Kuka olen?

[toivotontapaus]

Moikka,

Kirjoitin ensimmäisen tarinani tälle foorumille vuoden alussa. Alkuperäisen tekstin voi lukea täältä: viewtopic.php?t=1396 . Tunsin silloin olevani jo lähempänä vuosien taiston jälkeen sitä määränpäätä, johon minun pitäisi tähdätä, mutta en ole vieläkään päässyt astetta edemmäs, vaikka olen lopen uupunut, hajalla ja jumissa.

Edellisessä postauksessa kirjoitin poikaystävästäni. Olemme tämän vuoden aikana eronneet varmaan 6 kertaa, hän on joka kerta ollut jättävä osapuoli, ja jokainen kerta päätös on tuntunut yhtä musertavalta, lopulliselta ja kamalalta. Kuin maailma olisi romahtanut ympärilläni ja kaikki unelmani ja identiteettini olisi murskana; minulla ei olisi enää mitään arvoa. Nämä kaikki tuntemukset, vaikka olen sisäisesti halunnutkin hänestä jollain tapaa eroon. Näin kävi myös lokakuun puolessavälissä, kun olin Instagramissa tykännyt ja seurannut ihailemaani miespuolista urheilijaa, joka oli kannustanut minua maratonilla. Jatkoimme kuitenkin juttelua poikaystäväni kanssa, kunnes hän eräänä päivänä halusi katkaista kaikki suhteet minuun, koska ei pystynyt pysymään vain ystävinä. Tämä tuntui järkyttävältä, sillä olen jutellut hänen kanssaan 10 vuoden ajan päivittäin, jakaen jokaisen hetken hänen kanssaan. Minulla ei ole ketään yhtä läheistä ihmistä elämässäni. No, juttelemme edelleen, ja sain vasta tietää, että olemmekin jälleen yhdessä, vaikka en itse ollut sille myönnytystä antanutkaan. Jatkamme taas hetken ja ajaudumme jälleen samaan pisteeseen, sillä mikään ei muutu. Kysyin häneltä, että miten voimme jatkaa, jos mikään ei muutu? En ole valmis käymään läpi kaikkia samoja tunteita yhä uudestaan ja uudestaan. Ilmeisesti muutokset riippuvat täysin vain minusta, sillä minä olen ollut syypää kaikkiin ongelmiin. Hän haukkuu minua valehtelijaksi, jos en kerro jokaista detaljia elämästäni ja hän saa tietää myöhemmin jotain, jota en ole huomannut kertoa. Paikkatietojen jakaminen ja kuvien ottaminen ihmisistä, kenen kanssa olen, jatkuu. Nyt lokakuusta asti hän on kuitenkin ollut maailman ihanin, ymmärtäväisin ja kannustavin ihminen, joten en yhtään tiedä, mitä minun pitäisi ajatella. Ainoa asia, jota hän ei näytä mitenkään sietävän on kontaktini toisten ihmisten kanssa; hän suuttui, kun en soitellut häntä niinä neljänä päivänä kun isäni oli minun luonani kylässä (näemme vain muutaman kerran vuodessa). Sen jälkeen hän vihastui siitä, kun selitin syyni sille, miksi opiskelin tiettyä aihetta, joka ei liittynyt suoraan opintoihin (koska selitin asian kuulemma huonosti). Kolmanneksi hän vihastui siitä, kun näin ystävääni ja kerroin hänelle vasta sillä hetkellä kun päätimme tehdä asioita (käydä lenkillä ja syömässä), enkä siis kertonut näistä etukäteen. Oli väärin tehdä asioita yhdessä spontaanisti. Lisäksi ystäväni ovat minulle vääriä, ja käyttävät hänen mukaansa minua hyväkseni. Tuntuu, etten pysty luomaan oikeita suhteita kunnolla kenenkään kanssa.

