Kesä taas vaikea

[itsnoteasy]

Tuntuu että äidin kanssa aina kesällä on vaikein, ei tiedä miksi. Aina kesällä tulee jostain riita hänen kanssa.
Äiti on oikeasti ihan malli esimerkki narsisti. Eilen taas riideltiin minun miehestäni. Sen jälkeen kun minä muutin pois kotoa, noin 25-26 vuotiaan, niin emme äidin kanssa juuri ole tehnyt mitään muuta kun riidellyt. Vielä enemmän sitten kun mieheni muutti luokseni.
Nyt tämä äidin ongelmien takia niin olin lähellä menettää mieheni, hän ei enää jaksa. Olimme jo pari päivää erossa ja olin ihan sydän suruissa. Kunnes päätin että nyt kaikki tai ei mitään ja otin puhelimen ja kirjoitin äidille. Kirjoitin että jos hän kiltti lukisi loppuun asti, mutta eipä ollut lukenut. Otti taas vaan ne kohdat mitkä ovat hänestä, ei sen että kaikkien pitää muuttua mutta tällä kertaa myös hän. Hän sitten martyyrinä alkoi sitä että hänen on varmaan parempi sitten vaan poistua tästä maailmasta niin kaikki olisi parempi. Tämä farssi on aina, se että martyyrisksi alkaa. Yritin itse olla rauhallinen vaikka hän sielä toisella puolella huuteli ja pyysin monta kertaa että voitaisiin keskustella kun aikuiset ihmiset. Ei onnistu.
Kaikki mitä on vika mieheni suhteessa äitiin niin on mieheni syytä. Äitihän ei ole koskaan tehnyt mitään väärin. Äiti silloin suhteemme alussa keksi vaikka mitä paskaa minun miehestäni ja hän edelleen pitää ne asiat toteena ja pitää ne mieheni vastaan. Mutta sitten mieheni otta puheeksi mitä äiti on minulle sanonut niin sillon saa mieheni porttikielto, mutta sekin on meidän oma keksimä asia. Ei lopettanut vaikka sanoin että minulla on tekstiviestejä näyttää että se on totta.
Kaikki on häntä vastaan ja hän ei tee mitään väärin. Vaan minun mies tekee väärin kaiken. Minun mies pitäisi antaa anteeksi hänelle mutta ei toisin päin. Tämä elämä on niin vaikeaa. Mieheni oli tosiaan valmis jättämään minua niin etten tarvitse valita äitini ja mieheni väliin. Mutta nyt on pallo äitini käsissä, jos hän minut haluaa pitää elämässään niin hän hyväksyy, mitä hän ei todella tee, minun mieheni tai sitten en ole enää hänen elämässä.
Sitten tämä että hän kokee ettei ole enää osaa minun elämää. Hän oli aina vastaan sitä että minä muuttaisin omilleni. Aina vastaan, ei halunut ikinä puhua siitä. Kunnes tein sen päätöksen että nyt riittää, haluan oma elämän mitä hän ei pysty kontrolloimaan. Muutin pois, äiti ei sitä hyväksynyt. Ei vielä vähemmän sitä että hetken päästä muutti mieheni sisään. äiti on kerran sanonut ihan suoraan että mieheni on syy siihen että oli pakko muuttaa pois, eli äiti varmaan on miehelleni katkera siitä että "varasti" minut äidiltä. Minä taas olen miehelleni kiitollinen siitä että hän avasi silmät että hänen takia sain itsenäisen elämän ja pääsin pois äidin kontrollonnista.
Eilenkin kun viestittelin äidille niin sanoin monta kertaa että haluan olla yksin, en halua jutella enkä halua että hän tulee käymään, haluan olla yksin ja jättäisi minut rauhaan. Niin hän vaan kirjoitteli ja kirjoitteli kunnes vastasin hänelle sitten rehellisesti mutta ei kestänyt sitä.
Minua oikeasti pelottaa että mieheni edelleen lähtee äitini takia. Mutta äiti tietää nyt että jos niin tapahtuu niin äiti menettää myös minut. Toivottavasti hän vaan ymmärtää sen.
Muuta mitä hän tekee on se että hän näkee vanhemmassa veljessäni vaan hyvää, se mies ei äitini silmin tee mitään pahaa ei sitten koskaan. Aina pitää vaan ymmärtää häntä ja sama pätee hänen perheeseen. Sitten on minä ja minun toinen veljen perhe, me ollaan ne pahat. Me emme tee mitään hyvää. Mieheni auttaa vanhempiani koko ajan mutta kiitos ei kuulu ja sitten saa tältä toiselta veljeltä(ei lellikki) kuulla miten mieheni selän takana puhutaan paskaa. Sama on se että minulle hakutaan koko ajan tätä veljen vaimo(ei siis lellikki veli). Äiti eilen myönsi että hän vihaa sitä kun minä ja mun veli ollaan läheisiä mutta ei olla niin läheisi tämän lellikki veljen kanssa. Äiti sanoi että hän ei tykkää että me kerrotaan kaikki toisillemme että jos hän puhuu jotain veljestäni niin kerron veljelleni ja toisin päin. Myös äiti alkoi siinä samalla keksiä valheita että jos joku puhuu selän takana miehestäni niin on minun veli joka aina aloittaa että äiti ja isä ei ikinä aloita niitä puheita. Niin varmaan.
Äiti on myös niin ilkeä omalle äidilleen, eli mun mummo. Niin ilkeä. Mummon on juuri käynyt syövän läpi, lievä mutta kuitenkin. On myös kohta 90 vuotias. Äidin mielestä mummo on vaan laiska eikä viitsi mitään tehdä. Äiti vaatisi että mummo hoitaisi vielä ihan kaikki, myös raskaat fyysilliset työt itse ja on vihainen kun mieheni auttaa. Äiti itse ei tee mitään, istuu vaan sohvalla ja kirjoittaa minulle, varmaan yrittää edelleen kontrolloida minua, tai sitten puhuu paskaa mummosta. Isä on niin aivopesty että hän uskoo äidin valheisiin. Myös se että äiti vuosi sitten kirjoitti minulle että jos minä ja mieheni saadaan lapsia niin ne eivät ole hänen lapsenlapsia, tätä hän ei ole koskaan pyytänyt anteeksi, hänen mielestä minä ja mieheni käyttäytyminen silloin oikeutetti hänet sanomaan sellaista. Mutta nyt se kuitenkin vähän jatkaa tätä tarinaa kun minulta hoidettiin tässä kohdunsuulta muutoksia niin äidin "tuki" siinä oli että minun kohtu pitää kyllä nyt poistaa. Kiitos äidille siitä.
En tosiaan tiedä miten kauan mieheni jaksaa, hän tuli nyt takaisin mutta en tiedä miten pitkään. Äiti on narsisti ja sitä ei noin vaan hoideta pois. Mutta sanon kyllä suoraan että tällä kertaa niin äidin ja mun suhde on poikki jos ei nyt hyväksi mieheni. Mieheni on hyvä mies ja en anna häntä pois. Koin jo miten vaikeaa oli 2 päivää ilman häntä, en halua kokea sitä uudestaan. Jos äiti vaan haukkuu ja esittää martyyriä niin pärjään ilman, en saa kuitenkaan mitään tukea häneltä.

