Yhteisvanhemmuus narsistin kanssa: lapsen harrastuksien mahdollistaminen

[kelp]

Onko joku käynyt tätä raskasta ongelmaa läpi: on tulossa (paha?) huoltoriita yksinhuoltajuudesta tai lähivanhemmuudesta, hoitovuoroista ja muista asioista. Lapsi on erittäin reipas ja innostuva luonteeltaan. Hän pitää kovasti urheilusta ja muista harrastuksista, joihin olen häntä vienyt. Lapsen toinen vanhempi kuitenkin on erittäin valikoiva aktiviteettien ja harrastusten suhteen, eikä hän salli lapselle juuri mitään harrastuksia, joista lapsi itse jatkuvasti kertoo pitävänsä ja joihin minä (toinen vanhempi) olen jo lasta pitkään säännöllisesti vienyt.

Huoltoriita on käynnissä, niin ei ole vielä tietoa miten se tulee ratkeamaan. On useita hoitovuororatkaisuja, jotka katkaisevat harrastusten mahdollisuuden käytännössä täysin. Esimerkiksi jos on vuoroviikot, niin lapsi jäisi paitsi harrastuksesta joka toinen viikko, ja lapsi pitää nimenomaan sellaisista harrastuksista, joissa jatkuvuus on tärkeää. Lapsi on vasta 4, niin ei ole tarkoitus järjestää pelkästään ns. tavoitteellisia ja vaativia harrastuksia lapselle, mutta mielestäni on väärin lasta kohtaan, että ei-tavoitteellisessakaan harrastuksessa lapsi joutuisi tuntemaan ulkopuolisuutta sen takia, että hän on jatkuvasti jäänyt paitsi edellisviikon asioista.

Jos harrastuksessa on kaksi harjoitusta viikossa, niin tämä voi olla äärimmäisen hankalaa järjestää hoitovuorojen puitteissa. Ja jos saisikin hyvin hankalalla tavalla hoitovuorot järjestymään sopivasti, niin jatkuvasti tulisi kuitenkin ongelmia, kun esimerkiksi seuraavalla kaudella voi päivät vaihtua ja sitten jälleen olisi ongelma saako hoitovuoroja järjestymään mitenkään. Ja vaikka olisi vain yksi harjoitus viikossa tiettynä arkipäivänä, niin silloinkin voi olla lähes mahdotonta laatia hoitosykliä, jossa pääsisin viemään lapsen harrastukseen. Hoitosyklin laatimisen voi tehdä mahdottomaksi mm. se, jos joka toisen viikonlopun tulee olla kokonaan per vanhempi eikä saa olla liian pientä tai suurta määrää päiviä peräkkäin.

Minkälaisia kokemuksia teillä on, voiko lapselle tarjota hänelle tärkeitä ja rakkaita harrastuksia, ja miten tämä on käytännössä toteutettavissa, kun (diagnosoimaton, mutta kaikki viittaa naristiseen persoonallisuushäiriöön alatyyppiä haavoittuva narsisti) vaikea vanhempi pyrkii hyvin voimakkaasti estämään lapselta harrastukset?

Vaikea vanhempi tarjoaa kyllä tiettyjä yksinkertaisia aktiviteetteja lapselle, mutta vastustaa voimakkaasti kaikkea sellaista, joka vaatisi häneltä (vanhemmalta) itseltään jotakin (esimerkiksi säännöllisyyttä tai aitoa lapsen tukemista asioissa, jotka hänelle itselleen ovat vaikeita). Vaikea vanhempi myös jatkuvasti mitätöi lapsen omat toiveet ja yrittää syöttää lapselle käsityksiään siitä, että lapsi on "väsynyt", "harrastus ei ole hyvä" jne. Kyse on todellisuudessa vain vanhemman itsensä ahdistuksista, lapsella ei sellaisia ongelmia ole. Minulla on toistaiseksi lähivanhemmuus, mutta oikeus voi päättää ihan mitä tahansa, koska vaikea vanhempi on erittäin taitava manipuloimaan ihmisiä ja hän tekee kaikkensa kuulostaakseen uhrilta. Todellisuudessa olen tehnyt asiat hyvin, ainakin sen perusteella mitä esim. terapeutit, perheneuvola ja lastensuojelu minulle kertovat.

