Puolisoni jätti minut jonkin aikaa sitten lähes 20 vuotta kestäneen suhteen jälken. Eromme ei ollut mitenkään erityisen dramaattinen, vaikkakin minulle erittäin kivulias. Tällä hetkellä hän on parisuhteessa, joka alkoi jo avioliittomme aikana. Epäilin asiaa pitkään, mutta exäni sai minut vakuuttumaan, että olen vain vainoharhainen. Kun asia varmistui, hän kertoi sen johtuvan siitä, että hänellä oli suhteemme loppuaikoina rankkaa ja se toinen oli tukena. Anteeksi hän ei pyytänyt. Mitään väärää hän ei ollut mielestään edes tehnyt ja jos olikin, se oli minun syyni, koska olin ajanut hänet siihen. Olen avoimesti kertonut hänelle kuinka vaikea eroaika on minulle ollut ja ainakin näennäisesti hän on tukenut minua, mutta kuitenkin vihjaillut, joskus jopa suoraan lipsauttanut kaiken johtuvan minusta.
Riidoissa päädyin aina pyytämään anteeksi, tai vähintäänkin olemaan sovittelemisen aloitteellinen osapuoli, koska mykkäkoulu jatkui aina siihen asti, että minä taivuin. Suhteemme loppuvaiheessa huomion- ja hellyydenosoituksista tuli palkintoja, joita en kuitenkaan koskaan ”ansainnut”, tyyliin ”olisin tehnyt sitä tai tätä, jos sinä et olisi...”
Exäni ei ole koskaan huutanut ja räyhännyt, pikemminkin käyttänyt pientäkin äänen korottamista syynä päättää epämiellyttävä keskustelu. Koska hän osaa olla riitatilanteissa jopa ärsyttävän rauhallinen, olen potenut syyllisyyttä joka kerta kun hermostun tai olen vihainen jostain (ja oikeastaan kaikesta muustakin, koska kärjistetysti olen exäni mielestä suuttumisellani vastuussa kaikesta mitä hän tuntee ja tekee, koska hermostumiseni ahdistaa häntä). Kuitenkin hän usein kertoi haluavansa, että pikkuasioista voisi välillä kiukustua ilman, että siitä nostetaan numeroa.
En ainakaan äkkiseltään löytänyt aivan vastaavanlaisia kokemuksia, kuulostaako tällaiset toimintamallit kenestäkään tutulta?
Narsisti(?) jätti
Valvojat: NinniAnniina, Karju
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.