Tällainen purkaus tällä kertaa. Tuntuu että jossain pakko purkaa, joillekin jotka ehkä kokee samaa tai edes vähän ymmärtää.

[Milli]

Hei!
Kurja tilanne.
Taitaa olla niin, että narsistisen äiti usein ihannoi poikaansa ja kohtelee tytärtään huonosti; kaikki hyvä on pojassa ja kaikki paha tyttäressä. Tämä asetelma ei muutu.
Missä määrin sinulle on mahdollista irtaantua koko kuviosta ja keskittyä omaan elämääsi? Jos käytännön asiat eivät sido sinua äitiisi vaan ennemminkin tunnekoukku, niin oletko hakenut apua mistään?

Itse olen miettinyt, että turhan pitkään jäin roikkumaan ja toivomaan hyväksyntää ja asioiden muuttumista. Viisaampi jos olisin ollut, olisin hakenut apua ja tukea ennemmän ja irtaantunut kokonaan jo nuorena. Tuossa myllyssä menin rikki vaan enemmän.. en tiennyt narsismista ja toimintahäiriöisten perheiden dynamiikasta tarpeeksi.
Olen nykyisin etäämmällä ihan välimatkankin takia ja olen tietoisesti rajannut yhteidenpioa, kun viimein tajusin, ettei äitini ja minun välille synny koskaan normaalimapaa äiti-tytärsuhdetta. Olen saanut sen suruprosessin käyntiin. Kokemukset vaikuttavat silti vieläkin; en kestä lainkaan äitini kaltaisia ihmisiä ja samantapaista käytöstä.. en siedä mykkäkoulua, olen yliherkkä kaikelle mikä vähänkään haisee halveksunnalle ja ylimielisyydelle ja monista tilanteista iskee päälle lapsuudenaikaiset tunnetilat.

Omalla kohdallani etääntyminen on parantanut elämänlaatua ja oloa, vaikken ole kokonaan välejä katkaisuutkaan. Voin huonosti puhelujen jälkeen jonkin aikaa, vaikka yritän niissäkin käyttää tiettyjä taktiikkoja.. en väittele, en pyri enää samaan omaa näkemystäni ymmärretyksi, enkä anna mitään mitä voisi käyttää minua vastaan. En ole äidille tilivelvollinen asioistani. Onnistunut puhelu on tässä tapauksessa sellainen, jossa puhutaan lähinnä äitini asoista ja keskustelu on aika pinnallinen, kuin jonkun kaukaisen tutun kanssa.

Toivottavasti sinäkin löydät omaan elämääsi sopivat ratkaisut ja käytännöt, että saat suojeltua itseäsi!