[Gilda]

Hei, kelp,

mukavaa kuulla sinusta. Tilanteesi näyttäisi edenneen eron suuntaan. Ja, nyt ovat lapsen, 4 v., harrastuksiin viennit pohdinnan keskiössä.
Toivon, että asiat selvenevät, kun niitä sovitellaan asiantuntijoiden avulla.

Muistan kuinka viimeksi pohdimme, miten voisit saada lähiomaisten tietoon asian, joka oli yhtenä tärkeimmistä haasteistasi tuolloin.
Puhuimme siitä kuinka voisit kertoa lähipiirille (sukulaisille), että sinusta tuntui siltä, että kumppani on haavoittuva narsisti (piilonarsisti).

Onko tällä rintamalla jotakin mahdollisesti tapahtunut?
Oletko ehkä ottanut asian puheeksi sukulaisten kanssa?

Asia kiinnostaa varmasti useita tällä sivustolla kävijöitä. Uskaltaisin sanoa, että jokainen narsismin uhriksi joutunut pohtii jossakin vaiheessa mielessään sitä, miten saisi läheiset ja sukulaiset informoiduksi tästä varsin tärkeästä seikasta omalla kohdallaan.
Moni toivoo myös voivansa kertoa epäilyksensä lastenvalvojille ja muille, jotka osallistuvat päätöksentekoon esimerkiksi lapsen harrastuksiin vienneistä ja tapaamisista.
Onko sinulla mahdollisesti kokemuksia tästä ja miten asia on otettu vastaan.

[kelp]

Hei!

On hieman vaikeaa näin julkisesti kertoa tuosta miten olen läheisille, yhteisille tutuille, sukulaisille ym. kertonut asiasta. Jokainen, jolle olen kertonut asiasta, on hämmästyttävän hyvin ymmärtänyt minkä tyyppisistä asioista on kyse (en ole yleensä suoraan narsismista puhunut, vaan tapahtuneista asioista). On kuitenkin ne poikkeukset, joissa narsisti on jo mustamaalannut minut pahasti. He eivät halua keskustella kanssani tai vastaavat vain, että ei olisi hyvä asia keskustella. Voisin ehkä yrittää, ja voisin ehkä saada tulostakin aikaiseksi, mutta se olisi erittäin vaativaa, raskasta, pitkällistä ja riskialtista (voi kääntyä itseäni vastaan). Minun elämäni on ollut nyt vuoden verran pelkkää tutkimista, ammattilaisten kanssa keskustelua ym., aikaresurssini on äärimmillään. Hyvin pitkä kaava voisi olla, että lähestyisin henkilöä (jolle minut on jo mustamaalattu) esimerkiksi toisen ystävän kautta hyvin varovasti, tai vastaavaa. Mutta mahdollisuudet eivät ole hyvät sellaiseen.

Keskustelen mielelläni yksityisesti tarkemmin näistä, koska minun täytyy varoa tunnistettavuutta julkisesti. Mutta olen jutellut pitkään yhden narsistin sukulaisen kanssa. Hän oli pahoillaan tilanteesta, ja minulle oli tärkeää saada keskustella. Mutta käytännössä tämä ei ole toistaiseksi vaikuttanut asioihin. Hänellä on syynsä, miksi hänellä ei ole oikein mahdollisuutta edes harkita tekevänsä mitään asialle. (Hän mm. ei ole juuri lainkaan yhteydessä narsistiin, vaikka onkin sukulainen.)

Jos voisin antaa itselleni ohjeita menneisyyteen, niin ehdottomasti tärkein olisi: tutki narsismi ja sen alatyypit läpikotaisin. Opiskele. Käy diagnostiset kriteeristöt läpi (DSM-IV, DSM-5, ICD-11). Tee tämä heti (mielellään ennen suhteen alkamista). Kun näet merkkejä, älä elä toivemaailmassa. Noudata asiantuntijoiden ohjeita (Doctor Ramani, Sam Vaknin, Mental Healness). Esimerkiksi ohje "vältä asioiden eskaloitumista" voi olla haitallinen. Toki tietty inhimillisyys ja solidaarisuus ovat tärkeitä loppuun asti, mutta konfliktien välttely ei ole ratkaisu, vaan se voi johtaa katastrofeihin (hyvin vakavien mielenterveyden ongelmien siirtyminen ylisukupolvisesti). Voi olla, että narsismi on harvinainen siinä mielessä, että narsistin kanssa eskaloitumisen välttäminen saattaa olla pitkässä juoksussa haitallista, kun ei-narsistin kanssa näin taas ei ole.

