Sosiaalista peliä vai ei?

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Harmaus
Viestit: 213
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 21:16

Sosiaalista peliä vai ei?

Viesti Kirjoittaja Harmaus »

Tuli tässä taas saatua paskat niskaan eräältä online yhteisöltä jonka näennäiselle sosiaaliselle päähepulle menin sanoo suorat sanat etten tykännyt siitä miten se kohteli mua aiemmin. Oon tukenu sitä tähän asti tosin koska haluisin että ne hyvät asiat ryhmässä jatkuu. Nyt en tiedä onko nuo "paskat" heitetty niskaan vitsillä vai pitääkö alkaa pelkäämään että eskaloituu taas kiusaamiseksi jos pysyn porukassa. En tiedä kumpuaako toi vanhoista traumoista jota sekä narskuvanhempi että kouluajan kiusaajat aiheutti vai onko huoleni tässä vaiheessa aiheellinen - niin kiinni menneessä psykologisesti ettei osaa suhtautua tulevaan. Hirveesti en oo muita tavottanu puhumaan asiasta, tuli vaan semmonen leima että en mukamas näe "totuutta" jonka kaikki muut näkee (niin mikä "totuus"?). Tuli taas mietittyä, ite hieman vakavampana persoonana, olisko pitänyt ottaa asioita ajan mittaan enemmän sosiaaliseen peliin liittyvänä vitsinä ja vähemmän tosiasiallisena. Sosiaalinen peli voi olla narskujen tapa kontrolloida ja nöyryyttää jos sanot "vääriä asioita väärille tyypeille" mutta kaikki sosiaalinen pelaaminen ei aina viittaa siihen että joku porukassa olis narsisti, toisin kuin lapsuudessa ajattelin.
Oon porukassa tosissaan siitä syystä millä ne itteään markkinoi, en ns. "aiheen vieresistä syistä" kuten sosiaalinen valta tai aiheeton huomio. Mun on vaikee useimmiten edes tajuta sosiaalisia pelejä ennen kuin niistä tulee vakavampia valtataisteluja joissa kiusaamisellakin joko on tai ei oo osuutta ajan kanssa.

Kysysin muilta narskujen kasvateilta. Kuinka paljon te ymmärrätte sosiaalisten pelien päälle? Miten hahmotatte niitä, meettekö mukaan vai lähettekö pois jos näitä tulee? Miten suhtaudutte ryhmädynamiikkaan? Jos teijät leimataan sanomisistanne, pystyttekö ottaa ikävän leiman automaattisesti vitsillä vai ootteko tuntosarvet pystyssä onko se vakavaa vai ei. Kuinka paljon siedätätte ennen kuin lähdette?

Edit: täydensin tätä vähän koska näemmä jäi kokonaan pois viitteet siitä miksi puhun nimenomaan narskujen uhrien tukifoorumilla asiasta. Vaikka tässä varmaan tuli selväksi että sitä lapsuuden uhriutumisen "jälkipyykkiä" käsittelen tietyllä tasolla edelleen.
Narsismista ollaan levitetty tietoa sukupolvien ajan, sanottu ettei tämä ole hyväksyttävää, mutta vieläkin ollaan siinä pisteessä ettei sille käytännössä tehdä yhtään mitään. Onko tästä siis hyötyä?
NeitiK
Viestit: 167
Liittynyt: 15 Joulu 2015, 22:54

Re: Sosiaalista peliä vai ei?