[itsnoteasy]

Olen nyt jo etääntynyt sen minkä pystyn. Tapaan häntä hetkellä vaan sukulaislasten juhlissa ja sielläkin yritän aina jutella jonkun muun kanssa. Äidillä ei juuri käy, joskus kääntymässä mutta pidän senkin lyhyenä sen takia että jos pitkään kuuntelee hänen tarinoita niin tulee itselleen vaan paha mieli. Olen jopa joskus leikkinyt päässä että muutan pitemälle mutta sitten muut asiat siinä estää. Minun toinen veli ja hänen perhe on tehnyt sama, tapaavat todella vähän koska nekään ei vaan kestä. Äiti on myös aika ilkeä veljen lapsille. Kun taas se ensimäinen lellikki veli käy siellä monta kertaa viikossa tai äiti käy hänellä.

Olen vaan huomannut että mitä vähemmän pidän yhteyttä niin sen paremmin minä voin. Hankalaa vaan elää miehen kanssa joka on niin perhekeskeisistä taustasta tullut. Hänelle perhe on kaikki, ei voi ymmärtää sitä että pistäisi vaikka ihan kokonaan poikki yhteyden pito omaan perheeseen. Olen yrittänyt selittää että se vaan on joskus se paras ratkaisu mutta tietysti en siihen ihan halua lähteä, haluan kuitenkin isän kanssa ja veljien lasten kanssa pitää yhteyttä. Äiti ja sitten se vanhin veli niin niitten kanssa en juuri pidä kun tosiaan pakolliset lasten synttärit, tai ei nekään nyt pakolliset ole mutta siis lasten takia käyn niissä. Kyllä ne lapsetkin joku päivä näkee kaiken ja ymmärtää miksi näin, tai ainakin toivon.

Juuri juhannuksena oli sellainen keskustelu äidin kanssa että olin hetkellisesti valmis katkaisemaan välit ihan lopullisesti. Minä ja mieheni ovat syyllisiä kaikkeen. Me tehdään kaikki väärin. Me ollaan aivopesty se mun toinen veli ja hänen perhe että ne ajattelee samaa kun me. Sitten se miten hän koko ajan oli mun vanhimman veljen puolella, veli saa sanoa ja tehdä ihan mitä vaan niin aina joku selitys siihen löytyi, aina.

Se on se että äiti ei hyväksy sitä että minä muutin pois ja että hän ei enää voi kontrolloida minun elämää. Hän nautti siitä kun niin pitkään asuin sielä opiskelujen takia ja hän lateli sääntöjä miten minun pitää elää. "niin kauan kun eläät minun katon alla niin eläät minun säännöillä" oli todella usein kuultu sanonta vaikka oli jo yli 25v kun muutin pois. Yritti kieltää mua tapaamassa kavereita ja poikaystäviä. Kielsi kenet voi tuoda kotiin. Aina piti jokaiseen asiaan olla hänen lupa kun joku lapsi. Sittenhän hän meni ihan sekaiseksi kun ilmoitin että olen tehnyt asuntohakemuksia ja aion muuttaa pois. Itsenäistyä ja silloin minä aloin huomaamaan millainen narsisti hän oikeasti on. Sen jälkeen meillä ei ole ollut kun riitaa ja hän syyttä miestäni siitä sen takia että mieheni tuli elämääni samaan aikaa. Olen aina sanonut että mieheni auttoi siihen että avasin omat silmät ja että tajusin lähteä sieltä pois ennen kuin liian myöhäistä. Olen siitä joka ikinen päivä kiitollinen miehelleni, toivon vaan että hän ymmärtäisi sen ja että kaikki perheet eivät vaan ole tehty toiselleen.

Olen kyllä miettinyt että tätä asiaa pitäisi käydä ihan ammattilaisen kanssa purkamaan.

[Milli]

Tuo on niin totta; toisenlaisista perheistä tulevat eivät käsitä näitä sairaita perheyhteisöjä ja sitä kautta oikein sitäkään, että haluaisi katkaista välit. He voivat ajatella, että kyllähän satunnaiset vierailut kestää.. se vuosikymmeniä jatkunut ikävä käytös ja suoranainen henkinen väkivalta on jättänyt jälkensä ja lyhyempikin vierailu nykäisee paljon kaikkea ikävää sielun syövereistä ylös. Vanhempien eleet ja ilmeet, paikat.. kaikki vaivihkainen, mikä ei näy vieraammalle, kun hän ei kaikkea tiedä, eikä ole ollut paikalla.
Olen itse homesairas ja oikeastaan siihen tätä voisi verratakin; terve ei välttämättä haista homeista asuntoa, ei oireile, eikä hänelle tule mitään, jos siinä muutaman päivän on. Jo valmiiksi homeelle vuosia altistunut taas haistaa sen heti, eikä kestä oleilla siellä ilman, että oireet pahenee ja sairastuu.
Sinulle velvollisuusyhteydenpito on eri juttu kuin miehellesi,nkoska hän ei ole elänyt siinä.

Olet hyvin saanut jo vedettyä rajoja! Hirvein tilanne on vielä "kotona" asuessa, kun on koko ajan siinä tilanteessa ja ikävästi mielivallan alla.
Voimia ja mukavia kesäpäiviä!