Narsisti vai jotain muuta?

[kukkanen1]

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan mihinkään tästä aiheesta, enkä tiedä oliko suhteessa kyse narsismista. Siihen liittyvät asiat kuitenkin painavat mieltä edelleen ja tuntuu, etten pääse niistä eteenpäin ennen kuin saan tähän jotain selvyyttä.

Olin miehen kanssa noin 4 vuoden on/off tyyppisessä suhteessa ja sen päättymisestä on muutama kuukausi aikaa. Jo ihan alkuun meillä klikkasi hyvin ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Mies näytti kiinnostustaan hyvin selkeästi, kyseli aina koska voidaan nähdä uudestaan, kertoi olevansa kiitollinen minusta ja erilaisten asioiden olevan merkkejä siitä, että meidän kuuluu olla yhdessä. Tiesin miehen kokeneen paljon traumaattisia asioita lapsuudessaan ja nuoruudessaan, sekä saaneensa niihin ammattiapua. Keskustelimme paljon ja silloin kaikki oli hyvin. Jossain vaiheessa mies alkoi kuitenkin tuntumaan etäisemmältä ja kylmältä. Hän ei enää osoittanut samanlaista huomiota minua kohtaan miten oli aiemmin tehnyt ja oli hyvin räjähdysherkkä. Hän saattoi esimerkiksi alkaa kaupassa huutamaan kaikkien kuullen, että kuvittelenko minä ettei hänellä ole varaa maksaa minun syötäviäni, koska halusin maksaa omat ostokseni itse. Oli hyvin nöyryyttävää kuunnella sellaista huutoa varsinkin, kun kaikki muut kaupassakävijät kääntyivät katsomaan tilannetta.

Seuraava osa liittyy ikävällä tavalla seksiin. Yhtenä päivänä iltatoimia tehdessäni mietin, kuinka aion mennä suoraan nukkumaan heti sänkyyn päästyäni. Sänkyyn mentyäni mies alkoi tekemään aloitetta seksiin, jonka torjuin. Tämän jälkeen hän teki useamman uuden aloitteen, jotka taas torjuin sanomalla, että mennään vaan nukkumaan. Ilmeisesti tästä turhautuneena mies kysyi tiuskaisten, että enkö oikeasti aio suostua ja haluanko muka _oikeesti_ vaan nukkua. Tilanne oli jotenkin tosi painostava ja jälkeenpäin ajateltuna siinä vallitsi tietynlainen valta-asetelma, jonka alla en pystynyt vastaamaan muuta kuin "en mä oikein tiedä". Tämän jälkeen mies teki jälleen aloitteen. Aloin miettimään, että pääsisinkö tilanteesta jotenkin helpommalla jos vain suostuisin. Sitten sitä harrastettiin niin, ettei minussa ollut minkäänlaista merkkiä haluamisesta. Tämän jälkeen mitään sanomatta mies käänsi selän minua päin ja alkoi nukkumaan. Siinä vaiheessa tunsin oloni niin ällöttäväksi ja likaiseksi, että aloin vaan itkemään. Siinä sitten maattiin, selkä toiseen päin kääntyneinä ja minä itkin. Seuraavana aamuna mies kertoi tämän olleen minun syytäni, koska olen "v-mäinen miellyttäjä". Tämän jälkeen suhde päättyi.


Kului aikaa, kunnes tapasimme uudestaan. Olin itse koko sen ajan ajatellut tuon viimeisimmän tilanteen olleen täysin omaa syytäni, koska ajattelin, että eihän se mies olisi voinut tietää etten minä halunnut. Enhän minä sanonut selkeästi ei. Aloimme tapailla uudestaan ja kaikki oli jälleen ihanaa.
Mies oli minua kohtaan kaikinpuolin ihana. Seksinkin osalta arvostava ja rajojani kunnioittava, joka tuntui jotenkin korvaavan aiemman ikävän kokemuksen. Koko suhde tuntui niin hyvältä, että ajattelin löytäneeni sen minun ihmisen.

