En edes halua päästää irti

Narsistit parisuhteessa/avioliitossa. Täällä voit keskustella kaikista parisuhteeseen, avioliittoon yms. liittyvistä asioista.

Valvojat: Karju, NinniAnniina

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
LiianRikkiHajoamaan
Viestit: 33
Liittynyt: 11 Maalis 2020, 01:44

Re: En edes halua päästää irti

Viesti Kirjoittaja LiianRikkiHajoamaan »

Miten ootte kokeneet ulkopuolisten ero puheet? Itselläni tulee heti mieletön puolustamis kanta. Me päätetään kun meidän suhde loppuu.( Tai minä päätän , sit kun oon valmis.) Sitä itsekkin tajuaa järjellä mut aina ei kaikki mene pelkällä järjellä. Tunteitakin on.
Lumiranta
Viestit: 25
Liittynyt: 21 Huhti 2021, 19:49

Re: En edes halua päästää irti

Viesti Kirjoittaja Lumiranta »

LiianRikkiHajoamaan kirjoitti: 17 Syys 2021, 00:47 Miten ootte kokeneet ulkopuolisten ero puheet? Itselläni tulee heti mieletön puolustamis kanta. Me päätetään kun meidän suhde loppuu.( Tai minä päätän , sit kun oon valmis.) Sitä itsekkin tajuaa järjellä mut aina ei kaikki mene pelkällä järjellä. Tunteitakin on.
Tarkoitatko sitä, kun läheiset kehottavat eroamaan ja yrittävät takoa järkeä päähäsi?
Minulla on rakas ystävä, jolle uskouduin kaikesta mitä narsistiseen parisuhteeseeni liittyi. Otin vastaan ystävän neuvot eroamisesta hyvää tarkoittavana välittämisenä. Mutta eihän kukaan eroa siksi, että joku suhteen ulkopuolinen niin neuvoo - kyllä se päätös tulee itsestä, tai omassa tapauksessani, mies päätti erota, kun en enää ilmeisesti toiminut tarpeeksi hyvin hänen lähteenään / peilinä. Erosta on nyt kaksi kuukautta, ja oloni on hiukan parempi sen myötä, että olen saanut niin paljon tietoa narsismista ja narsistisesta parisuhteesta. Mies ei koskaan jutellut kanssani erosta, vaan suhde päättyi kuin seinään erään lyhyen riidan seurauksena. On kuin maa olisi hänet niellyt.

Minusta läheisiä ja ystäviä kannattaa kunnioittaa, vaikka he pyytämättä neuvoisivat eroamaan. Eivät he sillä tarkoita kuin hyvää. Jos kovasti alkaa puolustuskannalle, tai suuttuu, niin voi olla, että menettää tärkeän olkapään. Tällaisesta kokemuksesta toipuminen on niin raskasta, ja oireita on niin monenlaisia, että sitä on vaikea kenenkään sellaisen ymmärtää, joka ei ole samaa kokenut. Siksi hyvää tarkoittava läheinen ei välttämättä ymmärrä kiivasta puolustuskannalle asettumista yhtenä oireena. Mehän olemme riippuvaisia, me kaikki uhrit, kunnes tuo riippuvuus on nujerrettu.

Oma ystäväni on jaksanut jo vuoden kuunnella kaikenlaisia selityksiäni, miksen halua erota siitä huolimatta, että mies on sanonut, ettei rakasta minua, on kanssani vain omaisuuteni takia, ulkonäköni takia, seksin takia - ja lisänä oli henkistä väkivaltaa, mitätöintiä, haukkumista, jatkuva erolla uhkailu ja sen toistuva toteuttaminen, fyysistä väkivaltaa ja miehen piilevä alkoholiongelma. Ystäväni aina kysyi, että missä minun rajani oikein kulkee? Mitä miehen vielä pitäisi tehdä, että eroaisin. Olisin ollut valmis nielemään kaiken muun, paitsi pettämisen, mutta jos pettämistä olisi tapahtunut, luulen, että olisin hyväksynyt ja antanut anteeksi senkin, jotta vain saisin annokseni miehestä (eli huumeestani). Enhän minä koskaan ennen tätä suhdetta olisi hyväksynyt fyysistä väkivaltaakaan. En edes huutamista ja haukkumista.
Toipuva12
Viestit: 21
Liittynyt: 05 Kesä 2023, 12:42

