Miten tästä pääsee irti

[hiekkakakku]

Mietin pitkään, että uskallanko kirjoittaa tänne yhtään mitään. Mutta rehellisesti kaipaisin nyt tukea ihmisiltä, jotka ovat olleet samassa tilanteessa ja että joku sanoisi että en ole ihan sekaisin. Luvassa on siis pitkä teksti.

Taustaksi; olen 30-vuotias nainen ja arki ja elämä sujuu kivasti. Olen ensimmäisessä terveessä parisuhteessani ja menimme viime kesänä naimsiin. Kuitenkin viime vuosien tapahtumat ja menneisyydessä kummitteleva ihmissuhde kummittelevat edelleen, enkä pysty enää patoamaan niitä fiiliksiä pois vaan huomaan koko ajan olevani vihainen tai apaattinen. Olen myös kärsinyt nuoruudessa syömishäiriöstä, itsetuhoisuudesta sekä ahdistuksesta, eli itsetunto on aina ollut alhainen.

Kyseinen ihmissuhde on entinen poikaystäväni, jonka kanssa meillä oli 5,5 vuoden on-off suhde. Tapasin exäni lukiossa ollessani 20-vuotias. Olin juuri eronnut ensirakkaudestani ja suhde päättyi ikävästi hänen pettämiseensä. Tavatessani exäni olin siis jo valmiiksi vereslihalla ja haavoittunut. Exä oli minua nuorempi ja tuli elämään uuden kaveriporukan myötä. Heti alusta asti tuntui, että tässä on jotain selittämätöntä kemiaa ja tyyppi veti minua puoleensa todella vahvasti. Hän käyttäytyi aina todella viileästi muita ihmisiä kohtaan, mikä tietenkin tuntui mystiseltä ja saavuttamattomalta tässä vaiheessa. Hän oli kuitenkin todella fiksu ja karisma veti puoleensa. Ihastuin nopeasti ja kun tunteisiin vastattiin, tuntui että olisi päässyt joidenkin muurien läpi. Hän myös otti asian usein puheeksi tyyliin ”onneksi olkoon olet murtanut ulkokuoren tässä palkintosi, olet varmasti todella erityinen kun pääsit näin pitkälle”.

Aloimme pian seurustella ja olin onneni kukkuloilla. Kuitenkin pian alkoi tuntua, että kaikki ei ole kohdallaan ja suhteessa oli erikoisia tilanteita, joissa en ollut ollut aiemmin. Kaikki oli kilpailua, sain usein kuulla häiritseväni häntä, hän saattoi olla todella kylmä muiden läsnäollessa, piikitteli ja piti mykkäkouluja. Minun piti aina vahvistaa miten erityinen hän on ja miten maailma on häntä vastaan. Silloin ajattelin, että koska olen exän ensimmäinen seurustelukumppani, niin hän vain totuttelee suhteeseen. Siksi yritin ymmärtää ja vaikka olin tosi rakastunut, en saanut karistettua sitä ikävää gut feelingiä ja olin todella levoton. Ehdimme seurustella noin 6kk, kunnes päätin suhteen ystäväni kannustamana, joka oli myös huomannut levottomuuteni.

Toivon kovasti, että tämä tarina olisi jäänyt tähän ja tämä olisi vain yksi nuoruuden rakkaus joka vaipuisi unholaan. Erosta kuitenkin käynnistyi 5 vuoden on-off kierre. Päätimme jatkaa ystävinä, mutta pian kaveriporukka ja exäni saivat minut kokemaan syyllisyyttä erosta. Lyhyesti suhde eteni vuodesta toiseen niin, että emme pitäneet yhteyttä muutamaan kuukauteen, kunnes tapasimme jälleen kaveriporukan bileissä tai hän otti yhteyttä ja päädyimme viettämään yhteisiä öitä muutamaksi viikoksi. Tapaamiset noudattivat aina samaa kaavaa. Hän alkaa avautumaan minulle ongelmistaan käyttäen lauseita kuten ”olet ainoa joka ymmärtää, kukaan muu ei ymmärrä minua yhtä hyvin olet niin erityinen, en voi puhua muille näin avoimesti”. Seuraavaksi sain kuulla kuinka olin parasta mitä hänelle on koskaan tapahtunut, hän ei koskaan ole lakannut rakastamasta minua, olen maailman kaunein ihminen ja meidän kuuluu olla yhdessä, koska olemme sielunkumppaneita”. Tässä vaiheessa olin taas ihan koukussa ja aloin haaveilemaan yhteisestä tulevaisuudesta. Olin varma, että tältä rakkauden pitää tuntua ja mikään ei koskaan tule tuntumaan yhtä aidolta kuin tämä. Kuitenkin hän aina lähti yleensä sanoen että tämä oli virhe, älä kerro tästä kenellekkään, en ole koskaan oikeasti välittänyt sinusta. Usein tilanteeseen liittyi kolmas osapuoli. Hän oli usein parisuhteessa tai tapaili toista ja en yleensä ollut tästä tietoinen. Tuntui aina siltä että olen toinen vaihtoehto ja en koskaan kuitenkaan kelpaa.