Yhtenä iltana, kun aloimme etsimään suoratoistopalvelusta elokuvaa katsottavaksi, aloin vitsailla, että toivottavasti katseluhistoriassani ei ole mitään mitä pitäisi hävetä. Jostain syystä mies suuttui ja alkoi raivoamaan, että kuvittelenko oikeasti häntä kiinnostavan mitä minä olen aiemmin katsonut. Sitten hän sanoi, että jos vielä kerrankin sanon jotain vastaavaa, niin hän heittää minut parvekkeelta alas. Olin niin hämmentynyt tällaisesta reaktiosta pieneen vitsailuun, että hiljennyin hetkeksi ja sitten vain vaihdoin aihetta. Tämä jäi kuitenkin pyörimään mieleeni.

Pitkin suhdetta mies silloin tällöin otti esiin asioita, jotka olivat hänestä merkkejä siitä miksi meidän kuuluu olla yhdessä. Minulle ne olivat kuin pieniä muistuksia siitä, miksi tämän miehen täytyi olla se minulle tarkoitettu. Ajan kuluessa, mies alkoi kuitenkin jälleen tuntumaan etäiseltä. Tällöin hän alkoi myös tekemään parin päivän katoamistemppuja, jolloin ei vastannut puhelimeen, eikä häneen saanut muutenkaan mitään yhteyttä. En kuitenkaan pommittanut viesteillä, vaan annoin tilaa. Palattuaan parin päivän päästä takaisin koitin ottaa katoamiset puheeksi kysymällä miksi mies niin tekee, mitä on niinä päivinä tehnyt ja kerroin sen tiedottomuuden tuntuvan minusta pahalta. Mies sivuutti kysymykset joko kokonaan tai vastasi, ettei hänellä vaan ollut minulle mitään asiaa.

Vasta useamman kuukauden päästä hän yhtäkkiä räjähti. Hän kertoi minun moralisoivan, tuomitsevan ja nalkuttavan, kun kyselen miksi hän joskus katoilee, vaikka hän oli halunnut vain hetken rauhaa. Kuinka häntä on ahdistanut ja minä silti kokoajan moralisoin, vaikkei hän ollut sanallakaan maininnut mitään sen suuntaista aiemmin. Hänestä minulla on myös tunnelukkoja, joiden vuoksi en pysty puhumaan vaikeista asioista. Niiden minun tunnelukkojeni vuoksi myöskään hän ei ole voinut puhua vaikeista asioista. Olen epämiellyttävä ihminen, jota hän on melkein alkanut vihaamaan ja hän lähtee, jos minun käytös ei muutu. Tämä kaikki päivää ennen, kuin olin aloittamassa uudessa opiskelupaikassa, jonka mies hyvin tiesi. Tunsin valtavasti syyllisyyttä siitä kuinka pahan olon olen toiselle ihmiselle aiheuttanut. Kuinka en koskaan haluaisi aiheuttaa läheiselle ihmiselleni sellaista ja pyytelin anteeksi. Kerroin silti samalla hänen keskustelutyylinsä ja sanavalintojen tuntuvan minusta tosi pahalta. Tähän hän vain totesi, että voi voi, ei ole hänen ongelmansa miltä minusta tuntuu. Sitten hän katosi noin viikoksi.

Minä aloitin uuden koulun kokoajan takaraivossa miettien, että olenkohan oikeasti epämiellyttävä ja tuomitseva ihminen. Viikon jälkeen mies palasi, mutta kireät keskustelut jatkuivat. Tässä välissä olin kertonut parille läheiselleni tilanteesta, jossa mies oli käytännössä uhannut heittää minut parvekkeelta alas. Otin miehen kanssa puheeksi, kuinka tällaista asiaa ei vaan kuulu sanoa toiselle, vaikkei sitä aikoisikaan tehdä. Hän suuttui, totesi sen olleen selkeästi vitsi ja minä en vain ymmärrä huumoria. Kuinka minua pitää käsitellä silkkihansikkailla, koska en kestä mitään. Sen vuoksi minulle ei voi puhua rehellisesti, enkä tosiaan pysty keskustelemaan mistään vaikeammasta aiheesta. Koska tässä vaiheessa olin alkanut puhumaan tilanteesta läheisilleni, jotka myös puolustivat minua, pystyin pitämään omia puoliani miehen kanssa keskustellessani. Väittely jatkui pitkään ja sen lopputulema oli, että mies hiljeni, lähti ja poisti minut kaikkialta. Kaikki somet, keskustelut, kuvat, kaikki. Tästä on kulunut nyt joitakin kuukausia, eikä kumpikaan ole ottanut yhteyttä. Minulla ei ole minkäänlaista halua minkäänlaiseen yhteydenpitoon, mutta samalla harmittaa, että kaikki päättyi tällä tavalla.

