin mieheni kanssa suunniteltu valmiiksi, miten homma tehdään. Sai kyllä esittää omia näkemyksiään, mutta alkoi kiukuttelemaan, kun halusimme kuitenkin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Haluaa usein tulla auttamaan ja suorastaan tyrkyttävät apuaan, mutta aina jää sellainen olo, että pelkkä "kiitos" ei riitä, vaan jää jotenkin suureen kiitollisuudenvelkaan ja appiukon tekemisiä pitäisi kauheasti koko ajan kehua ja ylistää. Välillä tullut sellainen olo, että kuvittelevat ostavansa meidät sillä, että auttavat erilaisissa asioissa ja tyrkyttävät rahallistakin apua, vaikkei sitä todellakaan olla koskaan pyydetty.
Noin kuukausi sitten perhettämme kohtasi kriisi, jonka seurauksena meidän piti muuttaa joksikin aikaa pois omasta kodista. Appiukko toivotti meidät tervetulleeksi heille asumaan siksi aikaa, kun tarvii. Yritimme samalla löytää muita väliaikaisasumusvaihtoehtoja siinä kuitenkaan onnistumatta. Vajaan viikon jälkeen appiukko pimahti ensimmäisen kerran, kun hänen mielestään ei otettu tarpeeksi huomioon hänen ehdotuksiaan. Lateli mm. ehtoja, että hän ostaa asunnon, haluamastaan paikasta (eli heidän läheltä) ja me muutamme sinne asumaan ja he hoitavat meidän lapsia, vaikka itse kyllä olen täysin kykeneväinen hoitamaan omia lapsiani, kun olenhan sentään hoitovapaalla. Hänen mielestään meidän pitäisi katkaista välit minun vanhempiini. Yritys oli muutenkin noilla järjestelyillään saada meidät mahdollisimman kauas minun lapsuudenperheestäni. Jauhoi asioitaan suurinpiirtein yksinään ja huomasin, että lopulta kaikessa oli kyse vain hänestä itsestään. Osallistuin jonkun verran keskusteluun kertomalla omia mielipiteitäni, mutta ne nujerrettiin täysin ja lopulta appiukko totesi, että meidän kemiat ei vaan sovi keskenään yhteen, että ei tiedä, mikä on syynä, mutta ei mahduta saman katon alle. Aikaisemmin olimme tosiaan tulleet erittäin hyvin juttuun. Tämän riidan jälkeen mulla alkoi loksahdella palat kohdilleen ja tajusin, että olen tekemisissä narsistin kanssa.
Seuraavana aamuna appiukko sanoi, että voidaan olla saman katon alla sen aikaa, kun tarvitsee, että kyllä hän pystyy sietämään ja olemaan asiallisesti. Samaa sanoin minäkin, koska en halua jo ennestään vaikeassa tilanteessa turhaan riidellä kenenkään kanssa. Kului pari päivää niin homma levisi taas käsiin... Appiukko hermostui, kun olimme hetken aikaa oman perheen kesken niin tuli paikalle ja alkoi syyttämään, että haukumme ja mustamaalaamme häntä lapsille siellä hänen selän takana! Olimme kuin puulla päähän lyötyjä, koska mitään riitaa ei sitä ennen ollut ja lapset siinä iloisena leikkivät jne. Siitä sitten alkoi parin tunnin jauhanta ja yksinpuhelu. Haukkui minut ja mieheni pystyyn mm. miten hän on nyt luokitellut meidät jonnekin "alimpaan lokeroon". Haukkui minun arviointikykyäni ja olen kuulemma liikaa netissä jne. Ja aina hän on tullut kaikkien kanssa hyvin toimeen, mutta nyt meidän kanssa on tällaista.