Äitini sekoittaa soppaa nyt entisestään, vaikka hän kuitenkin tekee asioita, koska on minusta huolissaan. Hän oli pitkään haluamatta nähdä minua ja on uhannut myös katkaista välinsä minuun, jos puhun poikaystäväni kanssa. Hän on jopa puhunut minusta poikaystäväni rikostoverina, koska olen hyväksynyt hänen toimintaansa. Onko siis uhrikin rikollinen, jos hyväksyy hyväksikäyttäjän huonon käytöksen? Kaksi ihmistä, joista välitän todella, vaativat minulta asioita, enkä tiedä mihin suuntaan pitäisi taipua ja mikä on oikea tie. Vaikuttaa, että en pysty pitämään molempia elämässäni, vaikka rakastan molempia todella paljon. Rakkauteni on todella pyyteetöntä, enkä odota heiltä mitään. Minun pitäisi kuitenkin tehdä päätöksiä, enkä tiedä mitä. En tiedä mitä haluan. Poikaystäväni haluaisi minun tulevan myös jouluksi hänen luokseen, vaikka ajatus ei hirveästi houkuttele, sillä hänen äitinsä uhkailee tappavansa minut ja haukkuu minua saatanan lapseksi ja huoraksi. Toki hänen äitinsä on hullu, joten minun pitäisi vain olla välittämättä ja antaa mennä. Mutta en nyt suoranaisesti nauti siitä tilanteesta. Mutta toisaalta haluan myös nähdä poikaystävääni. Sitä taas äitini ei ikinä antaisi minun tekevän, koska olen jo nyt pettänyt äitini ja kieltänyt häneltä sen nautinnon, että hän saisi olla joskus elämässään onnellinen. Mitä teen? Onko tämä kontrollia? Olenko vain yliherkkä kun tunnen kaiken sen, mitä muut tuntevat ja ymmärrän kaikkia? Mitä itse tunnen? Kuka olen?

[Narsissimaalaus]

Moi toivoton tapaus!

Missä välissä ehdit kuulla itseäsi niin, että tietäisit, mitä tahdot? Kahden ihmisen välissä intensiivisessä ristitulessa on mahdotonta kuulla, kuka on ja mitä itse kaipaa.
Kuulostaa, että sun poikaystävällä on tosi vahva valta sun tunne-elämään. Ehkä pohtisin sitä, mitä tapahtuisi jos et tekisikään nii kun äitisi tai poikaystäväsi haluaa? Mitä pelkoja sieltä nousee?
Ymmärrätkö liikaa toisia myös sillon ku sua kohdellaan huonosti? Äitisi on vastuussa omasta onnestaan, sinun tehtäväsi ei ole tehdä häntä onnelliseksi. Kuulostaa mulle siltä et saatat kärsiä läheisriippuvuudesta, onko sulle tuttu teema ?
Kumpikaan mainitsemistasi ihmisistä ei kertomasi perusteella kohtele sua hyvin. Kohteletko itse?
Voimaa haasteisiin

[Narsissimaalaus]

Jatkan vielä..
Kävin lukemassa myös sun vanhan postaukseen ja pääsin paremmin kiinni. Näyttää et oot hyvin perillä siitä mitä tapahtuu.
Mulla on samankaltanen kokemus, sillä erotuksella et itse halusin erota ja erosin useamman kerran palaten aina takaisin, ku toinen sai vakuutettua mut siitä, että on ymmärtänyt "vihdoin" jotain. Ja siis ihan niinkin, et kerto ymmärtävänsä miten hänen traumansa aiheuttaa kaikki ongelmat meidän suhteessa.
Itse olin siinä on/off suhteessa vielä kolme vuotta sen jälkeen, kun aloin ymmärtää mitä tapahtuu. Ja se oli niin turhauttavaa ja kivuliasta. Tajuta, mitä tapahtuu ja olla täysin kykenemätön muuttamaan tilannetta tai omaa toimintaa.. Jossain kohtaa hyväksyin senkin, että en ehkä pysty koskaan irtautua.
Eli kaikki maailman voima ja empatia sinne sun tilanteeseen.
Siitä pääsee kyllä irti ja eteenpäin, se vaan on pitkä ja kipeäkin prosessi. Oot vahva!

[toivotontapaus]

Hei Narsissimaalaus,

kiitos vastauksistasi sekä siitä, että olet jaksanut lukea molemmat foorumitekstit. Arvostan sitä todella.

