Useampi narsisti perheessä?

[Messedup]

Onko kellään muulla tällaista, että sinun 'odotetaan olevan yhteydessä', vaikka nämä henkilöt eivät ole sinuun itse yhteydessä. Selän takana tapahtuu, ollaan muka 'huolissaan' mutta itse kohteeseen ei oteta yhteyttä. Tällaista ei vaadita muilta, vain minulta. En muka ole yhteydessä sukulaisiin heidän haluamallaan tavalla, vaikka en oikeastaan koskaan enempää tai vähempää ole ollutkaan, mutta tämä alkoi erityisesti muutettuani pois kotoa. Joistakin asioista kannellaan vanhemmille, aikuisenakin. Tekosyynä 'huoli'. On ikäänkuin kaksi ryhmää, 'minä' ja 'he'. Tämä tapahtuu kuitenkin ydinperheessä. Ikään kuin minussa olisi joku vikana mukamas, en pelaa heidän säännöillään. Ottaessani yhteyttä sitä pidettiin outona, emmehän ole nähneet vuosiin. Kenellekään muulle ei kuitenkaan tehdä näin. Olen 'hullu', joka tulisi parantaa kun YLE ei kerro niitä asioita, mitä minä.

Olen ollut aikaisemmin täällä äidin vuoksi, mutta isän puolella on tällainen kuvio. Tähän päivään asti en olisi arvannut että jokin on noin syvällä. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta ja mistä voisi olla kyse? Ei kai sielläkin ole persoonallisuushäiriö itä? Tämä vaan vaikuttaa niin kierolta toiminnalta. Tätä on ollut vaivihkaisesti koko aikuisiän ja vasta nyt näyttää siltä että asianomaiset eivät näe toiminnassaan mitään väärää. On kestänyt hetki tajuta. Mielestäni minulla on kuitenkin oikeus yksityisyyteen ja omaan elämääni ilman omituisia sanomattoman vaatimuksia, minusta puhumista tai kertomista selän takana. Perhe on synonyymi rajojen rikkomiselle mutta 'perhe' ei velvoita heitä olemaan minulle mitään (kuten luotettava sukulainen).

Voiko kyseessä siis olla useampikin narsistinen henkilö vehkaamassa selän takana? Mihin tällä pyritään, alistamaan henkilö heidän kapeisiin maailmankuviinsa?

[Messedup]

Ja hieman pelotti kun naurettiin sille, että sanoin minulla olevan omankin elämän ihan kuin mässäilisi 'vallalla' tai minun avuttomuudellani.

[Milli]

Narsistiset ihmiset ovat usein ivallisia ja jopa halveksuvia. Kai he sillä haluavat osoittaa, ettei toisella ole mitään arvoa.
Mistä tetää, vaikka äitisi olisi sinulle kateellinenkin ja siksi ilkeä?
Omalta äidiltäni tätä joskus kysyin. Minulla oli silloin jotain omia suunnitelmia, olin iloinen ja innostunut ja äiti tavallistakin pirullisempi, ilkeämpi ja mitätöivämpi. Kysin, mikä häntä vaivaa ja onko hän kateellinen vai mistä on kysymys. Äiti veti kasvoilleen halveksivamman mahdollisen ilmeensä ja totesi ivallisesti "ai SINULLE vai?"

MInulla oli varsikin nuoremmpana, kun äidillekin kerroin suunnitelmistani ja asioista (mitä en enää juurikaan tee) sellainen olo, että olen yrittämässä kumiveneellä avomerelle, itseäkin jännittää ja pelottaa miten käy ja sen sijaan että saisin kannustusta ja evästä matkaan, äiti yrittää puhkoa koko kumiveneen, etten pääse suunnitelmissani ja elämässäni edes alkuun.

Tuo yhteydenpitojuttukin kuulostaa tutulle. Äiti syyllistää vähän kiertoteitse puhumalla jostakusta muusta, että onpas törkeitä senkin lapset, kun eivät auta tai pidä yhteyttä vanhempiiinsa. Narsistien tai narsistisesti käyttäytyvien kanssa ei kertakaikkiaan osaa toimia heidän mielestään oikein ja se koko homman juoni onkin. Ei mikään yksittäinen asia jonka tekee tai jättää tekemättä, vaan lapsen, puoliosn tai muun läheisen haukkumine ja mitätöiminen itsessään on palkitsevaa ja pitää narsistin itsetuntoa kasassa.