Viesti Kirjoittaja NeitiK »

En ole ihan varma minkä tyylisiä sosiaalisia pelejä tarkoitat (tai mitä sosiaalinen pelaaminen ylipäänsä on positiivisessa muodossa, ehkä sellaistakin on). Lähestyisin aihetta kuitenkin sen kautta, että hakeudun mieluiten sellaisiin paikkoihin/yhteisöihin, joissa koen jollain tapaa viihtyväni. Ainakaan en jaksa viettää aikaa sellaisissa piireissä, jotka jatkuvasti tuottavat ahdistusta. Jos ympäristöön kuuluisi jatkuvasti härskiä läppää ja joitakin valtapelejä ihan "normaalina tapana olla", niin olisin siellä hyvin ahdistunut. En sinänsä tuomitse heidän tapaansa olla, jokainen pitää mistä pitää, mutta saan myös itse valita mistä pidän. Kaikki tällainen "ootko tosikko, etkö kestä vitsiä", "hei näinhän nyt kuuluu toimia, eihän kukaan nyt oikeasti ottaisi tätä tosissaan" tms. on sitä kulttuuria, mikä ei ole mun juttu. Mulla on kyllä ollut aiemmin sellainen, että olen pyrkinyt "näyttämään" muille ongelmakohtia selittämällä mahdollisimman fiksusti, jotenkin olen yrittänyt saada asioita muutettua. Nykyään kuitenkin tajuan, että jos jonkin yhteisön kulttuuri on vahvasti tietynlainen ja siellä on monta vahvaa tyyppiä ylläpitämässä sitä, ei sitä noin vaan muuteta. Tuo on ehkä lähinnä jäänne traumastani, eli yritän muuttaa ongelmallista asiaa väkisin itselleni sopivaksi, lyön suurella intohimolla päätäni seinään. Lopulta kyse on kuitenkin siitä, että nuokin kulttuurit ovat (tavallaan) vapaasti muodostuneita, eli ei ole mikään "moraalinen taistelu" yrittää muuttaa niitä. Joku toinen voi viihtyä siellä, minä taas en, joten teen valintani vain itseni puolesta.

Minusta ei koskaan tarvitse "ottaa vitsillä" mitään, mikä tuntuu epämiellyttävältä. Se olisi omien rajojen venyttämistä. Jos tuntuu, että koet herkästi asioita epämiellyttäväksi traumasta johtuen, voit lähteä traumatyöskentelyyn näiden asioiden parissa, mutta ei tarvitse väkisin ottaa vitsillä mitään.

Olen yleensä ottaen aika paljon tuntosarvet pystyssä, eli teen jatkuvaa tulkintaa asioista, mutta en oikeastaan hahmota mitään peliksi. Lähinnä pallottelen läheisyyden asteen kanssa, eli en kaikkien kanssa paljasta itsestäni/ole läheinen, mutta kuitenkin kaipaan sen vähintään yhden läheisen ja vilpittömän ihmissuhteen. Mikään näistä ei oikeastaan sisällä pelejä. En ole deittaillut pitkään aikaan, mutta en varmaan ymmärtäisi niihin liittyvistä peleistä yhtään mitään (enkä oikein haluaisikaan ymmärtää).
Harmaus
Viestit: 213
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 21:16

Re: Sosiaalista peliä vai ei?

Viesti Kirjoittaja Harmaus »

Kiitos NeitiK. Sun vastaus auttoi mua näkemään tätä(kin) paremmassa valossa. :D

Et ole ainoa joka on koettanut tuota ryhmäkulttuuria muuttaa. Moraalinen taistelu kuvaa sitä tosi hyvin sillä monesti itteäni ahdistaa juuri se että joku läpällä heitetty juttu muuttuu kiusaamisen aiheeksi (leimaaminen), vaikka toisaalta koen leppoisan härskin vitsin heittämisen toverilliseksi... ainakin jos ryhmässä osataan myös keskustella asioista niiden oikeilla nimillä jos jotakuta on oikeasti loukattu. Eniten haluun vältellä niitä ihmisiä ketkä pelaavat näillä häilyvillä rajoilla, eli feikkaavat loukkaantumista saadakseen pompoteltua jotakuta toista tai vaihtoehtoisesti vetävät härskin läpän kiusaamiseksi tai naurunalaiseksi saattamiseksi, etenkin ryhmien "johtajia" jotka ylläpitävät statustaan leimaamalla muita jopa rehellisestä palautteesta... ja niistä muodostuu se valtapeli. Ryhmissä kummiskin monesti on jonkinmoinen sosiaalinen roolitus tai hierarkia mutta narskuttomissa tää ei ole kellekkään "pakollinen" juttu noudattaa, enempi semmonen joustava mielikuva siitä missä kukakin porukassa seisoo. Noista "sairaammista" sosiaalisista peleistä myös mulla on todella huonoja kokemuksia jotka mörköilevät muistissa edelleen mutten tiedä voiko jo puhua traumasta.

