Aamu sarastaa,yö häviää

[Surusilmä1962]

Toivottavasti...
Aamuhämärissä hiivin kolostani ulos katsomaan miten aamu herää. Kävelen turvapaikkaani meren rannalle. Hiljaista ja hämärää..

Omassa mielessä miljoona ajatusta,vihaa,pelkoa ja asioiden oivaltamista,järkyttävää tajuamista ,että lähes kaiken toimintani takana on ollut aina selittämätön häpeä,syyllisyys ja se kalvava tunne ettei minusta kukaan pidä,että olen kamala ja omituinen otus.Ruma ja ties mitä.Tunne on niin voimakas,että tunnen räjähtäväni pieniksi siruiksi,atomeiksi ,jonka tuuli puhaltaa kauas pois.

Pää täynnä ,silti aistin hiljaisuuden ympäilläni. On kuin luonto itsekkin kuuntelisi ja seuraisi mitä teen. Kuulen miten puhdas,valkea lumi narskuu kenkien alla,on tyyntä ja taivas on kaikissa harmaan sävyissä,kuten oma mielenikin.
Rannalle on tullut avanto uimareille ja pieni sauna. Kuuntelen ,katselen luontoa. Hiljaisuus on käsin kosketeltavaa. Välillä havahdun linnun lyhyeen viserrykseen .Tuntuu kuin se sanoisi,että minäkin olen täällä kanssasi. Se tuntuu hyvältä. Seison pitkään ja nautin pakkasen kirpeydestä ja luonnon kauneudesta.
Kotiin palaan rukouksen hengessä. Ilman Luojan tukea en olisi selviytynyt,sanokoon muut mitä sanovat. Uskokoot tai olkoot uskomatta.Minä uskon syvemmin kuin koskaan. Minun Jumalani on täynnä rakkautta,viisas ja ymmärtäväinen . Vaikeina vuosina ajattelin ettei Jumalakaan tämmöistä hylkiötä rakasta. Ja vasta nyt mummelina tajusin,että juuri Hän veti minut pois sairaasta perheestä ja kakkien vaikeuksien keskellä Hän kulki rinnallani ja vaikeimpia hetkinä kannatteli siipisulillaan,sylissä kantaen. Miten voisin siis unohtaa maailmankaikkeuden suurimman persoonan Jumalan. Aikanaan Hän korjaa sen vääryyden mitä minä ja monet monet muut ovat kokeneet.
En unohda perimäänikään,sillä olen perinyt sukuni vahvan ja peräänantamattoman luonteen. Pappien jylisevän äänen ja sotilaiden peräänantamattomuuden,sisun ja rohkeuden mennä läpi tuiskun ja tuulen kohti tuntematonta. Sukuni Vesa minäkin,hyvässä ja pahassa.

Yksin ilman tukea lapsesta saakka hamaan loppuun tai ikuisuuteen.
Aamu sarastaa,pimeys häviää.

[Narsissimaalaus]

Olipa kaunis ja koskettava teksti
Kovin samaistuttava tuo(kin) kohta;

"järkyttävää tajuamista ,että lähes kaiken toimintani takana on ollut aina selittämätön häpeä,syyllisyys ja se kalvava tunne ettei minusta kukaan pidä,että olen kamala ja omituinen otus.Ruma ja ties mitä"

Tuohon totuuteen on niin kivuliasta törmätä. Miten kipeitä ja valtavia tunteita itsessään kantaa, ja niistä käsin on toiminut koko elämänsä. Ymmärtämättään. Se järkyttää mieltä.

Kiitos kirjoituksestasi