Oma kielitaitoni ei ole kovin vahva, joten englanninkielisten videoiden katsominen on hidasta ja vaikeaa, mutta löysin suomeksikin youtubesta kiinnostavia juttuja "Narsisti vs minä" joita on tehnyt Kirsi Toinintytär.
Näistä vaikeista ihmissuhteista on hyvin vaikeaa päästä irti ja itsellänikin on äiti jäänyt päähän kummittelemaan. Juutun välillä ajttelemaan häntä liikaa.. joistain tilanteista ja jonkun käytöksestä pulpahtaa pintaan inhottavia tunnetiloja. Rahatilanne ei anna myöten maksaa terapiaa ja siinäkin pitäisi ehdottomasti löytää terapeutti, joka on perehtynyt narsismiin.

Perheessä tai suvussa voi olla useita narsisteja ja kyllähän toisaalta yksikin narsisti sairastuttaa koko työyhteisön; miksei sama tapahtuisi perheessäkin?

Onko teillä ollut mykkäkoulua? Tuo mielenterveyden kyseenalaistaminen ja "huolissaan oleminen" tuntuu myös toistuvan kokemuksissa. Miksi ihmeessä nämä vanhemmat eivät "olleet huolissaan" silloin kuin oliis pitänyt eli kun lapset olivat pieniä ja heidän vastuullaan?! Huolissaan olo alkaa vasta kun aikuinen lapsi itsenäistyy ja elää omaa elämäänsä.

[Messedup]

Lapsuudessa äiti oli jostain syystä pahalla päällä eikä koskaan sanonut miksi. Erityisesti isää se sillä hiillosti ja isä ei kai siksi viihtynyt kotona juurikaan vaan saattoi vältellä tilannetta. Äiti on kuitenkin selkein tapaus. Muilla perheenjäsenille asia on huomattavasti enemmän piilossa. Mielestäni serkkuni yrittää vaan vierittää vastuun omasta käytöksestään minun niskaani. Isän puolen perheellä on sellainen yläkanttiin oletus itsestään. Jos joku ei sovi heidän - paskaan - arvomaailmaansa, koska he ovat oikeastaan aika ilkeitä ja poimivat esimerkiksi negatiivisia asioita joilla sitten rötöstelevät. Minä jos laitan yhteiskuntakritiikkiä niin se on sitten todella provosoivaa. Mielestäni monikaan politiikka ei ole oikeuden mukainen. Serkku luulee, että se voi saada mut vanhempieni kautta hiljaiseksi. Ja vanhempani sitä vastoin yrittävät saada minut hiljaiseksi eli menevät vaan mukaan tuohon. En asu enää kotona, mutta jos asuisin siellä tilanne saattaisi mennä tosi uhkaavaksi ja jopa kiinni käymiseksi.

Minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että myös neurobiologia altistaa narsismille. Jotkut vain samaistuvat narsistisen vanhempaan ja heistä tulee samanlaisia. Kun olen tätä asiaa seurannut, serkkuni kasvua ja muutenkin perhettäni isoisästä lähtien on joidenkin henkilöiden kohdalla vaikea uskoa traumaa sinällään vaikka varmasti on tapahtunut asioita, jotka ovat kasvuun negatiivisesti vaikuttaneet. He eivät kuitenkaan siitä juuri kärsi. Perhe on tiivis ja erityisesti isoisällä aika vääristynyt arvomaailma jonka se on surutta kai tartuttanut läheisyyden muodossa. Isoisä on kyllä mulle aina ollut hyvä, mutta varmasti sanoisi että jos lähdet et tule takaisin. Siitä henkilöstä vaan ikään kuin puuttuu jotakin. Mutta aika vanhakin se kyllä on. Pojat taas on kasvatettu käyttäytymään tietyn kaavan mukaisesti. Myös tytöillä ja pojilla oli oma asemansa. Tytöille tuli olla hellä ja pojille rankka (isoisä saattoi esimerkiksi yhtäkkiä ollakkin tosi töykeä ja katsoi sen olevan oikeutensa vaikka muuten saattoikin "leperrellä"), mikä on osiltaan suojannut minua. Todellisuudessa pohdin kuitenkin, onko minullakaan mitään väliä. Ei siltä tunnu, kun tällaista pääsee tapahtumaan. Todella rajaton ja epäkypsä perheyhteisö.

Oispa vaan ne vastaukset...

