Narsulta terveiset

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
krizz
Viestit: 127
Liittynyt: 24 Joulu 2017, 05:18

Re: Narsulta terveiset

Viesti Kirjoittaja krizz »

Lydie kirjoitti: 12 Loka 2018, 21:55 Joo, tuo Krizzin mainitsema mummokortti on viuhunut täälläkin kun mummo oli vielä elossa. Ja silloin kun joskus aikoinaan sanoin, että en halua tulla jouluksi kotiin, niin tuli se "yhyy, mitä me tehdään sun lahjoille?", ja sitten viime hetkellä kutsu peruttiin kun olin jo kotipaikkakunnalla koska kuulemma jännittää minua niin paljon.
Ai siis sinun "puolestasi" peruttiin, kun vain oletettiin asioita? Ei huh huhh :( mahto tuntua pahalta
Harmaus kirjoitti: 12 Loka 2018, 17:05
NeitiK kirjoitti: Mulle tuli tästä mieleen sellainen tyyppi, joka vähän takakireän oloisesti, mutta kuitenkin pyrkien sovinnollisen oloiseksi pyytää, että kerrot hänelle tai selität tarkemmin miksi koet niin kuin koet tai teet niin kuin teet. Sitten kun selität, hän alkaa yksitellen poimia jokaisen kohdan selityksestäsi ja keksii miksi se tarkoittaa, että olet väärässä tai hullu tai tyhmä tai keskustelukelvoton.
Sanallisesti just noin. Teoissa kans voi näkyä, käytännön esimerkkinä tilanne jossa narsku lupaa uhrille jotain mieleistä mistä on aiemmin tätä haukkunut, vaikkas "lähdetään johkin toivomaasi lomakohteeseen yhdessä" (luvataan suuria) mutta kun lähdön hetki koettaa niin narsku muuttaa suunnitelmia viime hetkellä ja jos lähtö on vielä mahdollinen, se päätyy johonkin semmoiseen paikkaan, joka on päällisin puolin vähän sinne päin mutta kaukana toivomastasi kohteesta (luodaan pettymys). Kaiken lisäksi narsku valittaa koko matkan ajan tai vaihtoehtoisesti syyttelee sua matkan pilaamisesta (rangaistaan että söit taas pajunköyttä). Sama tosin toistuu myös mm. lahjojen antamisessa, monessa parisuhteessa: rikkoo rajoja/loukkaa -> pyytää anteeksi -> kun on saanut sut takasin, oottaa hetken ja uusii kuvion. Vaikka kaikki tekee tätä joskus, narsistin kohdalla tietää millon se ei enää oo normaalia huolimattomuutta tai ajattelemattomuutta.
Mulla muuten tuli nyt kesällä ratkaiseva oivallus. Mut nimittäin kutsuttiin juhannukseksi suvun kanssa mökille, narsistin mökille siis.

Huomautin että edelliskesänä hän ehdotti minulle että nukkuisin autossa. Sitä edellisenä kesänä grillausmökissä! On siis iso huvila ja kaikille muille on tilaa.

Arvatenkin, kielsi täysin sanoneen! Sen jälkeen kun vähän yritin höystää totuutta esiin, niin käänsi sen näin: "Sinä vain et osaa pitää puoliasi". Siis ensin gaslighting, sitten blame-shifting. Klassista!
Juuri tää. :D
krizz kirjoitti: Mulle äiti sanoi viime joulukuusa, että mene jonnekin muualle jouluksi (asuin äitin luona), kun "en jaksa kuunnella sun valitusta" ja että pilaan joulufiiliksen. Sitten yhtäkkiä käänsikin sen päin vastoin, ja alkoi syyllistää, että "et sä voi nyt lähteä muualle joulua viettämään, kun tänne on sun vanha mummosikin tulossa viettämään joulua!! Hän ei välttämättä näe toista joulua, niin et sä voi noin vain lähtä muualle jouluksi". Jotenkin tolleen, en muista tarkalleen sanoja... SIis että olisin itse väkisin lähtemässä pois, ja että tekisin mummolleni "pahasti" siinä. Ja sitä seuraavaksi sitten sanoikin, että "älä mieti sitä" (= älä mieti sitä että sanoin että mee muualle jouluksi)
Sillon kun itsenäistymiseni oli vielä alkutaipaleella, äitini teki tota paljon. "Painu omaan kämppääs jos pitää olla tommonen räyhä tai muuten..." ja sitten kun olin lopulta lähdössä "Miksi sä oot lähössä?" tai "Ootko sä lähössä johonkin?" (jälkimmäinen ihan kuin aiemmin ei oltas riideltykään) tai just toi klassinen "Et sä voi lähteä nyt kun...". Lapsuudesta myös muistuu mieleen sukulaisten tapaaminen, ensin riideltiin just ennen lähtöä jostain pikkuasiasta ja sit sanottiin "saat jäädä kotiin jos oot tommonen" mut sit kun olisin jäänyt tyytyväisenä kotiin (mikä ei koriste-esineelle monesti ollut sallittu vaihtoehto edes) niin "ne sukulaiset kutsu sut vartavasten"/"et sä voi jäädä kun ne oottaa että me kaikki tullaan, pilaat koko jutun".