Re: En edes halua päästää irti

Viesti Kirjoittaja Toipuva12 »

Hei,
Ajattelin purkaa uudelleen tuntojani ja vaihteeksi tähän ketjuun. Täällä samaistuin moniin kertomuksiin myös.
Irtipäästäminen on näköjään vieläkin vaikeaa. Vai onko niin että alitajuisesti en halua päästää irti? Yli vuosi erosta ja keväällä alkoi terapia. Luulin että toipumisen olisi mennyt roimasti eteenpäin.Välillä tuntuukin että olo on ollut helpottunut, enkä häntä ajattele ja kaipuunkin tunteet olleet sivussa, mutta nyt taas tullut takapakkia ja olen taas alkanut ajattelemaan narsistiani. Tulee sellaisia trikkereitä mieleen ja ne hyvät muistot alkaneet tulla yhdessä vietetyistä ajoista myös mieleen. En kestä tätä! Milloin tämä oikein loppuu? Eikö mieli voisi jo päästää irti että saisin mielen rauhan ja voisi mennä elämässäni eteenpäin. Minua myös vaivaa se että suhde päättyi yllättäen. Mitään keskusteluja ei käyty ja jäin ilman vastauksia. Olisiko eroahdistus jäänyt vaimeaksi jos se keskustelu olisi käyty. Olisiko irtipääseminen ollut nopeampaa? Näitä mietin. Minä kyllä sitä keskustelua halusin mutta se toinen ei. Ymmärrän että tämä traumasidos on vahva mutta haluaisin jo olla irti tunnetasolla tästä ihmisestä. Terapiani ei ole vielä auttanut tarpeeksi toipumisen tiellä mutta sitä kovasti toivon että näin kävisi. Miten pitkään teillä muilla mennyt toipumiseen?
annimus
Viestit: 10
Liittynyt: 11 Elo 2023, 07:35

Re: En edes halua päästää irti

Viesti Kirjoittaja annimus »

Kirjoitan välillä tähän ketjuun, täällä on niin vahvasti samaistuttavia kertomuksia. Erosta on noin viisi kuukautta, viimeisestä tapaamisesta neljä kuukautta, samoin viimeisestä kommunikoinnista. Mieheltä tulee parin viikon välein MobilePayn kautta ruikutusviestejä, aina viikonloppuöisin, eli humalassa. Aina kirjoittaa, ettei pysty olemaan kenenkään muun kanssa, ei pysty olemaan ilman minua, pyytelee anteeksi jne.

Suhtaudun ristiriitaisesti näihin viesteihin. Odotan niitä, koska sillä tavoin pysyttelen vielä jonkunlaisessa suhteessa mieheen. Tiedän, että on harhaa kuvitella, että minulla olisi joku valta-asema tässä, mutta selitän itselleni, että voisin ottaa tai jättää mieleni mukaan. Sillähän ei ole mitään merkitystä, koska suhteeseen ei pidä palata, ei kommunikoida yhtään. Ainoa tapa on elää omaa elämää, johon mies ei liity millään tavalla, mutta viiden kuukauden jälkeenkin olen todella rikki. Mielialat heittelehtivät jatkuvasti, monta kertaa päivässä. Yritän palauttaa mieleeni, että niin ne heittelivät silloinkin kun olin miehen kanssa. Vatvoin tuntikausia pahaa oloani ja mietin mistä se johtuu. Kävin läpi keskustelujamme, etsien merkkejä ja vihjeitä. Olin epätoivoinen, joten ei se ainakaan parempi olotila ollut. Nyt tunnen lähinnä katkeruutta ja tyhjyyttä, vuorotellen.

Odotan viestiä miehen perheenjäseneltä, että auttaako hän saamaan tavarani takaisin. Todennäköistä on, että mustamaalauskampanja on yltänyt sinne asti ja minua pidetään ainoastaan seurannassa, raportoidaan miehelle.

