Normaalia vai epänormaalia?

Voit kirjoittaa oman tarinasi.

Valvojat: Karju, NinniAnniina

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
MrB
Viestit: 2
Liittynyt: 16 Joulu 2023, 22:45

Normaalia vai epänormaalia?

Viesti Kirjoittaja MrB »

Tää on nyt eka viesti tänne. Olisi paljon sanottavaa, enkä tiedä mistä alkaisin. Tai että pitäisikö sanoa ollenkaan mitään.

Olen ollut nykyisessä parisuhteessa jo 25 vuotta, joten asia ei ole mitenkään uusi, akuutti tai ajankohtainen.

Kun tapasin nykyisen vaimoni, se tuntui melkoiselta onnenpotkulta. Hän oli kaunis, haluttu, fiksu ja tuntui olevan lähes kaikkea sitä mitä kaltaisena nuori miehenalku saattoi toivoa. Minusta tuntui välillä jopa epätodelliselta miten hänen kaltaisensa tyttö saattoi olla kiinnostunut minun kaltaisestani pojasta.

Minulla oli tuolloin takana toisella tavalla raastava muutaman vuoden mittainen parisuhde ja olin kenties vain laastaria vailla. Mutta nykyinen vaimoni alkoi tuntua todellakin siltä oikealta. Tapasimme joulukuussa ja jo huhtikuussa huomasin likimain muuttaneeni hänen opiskelijaboksiinsa. Taisin nukkua enää yhden yön kotonani ja muutoin olin uuden tyttöystäväni luona. Myös sellaiset yöt, kun hän oli muualla vietin hänen asunnossaan, hänen toivomuksestaan. Syyskuussa, vain 9 kuukautta tapaamisemme jälkeen ja ehkäpä noin puoli vuotta varsinaisen seurustelun aloittamisen jälkeen menimme kihloihin. Minulla oli hieman epäilyksiä kiireen suhteen, mutta en halunnut vastustaa kun tyttöystäväni sitä halusi. Muutin virallisesti kihlattuni luokse, vaikka olinkin siellä kuukausikaupalla käytännössä jo asunut. Häitä ryhdyttiin suunnittelemaan saman tien ja vain noin kaksi vuotta ensitapaamisemme jälkeen menimme naimisiin. Sekin tuntui minusta nopealta aikataululta, mutta en osannut jarrutella. Häiden jälkeen tuore vaimoni halusi jättää ehkäisyn ja ryhdyimme vauvantekopuuhiin. Sekin tuntui minusta aika nopealta aikataululta, mutta en osannut edelleenkään jarrutella.

Muutamat seikat olivat herättäneet minussa ihmetystä. Se, että vaimollani oli kiire edetä suhteessa. Se, että hän ei kertonut minulle juuri mitään aiemmista suhteistaan, lapsuudestaan tai nuoruudestaan. Minusta hän halusi kuitenkin tietää kaiken ja kerroin aiemmista tyttöystävistäni aiheuttaen samalla mustasukkaisuutta. Vaimoni halusi olla lähes koko ajan kanssani, mutta hän ei välittänyt kaveripiirini seurasta. Aika nopeasti kaverini alkoivat kadota ympäriltäni, vaikka se ei silloin haitannut, koska olihan meillä toisemme. Hän seurasi minua myös töihini (olin palveluammatissa) ja odotteli usein työpaikallani työvuoroni loppuun asti ja menimme yhtä matkaa kotiin. Hän kyseli minulta mm. ihannenaistani, halusi että nimeän jonkun julkkiksen. Nimesin sitten yhden hänen mielikseen, vaikken tuosta julkkiksesta välittänytkään erityisemmin. Hän kuitenkin muistutti ulkoisesti tyttöystävääni, joten ajattelin sen olevan kiva pikku ele. Mutta hän kehittikin mustasukkaisuuden kyseistä julkkista kohtaan ja kiukutteli minulle aina kun ko. julkkis oli telkkarissa tai lehden kannessa.

Juuri koskaan ei ollut omaa aikaa, lähteä kavereiden kanssa jonnekin. Pääasiassa olimme kahden. Ja koin sen jotenkin velvollisuudeksenikin, koska asuimme minun kotipaikkakunnallani, jossa hänellä ei ollut juurikaan kavereita. Tunsin pientä syyllisyyttä siitä, että hän oli jäänyt vieraalle paikkakunnalle minun vuokseni. Olihan minun siis koetettava hyvittää tätä uhrausta hänelle.

