Isoäiti hakee tapaamisoikeutta oikeusteitse

[soturi]

Olen katkaissut välit narsistiseen äitiini kaksi vuotta sitten. Se on ollut tuskien tie, mutta lukuisia kertoja aikaisemmin yrittäneenä, voin vihdoin tuntea itseni ihmiseksi, jolla on oma elämä ja tahto ja työkaluja selvitä ilman läheisriippuvaista suhdetta äitiini. Hän on onnistunut kääntämään myös sisarukseni minua vastaan ja heidänkin mielenterveys on ollut koetuksella äitini manipuloinnin ja sairaiden salaliittojen takia. Kuitenkin sisältäni pulppuaa toivo, että jonain päivänä en joudu enää miettimään mitä hän keksii seuraavaksi...

Pahinta juuri nyt on, että äitini ei suostu päästämään irti lapsistani. Tuntuu kuin hän ei pystyisi elämään ilman lapsenlapsiaan ja tekee nyt aivan kaikkensa (mustamaalaamista, somekiusaa, flying monkeys jne..) , että saisi olla heidän lähellään ja tuntea ilon, jonka he tuovat hänen elämäänsä. Saimme käräjäoikeudelta 6kk lähestymiskiellon, jonka päättymisen jälkeen häirintä on ollut suurimmaksi osaksi välillistä. Nyt on tullut jo kaksi lastensuojeluilmoitusta, on tehty perättömiä ilmiantoja poliisille ja vaikka mitä. (Poliisi ja lastensuojelu eivät ole nähneet syytä epäillä mitään). Lapset ovat muuttaneet isänsä luokse, koska äiti kävi säännöllisesti luvatta päiväkodin ulkoilujen aikana leikkipuistossa ja sepitti heille juttujaan sekä vei myös lahjoja heille.

Äitini on hakenut käräjäoikeudelta tapaamisoikeutta lapsiini ja kalliin asianajajansa avulla nyt tekee kaikkensa, että pääsisi heihin käsiksi. Hänen argumenttinsa on, että suhde lapsiin on erityisen läheinen, jota uudessa, vuonna 2019 muutetussa laissa vaaditaan, jotta tapaamisoikeus voidaan vahvistaa oikeusteitse. Äitini käyttää nyt minua vastaan kaikkia niitä kertoja kun olen häneltä ottanut vastaan apua. Hän on antanut minun asua lasten kanssa hänen vuokraamassaan asunnossa kun olen eronnut lasten isästä ja yrittänyt päästä jaloilleni. Lapsista huolehdin minä, koska en ollut vielä löytänyt työpaikkaa tai uutta päiväkotia. Ulkomailla asuessamme äitini oli joitain viikkoja luonamme ja nyt hän väittää tuomioistuimelle, että on ollut korvaamaton apua ja että lapsenlapsilla ja hänellä on muka vanhempaan verrattavissa oleva suhde. Hän myös valehtelee, kiistää oman häiriö käyttäytymisensä kauttaaltaan ja manipuloi oman asianajajansa uskomaan, että minä olen tässä se syypää kaikkeen.

Kadun syvästi, että olen koskaan antanut äitini edes tavata lapsiani ja että olin niin hauras ja sinisilmäinen, kuvittelin että hän oikeasti välittää minusta ja lapsistani mutta niinkuin monet sairaat ihmissuhteet, tämäkin perustuu valta-asemaan ja heikomman hallintaan. Koska olen kolmekymppisenä viimein pystynyt etääntymään, ei valtaa pitänyt äitini suostukaan irrottamaan otettaan. Hän haluaisi pitää minua ja lapsiani omaisuutenaan, käyttää meitä oman elämänsä merkityksen täyttämiseen ja saada meiltä ehdotonta rakkautta. Nyt olen vetänyt rajat - mutta pelkään edelleen tätä sairasta ihmistä enemmän kuin mitään.