Oot oikeassa että ongelmakohtiin kannattaa puuttua ja sen pitäs olla koko yhteisön tasapuolinen vastuu ihan kaikkien viihtyvyyden kannalta. Ideaalimaailmassa asiat toimiskin niin, mutta on ollut kova pala nieltäväksi ettei kaikki välitä vaikka toisia sattuu ja ne tulee pilaamaan yhteisön vaikka tietäsivät ettei osa halua heidänlaisiaan sinne. Kummiskin semmosessa terveessä ja lepposammassa porukassa on mun mielestä viihtysää ja rentouttavaa että saa hillitysti puhua vähän estottomammin ihmisistä ja asioista ilman että kukaan ottaa todesta. Ehkä siksi ajaudun näihin luonnostaan vaikka kiusaaminen ja naurunalaiseksi saattaminen oli jatkuvaa omassa nuoruudessani. Osittain voi olla tietty että alitajuisesti koetan selvittää ne huonot kokemukset mitkä on jääneet kummittelemaan lapsuudesta. Nää kaveriporukat ei tietenkään korvaa läheisempiä ihmissuhteita, mutta molemmilla on oma merkityksensä.
Narsismista ollaan levitetty tietoa sukupolvien ajan, sanottu ettei tämä ole hyväksyttävää, mutta vieläkin ollaan siinä pisteessä ettei sille käytännössä tehdä yhtään mitään. Onko tästä siis hyötyä?
rajallinen
Viestit: 196
Liittynyt: 06 Huhti 2016, 20:20

Re: Sosiaalista peliä vai ei?

Viesti Kirjoittaja rajallinen »

Ihan tuttua Harmaus.

Kun ryhmässä(joku merkityksellinen ryhmä) tulee juuri kuvaamasi kaltainen tilanne, saattaa mun reaktio tilanteen ohi mentyä eskaloitua valloilleen ja saada kohtuuttomiakin mittasuhteita. Esim jos vastaava tapahtuu töissä, kotona olen jo valmis sanomaan itseni irti suorilta. Tai jos se tapahtuu jonkun kaverin kanssa, kaksin tai sosiaalisessa tilanteessa, olen saman tien valmis joko lopettamaan yhteydenpidon tai vaihtoehtoisesti kieltäydyn näkemästä törkeää käytöstä ja alan mielistellä. Noin niin kuin kärjistetysti kuvattuna.

Mulla siis on ilmiselvästi yksi trauman jäljistä se että ajoittain on todella vaikea hahmottaa ja ilmaista rajoja ja reaktio siitä kun rajat ovat uhattuna tai niitä sohitaan tai rikotaan, siitä seuraa "takauma". En välttämättä huomaa sitä heti vaan vasta sitten kun olen yks kaks uupunut, voimaton, masentuneen oloinen. Sitten alan ihmetellä mitä on tapahtunut/tapahtui? Saattaa mennä tunteja, useita päiviä jopa pari viikkoa ennen kuin saan "kelattua taaksepäin" mitä tapahtui, miksi yks kaks menin "takaumaan" ja aloin uupua/mennä tukkoon. Ne on niitä osumia, mustelmia, niitä alueita joista nousee nanosekunnissa reaktio joka ei ole "järjellä hallittavissa". Lamaantuminen, jäätyminen, jne. Mutta ennen kuin tiedän mistä se tuli, ennen en toivu siitä uupumisesta. Mun on kuultava itseäni "pois" siitä tilanteesta ja se ei ole aina helppoa. Juuri nytkin on joku aivan outo romahdus meneillään joka lähti muutama päivä sitten liikkeelle jostain: tapahtuu liikaa asioita välillä niin etten ehdi aina huomata heti mikä johtuu mistäkin.