Kun saimme hänen haluamansa lapsiluvun täyteen niin sen jälkeen seksielämä kuihtui kasaan. Häntä ei enää kiinnostanut. Ajattelin, että se johtuu lapsiperhearjesta, mutta asia ei korjaantunut. Kun sain järjestettyä meille kahdenkeskistä aikaa vaikkapa hotelliviikonloppuja lasten ollessa isovanhemmilla hoidossa, hän halusi lähinnä nukkua ja levätä hotellissa. Romanttisiksi ajattelemani reissut jäivät vaille romantiikkaa. Mietin että vika on minussa, ehkä olin niin huono seksissä tai muutoin vaan en osannut olla enää haluttava. Ja koin siitä syyllisyyttä.

Yhdessä vaiheessa ajattelin, että hänellä saattoi olla toinen mies tai toinen nainen, kun seksielämä kuoli lähes kokonaan ja hän viipyi usein ylitöissä ja kauppareissut saattoivat kestää useamman tunnin. Se oli kuitenkin vaikeaa uskoa hänestä, olihan hän niin mustasukkainen minusta ja päinvastoin pelkäsi kaiken aikaa että minä löydän jonkun toisen ja jätän hänet. Se tarkoitti sitä, että minun piti koettaa olla parempi, hyvittää hänelle noita epäilyksiä ja pyrkiä olemaan sellainen aviomies, jonka hän ansaitsi. Sitten kun seksiä taas oli hetken aikaa, jostain syystä, huomasin, että hän oli opetellut uusia temppuja ja asentoja. Hetken mietin, että olisiko joku muu opettanut ne hänelle, mutta ajattelin sitten hänen vaan opetelleen uutta minua varten. Koin huonoa omaatuntoa että olin edes epäillyt hänen pettävän.

Hänellä tuntui olevan aina jotain huomauttamista minulle. Milloin olin tehnyt jotain hölmöä, milloin taas jättänyt jotain tekemättä. En osannut kuulemma keskustella, olin tylsää seuraa, ansaitsin liian vähän palkkaa ja keskityin elämässäni vääriin asioihin. Koin usein syyllisyyttä siitä etten ollut tarpeeksi hyvä hänelle, tunsin että minun pitäisi kaiken aikaa hyvitellä kelvottomuuttani ja pyrkiä muuttumaan sellaiseksi, jollaisen hän ansaitsisi.

Hänen äitinsäkin oli sitä mieltä, että olin kelvoton aviomies hänen tyttärelleen. Anoppi soitteli hänelle useita kertoja päivässä ja vaati tietoa mitä teimme ja missä minä olin ja mitä minä tein. Anoppi oli vakuuttunut siitä, että tyttärensä raatoi onnettomassa suhteessa, koska minä olin niin surkea mies. Hän myös soitti tästä asiasta minun vanhemmilleni ja valitti saamattomuudestani. Ilmeisesti vanhempani uskoivat häntä, koska he alkoivat tulla auttamaan meille kotiaskareissa ja vähän kaikessa. Koin, että olin pettänyt paitsi vaimoni, myös anoppini ja omat vanhempanikin.

Välillä minusta tuntui etten jaksa. Minua ahdisti. Mietin eroa. Pohdin onko tämä normaalia. Mutta vaimoni ei ollut valmis keskustelemaan. Jos otin oman jaksamiseni tai ahdistuneisuuteni puheeksi, hän käänsi asian hyvin nopeasti niin päin, että hänhän se oli tässä se kuormittunut, ahdistunut ja ongelmainen. Että miten minä kehtasin ajatella vain omaa napaani. Useimmiten hän kuitenkin vetäytyi keskustelusta tai alkoi mököttää. Koin, että ahdistin häntä turhaan omilla huolillani, vaikka hänellä oli omiaankin ja minä olin niistä yksi.

Kerran uskouduin näistä tuntemuksistani ja kokemuksistani kaverilleni. Hän leimasi vaimoni heti narsistiksi ja minä totesin, että hölynpölyä. Asia jäi kuitenkin kaivelemaan ja avauduin asiasta vaimolleni. Koska hän ei ollut helppo ihminen keskusteluun, kirjoitin asiani kirjeenä. Hän luki sen ja sain kuulla, että jos jommallakummalla meistä on ongelmia niin se olen minä. Hän on mikä on, normaali ihminen vikoineen, ja ei voi muuksi muuttua. Mutta minulla oli ongelmia, joiden takia voisin hänen mielestään käydä lääkärissä ja hankkia itselleni lääkityksen, joka vie moiset tunteet pois ja pystyn elämään normaalia elämää kokematta ahdistusta lääkkeiden avulla. Olen ehdotellut toisinaan myös pariterapiaa suhteen korjaamiseksi, mutta siihenkin reaktio on ollut se, että se olen minä jonka päässä viiraa ja voisin käydä terapiassa itse.

