Sivu 1/1

Jonkinlaista perhe-elämää...

Lähetetty: 13 Touko 2019, 23:37
Kirjoittaja Emäntä
Tapasin ex-mieheni 19-vuotiaana, hän oli ensimmäinen oikea poikaystäväni. Aloimme seurustella, vaikka hänellä oli vielä edellinenkin suhde kesken. Mies oli hurmaava, puhui kauniisti, kirjoitteli runoja, sanoi samantien rakastavansa. Ajan myötä sain kuulla että puhui tälle entiselle tyttöystävälleen ihan samoja juttuja.

Meillä meni kaiken kaikkiaan ihan mukavasti, vaikka muutamia outoja juttuja onkin muistunut jo tuolta ajalta mieleen. Erään kerran olimme kavereiden kanssa iltaa istumassa ja kolautin vahingossa tosi kipeästi pääni hyllyn kulmaan. Mies katsoi minua halveksivasti ja sanoi:"tuota nyt muka kutsutaan paremmaksi puoliskoksi." ilmeisesti hänestä oli noloa kun rymysin sillä tavalla..

Erään kerran hän valehteli että hänellä on syöpä, myös muita tyttöjä joiden kanssa oli jos jonkinlaista peliä, putkahteli jatkuvasti. Kaikkeen oli kuitenkin aina hyvät selitykset, en varmasti saa ikinä tietää totuutta. Mies osasi ruveta halutessaan itkemään milloin tahansa. Näytti minulle kerran kuinka tekee sen.

Meni vuoden verran, ja tulin raskaaksi. Mies oli mielissään, nyt olisin hänen omaisuuttaan. Syvästi uskonnollisesta perheestä lähteneenä, nyt oli mentävä naimisiin jos halusin pitää välit vanhempiini ja muihin sukulaisiin kunnossa. Menimme naimisiin ja muutimme yhteen. Mies juhli ja oli paljon pois kotoa. Toisinaan oli väkivaltainen.

Tuli synnytyksen aika, olin 21-vuotias ja peloissani. Pyysin miestä viemään minut sairaalaan. Hän käski kaverinsa heittää minut, hänellä oli jotain suunnitelmia kavereiden kanssa. Poika syntyi ja yritin elää normaalia pikkulapsiarkea. Mies juhli, hajotti paikkoja, jätti minut ihan yksin eikä tehnyt lapsensa kanssa mitään. Edelleen oli väkivaltainen. Raivostui jos lapsi itki yöllä ja herätti hänet. Kerran tulin jostain kotiin ja mies oli hajottanut kaikki minulle rakkaat CD-levyni sirpaleiksi. Koko kämppä oli täynnä hopeista murua. Kerran hän oli heittänyt kerrostaloasuntomme ikkunasta tietokoneen ulos.

Vuodet kuluivat, saimme vielä kaksi lasta. Joskus mies yritti tsempata, kävi hetkittäin töissäkin. Joskus laittoi hyvää ruokaa tai varasi Hotelli viikonloppuja tms. Sitten palasi taas samaan riehumiseen. Nautti saadessaan pelata ihmisten kanssa.. Baarissa esitti hurmaavaa ja avuliasta. Tarjosi kaikille juomia, pyöritti tyttöjä miten tahtoi. Baarista kotiin tullessaan halusi usein pitää "parisuhdekeskusteluja", eli saattoi aamuyöstä vaikka kolme tuntia haukkua minua, tivata vastauksia milloin mihinkin. Lopulta olin niin lukossa etten saanut sanaa suustani, ja silloin hän Raivostui. Joskus tilanne laukesi, joskus sain selkääni tai paikkoja hajosi.

Selvä käänne huonompaan tuli viime kesänä. Mies alkoi käyttää huumeita. Jonkinlaista viihdekäyttöä oli ollut jo aiemminkin, mutta nyt touhu lähti ihan lapasesta. Miehen käsitys omasta ylivertaisuudestaan nousi ihan uusiin lukemiin. Omasta mielestään touhu oli täysin hallinnassa, naureskeli muille narkkareille ja nautti kun sai heidät toimimaan miten hän itse halusi. Yritti tehdä huumeilla rahaa. Käyttäytyi kun olisi koko Suomen huumekeisari, selitti jengiläisille ja muille vaarallisille ihmisille aivan tuulesta temmattuja tarinoita kuinka hän on jo 20vuotta elättänyt perheensä huumekaupalla ym.

Tyttöjä pyöri ympärillä edelleenkin. Erään kerran tulin illalla töistä kotiin ja hän oli erään tytön kanssa saunassa. Menin nukkumaan, ja hän toi tuon tytön samaan sänkyyn missä olin nukkumassa. Hyppäsin ylös ja menin sohvalle istumaan.

Touhu meni koko ajan hullummaksi, mies alkoi kuristaa, heitteli minua pitkin seiniä ym. Huumeiden takia ei pystynyt nukkumaan pitkään aikaan ja alkoi olla todella vainoharhainen, kantoi veistä mukanaan. Lopulta en enää päästänyt häntä ovesta sisään vaan soitin poliisille. Pääsin lasten kanssa turvakotiin ja irtisanoin vanhan asuntomme. Nyt olen lasten kanssa muuttanut toiselle puolelle suomea, uuteen paikkaan mistä en tunne juuri ketään. Mies oli ensin pitkään hiljaa, sitten alkoi syyttää minua kaikesta, nyt kirjoittelee rakkauden tunnustuksia ja kuvittelee saavansa perheensä takaisin. En ole juurikaan vastaillut mitään...

Re: Jonkinlaista perhe-elämää...

Lähetetty: 27 Joulu 2019, 16:46
Kirjoittaja 2208
Ihanaa, että olet päässyt tuosta perhe-elämän irvikuvasta pois. Voimia sinulle ja lapsillesi! Toivottavasti saat apua toipumiseen! Lämmöllä T