Terapiani ei ole vielä alkanut, olen kuitenkin saanut keskusteluapua ja hitaasti olen alkanut sisäistää sitä tosiasiaa, että koskaan en tule saamaan sitä päätöstä suhteelle, koskaan en tule saamaan mieheltä vastauksia, jotka auttaisivat minua millään tavalla.
Toipuva12, kirjoitit samasta asiasta ja pohdit, olisko toipuminen ollut nopeampaa jos olisit saanut vastauksia ja käynyt sen keskustelun jota olisit tarvinnut.
Se, mikä minulle on kirkastunut kuukausien opiskelun kautta on, että leimaavaa narsistisille suhteille on juuri se, että päätöstä niille ei koskaan saada; ei keskustelua, ei vastauksia, "no closure". Se tekeekin toipumisesta niin tuskallista, se jossittelu ja miettiminen miten saisi asialle päätöksen.
Se antaa turhaa ja vääränlaista toivoa, koska sitähän pyrkii itse täyttämään niitä tyhjiä aukkoja jollain tavalla.
Tämä on toistunut aiemmissa suhteissani narsististen miesten kanssa. Avioliittoni hajosi niin, että tuli massiivinen riita, minä olin saanut tarpeekseni ja mies tajusi sen. Hän muutti pois, kotimaahansa ja kaikki jäi selvittämättä. Puolen vuoden päästä olimme taas yhteyksissä ja sen jälkeen olemme olleet ns. ystäviä, pidämme hyvin löyhästi yhteyttä ja joskus juttelemme enemmänkin, mutta koskaan emme ole selvittäneet suhdettamme. Seuraava pitkä suhde päättyi myös selvittämättä, olemme nykyisin ystäviä. Juttelemme sillä tasolla, että mietimme miksi molemmilla menee kaikki ihmissuhdeasiat huonosti; puolileikillämme pohdimme, pitäisikö eläkeiässä taas alkaa olla yhdessä(ei aleta!).

Kuinkahan moni täällä identifioituu tai tietää varmasti olevansa läheisriippuvainen? Itselläni on epävakaa persoonallisuushäiriö. Olen aina ihmetellyt, miksi rakastun narsistisiin miehiin ja vasta nyt, viisikymppisenä olen opiskellut asiaa syvemmin ja todennut, että epävakaa, "borderline", on "täydellinen kumppani" npd:lle. Siinä kaksi toistaan ruokkivaa sairautta/häiriötä/traumaa kohtaa ja täydentää toisiaan. Samankaltaisesti kuin läheisriippuvainen/npd, joka on käsittääkseni yleisempää.
Minulle tämä oivallus on ollut ratkaiseva. Enää en ajattele, että kyse olisi vain minun huonoudestani, että joudun tällaisiin suhteisiin, koska en ansaitse parempaa, koska olen niin tyhmä, että en osaa olla suhteessa, pilaan kaiken. Nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää, että kaikissa näissä suhteissani on selkeä, joskin outo kuvio, jossa kumpikin osapuoli käy läpi raskasta lapsuudenkokemustaan ja toistaa pakonomaisesti hylkäämisen ja yhteensulautumisen kierrettä. Se on todella surullista tajuta, mutta samalla syntyy tietous, että omat traumat pitää käsitellä itse, narsistinen suhde tuo ne traumat pintaan ja toistaa niitä, mutta paraneminen tapahtuu vain itsessä.

Tämä on jättänyt minut ihan tyhjän päälle. En jaksa enää uskoa, että tässä iässä voisin parantua niin, että pystyisin enää terveeseen ihmissuhteeseen. Tekee mieli luovuttaa ja palata takaisin miehen luo, alistua siihen, että muuta en voi saada, eikä hänkään. Joku tunne ja toivo paremmasta on estänyt minua ottamasta yhteyttä, vastaamasta viesteihin. Myös viha ja katkeruus estää toimimasta. Salaa itsekseni haudon kostoa ja nautin miehen rankaisemisesta. Kun tiedän, että hän juo yksin ja kirjoittelee epätoivoisia viestejään(enkä kuvittele olevani ainoa, joka niitä viestejä saa), tiedän, että hän kärsii, voi huonosti ja ajattelee minua, joten olen ainakin hetkellisesti "vahvoilla". Tuntuu ihan naurettavalta edes kirjoittaa näin alhaisia ajatuksia, mutta tässä toipumisen vaiheessa olen...viisi kuukautta erosta.
Vastaa Viestiin