Mitä olen kuullut ennakkotapauksia, niin asiantuntijat eivät tunnista tai välitä narsismia tai narsistista käytöstä. Myös esimerkiksi olosuhdeselvitys vaikuttaa olevan äärimmäisen puutteellinen palvelu, joka ei käytännössä selvitä mistä on kyse, mitä vanhemmat tekevät ja eivät tee. Olen äärimmäisen huolestunut mitä meille kaikille, erityisesti lapselle käy.

Mutta keskusteleminen on äärimmäisen tärkeää. Asiat tulee kertoa heti ja kaikille. Lääkärille, lastensuojeluun, poliisille, sukulaisille, läheisille, ystäville on kerrottava asiat heti. Väkivaltajäljet ja kaikki täytyy tarkasti tallentaa ja näyttää heti. Kaikki täytyy äänittää.

Minulla on täysin kesken ja kriittisessä vaiheessa nyt miten lapsen huoltajuus, harrastukset ja muut asiat ratkaistaan. Olen tosiaan erittäin kiinnostunut onko joku onnistunut tekemään sopimuksia, jotka ovat oikeasti taanneet sen, että lapsi saa harrastaa toivomiaan harrastuksia säännöllisesti ja ilman, että yksi vanhempi sabotoi harrastukset. Meidän tapauksessa narsisti siis todella monella tavalla sabotoi lähes kaiken. Narsisti mitätöi lapsen omat toiveet, ei kuuntele ammattilaisten suosituksia, vaan valehtelee ja manipuloi heidät. Tästä lähtökohdasta narsistilla on valtavan laaja mahdollisuus sabotoida lapsen ja monen muun elämä. Harrastukset vaativat tiettyjä asioita kuten: (päättävä) vanhempi oikeasti kannustaa lasta. Aktiivisella vanhemmalla on mahdollisuus viedä lapsi harrastukseen. Lapsella on vapaa-aikana normaali mahdollisuus harjoitella ja keskittyä harrastukseen ilman mitätöimistä ja muuta estämistä. Harrastukseen täytyy päästä eri viikon päivinä riippumatta hoitovuoroista. Onko kenelläkään kokemusta tästä todella ikävästä ongelmasta?

[Gilda]

Hei,

- tässä muutamia poimintoja tekstistäsi, kelp. Näiden sisältöä haluaisin ymmärtää paremmin ja olisin kiitollinen tarkennuksesta.
Minua jäi mietityttämään mitä mahdat tarkoittaa 4-vuotiaan lapsen normaalilla vapaa-ajalla. Miten 4-vuotias normaalisti keskittyy ja harjoittelee harrastustaan varten:

Lapsella on vapaa-aikana normaali mahdollisuus harjoitella ja keskittyä harrastukseen...

[kelp]

Tarkoitin sitä, että harrastuksissa isoin ongelma on, että on hyvin vaikeaa tai ehkä mahdotonta löytää keinoa, jolla lapsi voisi päästä harrastukseen (koska jos vanhempi ei vie, niin lapsi ei pääse). Ja sitten toiseksi isoin ongelma on, että jos vaikka itse saisinkin hankalin järjestelyin lapsen vietyä harrastukseen, niin sehän ei vielä riitä pidemmän päälle. Toki löytyy joitakin harrastuksia, joissa voi vaan käydä satunnaisesti eikä vapaa-ajalla tarvitse tehdä mitään harrastukseen liittyvää. Mutta kyllähän suuri osa harrastuksista hyötyy tai jopa vaatii sitoutumista. Eli esimerkiksi kotona pitäisi harjoitella tai vanhempien pitäisi esimerkiksi mahdollistaa samanhenkisten ystävien kanssa ajan viettämisen omalla pihalla harrastuksen parissa. Mikä muoto onkaan, niin jos vanhempi kannustamisen sijaan eri tavoin estää (kieltää, mitätöi, syyttää, halventaa, pelottelee, ahdistelee) harrastuksen toteuttamista, niin silloin lapsi ei voi normaalisti harrastusta toteuttaa. Sen sijaan lapsi tuntee ristiriitaa saako identifoitua ollenkaan harrastukseen, saako siitä nauttia, kenelle siitä saa puhua ja niin edelleen.