Ymmärrän tilannettasi, ja minulla onkin tämän oman tilanteen suhteen hyvin kahtiajakautunut olo. Jokin minussa sanoo, että monet näissä suhteissa tapahtuvat asiat ovat väärin, mutta hyväksyn ne, koska ne tapahtuvat minulle, ja koska pidän itseäni vielä huonompana ihmisenä, joka on (tarkoittamattaan) satuttanut näitä kahta ihmistä, vaikka he ovat yrittäneet kaikkensa tehdäkseen minut onnelliseksi. He eivät ole toki ehkä onnistuneet tässä, mutta en halua olla kiittämätön tai suhtautua siten, miltä minusta tuntuu. Tunnen, että he ovat hieman emotionaalisesti kehittymättömiä, ja tavallaan säälin heitä ja haluan ymmärtää, tehdäkseni heidät onnellisiksi. Samalla kadun sitä, miten olen käyttäytynyt oman persoonani mukaisesti, vaikka he (etenkin poikaystäväni) ovat pitäneet näitä asioita epäkunnioittavina heitä kohtaan. Esimerkiksi hänen mielestään on loukkaavaa, jos näen miespuolisia ystäviäni, kun taas itse pidän sitä normaalina, mutta koska haluaisin käyttäytyä häntä kohtaan kunnioittavasti, yritän vältellä sitä. Hän on mustasukkainen jopa isästäni ja veljestäni. Itse en vaadi häneltä mitään, vaan rakastan häntä sellaisenaan, kun hän on, mutta hän tulkitsee hyväksyntäni johtuvan siitä, että hän käyttäytyy täydellisen kunnioittavasti. Hänen sanomiaan asioita ovat mm. "olet häväistys, olet vitun suuri epäonnistuminen, olet vitun suuri huijaus, sinä inhotat minua, saat tuntemaan olosi sairaaksi, en olisi koskaan halunnut tavata sinua, olet epäonnistunut kaikessa, minua ällöttää että olen joutunut loukkuusi ja tuhlannut vuosia elämästäni kanssasi, arvostan huoraakin enemmän kuin sinua, exäni oli seksuaalinen jumalatar ja sinä ihan toivoton paska, tekisi mieli lyödä sinua, olet hirviö, en koskaa halua enää nähdä sinua" jne. Ymmärrän, että hän ylireagoi toisinaan ja annan hänelle anteeksi — syytänhän itseäni hänen pahasta olostaan. Toisinaan hän käyttäytyy kuin maailman rakastavin ihminen, ja tuntuu todella, että minä olen vain pettänyt hänet, ja saanut hänet sanomaan nuo asiat minulle. Usein tuntuu, että ehkä minun pitäisi vain olla välittämättä noista sanoista ja yrittää kovemmin ja oikeasti antaa kaikkeni hänelle, sillä kaikessa tekemisessäni on aina jotain pielessä, jos en toimi hänen neuvojensa mukaisesti.

Olen varmasti läheisriippuvainen. Tuntuu, ettei arvoa ole, jos nämä kaksi ihmistä eivät osoita tukeaan. Pelkään elämää itseni kanssa, ja olen jo niin tottunut olemaan jatkuvassa yhteydessä poikaystävääni, että tuntuu, että tulen hulluksi, jos aivoni eivät ole jatkuvasti kytkettyinä useaan asiaan yhtä aikaa. Minua pelottaa luopua unelmista, joita olemme rakentaneet 10 vuotta. Minua pelottaa tehdä väärä ratkaisu; eihän kukaan ihminen pääse enää yhtä lähelle minua. Olen käytännössä kasvanut hänen kanssaan teini-iästä lähtien. Jos olen yrittänyt ilmaista omia tunteitani, ja että minullakin on oikeus tuntea pahaa oloa heidän sanomisistaan ja teoistaan, syy on aina minussa tai sitten huomio menee takaisin heidän pahaan oloon. Siksi tuntuu, ettei minulla ole edes oikeutta tuntea.

[Narsissimaalaus]

Hei, kirjoitin pitkän tekstin, ja se tais nyt hävitä bittiavaruuteen, just ku painoin lähetä- nappia.

Joo paljon tossa on varmasti kyse siitä, et jotenki alitajusesti koet ansaitsevas sen mitä tapahtuu. Vaikka osa susta samaan aikaan tiedostaa et se kohtelu on väärin sua kohtaan. Ristiriitanen olo siitä tulee. Ku järki sanoo eriä kun se emotionaalisesti riippuvainen osa itsestä.
On väärin olla kunnioittamatta sun tahtoa, toisen ihmisen kuulu loukkaantua siitä, jos sä toimit niinkun koet oikeaksi. Sitä kuuluu kunnioittaa.
Hänen sanomansa asiat on tosi julmia ja väkivaltasia. Hän ei voi mitenkään oikeuttaa tollasta puhetta sua kohtaan. On vastuun pakoilua sanoa, että sinä olisit sen aiheuttanut. Hän ne sanat sanoi. Hän on itse vastuussa siitä, piste.
Narsistia ei pysty pitää tyytyväisenä, vaikka tekis just niinkun hän sanoo. Hän löytää ongelman kaikesta, ja aihetta syyllistää ja mitätöidä. Ootko kuullu kaksoissidosviestinnästä?
Ymmärrän, että pelkäät elämää itses kanssa, koska sillon kun jäät yksin, sun sisäinen lapsi pääsee ääneen, ja sillä on paljon asiaa. Hirveä määrä kipua, minkä haluaa saada kokea. Surua ja vihaa, isoja tunnekokemuksia, jotka on pitkään joutunu tukahduttaa. Just tosta syystä, mitä kuvailet, että syy on aina sinussa, tai huomio menee takaisin heidän pahaan oloon. Sun tunteet ja tarpeet on niin pitkään mitätöity, et sun on pitäny oppia itekkin mitätöimään ne. Mulla kävi niin, et lopulta aloin itsekin kyseenalaistamaan omat tunteet ja kokemukset niin, etten tiennyt enää onko ne todellisia. Unelmista luopuminen on myös tuskallista, uskon et tilalle tuut kuitenkin saamaan uusia, parempia unelmia, ihmisten kanssa, kenen kanssa pystyt niiden toteuttamisesta aidosti nauttia.
Ylellä on nyt sellanen sarja, kun sumutus. Suosittelen katsomaan.