Seuraavat kaksi päivää yritin olla kuin ilmaa, etten turhaan ärsyttäisi narsistia. Sitten päätettiin, että seuraavana päivänä lähdemme pois heidän luotaan jonnekin muualle. Mieheni päätti, että vie jo etukäteen vähän tavaroita pois niin seuraavana päivänä on helpompi lähteä. Appiukolle, kun selvisi, että olemme lähdössä niin hän sekosi täysin. Päätimme saman tien, että pakataankin perhe autoon ja lähdetään heti pois! Appiukko kulki perässäni ja syyllisti mua, että "oletko nyt ihan tosissasi, miksi teet tämän, et voi olla tosissasi" jne. Kylmän rauhallisesti vain pakattiin enkä turhia vastaillut. Lapset pelkäsivät ja alkoivat itkemään papan käytöksestä, joten yritin ajaa hänet pois lasten luota siinä kuitenkaan onnistumatta. Appiukko alkoi jauhaa, että tarvitaan todistajat paikalle, että ollaan lähdössä vapaaehtoisesti, vaikka siis vapaaehtoisesti ja omasta halustamme juuri olimmekin lähdössä ja sen hänelle myös kerroimme! Sanoi, että tämä asia pitää nyt "tutkituttaa", ettei hänelle koidu tästä mitään syytöksiä jälkikäteen. Syytti meitä mm. kunnianloukkauksesta. Kävi naapureiden oven takana kysymässä itselleen todistajia, mutta ei saanut sieltä ketään mukaansa. Lopulta, kun olimme lähdössä niin meni oven eteen estäen meitä lähtemästä, joten jouduimme soittamaan hätäkeskukseen. Tämän jälkeen saimme lähteä, kun hän oli saanut haluamansa "merkinnän" tapahtuneesta.
Tämän jälkeen emme ole enää nähneet appivanhempiani. Yhden kerran appiukko on soittanut miehelleni ja, kun ei saanut sillä soitolla haluamaansa eli meitä takaisin jatkamaan puhtaalta pöydältä kuin mitään ei olisi tapahtunut niin nyt soittelee minun isälleni ja yrittää sen kautta vaikuttaa meihin.
Tässä päällisin puolin tämä tilanne. Isomman lapsemme kanssa pappa aina touhuaa kaikenlaista ja lapsi tykkääkin papasta tosi kovin. Pienemmän lapsemme hän kuitenkin työntää syrjään häiritsemästä hänen ja isomman lapsen leikkejä. Aina puhuukin vain isommasta lapsesta kuin olisi unohtanut, että meillä on toinenkin lapsi. Mummo kyllä huomioi molempia ja huomasin tuolla reissullamme, että hän on oikeasti tosi empaattinen ihana ihminen, joka on kuitenkin tämän miehensä sätkynukkena ja palvelijana ihan täysin. Tajusin myös, että appiukolta ei herunut pienintäkään empatiaa meidän tilanteessa, mikä oli oikeasti täysin katastrofaalinen. Hän puhui vain itsestään ja siitä, miten rankkaa se hänelle on ja, miten hän ei saa kunnolla nukuttua.
Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän pitkäksi venähtäneen tarinan loppuun. Mielipiteitä appiukostani? Onko narsisti vai luulenko vaan? Ja kaikkein tärkeimpänä haluaisin kuulla mielipiteitä ja kokemuksia asiasta lasten kannalta ajateltuna eli pidetäänkö kokonaan välit poikki vai ollaanko tekemisissä ja, jos ollaan niin miten vai nähdäänkö jatkossa vain mummoa, jos se hänelle sopii. Itseäni tällä hetkellä suorastaan iljettää tämä kyseinen appiukko, mutta en tiedä, mitä aika tekee asialle...
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Narsisti isovanhempana