[Gilda]

Hei, kukkanen1,

kirjoituksesi on herättävää tekstiä. Tässä muutamia ajatuksia jotka siitä erityisesti nousevat esiin:

että jos vielä kerrankin sanon jotain vastaavaa, niin hän heittää minut parvekkeelta alas.

Teema, jossa ongelmakumppani kuvailee selkein sanoin synkät aikeensa uhrilleen, on noussut ilmiönä tälle keskustelufoorumille. Mistä se kertoo?
- Ongelmasuhteisiin on tullut enemmän harkittua ja siedettyä fyysistä väkivaltaa? Ja hengenmenon vaara uhrille on kasvanut?
- Tekijät ovat impulsiivisempia ja seurauksista piittaamattomampia?
- Uhrit ovat turtuneempia, masentuneempia, entistä tietämättömiä siitä, millainen käytös todella ennakoi äärimmäistä ja peruuttamatonta vaaraa?

Olisiko uhreja jotenkin valistettava enemmän suoremmin sanoin? Miten auttajatahot, erilaiset terapeutit mahtavat suhtautua kun asiakas mainitsee parveke-teeman olleen esillä kumppanin puheissa? Ymmärtävätkö terapeutit, mistä on kysymys? Kertovatko he asiakkaalle että huumori ei ole koskaan tällaista?

Auttasiko ulkopuolisen vakava varoitus, että uhri havahtuisi ja käsittäisi olevansa välittömässä hengenvaarassa viimeistään silloin, kun ensimmäinen hengenmenon sisältävä uhkaus on annettu.
Silloin, kun synkkiä suunnitelmia suustaan päästävä kuvailee etukäteen millä tavoin hän aikoo käytännössä toimia aikeensa toteuttaakseen, ollaan alueella, jossa

pitää mennä kertomaan poliisille

uhkauksesta. Poliisi on saattanut kuulla nimen jo aiemmin näissä merkeissä.

Ja tietysti, uhrin tulee heti katkaista kaikki siteet uhkaajaan.On kyse rikoksen suunnittelusta, josta on laissa määrätty tuomio. Jos uhkauksia tulee lisää, ympäristölleen vaarallinen henkilö sijoitetaan laitokseen.

Ei tällaista tietoa ympäristölleen vaaraksi olevasta henkilöstä saa pitää omana tietonaan. Uhkauksissa, joita itselle on tehty, ei ole mitään hävettävää. Teot voidaan estää vain uhrin toiminnalla. Tuore esimerkki onnettomalla tavalla toteutuneesta parveke-teemasta on luettavissa mediassa tälläkin hetkellä, suomen kielellä.

Entä, kun tekijäehdokas tulkitsee asian niin, että kyseessä oli vain vitsi.
Vitsi ei koskaan ole tällainen. Se pitää vain tajuta. Eikä asiasta enää tässä vaiheessa, kun asia on ääneen lausuttu, kannata ryhtyä neuvottelemaan uhkaajan kanssa. Se on ihan absurdi ajatus.

... enkä tiedä oliko suhteessa kyse narsismista.

Mahtaako sillä olla suurta väliä, onko narsismia vai ei, kun tekijän suunnitelmat ovat tiedossa ja kerrotun kaltaiset?

Tässä välissä olin kertonut parille läheiselleni tilanteesta, jossa mies oli käytännössä uhannut heittää minut parvekkeelta alas.

Aina, ei riitä että pari läheistä tietää. Olisi kerrottava poliisille.

Minulla ei ole minkäänlaista halua minkäänlaiseen yhteydenpitoon, mutta samalla harmittaa, että kaikki päättyi tällä tavalla.

Harmiin ei liene mitään aihetta.
Kiitos, että kirjoitit.