Sivu 2/2

Re: Narsistin juttelemistyyli

Lähetetty: 07 Kesä 2020, 10:56
Kirjoittaja Cheeses2020
GrayRock kirjoitti: 10 Syys 2018, 12:43 Kokemukseni yhdestä covert/closet narsistista on sellainen, että puhetta syntyy vain ja ainoastaan käytännön asioista. Eli on aivan turha yrittää keskustella esimerkiksi parisuhdeasioista tai tunteista, koska niihin aiheisiin ainakaan tällä narsistilla ei ollut mitään sanottavaa. Hänestä oli hyvin vaikea ottaa selvää, eikö hän ihan tietoisesti halua sanoa yhtään mitään vai eikö hän saa ajatuksiaan kasaan. Välillä tuntui, että hän ajautui täydelliseen lukkoon eikä enää kuullut mitään mitä hänelle sanoi.

Mitä sitten tuli ns. asiakeskusteluun, niin siinä narsistilla oli jo valmiiksi mietittynä miten asioiden pitäisi mennä. Saattoi kysyä mielipidettä, koska silloin olisi päässyt esittämään joustavaa, jos olisin päätynyt samaan kuin hän. Mutta jos kävi niin, että olin eri mieltä, niin narsisti ei kyllä antanut milliäkään periksi. Perusteluksi hänen puoleltaan riitti se, että hän on jotain mieltä. Tai että hän tietää, koska on äiti. Hän siis kirkkain silmin ankkuroi argumenttinsa esimerkiksi siihen kiistattomaan tosiasiaan, että hän on äiti ja pelkkä äitiys antaa lapsen asioista päättämiseen etulyöntiaseman. On sanomattakin selvää, ettei tuolta pohjalta saa minkäänlaista järkevää keskustelua aikaiseksi: mielipiteelläni ei ole mitään väliä, koska olen pelkkä isä ja isät taas (tähän voit laittaa minkä tahansa vanhakantaisen yleistyksen). Se, että pyrin perustamaan argumenttini mahdollisimman objektiivisesti lapsen etuun ei auta, koska mitä minä lapsen edusta tiedän.

Nykyään emme enää kasvotusten juuri lainkaan juttele. Yritän asettaa rajat siihen, että käsittelen hänen kanssaan vain lapseen liittyviä asioita ja niitäkin vain sähköpostitse. Hän kapinoi rajoja vastaan ja yhdistää viesteihinsä henkilökohtaisia vaatimuksiaan sekä lähettelee viestejään lähes joka päivä esim. SMS:llä. Koska hän tietää, että pystyn nykyään jättämään vastaamatta hänen henkilökohtaisiin tarpeisiinsa, hän koittaa keksiä jotain sellaisia ongelmia ja huolia, mitkä saisi liitettyä lapseen. Vielä parempi, jos asiaan saa liitettyä myös syytöksen minua kohtaan. Esimerkiksi hän usein toistaa sitä, että me emme tee hyvää yhteistyötä. Hän ilmaisee huolensa hyvin epämääräisesti ja antaa viestin vastaanottajan tehdä johtopäätökset. Eli jos yhteistyömme ei ole hyvää, niin hän ei tietenkään nosta esille yhtäkään asiaa, mitä hän aikoo muuttaa omassa käytöksessään. Yhtä hyvin hän voisi sanoa, että "sinä teet hyvän yhteistyön mahdottomaksi", mutta hän osaa pääsääntöisesti vältellä suorien syytösten esittämistä. Päätavoite kun näyttäisi olevan huomion hakeminen, oman älykkyyden ja loogisuuden esittely sekä toisen enemmän tai vähemmän suoran moittimisen.