[toivotontapaus]

Hei Narsissimaalaus,

Voi kurja, arvostan vaivannäköäsi, minulla käynyt tällä foorumilla samalla tavalla usein, ja siksi nykyään kopioin oman tekstin aina ennen sen lähettämistä.

Kiitos vinkeistästi, en tosiaan ole kuullut kaksoissidosviestinnästä. Alan heti ottamaan asiasta selvää. En ole myöskään kuullut Sumutus-nimisestä sarjasta. Perehdyn siihenkin.

Minulla on käynyt juuri samalla tavalla kuin sinulla on käynyt. Kyseenalaistan aina omat tunteeni, kokemukseni ja mieltymykseni ja oikeastaan tuntuukin, että kaikki oma kokemukseni on valhetta, tai sitten unohdan oman aidon kokemukseni, koska vaihdan tunteeni toisten tuntemiin ajatuksiin tai kokemuksiin. Tuntuu todella vaikealta saada kosketusta itseensä sekä tunnistaa omia piirteitä… Tai opetella laittamaan painoarvoa asioille. Läheisten tunteet painavat aina enemmän, vaikka ne olisivat mielestäni moraalisesti tai eettisesti väärin.

[Hubertuss]

Vinkkinä teille tuohon tekstien katoamiseen:

Minulla on käynyt monta kertaa kun painaa "lähetä" sivu meneekin kirjautumiseen ja sen uudelleen kirjautumisen jälkeen ennen lähettämistä kirjoitettu teksti onkin kadonnut. Tuohon edelliseen on keino että kun huomaa kirjautumisen jälkeen että teksti on kadonnut, menee selaimen back-nuolesta (siirry taaksepäin klikkaamalla) kaksi kertaa takaisin päin, ensimmäisellä kerralla se menee siihen aiempaan kirjautumiseen, siinä kirjautumissivulla painaa uudelleen taas back-nuolta ja aiemmin kirjoittamasi teksti onkin taas näkyvissä ja sen voi lähettää.

[Narsissimaalaus]

Toivoton tapaus: Otan tässä työn alle Ben Malisen kirjan "taakkana läheisriippuvuus", uskon et iso osa narsistien uhreista (minä ainakin) kärsii siitä.

Kuvailit omaa tapaasi toimia suhteessa näin: "unohdan oman aidon kokemukseni, koska vaihdan tunteeni toisten tuntemiin ajatuksiin tai kokemuksiin."
Hyvin tuttua mulle, ja kuulostaa läheisriippuvaisen rajattomalta toiminnalta. Liiallinen sopeutuminen ympäristöön on rajatonta ja sairastuttavaa.

Koska narsistia ei voi muuttaa, suosittelen pikkuhiljaa rakentaa itseä sisältä päin eheämmäksi. Ihan pienin askelin. Uskon, ettei suhteesta pääse irti muuten, kun löytämällä oman arvonsa. Silloin et enää suostu kynnysmatoksi ja muuttamaan itseäsi toisten vuoksi. Se on vaikeaa, mutta luota siihen, et se päivä tulee, kun voit sanoa rakastavas itseäsi. Et tiedä millon, ja miten, mutta se tulee. Luottamus kantaa.

Paradoksaalista, mut koen, et mun exän hajottava tapa ylittää mun asettamat rajat aina uudestaan, kasvatti mussa sellasta vihaa ja painetta sisälle, et erään kerran kun jälleen rajat ylitettiin, lähdin enkä palannut. Tuli viimeinen raja vastaan, mikä ei joustanut eikä selitykset enää sitä rajaa siirtänyt. Uskon et ihmisen ytimessä oleva rakkaus (ja rakkautta suojaava viha), lopulta pursuaa yli, ja suunta muuttuu. Pitkä on matka siihen, että ei enää automaattisesti huomaamatta yrittäs sulautua muihin, vaa seisois selkä suorana terveesti itsessään. Se päivä vielä tulee!

Hubertuss: Kiitos vinkistä!