Viimeisimmät episodit tapahtuivat vuonna 2018, kun petin entistä avomiestäni kyseisen exän kanssa. Tapahtumat etenivät jälleen tutun kaavan mukaan. Hän avautui minulle ja käytti empatiaani hyväksi ja haki minulta tukea. Tämän jälkeen hän kertoi ettei ymmärrä miksi seurustelen sen aikaisen kumppanin kanssa ja kai ymmärrän, että se ei tule kestämään koska me tulemme päätymään yhteen, koska kuulumme yhteen. Meillä meni avomieheni kanssa tuolloin todella huonosti, joten kaikki saamani kehut ja huomio tuntuivat todella hyvältä. Illan päätteeksi hän pyysi minua jättämään aviomieheni, että me voisimme yrittää. Aamulla kuitenkin heräsin viestiin, jossa hän kertoi että ei muista mitä eilen oli tapahtunut ja minun kannattaa unohtaa kaikki mitä hän on sanonut. Olin ollut valmis jättämään sen aikaisen mieheni heti.

Erosimme sen aikaisen avomieheni kanssa samana vuonna ja kaveriporukan juhannuksessa päädyimme exän kanssa sänkyyn. Hän seurusteli tuolloin, mutta vakuutteli minulle että heillä meni huonosti ja he olivat muutenkin eroamassa ja että me voisimme nyt yrittää, kun mikään ei ollut enää tiellä. Aamulla poistuin juhlapaikalta jälleen toiveikkaana, mutta klassisesti hän jälleen seuravana päivänä kertoi, että yhteinen yö kannattaa unohtaa. Hän ei ollut tarkoittanut mitä oli sanonut ja en saisi kertoa tapahtuneesta kenellekkään, koska hän halusi jatkaa tyttöystävänsä kanssa. Tästä muutaman viikon kuluttua tapasimme festareilla ja hän yritti jälleen vakuutella minua yhteisestä tulevaisuudesta, mutta tässä vaiheessa olin saanut tarpeekseni ja sain kunnon raivarin hänelle keskellä leirintäaluetta.

Muutaman viikon päästä tästä hän halusi tulla luokseni keskustelemaan väleistämme. Hän kertoi että on käynyt puhumassa ammattilaisen kanssa ja että hänelle on diagnosoitu ”joku persoonallisuushäiriö”. Hän istui siinä edessä kylmänä ja kertoi ilmeettömänä, kuinka on aina tiennyt mitä minulle pitää sanoa, että hän saa minut käyttäytymään niinkuin haluaa. Että hän ei ole koskaan tuntenut minua kohtaan yhtään mitään ja ei oikeastaan edes pidä minusta ja minun on hyvä tietää se ja jos en tajua olen todella tyhmä. Sen jälkeen hän lähti. Tuon jälkeen yhteydenottoja tuli säännöllisesti, varsinkin sen jälkeen kun tapasin nykyisen aviomieheni. Nyt olen onneksi saanut olla rauhassa muutaman vuoden.