Samoin aina kun otin seksittömyyden puheeksi ja kerroin, että se ahdistaa minua niin hän suhtautui minuun kuin olisin jokin seksiriippuvainen. Ja minä kun olisin halunnut edes kahdesti vuodessa seksiä. Todellisuudessa sitä saattoi olla kerran vuodessa jos sitäkään. Hän ei kokenut seksiä tarpeelliseksi, joten miksi minunkaan piti sitä haluta. Itse taas olen toisinaan kokenut sen seksittömyyden ja tarpeideni vähättelyn jopa henkisenä väkivaltana. Mutta en tiedä, se lienee liian jyrkkä ja raju ilmaisu.

Mietin eroakin, mutta en ollut ollenkaan varma kummassa meistä oli vikaa. Lopulta ajattelin, että ehkä se vika oli kuitenkin minussa ja ehkä asiat vielä paranisivat. En sittemmin ollut enää yhteyksissä tuohon kaveriini, joka oli epäillyt vaimoani narsistiksi. Mutta eivät ne asiat ole parantuneet. Vieläkin epäilen sitä, että kummassa meistä on vikaa, ja arvelen, että se voin hyvinkin olla minä.

Olen usein tuntenut olevani tässä parisuhteessa lähinnä arjen pyörittäjä, hovimestari, taloudenhoitaja tai talonmies. Läheisyyttä ei ole kauheasti eikä hellyyttä. Eikä oikeastaan seksiäkään. En aina edes tiedä mitä hän minusta haluaa. Toisaalta arki on rullannut eteenpäin eikä meillä ole oikeastaan koskaan ollut riitelyä. Lähinnä mökötystä puolin ja toisin. Kumpikin meistä välttelee suoraa konfliktia.

Tässä oli nyt vain murto-osa asioista mitä 25 vuoteen on mahtunut. Jotenkin järki päässäni sanoo etteivät nuo kaikki oikut ja asiat ole normaaleja, vaan epänormaaleja, mutta silti on vaikea uskoa, että jompikumpi meistä olisi narsisti. Usein mietin, että se olen varmastikin minä.

Syy miksi päädyin taas vuosien tauon jälkeen pohtimaan narsismia johtuu siitä, että tapasin harrastuksen kautta uuden mielenkiintoisen ihmisen, jonka kanssa olen kokenut olevani jollain tapaa samalla aaltopituudella ja lopulta tulin kertoneeksi taas tästä parisuhdeahdistuksestani ja hän nosti taas narsismikortin eteen ja kehotti, että tapaisin jonkin ammattilaisen, jonka kanssa voisin asiasta keskustella. Odottelen yhteydenottoa muutamalta terapeutilta, joille pistin sähköpostia ajeltuani asiaa yön yli ja nyt sitten rekisteröidyin myös tänne. Kenties vertaistuen toivossa tai kenties kuullakseni, että se on mahdollista, että loppujen lopuksi olen itse se narsisti.
Rikkimuttavahva
Viestit: 4
Liittynyt: 03 Joulu 2023, 18:38

Re: Normaalia vai epänormaalia?

Viesti Kirjoittaja Rikkimuttavahva »

Hei MrB.

Kirjoituksestasi kyllä ainakin minulle tulee ensimmäiseksi mieleen ,kuinka onneton olet tuossa "parisuhteessa". Sydäntäsärkevää tekstiä. Mahtavaa että olet hakenut apua itsellesi. Mitään diagnooseja en käy tekemään kenestäkään.

Minusta tuo ei kyllä avioliitto ole, vaan ihan jotakin muuta. Kommunikaation, läheisyyden, hellyyden ja seksin puuttuminen lähes kokonaan, kertoo että teillä on kyllä "yhteys" hävinnyt olemattomiin. Ja ikävä kyllä yleensä kun seksi ja läheisyys loppuu se kertoo siitä, että sitä haetaan ja saadaan muualta.

Suosittelisin kyllä sitä pariterapiaan lähtemistä, ja avointa keskustelua, kuten sanoit itsekkin et enää edes tiedä mitä toinen sinusta haluaa. Ja jos ei toinen suostu keskusteluun, niin sitten ei paljon enää vaihtoehtoja ole, eihän noin voi jatkua.
Voimia sinulle.

Ps. Itse kävin etsimään tietoa narsismista, siinä vaiheessa kun exäni minua sellaiseksi väitti. Tietoa hankkimalla ymmärtää aika nopeasti. Esim youtube löytyy paljon.
MrB
Viestit: 2
Liittynyt: 16 Joulu 2023, 22:45

Re: Normaalia vai epänormaalia?