Olen antanut ystävieni lukea viestinvaihtoamme ja he sanovat hänen viesteistään paistavan hyvin suoraan läpi vihamielisyys ja se, että hän sabotoi keskustelua. Minulle ystävieni tuki on tällaisessa tilanteessa hyvin tärkeää, jotta voin paremmin varmistaa olevani häntä kohtaan mahdollisimman reilu, joustava ja asiakeskeinen. Olen silti välillä huolissani siitä, että näkevätkö viranomaiset ja/tai sosiaaliviranomaiset varmasti saman, jos joskus joku ryhtyisi käymään läpi viestinvaihtoamme. Koko ajan saa myös olla tarkkana, etten provosoidu ja ryhdy antamaan hänelle takaisin samalla mitalla. Silloin nimittäin olisi entistäkin vaikeampi sanoa, kumpi keskustelijoista on rakentava ja kumpi ei. Harmillista tässä on tietysti se, että yhteinen lapsi on se pakottava tekijä sille, miksi kaikkia viestintäyhteyksiä narsistin suuntaan ei voi katkaista. Narsisti tietää sen ja käyttää sitä tosiasiaa häikäilemättömästi hyväkseen. Hänen huomatessa, että vastaan hyvin lyhyesti ja asiakeskeisesti, hän vain keksii jonkin isomman ja epämääräisemmän asian. Jos en edelleenkään reagoi, hän ryhtyy syyttämään minua kommunikoimattomuudesta ja vetoaa siihen, että nykyinen luonapitomalli vaatii huoltajien välistä saumatonta yhteistyötä - niinhän viranomaisetkin ovat sanoneet. Keskustelun takana ei siis loppujen lopuksi ole useinkaan yhtään mitään muuta kuin se, että hän yrittää vakuuttaa minulle ja itselleen olevansa voimakkaampi, älykkäämpi ja kaikki ratkaisun avaimet ovat hänellä. Ja ainoa mitä kautta hän voi minuun enää vaikuttaa on yhteinen lapsemme, jonka menettämistä hän haluaa minun pelkäävän.
Ooh. Kuin minun äitini aikoinaan:"...minä tiedän, koska olen äiti". Monet keskustelut ja väittelyt loppuivat joko minulta tai isältä siihen, että hän toisti jotain raamatunlausetta, jossa oli kultakimpale ja totuuden ydin. Näitä hokiessaan hän räväytti mielipuolisen voitonnaurun. Asioita ei voi katsoa kuin yhdeltä kantilta, hänen. Koskaan hän ei muuttanut kantaansa mistään, eikä kenestäkään, eikä ollut väärässä.Tietyssä mielessä aikamoinen saavutus.

Totta kai sotkin itseni pariinkin suhteeseen narsistin kanssa, ennen kuin havahduin koko oireyhtymään ja lopulta tajusinkin senkin, että kas, äitinikin oli tämmöinen narsisti. Ehdin saamaan ikävästi opetuksia. Edelleenkin saan huomata, että narsistit kummasti viehättyvät minusta. Erityisesti nämä covert tyypit. Vaikeampia tunnistaa.

Ja nämä tuntemani tyypit tosiaan ovat yhteistyön painajainen. On olemassa kaksi tapaa toimia: hänen tavallaan tai hän tekee yksin. Hänen tavallaan vaikka tehdään jotain, siitäkään ei pisteitä tipu. Jos yrittää tehdä yhtään mitään omin nokkineen, se on väärin, koska juuri niin hän ei ajatellut tehtävän. Kun sitten rauhannimeen päättää ryhtyä assistentiksi, on "passiivinen ja aloitekyvytön perässävedettävä". Ja mitä ikänä puuhataankin saa tuntea halveksivat silmät selässään, jotain on menossa väärin. Kun ei aina ymmärrä mitä hän ohjeistaa (näillä kaikilla on myös ollut vaikeuksia selittää haluamansa asiat niin, että toinen saa selkeät ohjeet - onko tässä juuri se, että narsisti ei osaa ajatella toisen kannalta, kuulijan?), niin tietysti tyhmä, ja pian kiukuspäissään hän tekeekin yksin. Ja siitäpä tuleekin marttyyripuheet perään.
Toki olin aivan yhteistyökyvytön, kelvoton kuuntelija ja mahdoton opetettava. Äitini käsittelyssä jopa uskoin olevani hankala opetettava - tätä kyllä silloin jo osasin ihmetellä, miksi koulussa opin monilta opettajilta asiat sukkelaan. Viimeisimmän jäteläjän kanssa laittaessa ruokaa, tehdessä puutarhatöitä, jotain pikku remppaa ym. sain koko ajan kehua tätä taitavaksi, juosta kuin Edith Bunker tai alimman luokan apulainen peesaamassa mestarin työtä. Oli ahdistavaa, kun en tiennyt mitä milloinkin vaaditaan. Ja paljon olisi pitänyt ymmärtää sanomattakin. Kun sanoin, että sitä ei vaan kuule toisen ajatuksia, niin tästäpä seurasi kommentti:"Kyllä jokaisen pitää itsekin älytä." Yhteistyökyvyttömyyttäni julistettiin. Tätä suvaitsin kyllä epäillä ääneenkin, kun aloin tympääntyä pompotteluun:"Miten juurikin minä olenkin näin yhteistyökyvytön ja ymmärtämätön kotona, kun töissä minulla ei ole kenenkään kanssa tällaisia vaikeuksia. Kun taas sinä saat joka vuosi töissä palautetta, että yhteistyökykysi on puutteellista."