Jokohan alkaa helpottamaan...

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
mollukka
Viestit: 1
Liittynyt: 08 Touko 2014, 13:34

Jokohan alkaa helpottamaan...

Viesti Kirjoittaja mollukka »

Hei te muut foorumin käyttäjät.
Ajattelin kirjoitella tänne omia ajatuksiani ja kokemuksiani mahdollisen narsistin kanssa jotka jo onneksi ovat takana päin. Luulen vahvasti tietäväni sen tosiasian että exäni oli narsisti, mutta luulohan ei ole tiedon väärti joten jos te muut lukijat tunnistatte kirjoituksestani jotain yhtenevää omaan kokemuksiinne, niin kertokaa se toki.
Olen nyt ollut uudessa suhteessa vajaa kaksi vuotta. Nykyinen suhteeni on erittäin onnellinen. On molemminpuolista kunnioitusta, hellyyttä ja rakkautta. En voisi toivoa muuta ja tuntuu että tällä asetelmalla voitaisiin mennä loppuun asti. Kuitenkin vielä tänä päivänäkin ajatuksiini luikertelee ajoittain edellisen suhteen haamut narsistisen exän kanssa. Koen ne ahdistavina sekä nykyistä onneani varjostavana asiana. Nykyinen puolisoni tietää mikä oli edellisen suhteeni meininki ja onkin parhaansa mukaan tukenut ja auttanut tässä ns. ”eheytymisessä”. Liikaa en kuitenkaan halua häntä rasittaa edellisen suhteen roinalla.
Mutta asiaan. Tapasin entisen kumppanini sattumalta hänen omissa syntymäpäivä juhlissaan. Menin erään toisen ystäväni mukana näin kinkereihin ja siellä sitten tavattiin. Sanottakoon nyt tässä vaiheessa että hän oli minua nuorempi. Ikäeroa oli hieman yli kymmenisen vuotta- Itselläni kolmisenkymmentä kilahti mittariin sen suhteen aikana. Hän oli ikäisekseen kovin fiksu ja aikuismainen sekä oli käytökseltään erittäin miellyttävä ja ystävällinen. Tapailimme muutamaan otteeseen ensin ihan kaveripohjalta mutta se nopeasti se siitä sitten vakavoitui. Itse olin korviani myöten ihastunut häneen ja tietenkin tuntui että halusin viettää kaiken aikani hänen kanssaan. Se luultavasti johtui siitä että hän antoi minulle jakamattoman huomionsa ja osasi hivellä itsetuntoani varsin etevästi. Hän opiskeli vielä siihen aikaan toisella paikkakunnalla ja monesti autollani sitten ajelin hänen luokseen ja vietimme yhteisiä viikonloppuja. Tätä vaihetta kesti muutaman kuukauden kun hän alkoi vihjailemaan yhteen muutosta. Olin itse eronnut edellisestä suhteesta puolisen vuotta aiemmin ja koin haluavani vielä asua yksin. Seurustelua vastaan minulla ei ollut mitään.
Eräänä iltana hän kertoi haluavansa ajelulle kanssani koska hänellä on minulle jotain kerrottavaa. Ajelimme rauhalliselle näköalapaikalle jossa hän sitten kertoi itkien että hänellä on kotonaan kovin paha olla ja aloitti painostamisen muutosta luokseni. Koin tilanteen niin että päätös luokseni muutosta piti tehdä siinä ja heti. Kun lopulta sanoin että voisimme asiaa harkita ja hän voisi viettää luonani öitä vähän enemmänkin niin vain vajaa pari tuntia siitä oli hänen ensimmäiset muuttolaatikot luonani. Itse oli hölmistyneenä että mitä tässä nyt tapahtuu. Myöhemmin minulle selvisi että hän oli pakannut kotonaan jo valmiiksi.

Siitä alkoikin sitten nopeasti hänen puoleltaan parisuhteen moderointi. Exän käytös muuttui oleellisesti heti luokseni muuton jälkeen.