Viesti Kirjoittaja MrB »

Pariterapia, avoin keskustelu ja omien tuntojen purkaminen olisivat todellakin tarpeen, mutta se ei tosiaan tässä suhteessa onnistu - olen sen 25 vuoden aikana moneen kertaa kokeillut. Kumppanini ei kykene kuuntelemaan minua tai asettumaan minun asemaani. Ikään kuin minulla ei olisi oikeutta olla ahdistunut, masentunut tai nähdä parantamisen varaa parisuhteessa - muutoin kuin oman toimintani osalta. Jos joskus rohkenen purkaa pahaa oloani niin asia kääntyy hyvin pian minua vastaan niin, että se onkin vaimoni, jolla on paha olla ja jota minun tulisi ymmärtää ja hänen uhriutuessaan koen, että minua syyllistetään kaikesta ja ollaan pöyristyneitä siitä, että minulla on edes otsaa nostaa esille omaa pahaa oloani tai "kuvittelemiani" epäkohtia. Tilanne päättyy useimmiten siihen, että annan periksi, pyydän anteeksi ajattelemattomuuttani tai sitten hän vaan seuraavana päivänä jatkaa elämää aivan kuin en olisi mistään asiasta avautunutkaan tai emme olisi yrittäneetkään keskustella.

Hän ei ole väkivaltainen, emme tosiaankaan riitele eikä hän koskaan edes huuda minulle. Sen sijaan kohtaan mökötystä, naljailua, painostusta ja minua toisinaan pelottaa hänen reaktionsa mihin tahansa asiaan, josta olen epävarma. Räjähtämisen sijaan hänellä on tapana romahtaa, alkaa itkeä ja olla ylidramaattinen aina jos asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla. Sitä olen koettanut vältellä ja tunnen olevani jatkuvasti varpaisillaan ja varoen etten vaan suututtaisi tai pahoittaisi hänen mieltään. Sellainen romahtamisen riski leijuu kokoajan hänen ympärillään.

Minä koen tuon ahdistavaksi ja se puhumattomuus ja minulle tärkeiden asioiden ja tunteideni tyly ignooraaminen tuntuvat pahalta. En tiedä mitä hän minusta haluaa tai mitä oikeastaan merkitsen hänelle.

Ja tosiaan havahduin vastikään siihen etten oikeastaan edes tunne ihmistä, jonka kanssa olen ollut parisuhteessa 25 vuoden ajan. Edelleenkään hän ei ole kertonut elämästään ennen tapaamistamme, hän ei kerro haaveistaan eikä unelmistaan ja en tiedä paljoakaan hänen töistään, en tunne työkavereita enkä koskaan tapaa hänen kavereitaan. Yhteisiä asioita ovat olleet arjen pyörittäminen ja lapset.
Narsissimaalaus
Viestit: 18
Liittynyt: 30 Marras 2023, 10:54

Re: Normaalia vai epänormaalia?

Viesti Kirjoittaja Narsissimaalaus »

MrB
Suhteesi ei kuulosta normaalilta ja tasapainoiselta. Oikeastaan on yksi kohta mikä herätti huomioni, ja minkä haluaisin pointata.

Kirjoitat: "Hän ei ole väkivaltainen, emme tosiaankaan riitele eikä hän koskaan edes huuda minulle. Sen sijaan kohtaan mökötystä, naljailua, painostusta ja minua toisinaan pelottaa hänen reaktionsa mihin tahansa asiaan, josta olen epävarma. Räjähtämisen sijaan hänellä on tapana romahtaa, alkaa itkeä ja olla ylidramaattinen aina jos asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla."

Sanot, ettei puolisosi ole väkivaltainen, ja samassa lauseessa kerrot puolisosi mököttävän, naljailevan, painostavan ym. Tämä on henkistä väkivaltaa. Suosittelen lukemaan ihan laajasti tekstejä henkisen väkivallan muodoista ja myrkyllisestä parisuhteesta yleensä. Kuitenkin kehotan keskittämään energian toisen ongelmasuuden tutkimisen sijaan siihen, miten itse voit, ja pohtimaan esimerkiksi omanarvontuntoa. Kiitos, että jaoit tarinaasi, ja toivottavasti saat kaikkeen selkeyttä.
Voimaa matkallesi ♥️
Perunamaa
Viestit: 5
Liittynyt: 24 Kesä 2023, 09:15

Re: Normaalia vai epänormaalia?

Viesti Kirjoittaja Perunamaa »

Hei,

Omat kokemukseni ovat melkein identtisiä, tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta. Meillä riidellään paljon ja äänekkäästi. Minä olen ollut se joka itkee. Seksiä ei ole ollut enää vuosiin. Mutta sitäkin enemmän on ikävä läheisyyttä ja keskinäistä kiinnostusta ja huolenpitoa.

Tarinassasi kiinnitti huomiota se että olet jaksanut olla tuossa tilanteessa 25 vuotta. Miksi? Jos lapset ovat jo poistuneet kotoa, miksi olet vielä yhdessä hänen kanssaan? Mitä vaatisi lähteä? Miten voisit varmistaa ettei siitä koidu seuraamuksia? Kuka ystävä voi tukea sinua?

Ansaitset parempaa.
Vastaa Viestiin