Tohon räyhäjuttuun vielä kommentoin, että yleensä äitini on se kuka ton räyhäämisen on aloittanut, mutta jos vähänkään korotan ääntäni sanoessa "ei" tai perustellessani miksi ei, niin oon heti mukamas se riitapukari. Monesti ei omaa äänenkäyttöään huomaa, mutta jos huomaa niin marttyyriksi rupeaa "nii joo minähän se tässä ainut syyllinen olen..!" edelleen tiuskivalla äänensävyllä. Pysyis edes ilmaa puhdistavana riitelynä eikä kuluttavana ja jatkuvana varpaillaan olona.
Muakin on nyt "kehoitettu" muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Tätäkin tapahtui jo aiemmin, ja kun sanoin että muutan, niin silloin jotenkin ei "päästetty", häpäistiin ja haukuttiin vain. en oikeasti ees muista mitä silloin tapahtui, pyyhkiytynyt mielestä ihan kokonaan vaikka siitä on vain kuukausi tai kaksi aikaa...

Jännä kun aivan samoja manipulointitaktiikoita/sanomisia, kiinnostais tietää että mistä ne "tulee". Hyi tunnistan kaikki noista, mutta en vaan "muista" yksityiskohtia
Lydie
Viestit: 110
Liittynyt: 03 Kesä 2018, 18:23

Re: Narsulta terveiset

Viesti Kirjoittaja Lydie »

Hei!

Kopioin tähän viestin, jonka sain kaveriltani viime viikolla. Eli olin jo aikaisemmin yhteen otteeseen pari vuotta välit poikki äitini kanssa, mutta palasin yhteyksiin kun ajattelin hänen muuttuneen ja "nähneen valon". Nyt on välit ollut kaksi vuotta poikki ja se pitää! Äitini siis viestitti lapsuudenystävälleni, kuten on tehnyt kymmenille muille sukulaisille, perhetutuille yms. Kaverini ei avannut sitä kolmeen kuukauteen ollenkaan, mainitsi siitä kyllä kerran, mutta sitten lopulta vahingossa avasi. Eli kysymykseni kuuluu...onko tekstistä havaittavissa narsistisia piirteitä?

---
Avasin vähän kännissä vahingossa sun äidin viestin. Tässä: Minä pyytäisin Sinulta mitä nöyrimmin Joulun Hyvää tahtoa. Antaisin sinulle joulukortin joka on menossa (-lle). Siinä on jo postimerkki valmiina. Kirjoittaist vain osoitteen ja pudottaisit postilaatikkoon !Sinäkin olet äiti, niin voit varmaan arvata tuskani, kun (–) ei halua pitää yhteyttä. Ja kun vain tietäisin MIKSI hän vihaa minua !!! Tämä elämä on vain ainutkertainen. Sitten kun aika jättää toisen meistä. Ja minähän se poistun luultavimmin ensin, voi katua katkerasti asiaa. Olen puhunut (minun veljelle), että tämä (-n) vihanpito syö meitä molempia. Päivittäinen pahamieli vaikuttaa pitemmän päälle terveyteen ja niin edelleen monen sairauden puhkeamiseen. Ajattelin kortissa pyytää -lta anteeksi, mitä se sitten onkaan ! Olinhan minä niin hirveän nuori, ja kypsymätön, kun (-) syntyi. Avioliittoni oli erikoinen ja minulle erittäin raskas. Jännitin ja tärisin 15 vuotta aamusta iltaan. Ja tämä on ihan totta! Meillä ei opittu puhumaan asioista eikä varsinkaan tunteista. Siksi (-kaan) ei uskalla avautua minulle nuoruuden traumoista, mitkä olen aiheuttanut. Voitko (-) mitenkään auttaa minua. Terveyteni on alkanut vähän horjumaan. Poismeno voi olla milloin vain. Siskoni kuoli 56-vuotiaana. Kypsyttelepä asiaa ja ota yhteyttä jos voit. Olen monena vuotena laittanut (-lle) joulurahan. Perille on mennyt, koska vastaus on ollut pelkkä ”Kiitos” ! Kyllä (-n) ja kaikkien meidän muidenkin olisi paljon parempi olla, jos ydinperheen jäsenet pitäisivät yhtä ja tukisivat toinen toisiaan. Ei ihminen ole luotu yksin kulkemaan. Hyvää joulunaikaa sinulle ja pojallesi. (Nimi)