[321]

Luin jonkin verran useampaa kirjoitusta tässä ketjussa. Minulle tulee tunne, että olen teitä vanhempi vaikka ei sillä sinänsä ole merkitystä. Iso osa elämää on pyörinyt näiden sairaiden perheenjäsenten ja sukulaisten ympärillä. Eletyt vuodet ja kokemukset antavat etäisyyttä katsoa omaa elämänmatkaa. Lukiessani kuvailujanne tapahtumistanne ja tilanteista, tulee mieleen omat vastaavat kokemukset, ja tulee ihan samanlainen olo kuin aivot menisivät sijoiltaan. Mikään ei ole selkeää. Omaa todellisuuden kokemusta nujerretaan. Toisaalta toisen (tai minua vastaan äkillisesti heittäytyvien perheenjäsenten) todellisuuden kokemuksessa ei ole mitään järkeä, koska minä en ole syypää siihen että he toimivat epäeettisesti ja tavalla, miten toisia ei kohdella. Ainakaan normaalin mittapuun rajoissa. Lukiessa tulee samanlainen olo, kun on oman elämän sairaiden kanssa tekemisissä. Olo on kuin hullujenhuoneessa olisi.Tulee niin suunnaton myötätunto toisia teitä kohtaan ja sitä niin haluaisi ettei teidän tarvitsisi enää koskaan kokea niitä hirveitä ja sekopäisiä olotiloja. Toisten kakkatilanteita lukiessa ulkopuolisena tulee hyvin yksinkertainen ja selkeä vastaus mieleen:

Pois ja äkkiä! Äläkä takaisin mene!

Minun on nyt pakko tehdä oman ajatteluni mukaan. Se on kummallista, miten me ihmiset palaamme takaisin sellaisten ihmisten luokse, joiden lähellä oleminen ja kanssakäyminen aiheuttaa meissä kärsimystä ja huonoa oloa. Oikeasti tervettä ollsi ettei ole enää tekemisissä.

Minun isoin virheeni nuorena oli, että palasin Suomeen. Se oma narsistiperhe on kai siellä soluissa niin syvällä, että sitä on sidoksissa niihin sairaisiin kokemuksiin ja siihen sairaaseen kohteluun niin kauan kunnes tajuaa, että:

joko nyt tai ei koskaan, vaan hautaan

[Messedup]

No ei ne mitenkään parhaat tai pahimmat ole, monella on sairaampaa mutta rajatonta on ja esimerkiksi mun setä on tartuttanut omat huonot tapansa omiin lapsiinsakin ja se on ilmeisesti hänen omassakin lapsuudessaan ollut tapana. Esimerkiksi jonkin asteisen rasismin. Niillä on sillee tapana uhota ja mahtailla ja olla esimerkiksi rasistisia tai mihin nyt ikinä yhteiskunnalta tulee lupa. Hän on kyllä muuten ihan käsityskykyinen ihminen ja hauskakin mutta pinnallinen ja tekee kyseenalaisia asioita. Papan - hänen isänsä, ollessa kylässä niin aika menee lähinnä television edessä uhoamiseen ja ihmisten haukkumiseen olivatpa he sitten alkoholisteja tai somaleita. Julma ihmiskuva, jossa valtion pitäisi rangaista joitakin ihmisiä. Vaikka eihän me sellaisessa valtiossa eletä eikä se olisi kyllä mitenkään ok. Ei esimerkiksi pappa minulle silleen koskaan paha tai ilkeä ollut mutta jotakin puuttuu. Lapsille yleensä lepertelee. Tuntuu etten kyllä ole ihan järjellisen henkilöiden kanssa tekemisissä. Ja perheen muka pitäisi olla jotenkin super tiivis heidän mielestään. Mut kuka helvetti haluaa olla tuollaisessa ympäristössä. Mä en tiedä mitä helvettiä tämä on ja mistä se tulee? Omituisia sääntöjä on, arvojärjetyksiä ja muuta. Pojille saa olla ankara, tarkoittaen sitä että heihin voi tarvittaessa purkaa omaa harmistustaan. Tyttöjä ja naisia tulee kohdella ja kuin kukkia kämmenellä - no ei pahan kuulosta mutta todella omituinen ja vanhanaikainen rakennelma.

[Messedup]

Noh, nyt se sitten tuli. Äiti ja isä eroavat joten yhteys myös isän puolen perheeseen todennäköisesti jää. Samalla kuitenkin menetän kotini, mutta kai näin on kuitenkin parempi.