Kaikki ystäväni olivat hänen mielestään kajahtaneita ja epänormaaleja. Minulle rakas yhdistystoiminta sai jäädä koska entinen vaimoni –tai kuten exä häntä kutsui: ”kokkelihuora”- oli mukana samassa toiminnassa. Ystävät siis jäivät pois pikkuhiljaa ja niinä kertoina kun ystävieni kanssa jossain olin ja jotain tein, piti menoni perustella hänelle erittäin tarkkaan ja jälkikäteen raportoida mitä siellä tapahtui ja kenen kanssa olin. Se oli erittäin ahdistavaa. Näin jälkikäteen itseäni hämmästyttää se että monesti komppasin täysillä sitä kun exä haukkui ystäviäni. Tolkuttelin itsellenikin että he ovat päästään vialla enkä tarvitse heitä. Monesti tuli tilanne eteen että jos minulla oli jokin meno ystävieni tms kanssa, niin minun piti samalla ottaa vastuu myös exäni iltaohjelmasta. Käytännössä se tarkoitti sitä että jos johonkin olin lähdössä niin kuuluikin napakka kysymys: ”mitäs minä sitten täällä yksinäni teen”. Toisin päinhän vastaavaa tilannetta ei arvatenkaan ollut.
Riitoja syntyi vähän väliä ja näissä riidoissa olin täysin aseeton. exä oli verbaalisesti erittäin lahjakas ja aina sana valmiina. Monesti riita päätyikin siihen että pyytelin häneltä anteeksi asiaa johon olin täysin syytön. Se henkinen tuska oli aivan mieletöntä. Omanarvoni tunto oli aivan maissa ja monesti huomasin ajattelevani itsekin että olen aivan paska kusipää jolla ei ole oikeutta edes elää. Ihmettelenkin sitä että lukuisten riitojen aikana en käynyt häneen käsiksi. Muutamaan kertaan kyllä siirsin hänet sivuun lievää voimaa käyttäen mutta ei muuta. Häneltä lyöminen kyllä onnistui. Fyysiseltä rakenteeltaan hän ei ollut mistään pienimmästä päästä. Hänen urheiluhistoriasta löytyi esimerkiksi voimailulajeja.

Vajaa puoli vuotta asuimme minun pienessä yksiössäni jonka jälkeen muutimme tilavampaan asuntoon jonka omisti hänen sukulaisensa. Tämän muuton yhteydessä myin pois suurimman osan huonekaluistani sekä luovuin suurimmasta osasta muusta irtaimesta tavarastani. Ne kun eivät kuulemma sopineet uuteen asuntoomme. Sen kolmen vuoden aikana kun yhdessä olimme niin hankimme kotiimme uusia huonekaluja sekä kodinkoneita. Monesti maksaja olin minä. Kummankin tulot menivät yhteiselle tilille josta sitten exä kätevästi pystyi valvomaan rahankäyttöä. Tämä rahankäyttö olikin häneltä eräs keino painostaa ja kertoa minulle miten paska puoliso olin jos kävin joskus ystävän kanssa tuopillisella. En ole koskaan ollut mikään baarikärpänen joten ei niihin käynteihin paljoa rahaa mennyt. Monesti suhteen aikana sain kuulla miten huonompi olin kuin hän. Joka kerta kun jostain mitättömästä tilanteesta tuli riita niin henkinen väkivalta kesti niin kauan kuin myönsin hänelle että oikeassa olet, olet minua parempi. Sitä tilannetta seurasi sitten aina se sama halittelu ja ”elä nyt ole pöhkö” –vaihe. Se saikin minun pääni monesti pyörälle kun en tiennyt itsekkään missä mennään ja mitä hän toiminnallaan hakee. Painotan sitä että riidat menivät aina samaa kaavaa noudattaen: riidan alku pienestä asiasta – hänen haluttomuus lopettaa ja sopia asia – painostaminen – huutaminen ja lisää painostusta – väkivaltaa ja lisää painostusta niin kauan kuin murrun – itkuvaihe minulta – anteeksi pyyntö exältä – exän omakuvan kiillotus ja egon pönkitys ”kuten näet niin olin taas oikeassa”.
Aina riidan jälkeen hän oli pari päivää pää pilvissä ja erittäin hyvän tuulinen. Hän ikään kuin imi energiaa minusta ja voi sitä paremmin kuin minä huonosti.