(mun kaveri): Tuo oli tullut ennen joulua. Ajattelin, että en lue vaan kopioin sulle. Toiv et pahastu
----

Edit: Yksi lause oli jäänyt pois
Viimeksi muokannut Lydie 02 Huhti 2020, 05:37, yhteensä muokattu 1 kertaa.
krassi
Viestit: 335
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Narsulta terveiset

Viesti Kirjoittaja krassi »

Vaikea arvata, miten kirjeeseen suhtautuisi, jos ei tietäisi taustoja. Ihmetystä herättäisi se, että kirje on ystävälle, ei suoraan henkilölle, jolle halusi. Outoa on se, että pyytää anteeksi, mitä se sitten onkaan. Yleensä, jos välit menee poikki, tietää, mistä riita johtuu. Narsisti ei tajua omaa käyttäytymistään (ei ole sairaudentuntoa) siksi kirje sopii narsistille. Pyyntö, mitä nöyrimmin sopii. Kirje on ylidramaattinen, sopii narsulle. Ehkä arvaisin, että on narsistin kirje, mutta henkilöt, jotka eivät tunne narsismia voisivat mennä halpaan.
Lydie
Viestit: 110
Liittynyt: 03 Kesä 2018, 18:23

Re: Narsulta terveiset

Viesti Kirjoittaja Lydie »

Joo, tuo draaman taju on kyllä ihan totta. Olen kyllä eri mieltä tuosta tarkoituksellisuudesta - narsut tietävät aivan tasan tarkkaan mitä tekevät. Se on sellaista ihan perustavanlaatuista "gaslight":ia niiltä, että esittävät että eivät tiedä. Se todella saa pään sekaisin ja mahdollistaa niiden operoinnin. Koska silloin ajattelee, että ratkaisu on aivan kulman lähellä...kunhan minä nyt selittäisin oma kokemukseni hänelle vähän paremmin. Ja kun tulee tunne, että eihän kukaan voi sanoa tällaisia asioita ellei niitä tarkoita - varsinkaan oma äiti!

Olen muuten selittänyt hänelle kirjeessä jonka kirjoitin vuonna 2012, mikä minua hiertää meidän suhteessa. Laitoin siihen myös positiivisia asioita ja sanoin, että en ole lapsuudesta yhtään katkera vaan keskityn nykyhetkeen. Kirjoitin myös, että hänen ei pitäisi tuntea syyllisyyttä mistään menneestä (teininä huolehdin hänestä aika paljon kun isä oli kuollut jonka jälkeen äitini joi ymv.) En koskaan saanut vastausta tai minkäänlaista viestiä, että hän oli saanut kirjeen vaikka hän oli pyytänyt minua kirjoittamaan. Siskolta vain kuulin, että hän oli sen saanut ja sen lukeminen oli ollut "niin rankkaa".
krassi
Viestit: 335
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Narsulta terveiset

Viesti Kirjoittaja krassi »

On mielenkiintoinen kysymys, tajuaako narsisti, mitä tekee. Tapasin ex mieheni kymmenen vuoden paussin jälkeen neuvottelussa. Hän valehtelee enemmän kuin ennen. Edelleen kieltää kaikki mokansa. Kuitenkin gaslighting, jota hän harrastaa on niin ovelaa, että täytyy olla jonkinlainen sisäsyntyinen juttu sen tekemiseen. Ainakaan minä en oppisi sellaista, vaikka yrittäisin.

Huomasin myös, että ex ymmärtää konkreettiset asiat, mutta tunteista ei mitään. Ajattelen, että narsut opettelevat tunteiden esittämistä muilta. He ovat huomanneet, että tunteiden näyttelystä on hyötyä. Siihen ehkä perustuu ylidramaattisuus, näytteleminen menee överiksi.