Ja kyllä, välillä on todella vaikea tulkita sosiaalisia "pelejä", välillä taas ei. Kun se on vaikeaa, sitä helposti ottaa "kirjaimellisesti" ja "tosissaan" jonkun asian joka ei ole ollut edes "läppää" vaan vain joku oma tulkinta. Silloin jos se on suoraa "muka läppää", sellaista ahdistavaa härnäilyä, sitä en siedä enkä lähde siihen mukaan vaan "irrottaudun". Jos sellaisessa ilmapiirissä pitäisi olla jatkuvasti, se olisi raskasta ja varmaankin sairastuisin. Kun taustalla on pitkäkestoinen vakava masennus, en ehdoin tahdoin enää halua pysyä sellaisissa ympyröissä joissa ei ole turvallista, vaikka harjoitella sitä rajojen ilmaisua. Niitä ei kyllä ole kuin satunnaisesti mutta juuri nyt en voi asialle kummempaa.

Ehdottomasti yksi surullisin jälki narsistisessa perheessä kasvamisesta on se että on taipuvainen piiloutumaan itseltään ja muilta tietynlaisissa sosiaalisissa tilanteissa, taipuvainen pitämään ristiriitatilanteissa vain osittain puoliaan ja jos pitää loppuun asti niin siitä saattaakin seurata puun takaa tuleva syyllisyys ja häpeä: jotka eivät ole suhteessa tähän tilanteeseen vaan niitä vanhoja reaktiota, tuttuja tunteita menneisyydestä joita ei narsistin lapsena kyennyt tunnistamaan ja käsittelemään. Toisaalta ne voivat olla myös reaktiota jotka eivät tulekaan itsestä, vaan muista, ryhmästä tai yhteisöstä: jos yksi pitää puoliaan, ryhmä saattaa torjua sitä yhtä syyllistämällä ja häpäisemällä. Vaikka kyse olisi ihan vain arkisessa asiassa puolen pitämistä eikä mistään suuresta vaikka arvomaailmoihin liittyvästä ristiriidasta. Juuri tuli koettua tuollainen tilanne yhdessä ryhmässä ja oli itse asiassa mielenkiintoista seurata miten ensin osa ryhmästä kannusti yhtä pitämään puoliaan ja kun se yksi piti puolensa niin muu ryhmä ei kyennytkään käsittelemään sitä vaan alkoi kaataa syyllisyyden ja häpäisemisen tunteita sitä samaa yhtä kohtaan jota olivat juuri äsken kannustaneet pitämään puoliaan.
Harmaus
Viestit: 213
Liittynyt: 06 Helmi 2017, 21:16

Re: Sosiaalista peliä vai ei?

Viesti Kirjoittaja Harmaus »

Rajallinen, kuvaat hyvin miten takaumat vaikuttaa tommosten tilanteitten käsittelyyn. Takauman uudelleenkäsittely jossain alitajunnassa (josta sitä ei kykene itse pinnalle onkimaan käsiteltäväksi) vie enempi energiaa kuin itse uusi tilanne.

Mulla on alkanut menemään reagointi enemmän kuvaamasi suuntaan vuosien varrella. Helpottavaa tietää etten ole ainut joka reagoi näin. Joskus yritin vielä keskustella ja puolustaa rajojani ennen kuin lähdin tilanteista, nykyään se lähteminen tulee enempi semmosena impulssina osin fiiliksellä ettei voi kummiskaan vaikuttaa asioiden kulkuun. Niin monesti huomattu Ja jälkikäteen oon vihainen ja pettynyt itteeni koska en tiedä mikä tasan tarkkaan itessäni on vikana etten voi, tai miksi tää tilanne toistui eikä yritykset ennakoida tuottaneet tulosta. Ja joskus ajautuu lamaannuttavaan itsesääliin, vaikka alun perin on yrittänyt löytää itelle tarpeeksi ymmärtämistä ja sopivia käyttäytymismalleja millä näistä pääsis yli: hämmennys on aika hallitseva fiilis näissä. Tuleeko sulle koskaan tämmösiä?