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Hei Miimi, ikävä kuulla tilanteestasi, olet hankalassa paikassa. Oman twistinsä tähän tuo se, että kyse on miehesi isästä, jolloin kysymykseen nousee myös miehesi suhde ja asennoituminen isäänsä. Et pysty aivan itse päättämään kaikesta, mikä tekee asiasta astetta hankalempaa. Haluan ensimmäisenä sanoa, että on täysin teidän (perheen, siis sinun ja miehesi) oma valintanne, miten haluatte asiassa edetä. Jos välien katkaiseminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, se on teille oikea vaihtoehto, jos taas koette jonkin muun vaihtoehdon parhaaksi, tehkää niin. Tämä asia on aika pitkälti keskusteltava miehesi kanssa, sinun on vaikea hänen ylitseen tehdä päätöksiä. Suorat lapsia uhkaavat tilanteet voit toki estää yksinkin. En suuremmin kommentoi kysymykseen onko hän narsisti, mutta tekstistäsi voi kyllä poimia tyypillisiä narsistisia piirteitä ja/tai hankalan luonteen ominaisuuksia.

Oma neuvoni on, että alkaisitte ensin keskittyä omaan riippumattomuuteenne. Älkää ottako mitään vastaa appivanhempien taholta. Ei apua, ei rahaa, ei mitään. Vaikka kuinka tarvitsisittekin sitä, älkää ottako heiltä vaan keksikää muut keinot. Jos he antavat väkisin, palauttakaa takaisin. Vaikka miehesi äiti olisikin empaattinen ihminen, voi hyvin olla, että hän toimii isän lentävänä apinana ja on tiukasti hovissa kiinni, jolloin häneenkään on varauksellista luottaa. Älkää siis ottako mitään vastaan mistään suunnasta. Kieltäytykää kohteliaasti, teidän ei tarvitse perustella miksi ette halua esimerkiksi hänen ostamaansa asuntoon, voitte sanoa vain "kiitos tarjouksesta, mutta ei" ja siinä kaikki. Rajoittakaa yhteydenpitoa aina, kun tuntuu siltä, että se jollain tapaa vahingoittaa ja ahdistaa teitä. Te saatte määritellä yhteydenpitonne rajat. Voitte esimerkiksi vierailla lyhyempiä aikoja heidän luonaan tai yöpyä vierailun ajan hotellissa/vastaavassa jos mahdollista. Appiukon hankalaa käytöstä ei tarvitse sietää, vaan te voitte vaihtaa huonetta/lähteä kokonaan pois aina kun tilanne muuttuu liialliseksi. Lasten ei tarvitse antaa olla kahdestaan hänen kanssaan, niin todennäköisesti edes osa käyttäytymisestä heitä kohtaan vähän suodattuu. Te vanhempina olette kuitenkin tärkeimmät turvat lapsillenne.

Tämä kaikki voi mummoa kohtaan olla harmillista, mutta on ymmärrettävä, että on hänen oma prosessinsa irtautua miehestään, mikä ei välttämättä ole kovin helppoa. Teillä on oikeus suojella itseänne ja lapsianne.

Mieleeni jäi kysymys lähinnä siitä, mikä miehesi suhde on ollut isäänsä aiemmin ja miksi tämä "paljastui" vasta nyt? Jos kyse on luonnehäiriöstä, tämä on koskettanut jollain muotoa myös miehesi lapsuutta, ja hänellä voi olla arpia siihen liittyen. Onko miehesi ymmärtänyt tätä aiemmin ja mitä mieltä hän on epäilyistäsi? On hyvä myös ymmärtää, että miehelläsi voi olla vaikea taival näiden asioiden käsittelyssä, jolloin appiukkosi käytös lapsianne kohtaan voi triggeröidä hänessä voimakkaita traumamuistoja.
Miimi
Viestit: 8
Liittynyt: 22 Huhti 2018, 10:39

Re: Narsisti isovanhempana

Viesti Kirjoittaja Miimi »

Kiitos vastauksesta NeitiK! ❤️
Mieheni kuulemma uskoo mua tässä epäilyksessäni, mutta ei juurikaan halua keskustella siitä. Hän ei ehkä täysin ymmärrä, mitä narsistinen persoonallisuushäiriö tarkoittaa ja siksi selittää asioita vähän eri tavalla, mitä minun käsitykseni on asiasta. En tietenkään tarkoita, että hän olisi väärässä ja minä oikeassa, mutta itse otan tämän narsismiasian vakavammin, mitä mieheni. Häntä myös ihan selvästi raastaa tämä meidän välirikko vanhempiensa kanssa, mutta silti haluaa työntää asian jonnekin taustalle. Itse haluaisin sitten taas puhua siitä ja selvittää kaiken äkkiä ja perinpohjin ja jatkaa siitä sitten elämää eteen päin ja tässä ollaankin tosi erilaisia. Mies kuulemma haluaa tehdä niin kuin minä haluan, mutta minä sitten taas en halua olla mikään pomo tässä jutussa, vaan olisi hienoa, jos päästäisiin yhteisymmärrykseen niin, että tiedän miehenkin olevan vilpittömästi omaa mieltänsä asioista.
Mieheni lapsuudessa isä on ollut käsitykseni mukaan aika kova rajoittamaan lapsensa tekemisiä eikä siis ole saanut päättää itse oikein mistään. Onneksi mieheni näyttäisi kuitenkin olevan isänsä täysi vastakohta, varsin samanlainen, mitä äitinsä ja välillä kyllä liiankin kiltti.
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Narsisti isovanhempana