Huomasin myös, että ex ahdistuu siitä, mitä hän ei ymmärrä. Lydie, ehkä äidillesi kirjeesi lukeminen oli rankkaa, koska hän ei ymmärtänyt sitä. Narsut torjuvat asiat, joita he eivät käsitä. Eivät pysty ottamaan selvää.
Lydie
Viestit: 110
Liittynyt: 03 Kesä 2018, 18:23

Re: Narsulta terveiset

Viesti Kirjoittaja Lydie »

Tuo tahattomuus/tahallisuus on kyllä niin hämmentävä kysymys. Mutta loppujen lopuksi, onko sillä väliä mikä on tahatonta ja mikä ei? Kris Godinez kuvasi videollaan, että narsisteilla on "predatory nature", elikä tämä manipulointi tulee aivan luonnostaan. Meredith Miller kertoi (myös Youtube video), että kun narsisteille kertoo näistä termeistä, esim. "gaslighting", niin he usein eivät tiedä mikä termi on, mutta jos sen selittää, niin toteavat aivan innoissaan, että rakastavat tehdä juuri tuota!

Mulla on ollut myös kompastuskivenä se, että äitini ei jollain lailla ole ollenkaan "psykopaatti". Uskon hänellä olevan rajatila persoonallisuushäiriö, sekä narsistinen (tämä narsistinen puoli vahvistuu iän myötä ja rajatila hieman laskee). Tiedän, että en ole oikea ihminen antamaan diagnoosia hänelle, mutta tiedän, että hänellä on psykiatrin diagnoosi "erittäin vaikea persoonallisuushäiriö" (olen kuullut tämän vasta pari vuotta sitten). Diagnoosi on tullut kauan sitten, kun hän oli suljetulla, noiden rajatila "oireiden" ja alkoholismin takia. Olen kyllä aivan vakuuttunut, että ihminen tietää aina mikä on oikein ja mikä ei. Poikkeuksena psykoosin kaltaíset tilat jolloin tämä henkilö on syyntakeeton ihan lainkin edessä.

Minun äitini on aivan avoimesti nauranut, että hänellä on sellainen "hajoita ja hallitse -tekniikka" meidän sisaruksien suhteen. Tuosta mun kirjeestä vielä, että luulen, että hän ei vastannut, koska kirjeeni oli niin harkittu ja ystävällinen (ja kaikki kirjoittamani totta). Siispä äitini ei tienyt mitä tehdä. Jos olisin kirjoittanut raivoissani, olisi hän saanut siitä herkullisen (negatiivisen) narsistisen lähteen ja jatkanut kirjeenvaihtoa ponnekkaasti.
krassi
Viestit: 335
Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29

Re: Narsulta terveiset

Viesti Kirjoittaja krassi »

Tuo predatory nature pitää kyllä paikkansa. Samoin se, että narsistit rakastavat gastlightigia. Ei myöskään aina voi tietää mikä on tahatonta ja mikä ei?

Samaa mieltä siitä, että ihminen tietää, mikä on hän on? Ainakin osittain. Narsistit vaan ei myönnä mitään. Kyllä narsistit huomaavat ajan kanssa, että poikkeavat monista muista ihmisistä. He huomaavat myös manipulointikykynsä ja käyttävät sitä. Huomaavat myös sen, että kaikki eivät retkahda heihin.

Diagnooseista en ole kovin hyvin selvillä. Monissa diagnooseissa on paljon yhtäläisyyksiä ja vain muutamia eroja. En ole malttanut perehtyä. Äitisi suhteen on varmaan Ok., että hänelle on diagnosoitu persoonallisuushäiriö. Se antaa sinulle varmuutta. Oletuksesesi äitisi suhtautumisesta kirjeeseesi on hyvin uskottava. Minua kiinnostaa lisäksi se, että miksi sen lukeminen oli rankkaa? Tai kenties "rankkaa" oli vain teatteria?
Lydie
Viestit: 110
Liittynyt: 03 Kesä 2018, 18:23

Re: Narsulta terveiset

Viesti Kirjoittaja Lydie »

Joo, nimenomaan teatteria! :D Hän ei yksinkertaisesti kestänyt ystävällistä ja rakentavaa kirjettäni, joka ei takuulla ollut mistään kohtaan liioittelua. Jos olisin kirjoittanut raivokkaan ja syyttävän kirjeen, olisi hän saanut siitä valtavan kasan polttoainetta, kääntänyt asetelman nurinpäin, näyttänyt kirjettä kaikille tutuille ja ehkäpä tuntemattomille, sekä uhriutunut kun hänen tyttärensä "vihaa häntä" niin paljon - eikä hän YHTÄÄN tiedä MIKSI?! NYYH! Asioiden kertominen myös vei pohjan tältä ettei tietäisi. Siispä ratkaisu oli pitää matalaa profiilia kirjeestä ja uhriutua siitä hissukseen muutamalle ihmiselle paljastamalla yksityiskohtia.
Ölvö
Viestit: 23
Liittynyt: 23 Kesä 2016, 08:19

Re: Narsulta terveiset

Viesti Kirjoittaja Ölvö »

Hei Lydie!