Muutamaa kuukautta ennen eroamme hän meni armeijaan. Hän oli toisinaan koko suhteen ajan puhunut halustaan mennä asepalvelukseen ja tuinkin häntä siinä asiassa. Lupasin olla hänen tukenaan ja hoitaa kotia ja taloutta. Armeijan alussa hän ikävöi minua kovasti mutta hyvin nopeasti hän muuttui ja hänen elämänsä täyttyi muista asioista. Lomille päästyään hän kävi vain kotona kääntymässä ja lähti taas. Minun piti vain kuulemma ymmärtää häntä ja antaa hänen mennä. Yhtään poikkipuolista sanaa hän ei hyväksynyt. Ei ainakaan ilman riitaa ja sitä samaa kaavaa että hän sai taas vakuutettua minulle että olin väärässä ja paska ihminen. Ja lopputulos oli sitten taas se että hän lähti kaupungille palvelustoveriensa kanssa ja minä olin kotona murtuneena tuijottaen peiliin ja kysyen itseltäni että mikä minussa on oikein vikana. Tästä muutama kuukausi niin oltiin siinä pisteessä että jotenkin sieltä oman psyykeni sekä omakuvan rippeiden takaa pystyin tiedostamaan itselleni että näin ei voi jatkua. Se reaktio minkä exältä sain yllätti minut kuitenkin totaalisesti. Kun otin asian esille ja kerroin että nyt on pakko miettiä suhteen jatkoa ja sitä mitä MINÄ haluan niin hän tokaisi vain että ok, eroamme sitten. Hän ilmoitti asian kuin jonkin normaalin arkipäiväisen tapahtuman. Ei itkua, ei kyyneliä, ei tunteita, ei mitään. Hän oli kuin kone joka aloitti eroprosessin välittömästi. ”ala etsimään uutta kämppää” jne. Sen tapauksen jälkeen en häntä enää samassa asunnossa kanssani yhtä aikaa monesti nähnyt. Hän kun halusi kuulemma antaa minulle rauhaa ja aikaa toipua erosta.
Kun eropäätös oli tehty, tuntui että koko elämäni päättyy siihen. Muutama päivä meni täysin sumussa ja tunnelmat olivat todella kaoottiset. Ikään kuin joku tärkeä ihminen elämässäni olisi kuollut tai olisin menettänyt jotain todella suurta itsestäni. Eräs naapurini jota satunnaisesti näin lähipuistossa koirien ulkoiluttamisen yhteydessä vinkkasi että on jokin paikka missä tälläiset rikkinäiset sielut voivat käydä ja puhua asiaan perehtyneelle ihmiselle ja saada tukea. Hetken kun mietin niin ajattelin että en siinä mitään ainakaan menetä ja kävin pariin otteeseen siellä juttelemassa. Toisella kertaa siellä käydessäni keskustelun päätteeksi tämä henkilö kysyikin minulta: ”oliko puolisosi narsisti”?

Seuraavan kahden viikon aikana tunteeni tekivät varsinaisen kuperkeikan. Erohetken epätoivon ja murheen tunteet muuttuivat valehtelematta parissa viikossa täysin toiseen muotoon. Koin että olen vapaa ja elossa. Elämä on ihanaa ja surkuttelin sitä että miksi en jo aikaisemmin kyennyt tälläiseen päätökseen. Löysin sitten nopeasti uuden asunnon ja muutinkin mahdollisimman pian.
Kuitenkin tuli sovittua exän kanssa että huolehdin hänestä niin kauan kuin hän on armeijassa. Se tarkoitti käytännössä sitä että maksoin hänen laskujaan. Tätä kestikin hetken ennen kuin kyseenalaistin itsekin tämän ja ilmoitin että laskujen maksaminen loppuu nyt. Viimeinen naula arkkuun oli se kun tajusin että exällä oli jo uusi mies/poika kierroksessa. Kuitenkin minun olisi hänen mukaan pidettävä hänestä huolta kun tästä oli jo sovittu. Oli kuulemma kunniakysymys että voisinko pitää itseäni tosimiehenä jos petän lupaukseni ja lopetan hänen laskujen maksun ja elättämisensä. Vielä suhteen aikana ja tämän ”huolenpitosopimuksen” aikana hän oli minua kohtaan erittäin törkeä ja käytti minusta nimityksiä joita en edes tähän kehtaa laittaa. Siinä vaiheessa kun sain itsestäni sen verran voimaa ja tahtoa ilmoittaa että en ole enää hyväksikäytettävissä niin exän käytös muuttui kuin narusta vetämällä. Se suhteen alkuaikojen miellyttävyys ja ystävällisyys palasi saman tein. Jos hän kirjoitti minulle tekstiviestin niin kieliasu oli kuin suoraan oppikirjasta (en tavannut häntä enää kertaakaan naamatusten). Ei ainuttakaan törkeää nimitystä ja tai muuta haukkumaa. Hän selvästi yritti kosiskella minua tällä toiminnalla takaisin hänen vaikutuspiiriinsä.