Tässä ihmissuhteessa oli aina läsnä sellainen dynamiikka, että minun piti kelvata ja olla tarpeeksi hyvä, että vielä joskus päädytään yhteen. Hänen piti aina saada olla fiksuin ja paras ja hän kritisoi rivien välistä toimintaani, ystävyyssuhteitani, perhettäni, tapojani ja tapaani pukeutua ja mursi jo valmiiksi heikkoa itsetuntoani pala palalta. Kylmä kohtelu jatkui koko suhteen ajan samoin kuin mykkäkoulut. Vertasin ja vertaan välillä edelleen suhteitani häneen ja minun pitää tietoisesti muistuttaa itseäni, että se ei ollut oikeaa rakkautta ja ei tervettä. Olen tavallisesti ihminen, joka ei tykkää jättää asioita avoimeksi ja mielummin keskustelen asiat läpi kuin jätän roikkumaan ilmaan. Yritin vuosien aikana usein keskustella hänen kanssaan suhteestamme ja kertoa miltä minusta tuntuu, mutta hän mitätöi fiilikseni ja sanoi että kuvittelen kaiken ja hän ei ole koskaan sanonut noita asioita. Myös yhteinen kaveriporukkamme syyllisti minua, jos yritin ottaa asiaa puheeksi ja asettui aina exäni puolelle. Omien ystävieni mukaan olin hänen seurassaan eri-ihminen ja exäni kohteli ystäviäni kylmästi. Puolustelin aina häntä muille, "hänellä on vaikeaa, ette tunne häntä niinkuin minä tunnen".

Olen vuosien varrella miettinyt, olenko ollut narsistin tai narsistisia piirteitä omaavan ihmisen kanssa suhteessa. Se tunne kaiken ylittävästä rakkaudesta ja vetovoimasta on niin ylivoimainen, että se ei voi olla normaalia tai tervettä. HMinua hävettää puhua koko suhteesta, sillä koen suurta häpeää omasta toiminnastani, tuntuu että olen tyhmä ja että suurentelen asioita ja jopa keksin niitä päästäni. Että kokemukseni ei ole oikea, koska eihän minua ole vaikka lyöty. Tuntuu että tästä pitäisi olla jo yli ja olen jotenkin takertunut asiaan ja voiko narsisti noin avoimesti muka kertoa, että hänellä on ”jokin persoonallisuushäiriö”. Olen ollut myös vihainen, että hän käytti minua terapeuttinaan ja ettö olen ollut niin tyhmä ja vain antanut, antanut ja antanut ja laittanut toisen kaiken edelle ja että hän on saanut minut rikkomaan omia rajojani ja minulle sellaisen olo, että olen todella tyhmä ja vähäpätöinen. Yhteinen kaveriporukka on myös jäänyt, koska minut on suljettu siitä ulos, mikä tuntuu myös pahalta.

Näen exästäni säännöllisesti painajaisia ja pelkään että hänellä on edelleen minuun valta ja hän saa minut jättämään mieheni jos niin haluaa. Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa, koska on nolottanut etten ole tästä vielä yli ja ettei kukaan halua tai jaksa kuunnella kun vieläkin jankkaan samasta asiasta ja että tämä ei ole reilua miehelleni, joka on maailman ihanin kumppani. Viimeisen parin vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut elämässä tosi isoja juttuja, niin negatiivisia kuin positiivisia, jotka ovat kuormittaneet niin paljon ettei energia enää riitä asian tukahduttamiseen. Kokemus tuntuu niin pahalta ja olo on tosi haavoittunut ja olen tosi solmussa itseni kanssa ja rehellisesti pelkään muita ihmisiä. Nytkun tämän on kirjoittanut tuntuu myös siltä, että ei tämä ole mikään oikea asia ja olen väärällä foorumilla ja pelkään, että osasinhan varmasti kertoa asian ymmärrettävästi. Haluaisin vain karistaa tämän painon hartioilta ja pystyä nauttimaan suhteestani ilman exäni varjoa ja jatkaa elämää vihdoin ilman tuskaa. Onkohan se edes mahdollista.

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti, se merkitsee todella paljon.

[Rikkimuttavahva]