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Tuon pienen kuvauksen perusteella voisin epäillä, että miehesi kärsii tästä samasta mistä moni meistä muistakin narsistien lapsista, nimittäin ylikilttiydestä/oman tahdon puutteesta/läheisriippuvuudesta tms. (varma tietysti en voi olla, mutta on todennäköistä). Hänelle olisi helpoin ratkaisu, ettei hänen tarvitsisi ratkaisua tehdä, eli sinä päättäisit, mutta olet oikeassa siinä, että haluat myös hänen olevan tosissaan mukana päätöksenteossa. Se on tärkeää.

Varsinkin tässä hetkessä, kun tavallisen arjen soljuvuus iskee seinään, eikä sen taakse voi enää piiloutua, trauma pakottaa itsensä näkyväksi, ja tämä pakeneminen/jähmettyminen voi olla hänelle voimakaskin reaktio. Kyse ei niinkään ole välttämättä siitä, ettei hän ymmärtäisi mitä narsistinen persoonallisuus tarkoittaa, vaan siitä, että omalla kohdalla tällaisen asian sulkee tietoisuudestaan pois ja jähmettyy/pakenee aiheesta. Sitä ei halua uskoa, että se koskee omaa itseä ("no ei hän nyt sentään tehnyt asiaa X, vaikka hän tekikin asian Y, ei hän ole NIIN paha kuitenkaan" + muuta vastaavaa selittelyä). On siis hyvä ymmärtää, että kyse on traumareaktiosta ja niiden samojen lapsuudessa käytettyjen toimintamallien käyttämisestä jälleen, jotta selviäisi tästä tilanteesta. Se ei siis ole tahallista jurnuttamista tai saamattomuutta tai vastaavaa. Haluan tämän tuoda esille myös siksi, että tässä voi olla edessä pitkäkin hankala vaihe, jonka seuraaminen vieressä voi olla raskasta, turhauttavaa tai uuvuttavaakin. Miehesi kuitenkin tarvitsee sen ajan, minkä hän tarvitsee. Suosittelen, että annat hänelle konkreettisia kokemuksia kuvaavaa ja selviytyjien infoa sisältäviä materiaaleja luettavaksi/katsottavaksi youtubesta (ei siis välttämättä sitä kaikken tieteellisintä materiaalia, vaan konkreettista ja kokemuspohjaista). Anna hänen omassa tahdissaan pureskella niitä, mutta niistä kertomalla annat hänelle mahdollisuuden saada asioista lisää selvää, mikä on tässä aiheessa hyvin tärkeää. Koska hän ei (avoimesti) vastustele epäilyjäsi, sinulla on kanava auki kuitenkin. Joudut ehkä tasapainottelemaan sen kanssa, mikä on liikaa tuputtamista, jolloin miehesi passiivisesti sulkeutuu aiheeseen liittyen, ja milloin taas on hyvä aika keskustella.

Jos henkenne ei ole uhattuna, voitte toistaiseksi pitää tilanteen auki, mutta kontaktin appivanhempiin minimissä. Saatte aikaa ja tilaa hengittää, löytää vastauksia. Miehellesi on myös todella olennaista päästä aktiivisesta vanhempiensa vaikutuspiiristä ulos, jotta hänen oma tahtonsa ja omat ajatuksensa voivat nousta esille. Mahdollisesti hän voi pyrkiä sinua kohti, että sinä antaisit hänelle sen mitä kuuluu ajatella, mutta voit pyrkiä kysymään häneltä mitä mieltä hän on ja miltä hänestä tuntuu. Kokisin, että jotta voitte tehdä yhdessä perheenä päätöksiä, miehesi täytyy päästä ensin jonkinasteiseen päätöksentekomoodiin. Jos teet yksin (tai näennäisesti hänen suostumuksellaan) päätöksiä, tästä voi seurata myöhemmin katkeruutta ja ongelmia. Pitkällä aikavälillähän tästä voi seurata myös se, että jos miehesi todella alkaa käsitellä traumaansa, hän voi pikku hiljaa muuttua erilaiseksi löydettyään itsensä ja oman persoonansa, joka on ollut kaiken takana piilossa. Sillekin on hyvä antaa tilaa tämän kaiken keskellä, ja vaikka muutos onkin yleensä pelottavaa, se voi myös loppujen lopuksi vahvistaa suhdettanne, kun saatte molemmat enemmän tilaa olla omia itsejänne. Vaikka tämä tilanne onkin ikävä, niin monella tavalla se on kuitenkin mahdollistava ja kun selviätte eteenpäin, olette varmasti perheenä uudella tavalla vahvistuineita ja kykeneviä. Hyppäsin osassa juttuja ehkä pikkasen ajassa eteenpäin, mutta näitä näkymiä voi olla edessäpäin. :)
Miimi
Viestit: 8
Liittynyt: 22 Huhti 2018, 10:39