Siitä sitten olikin helppo tehdä loppupäätelmät ja lopetin yhteyden pidon kokonaan. Vaihdoin numeroni ja muutin sen salaiseksi. Samaten tein osoitteenluovutuskiellon ja muutin pois paikkakunnalta.
Mitä tästä jäi käteen? Lähdin suhteesta rikottuna ja pahasti henkisesti murjottuna. Jätin yhdessä hankkimamme omaisuuden hänelle ja lähdin mukanani vain lemmikkini, sänky sekä tv.
Näin jälkikäteen ajateltuna ihmettelen että miten ihmeessä minua kymmenen vuotta nuorempi ihminen, joka oli vielä täysin lapsi pystyy viemään tälläistä jo hetken elämää nähnyttä miestä kuin litran mittaa? Siihen kysymykseen en osaa vastata vielä tänä päivänäkään. Mutta sen tiedän että sana narsisti saa minulla ne harvat selkäkarvat pystyyn ja luontaisen itsensä puolustamisen raivon pintaan!
Jos exäni oli todellakin narsisti, niin muille vastaavassa tilanteessa oleville haluan sanoa että ei se elämä siihen eroon pääty, siitä se vasta alkaa!
Piilossa
Viestit: 16
Liittynyt: 09 Joulu 2013, 17:23

Re: Jokohan alkaa helpottamaan...

Viesti Kirjoittaja Piilossa »

Exässäsi on paljon narsistisia piirteitä, itse olen samankaltaisen helvetin läpikäynyt ja se vaikuttaa vielä näin vuosien jälkeen erosta nykyiseen parisuhteeseeni. Minulla myös narsistin manipuloinnin ja taitavan koukeroisen psyykkisen pelin aiheuttamat vauriot omalle psyykelleni ovat olleet mainittavat. On niin vaikea edes pystyä käsittämään sitä kaikkea vääristynyttä toimintaa, että mikä vaikuttaa mihinkin ja sen pelin logiikan puuttuminen on tehnyt asian hankalaksi käsittää. Itse olen hämmästellyt useasti, että miten ex-kumppanini oli nuoresta iästään (parikymppinen) huolimatta jo niin äärimmäisen taitava manipuloija ja toisen ihmisen tuhoaja. Vaikka ymmärrän kyllä senkin, että olin varmastikin oivallinen uhri hänelle silloin. En ollut koskaan tavannut senkaltaista pahaa ihmistä, joten sinisilmäisesti uskoin sen kaiken alkuhuuman rakkaus-lepertely-ihanuus -esityksen ja se oli sitten menoa. Hienoa on kuitenkin kuulla, että olet tällä hetkellä tasapainoisessa ja aidosti välittävässä suhteessa, se on toipumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää! Asioiden käsittelyyn voi mennä pitkä aika, mutta minä ainakin uskon, että kyllä tästä kaikesta selvitään :)
lekapi
Viestit: 55
Liittynyt: 22 Huhti 2014, 23:07

Re: Jokohan alkaa helpottamaan...

Viesti Kirjoittaja lekapi »

Liiankin tuttua tarinaa, vaikka "oma" narsistini olikin mies. Aluksi mies oli mitä ihanin, ystävällinen, kohtelias, avulias, huomaavainen. Hän oikein hiveli itsetuntoani kehuillaan. Sitten kun muutin miehen luokse, hän muuttui. Miehestä tuli hyvinkin dominoiva, alistava, nöyryyttävä, uhkaava ja väkivaltainen. haukkui kaikki sukulaiseni, ystäväni, työkaverini ja tuttavani. Koska en mennyt mukaan tähän haukkumiseen vaan kehuin miehelle näitä tuntemiani ihmisiä (kaikki naisia) mies alkoi epäillä minun olevan vähintäänkin biseksuaali. Tästä seurasi menemisteni tarkka valvominen ja tapaamiskiellot mitä mielikuvituksellisempien uhkailujen kanssa. hän onnistui eristämään minut ystävistäni ja sukulaisistani. Myös riidat tulivat hyvinkin tutuiksi ja riitojen loppumisen ehtona oli aina se, että jouduin pyytämään mieheltä anteeksi sellaistakin, mitä en ollut tehnyt tai sitäkin, millainen en ollut. Mies ei koskaan pyytänyt minulta mitään anteeksi - hänessähän ei ollut koskaan mitään vikaa. Onneksi olen päässyt tästä narsistista eroon lopullisesti, mutta jäljet hän onnistui minuun jättämään. Epäilen suuresti kumppanisi olevan narsisti tai ainakin hänessä on paljon narsistisia piirteitä.
lekapi
Viestit: 55
Liittynyt: 22 Huhti 2014, 23:07

Re: Jokohan alkaa helpottamaan...

Viesti Kirjoittaja lekapi »

Taisi teksti mennä väärään lokeroon, kun nettiyhteys "hyppii" - menikin huomaamattani toiseen viestiketjuun. Koittakaa ymmärtää teknisiä ongelmiani
Vastaa Viestiin