Mainitsit joskus aloittamassani ketjussa jakaneesi jonkin viestin narsistiltasi omaan aloitukseesi. Se meni minulta jotenkin aivan ohi ja lueskelin tänään tuota vanhaa ketjuani ja sitten löysi tämän ketjusi. Minulla nyt ei ole mitään erikoista näkökantaa tähän, mutta kirjoitan silti tämän vastauksen.

Tuo viesti oli aivan järkyttävä, kuten myös toinen viesti kaverillesi! Kauheaa syyllistämistä, joka on verhottu huolestuneisuuteen ja itsesääliin. Jota hän tosin ei varmaankaan näe. Se on ihmeellistä, miten vanhemmat ajattelevat lapsia saatuaan, että heillä olisi jonkinlainen elinikäinen oikeus lapsiinsa, sekä oikeus kohdella heitä aivan miten tahtovat ja kaikki pitäisi vain antaa anteeksi siksi, että ovat nämä lapset synnyttäneet/laittaneet alulle.

Ja tuo on niin tuttua, että vedetään toiset sisarukset mukaan, miten he ovat niin paljon parempia. Sinun tapauksessasi ilmeisesti toinen silti jopa huonompi, vaikka hänellekin toivotaan "hyvää". Siis tuo lause; "Elämä opettaa, toivottavasti ei kuitenkaan liian raa'asti." Itselläni molemmat sisarukset tosin ovat niin paljon parempia kaikessa.

Tuo pisti myös silmään, että et osaisi ilman hysteriaa puhua asioista hänelle. Se on aivan hullua, että narsistit leimaavat sen hysteerisyydeksi, jos heille sanoo suoraan, mikä mättää. Samoin oli minulla, minä vain dramatisoin, liioittelen ja paisuttelen asioita. Vaikka asiat ovat aivan aitoja, eikä mielestäni toisen tunteet ole mitään hysteerisyyttä, vaikka ne poikkeaisivat omista näkemyksistä.

Ja ai että ärsyttää puolestasi tuo kuolemalla "uhkailu". Miten ei sitten ole kiva tulla hautajaisiin, kun "kaikki tietävät mitä olet minulle tehnyt!"-tyyli. Ja tuo käskevä tyyli; "Odotan kirjettäsi.".

Tässä on todella paljon yhteneväisyyksiä oman tilanteeni kanssa, mutta silti on aivan omanlaisensa. Ydin kuitenkin on sama. Ja hänellä ei tietenkään ole mitään käsitystä siitä, miksi olet niin kammottava hänelle. Aivan kuten minunkin tapauksessani, mitään pahaa hän koskaan ole tehnyt, aina vain ajatellut minun parastani. :evil:

Toivottavasti olet saanut olla rauhassa! Ja pidä ehdottomasti aivan nollatoleranssi vastauksien kanssa! Luultavasti se on ainoa keino joskus päästä eroon narsistista. Viimeistään sitten, kun oikeasti ne hautajaisurut soivat.
Lydie
Viestit: 110
Liittynyt: 03 Kesä 2018, 18:23

Re: Narsulta terveiset

Viesti Kirjoittaja Lydie »

Hei Ölvö!

Olipas kiva kuulla sinusta ja saada kommentteja! Olen ollut nyt "no contact" kyseisen päänarsun kanssa reilut kaksi vuotta, ja pikkuhiljaa on loputkin suvusta tippuneet pois elämästä. Nyt vasta tuntuu oikeasti helpottuneelta kun hyväksyy tämän ilmiön laajuuden. Nyt kun lukee näitä vanhoja kirjeitä niin ne vaikuttavat entistä absurdimmilta! Enkä vain ymmärrä, että miksi noiden narsistien täytyy ihan väkisin takertua ihmisiin jotka on hänelle aiheuttanut niin paljon mielipahaa? Tuon alkuperäisen viestin julkaiseminen täällä on muuten vienyt mua ihan älyttömästi eteen päin ja validoinut. Monet kommentit ovat olleet sellaisia (aika yksinkertaisiakin) huomioita jotka ei ole koskaan käynyt mielessä. Aivopesu on siis ollut tehokasta! Oli myös tosi kiva kuulla (toisesta ketjusta), että sulla menee myös paljon paremmin nykyään. Laita ihmeessä myös yv:tä jos huvittaa!
Vastaa Viestiin