Re: Narsisti isovanhempana

Viesti Kirjoittaja Miimi »

Iso kiitos tuosta kirjoituksesta! Sain siitä tosi paljon ajateltavaa, kun en itse ole kokenut samaa, mitä mieheni. Mulla on iso halu ymmärtää hänen käytöstä ja toimintaa ja nuo asiat, mitä kerroit niin auttavat siinä varmasti paljon tulevaisuudessakin. Juuri tuollaista esimerkin kaltaista selittelyäkin on ollut ja muutenkin tunnistan mieheni täysin tuosta kuvailusta. Mietin, että voisin koittaa enemmän ja tietoisemmin kannustaa miestäni tekemään päätöksiä ihan pienissä arjen asioissa, josko hän siitä sitten rohkaistuisi lisää ja ymmärtäisi, että hänen päätöksillään ja mielipiteillään on ihan oikeasti arvoa ja merkitystä. Pystyisi sitten toivottavasti asettamaan myös paremmin omat rajansa ja pysymään niissä.
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Narsisti isovanhempana

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Tuli mieleen että kun appiukon käyttäytyminen on noin yks kaks muuttunut eikä ihan selvää millainen ollut aiemmin/kun miehesi ollut nuori ja lapsi jne niin voisiko tuossa olla myös sellainen vaihtoehto että appiukolla olisikin varhaisia oireita jostain geriatrisesta sairaudesta, esim altzheimer jne? Esim tuo yhtäkkinen vainoharhaisuus (puhutte selkäni takana, vaatii todisteita että olette lähteneet vapaaehtoisesti jne) ja agressiivinen uhkaileva käytös jne voisi ehkä myös olla jonkun alkavan geriatrisen sairauden oireita jos appiukko on jo ikääntynyt? Muutos kuulostaa niin rajulta aiempaan.

Yksi mikä tuli myös mieleen että lastelasten syntymä olisi ehkä voinut laukaista appiukossa jotain omia traumojaan jotka saa käyttäytymään noin päättömästi mutta ihan arvailua sekin. Toisaalta jos trauma oireilusta olisi kyse niin ehkä hän kuitenkin pystyisi huomaan itsekin ja reflektoimaan omaa muuttunutta käyttäytymistään, en tiedä. Outo muutos joka tapauksessa!

Ja tosi kurja tilanne kaikin puolin joka tapauksessa. Entä jos kävisitte miehenne kanssa jonkun ulkopuolisen/perheterapeutin tms kanssa juttelemassa muutaman kerran, jos se avaisi teille tilannetta? Ja ehkä saisitte siinä samalla välineitä suojella ja hoitaa omaa suhdettanne ettei appiukon tilanne vie kaikkea huomiota.

Jos mietin meidän lapsuuden perhettä niin ei narsistin käyttäytyminen koskaan muuttunut suuntaan tai toiseen vaan oli aina enemmän tai vähemmän samanlainen, riippumatta siitä oliko kyse omista lapsista tai lapsenlapsista. Syklejä kyllä oli, niistä lopulta tajusinkin että kaikkien "hyvin aikojen" tarkoitus oli vain sitoa kohde hänen itseensä ja saada riippuvaiseksi hänestä ja hänen vaikutusvallastaan.
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Narsisti isovanhempana

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

Nuo rajallisen mainitsemat vaihtoehdot on hyvä pitää myös mielessä, näistä on vaikea aina sanoa mitään absoluuttista. Muistakaa kuitenkin, että nuokaan eivät ole syitä sietää mitä tahansa käytöstä, eli rajoja saa ja pitää asettaa. Narsismihan itse asiassa on usein vakavimmasta päästä olevaa traumaoireilua, eli sekin on sinänsä ymmärrettävää, mutta sitä ei tarvitse hyväksyä. Joskus narsismi voi muuttua terävämmäksi vanhemmalla iällä (tai päinvastoin, riippuen ihmisestä), mutta pohja on yleensä ollut siellä jo nuoruudesta asti, eli ihan yhtäkkiset muutokset on sitten jotain muuta.