Noi "omat tulkinnat" on aiheena mielenkiintonen. Sitä vois toki lähteä kyselemään näkeekö muut asiat samoin, mutta saattas helposti lipsahtaa ryhmän kanssa kuorossa laulamiseksi sen sijaan että kuuntelis itteään ja pitäisi omasta näkemyksestään kiinni kuten vahva ihminen... mutta välttääkseen sen jääräpäisen ääripään ("mun näkemys on ainut oikea"), pitäs ainakin olla tietonen onko kyse takauman vääristämästä tulkinnasta vai siitä että on aito itelleen ja ympäristölleen sosiaalisista paineista huolimatta.
Ehdottomasti yksi surullisin jälki narsistisessa perheessä kasvamisesta on se että on taipuvainen piiloutumaan itseltään ja muilta tietynlaisissa sosiaalisissa tilanteissa, taipuvainen pitämään ristiriitatilanteissa vain osittain puoliaan ja jos pitää loppuun asti niin siitä saattaakin seurata puun takaa tuleva syyllisyys ja häpeä: jotka eivät ole suhteessa tähän tilanteeseen vaan niitä vanhoja reaktiota, tuttuja tunteita menneisyydestä joita ei narsistin lapsena kyennyt tunnistamaan ja käsittelemään. Toisaalta ne voivat olla myös reaktiota jotka eivät tulekaan itsestä, vaan muista, ryhmästä tai yhteisöstä: jos yksi pitää puoliaan, ryhmä saattaa torjua sitä yhtä syyllistämällä ja häpäisemällä. Vaikka kyse olisi ihan vain arkisessa asiassa puolen pitämistä eikä mistään suuresta vaikka arvomaailmoihin liittyvästä ristiriidasta. Juuri tuli koettua tuollainen tilanne yhdessä ryhmässä ja oli itse asiassa mielenkiintoista seurata miten ensin osa ryhmästä kannusti yhtä pitämään puoliaan ja kun se yksi piti puolensa niin muu ryhmä ei kyennytkään käsittelemään sitä vaan alkoi kaataa syyllisyyden ja häpäisemisen tunteita sitä samaa yhtä kohtaan jota olivat juuri äsken kannustaneet pitämään puoliaan.
Totta. Sitä on kävellyt niin pitkään munankuorilla, ettei tiedä mitkä valinnat kannattaa ja mitkä saattaa levittää kaiken käsiin. Pahimmillaan saa itse syytökset siitä miltä on alun perin koettanut puolustautua kynsin ja hampain.

Tulkkaisin varmaan tommosen ryhmätilanteen automaattisesti sosiaaliseksi peliksi, vaikka osa vois olla myös luonnostaan eri mieltä! Mun hämmentävintä on se miten sama ihminen ensin kannustaa ja sitten dissaa kun toimit kannustuksen mukaan... eikä anna mitään palautetta siitä miksi se vaihtoi kantaansa, esim tommosessa tilanteessa oliko oma tapa puolustaa rajoja väärä vai oliko kyse enemmän hänestä ittestään. Harvemmin ainakaan manipuloijalta voi odottaa selkärankaa myöntää että on tehny niin. Kai se hämmennyskin tässä on joku vastaava surun ja raivon välinen kokemus, surullista että joku alentuu tommoseen ja raivostuttavaa että sen monesti itte tajuaa liian myöhään toistuneista kokemuksista huolimatta.
Narsismista ollaan levitetty tietoa sukupolvien ajan, sanottu ettei tämä ole hyväksyttävää, mutta vieläkin ollaan siinä pisteessä ettei sille käytännössä tehdä yhtään mitään. Onko tästä siis hyötyä?
Vastaa Viestiin