Hei. Ihan mahtavasti kirjoitettu.
Lähes kaikki mitä kirjoitit oli kuin omasta elämästäni. Olen itse toipumassa todella toksisesta suhteesta. Ja kyllä tuo kaikki mitä kirjoitit osuu vahvasti narsismiin. Ja kysymykseesi vastauksena: myös minun exäni kertoi kuinka hänellä on todettu persoonallisuushäiriö, mutta kävi kuulemma asiasta ammatti-ihmisen kanssa puhumassa. (Ei tosin käynyt/käy) .
En tiennyt ennen suhdettamme narsismista mitään. Minua tosin usein solvasi narsistiksi. Ja itseasiassa hän teki minulle palveluksen, sillä aloin ottaa selvää,mitä se edes tarkoittaa. Ja kas kummaa kaikki sanomiset ja tekemiset osoittivatkin exääni.
Tuo on/off juttu on todella selkeä merkki suhteesta, mikä ei ole terveellä pohjalla. Siihen sorruin itsekin.
Vähän omaa taustaani. Minulla oli siis takana 12 vuoden suhde, josta kymmenen vuotta olimme avioliitossa. kunnes menetin vaimoni sairauteen. Olin vielä rikki edellisestä liitosta, vaikka aikaa olikin jo mennyt 6kk, ennenkuin tapasin exäni.
En ollut vielä valmis suhteeseen, ja siinä tein kyllä exääni kohtaan väärin, kun sellaiseen ryhdyin. Kerroin kuitenkin kaiken avoimesti, ja lopulta kaikkia "haavojani" käytettiin julmasti aseena.
On mahtavaa että olet löytänyt sellaisen ihmisen, kenen kanssa on hyvä olla! kannustan kuitenkin käymään puhumassa näistä asioista ihan ammatti-ihmisen luona. Minusta vaikuttaa että exälläsi on vielä sinuun ja nykyiseen suhteeseen liian iso vaikutus. ja juuri niitä asioita, mistä se vaikutusvalta johtuu, kannattaa käydä juttelemassa. Niin teen itsekin, käyn puhumassa niistä haavoista, mitkä antavat "valtaa" ja menevät ihon alle.
Voimia ja tsemppiä, olet varmasti mahtava, ja vahvempi ihminen, kuin itse uskotkaan. Toivottavasti tässä oli jotain mistä saat tukea.

[Narsissimaalaus]

Hiekkakakku
Ensinnäkin kiitos, että jaoit tarinaasi ja tyhjensi vähän taakkaa systeemistäsi. Miten moneen kohtaan pystyinkään samaistua.

Kirjoituksesta ymmärrän, että "yhteenpaluuseen" liittyi aina fyysinen vetovoima, ja yhteiset yöt, ymmärsinkö oikein? Näin oli meilläkin, ei mitään aikuismaisia, aitoja keskusteluita siitä, kokeiltaisiinko tosissaan, vaan koin että mut huijattiin sitä vetovoimaa käyttämällä sänkyyn. Aina sen jälkeen tuli myös tuo kylmyys, mistä puhut. Mutta musta oli saatu taas ote ja toivo paremmasta heräämään.
Mun tapauksessa minä olin se, joka suhteen aina lopetti kun totesin, että ei oo muuttunut dynamiikka mihinkään. Ja sitten lankesin taas. Ja hävetti niin etten enää ees kellekkää kertonut ollaanko yhdessä vai ei. Enhän sitä itekkää tienny ku mitään selkeyttä siinä ei koskaan ollu. Päälle 5 vuotta tätä.

Myös nuo kaikki toteamukset siitä, miten "me kuulutaan yhteen, olet kaunein maailmassa, ei tuu koskaan löytää samanlaista" on tuttuja. Ja johonkin omaan haavaan ne osuu niin, että niihin takertui, vaikkei mitään muuta hyvää ois suhteessa ollut. Toki oli, mut noinkin vähä riitti pitämään koukussa.

Kykenemättömyys keskusteluihin, ja mun tunteiden, tarpeiden ja toiveiden mitätöinti myös hyvin tuttua. Itse keksin itelleni ongelmia. Minuakaan ei koskaan lyöty, eikä näin ole mitään fyysistä todistetta väkivallasta. Henkistä sellasta on nii vaikea kuvailla, tai ehkä koen et ihmiset ei sillä tavalla ota sitä vakavasti, kun fyysistä.
Kuten tossa itekkin totesit, voimat loppuu, ja sanoisin et hyvä niin. Asia puskee nyt käsiteltäväksi. Uskallan sanoa, et niin kauan ku se asia on käsittelemättä, exällä on suhun joku valta. Että ei se täysin turha pelko ole. Vinkkinä, miten voit omaa itseäsi vahvistaa, youtubessa psykoterapeutti Ritva Huuskolla on hyviä videoita omanarvontunnosta ja läheisriippuvuudesta. Suosittelen ottamaan kuunteluun. Myös narsisti vs. Minä on hyvä.

Haluan myös sanoa, että tämä todellakin on oikea asia, ja tämä on yksi oikein hyvä foorumi käsitellä asiaa. Arvostan tosi paljon sun rehellisyyttä.