Voin kuitenkin hyvin kuvitella, ettei narsismi ainakaan miniälle päin helposti näy, ja voi yhtäkkiä tulla esille rajusti. Narsistinen vanhempani esimerkiksi oli yleensä aina varsin sivistynyt mieheni läsnä ollessa, narsismin olisi voinut huomata vain jostain pienistä jutuista, mutta niitä harvemmin niin tarkkaan katselee, varsinkaan jos henkilö on muuten viehättävä. Itse taas traumasidoksessa olin sokea niille rajuillekin jutuille, niin en niistä kovin missään puhunut, kun en itsekään oikein pitänyt pahana/uskonut todelliseksi tms. Lisäksi hän suosi eniten manipulointia, jota oli vaikea ymmärtää.

Tuli mieleen sellainenkin, että /jos hän on narsisti/ hänellä on voinut olla tarve luoda kaaosta ja pelkoa, eli tarkoitus on lähinnä herättää teissä reaktio ja luoda draamaa, tavoitteena myös esim. että hänen puolisonsa kärsii, sillä niin kauan kun hän saa luotua draamaa, niin kauan hän kokee omaavansa valtaa. Jos et vielä ole löytänyt tätä infoa, niin paras neuvo kommunikointiin on olla reagoimatta sillä ensimmäisellä impulssilla ja siten olla antamatta polttoainetta draamaa luovalle ihmiselle: https://youtu.be/xN_wub-Fm2I , https://youtu.be/V8jaGzncb7Y
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Narsisti isovanhempana

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Omalla kohdallani huomasin sen että vasta kun tiesin -syyn- pahalle ja ololle ja vanhemman/perheen toiminnalle -ja- kykenin hyväksymään sen (mihin meni aikaa), se vasta aloitti varsinaisen toipumisprosessin. Tunnistin tietoa hakemalla mikä on narsismia ja mikä ei ole. Jos en olisi tiennyt -miksi- vanhempani toimii niin kuin toimii, olisin todennäköisesti edelleen sopeutumassa ja yrittämässä ymmärtää kaltoin kohtelua ja väkivaltaa ja voinut itse edelleen sairaan pahoin.

Aloittajalle noihin kysymyksiin:
"Mielipiteitä appiukostani? Onko narsisti vai luulenko vaan? Ja kaikkein tärkeimpänä haluaisin kuulla mielipiteitä ja kokemuksia asiasta lasten kannalta ajateltuna eli pidetäänkö kokonaan välit poikki vai ollaanko tekemisissä ja, jos ollaan niin miten vai nähdäänkö jatkossa vain mummoa, jos se hänelle sopii. Itseäni tällä hetkellä suorastaan iljettää tämä kyseinen appiukko, mutta en tiedä, mitä aika tekee asialle..."

Kun kuvasit millainen teidän suhde oli ollut aiemmin appiukon kanssa, ennen lasten syntymää, mieleen juolahti ettei vain olisi ollut kyse siitä että appiukko kohteli sinua suorastaan poikkeuksellisen hyvin koska oli kateellinen omalle pojalleen. Ihan tuttu klassinen kuvio omastakin perheestä. Vasta kun teidän lapset syntyivät, appiukolle lävähti silmille totuus: teidän perhe on teidän perhe eikä appiukon perhe. Hän niin sanotusti menetti otteensa koska kaikki huomio oli lapsissa ja yritti saada sitä huomiota takaisin itseensä manipuloimalla teitä muuttamaan heidän lähelle ja painostamalla sinua katkaisemaan välit omiin vanhempiisi. Ja käyttäytyi väkivaltaisesti.

