Hei!
Paljon kuulen sitä, että narsisti pommittaa eron jälkeen. Minulle kävi päin vastoin. Kun päätin kuuden sairaan henkisen ja fyysisen väkivaltaisen vuoden jälkeen lähteä, hän sulki minut kokonaan pois. Blokkasi tosta noin vain kaikista kanavista. Kertoi vain kuinka heti on parempi elämä ilman minua ja ystävyydestä ei tarvitse edes haaveilla, koska ei mitään ”motiivia”. Aivan kuin hän ei olisi ikinä välittänytkään. Niin huijattu olo. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Narsisti blokkaa eron jlk
Valvojat: NinniAnniina, Karju
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 26 Helmi 2024, 20:52
Re: Narsisti blokkaa eron jlk
Tuo on aivan yhtä tyypillistä käytöstä narsistille kuin uusi rakkauspommitus. Narsisti mustamaalaa entiset kumppanit ja kääntyy etsimään uutta kohdetta. Voisin mieluummin ajatella, että olet osannut laittaa rajoja ja lopettanut miellyttämisen, jonka takia sinua ei ole enää helppo kaltoinkohdella.
-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 19 Tammi 2025, 16:48
Re: Narsisti blokkaa eron jlk
Mun kohta onneksi virallisesti tuleva eksäni hoki mulle toistuvasti, et jos meillä tulee ero, hän ei enää koskaan ota elämäänsä ketään. Et mä olen hänen elämänsä rakkaus, eikä kukaan myöskään tunne mua kuten hän. Eikä kukaan koskaan voi rakastaa mua kuin hän. Kun sitten vihdoin sain kerättyä rohkeutta ja lähdettyä, hän blokkasi mut kaikista palveluista. Joissain kohtaa on ne estot purkanut, jos hänellä on ollut asiaa. Sitten taas takaisin. Välillä on pommittanut sadoilla solvaavilla sähköposteilla ja sitten taas radiohiljaisuus. Valta, ainakin näennäinen, on hänellä. Nyt tilanne on se, että yhteydenpito hoituu asianajajan välityksellä.
Mitä tulee siihen ikuiseen rakkauteen ja siihen, että minä olen hänen ainut elämänsä ihminen, niin hänellä oli uusi nainen jo kahden kk päästä siitä kun avioero oli pistetty vireille.
Mihinkään en enää luota. Elämä on tällä hetkellä jatkuvaa pelkoa (meillä on kolme yhteistä lasta). Koko ajan saa pelätä, mitä mies seuraavaksi keksii.

- Viestit: 3
- Liittynyt: 04 Helmi 2024, 15:32
Re: Narsisti blokkaa eron jlk
Jonkin verran olen lueskellut narsismista, käsittääkseni syy narsistille on sinut blokata että sinä olet hänet jättänyt! Hänet jonka ympärillä kaikki pyörii.SUKAKARJXY kirjoitti: ↑05 Loka 2024, 12:49 Hei!
Paljon kuulen sitä, että narsisti pommittaa eron jälkeen. Minulle kävi päin vastoin. Kun päätin kuuden sairaan henkisen ja fyysisen väkivaltaisen vuoden jälkeen lähteä, hän sulki minut kokonaan pois. Blokkasi tosta noin vain kaikista kanavista. Kertoi vain kuinka heti on parempi elämä ilman minua ja ystävyydestä ei tarvitse edes haaveilla, koska ei mitään ”motiivia”. Aivan kuin hän ei olisi ikinä välittänytkään. Niin huijattu olo. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Ero toisen osapuolen toimesta on narsistille maailman suurin loukkaus ja sitä ei unohdeta eikä anteeksi anneta.bYleensä kostaa jotenkin että saa todella loukata takaisin.
Tilanne on toinen jos narsisti on se kuka suhteen päättää, tuolloin hänellä on aina oikeus ottaa yhteyttä ja ehkä kokeilla joskus uudelleen lämmitellä.
-
- Viestit: 3
- Liittynyt: 04 Helmi 2024, 15:32
Re: Narsisti blokkaa eron jlk
Voisin laittaa sinulle saman komentin kuin tuonne ylemmäs laitoin,tuittu80 kirjoitti: ↑20 Tammi 2025, 12:42 Mun kohta onneksi virallisesti tuleva eksäni hoki mulle toistuvasti, et jos meillä tulee ero, hän ei enää koskaan ota elämäänsä ketään. Et mä olen hänen elämänsä rakkaus, eikä kukaan myöskään tunne mua kuten hän. Eikä kukaan koskaan voi rakastaa mua kuin hän. Kun sitten vihdoin sain kerättyä rohkeutta ja lähdettyä, hän blokkasi mut kaikista palveluista. Joissain kohtaa on ne estot purkanut, jos hänellä on ollut asiaa. Sitten taas takaisin. Välillä on pommittanut sadoilla solvaavilla sähköposteilla ja sitten taas radiohiljaisuus. Valta, ainakin näennäinen, on hänellä. Nyt tilanne on se, että yhteydenpito hoituu asianajajan välityksellä.
Mitä tulee siihen ikuiseen rakkauteen ja siihen, että minä olen hänen ainut elämänsä ihminen, niin hänellä oli uusi nainen jo kahden kk päästä siitä kun avioero oli pistetty vireille.
Mihinkään en enää luota. Elämä on tällä hetkellä jatkuvaa pelkoa (meillä on kolme yhteistä lasta). Koko ajan saa pelätä, mitä mies seuraavaksi keksii.
Jonkin verran olen lueskellut narsismista,
sinä olet hänet jättänyt! Hänet jonka ympärillä kaikki pyörii.
Ero toisen osapuolen toimesta on narsistille maailman suurin loukkaus ja sitä ei unohdeta eikä anteeksi anneta. Yleensä kostaa jotenkin että saa todella loukata takaisin. Luulen että tämä uusi nainen on nimeltään kosto, narsisti tietää että se satuttaa ja loukkaa sinua eniten!
Voimia ja jaksamista sinulle #sydän ja halaus#, jos vaan mitenkään pystyt älä näytä narsistille että hän osui juuri oikeaan kipupisteeseen. Itke ja sure kun hän ei siitä kuule tai näe, älä anna hänelle enempää valtaa sinuun!
En toki tiedä minkälainen järjestely teillä on lasten tapaamisten suhteen mutta toivottavasti olet saanut järjestelyt tehtyä niin, että sinä ja lapset olisitte turvassa, en nyt tarkoita fyysistä väkivaltaa kuin korkeintaan henkistä. Ettei eksäsi yritä käännyttää lapsianne sinua vastaan missään vaiheessa. Näitäkin on käynyt.
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.