Usko omaan kokemukseesi. Kun joku ihminen tuntuu sinusta pahalta tai iljettävältä, sinun kokemus on totta, luota siihen omana kokemukseesi ja toimi sen mukaan. Narsistien lasten yksi suurin haaste on oppia luottamaan omaan kokemukseen ja asettaa rajoja. On mahdoton sanoa sinun puolesta mikä sinulle on hyväksi, sinä tiedät sen itse, kokeilemalla missä sinun rajat kulkee, kuuntelemalla itseäsi. Se mikä lapsillenne on tärkeintä, on teidän oma hyvin vointi, se että pidätte itsestänne huolta. Jos yhteydenpito isovanhempiin aiheuttaa jatkuvaa kriiseilyä ja pahoinvointia, ei tietenkään kannata olla yhteydessä. Te olette itse parhaita mittareita sille mikä on tarpeeksi, yhteydenpidon kanssa. Joskus määräaikainen rajojen kiinni laitto rauhoittaa tilannetta ja saatte tilaa ja aikaa keskittyä omaan elämään mikä on lastenne kannalta tärkeintä. JOskus tarvitsee laittaa pidemmäksi ajaksi tai opa pysyvästi välit poikki jos tilanne on jatkuvaa väkivaltaa ja pahoinvointia aiheuttava.

Anna itsellesi/itsellenne aikaa. Kun et tiedä mitä teet, älä tee mitään. Anna ajan ratkaista aikanaan ja kertoa mikä on hyväksi. Puhu, kirjoita, lue, kuulostele, kannusta miestäsi puhumaan/kirjoittamaan tahollaan. Asioilla on tapana alkaa omalla painollaan järjestyä kun ymmärtää mistä on kyse ja saa "langan päästä kiinni".
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Narsisti isovanhempana

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

rajallinen kirjoitti: 06 Touko 2018, 10:22 Omalla kohdallani huomasin sen että vasta kun tiesin -syyn- pahalle ja ololle ja vanhemman/perheen toiminnalle -ja- kykenin hyväksymään sen (mihin meni aikaa), se vasta aloitti varsinaisen toipumisprosessin. Tunnistin tietoa hakemalla mikä on narsismia ja mikä ei ole. Jos en olisi tiennyt -miksi- vanhempani toimii niin kuin toimii, olisin todennäköisesti edelleen sopeutumassa ja yrittämässä ymmärtää kaltoin kohtelua ja väkivaltaa ja voinut itse edelleen sairaan pahoin.
Tämä on varmaan yksi niistä olennaisimmista ja keskeisimmistä kysymyksistä, mitä tällä polulla käy läpi. Aluksi, kun niitä omia rajoja ja kokemusta omista oikeuksista ei ole, tarvitsee tuon sanan narsisti, että voi päästä eteenpäin. Koska kokee, ettei mikään vähempi voi olla ns. "tarpeeksi", pitää olla tuo sana ja se vapauttaa. Mutta kun tässä polkua kulkee eteenpäin, huomaa, että se ei ole se sana narsisti, jolla on niinkään merkitystä. Nämä ilmiöt ilmenevät janalla, josta ei koskaan voi tehdä absoluuttista diagnoosia tai vetää joko-tai, kyllä-ei rajaa. Jos mietitään vaikka, että diagnoosin raja menee 80% narsistisuutta, niin entä henkilö, joka on 75% narsistinen? Hän ei saa diagnoosia, mutta tuskin on mitenkään mukava tuttavuus hänkään. Entä henkilö, joka käyttäytyy narsistisesti toisinaan, mutta ei kykene itse ottamaan tästä vastuuta ja kokee tekevänsä oikein? Entä jos tämä ihminen jossain vaiheessa (vaikkapa 20 vuoden päästä) tajuaa tämän satunnaisen narsistisuutensa ja lähtee prosessoimaan sitä? Tämänkaltaisiin kysymyksiin alkaa pikku hiljaa törmätä, mikään ei ole absoluuttista.

Se mikä tässä on olennaista, on se, että MITÄÄN NÄISTÄ EI TARVITSE SIETÄÄ OMAN HYVINVOINTINSA KUSTANNUKSELLA vain siksi, että joku henkilö ei täyty joko-tai, kyllä-ei rajaa. Ei tarvitse odottaa sitä 20 vuotta, jolloin tuo henkilö alkaa itse prosessoimaan asioita. Toipumisen kautta oivaltaa hiljalleen tämän asian, jonka halusin kirjoittaa tuohon isolla, koska se on tärkeää. Lopulta sillä ei ole väliä, onko joku narsisti jonkin määritelmän mukaan vai ei, olennaisempaa on se, että itsellä on oikeus asettaa rajoja. Uin itse pitkään siinä epäterveessä tarpeessa ymmärtää kaikkia ihmisiä, jotka eivät olisi jollain joko-tai luokalla hirviöitä. Itseasiassa en halunnut ajatella, että kukaan olisi hirviö, vaan halusin siis ymmärtää ihan kaikkia ihmisiä, miettimättä omaa hyvinvointiani. Se oli kuin jokin pakkomielteinen tarve. Nyt toipumispolulla olen päässyt takaisin alkuperäisiin arvoihini, nimittäin siihen, ettei minun enää tarvitse luokitella ketään ihmistä hirviöksi. En koe enää mahdolliseksi demonisoida ketään, sillä minun olisi mahdotonta vetää siinä rajaa, ja se muuttuisi lopulta jollain tavalla epäoikeudenmukaiseksi, jos heittelisin täältä summissa tuomion vasaraa ihmisten niskaan. Se mikä tässä hetkessä on erilaista kuin aiemmassa on se, että ymmärtämiseni on muuttunut erilaiseksi. En enää "ymmärrä" toista heijastamalla häneen omia kuvitelmiani ja uskomalla hänestä jotain mitä hän ei ole. Tämähän ei lopulta ole edes ymmärtämistä alkuunkaan, vaan jotain ihan muuta. Nykyään, kun ymmärrän paremmin narsismista, voin tiedollisella tasolla ymmärtää paremmin mistä narsistisen ihmisen käyttäytyminen mahdollisesti kumpuaa ja mitä se tarkoittaa omalle kohdalleni. En tee eroa siinä, onko joku jonkin tietyn diagnoosirajan yläpuolella vai ei. Sen sijaan pyrin joustavaan havainnoimiseen, jos henkilö toistuvasti osoittaa olevansa vaarallinen/ahdistava tai pistää useasti varoituskelloja soimaan, se on merkki pitää etäisyyttä. Olennaisinta on ehkä se, että tajuan, että on ylipäänsä mahdollista törmätä narsistiseen ihmiseen, enkä enää yritä väkisin hoivata kaikkia.

Tuli pitkä omien ajatusteni kirjoitus tuohon :) , mutta koen tärkeäksi mainita sen tässä, että jos täällä lueskelee joku, jonka läheinen käyttäytyy hyvin ikävästi jostakin muusta syystä kuin narsistisesta persoonallisuushäiriöstä johtuen, sitäkään ei tarvitse sietää oman hyvinvointinsa kustannuksella. Ei tarvitse sitä narsisti sanaa, että vasta sitten asiat olisivat "oikeasti" vaikeita. Neurologiset sairaudet/vammat ovat aina hankalia juttuja, sillä toinen ehkä aiemmin ihanakin ihminen ei itse tilalleen mitään voi, ja voi tuntua vahvalta velvollisuudelta olla lähellä vastoinkäymisistä huolimatta. Näissä tapauksissa on monissa kuitenkin joutunut toteamaan, että omat voimat eivät yksinkertaisesti riitä, ei jaksa, eikä voi uhrata omaa elämäänsä. Joskus joillekin, joiden puolison persoonallisuus on merkittävästi muuttunut, ainut vaihtoehto on ollut lähteä. Se ei ole kenenkään vika, ei kukaan ole paha ihminen, mutta tilanne on muuttunut mahdottomaksi. Jos kyseessä on läheinen sukulainen, tilanne voi olla vielä haastavampi. Vähintäänkin on tärkeää hakea apua ja muistaa omasta jaksamisestaan huolehtiminen, ei tarvitse olla 24/7 nyrkkeilysäkkinä kenellekään. Ne rajat, rajat, rajat...
krassi
Viestit: 324
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Narsisti isovanhempana

Viesti Kirjoittaja krassi »

Olen myös sitä mieltä, että sana tai diagnoosi narsisti ei ole se tärkein asia. Maallikolla ei edes ole oikeutta tehdä diagnooseja. Tärkeintä on omien rajojen opetteleminen ja pitäminen.
Vastaa Viestiin