Mahtaakohan tämäkin olla näitä tapauksia..
Sain uuden työtoverin noin kolme vuotta sitten.Esimiehelle hän "myi" itsensä osaavana,erittäin pätevänä ja motivoituneena henkilönä. Jo ensimmäisten työviikkojen aikana selvisi, että taidot olivat hyvinkin puutteelliset, virheitään työpari selitteli sillä että juuri tämä "tieto on unohtunut, hän kyllä osaa senkin kun vain muistaa" ja että "hän kyllä tekee aina täydellistä työtä, mutta- ." Hän alkoi hyvin pian määräämään meitä muita mm. kuka tekee mitäkin töitä, ja jos joku sai asiakkailta hyvää palautetta omasta työstään, tämä työkaveri mökötti, murjotti ja kiukutteli ja alkoi nopeasti kehua muille, kuinka hän on erityisen osaava ja taitava.
Jos hän ei saa tahtoaan läpi, hän mököttää ja paiskii tavaroita. Jos joku muu joutuu painimaan erityisen vaikean työtehtävän parissa, hän on avoimen vahingoniloinen.
Jos meitä on useampi ryhmässä, hän valitsee jonkun jota syrjiä: ei kuuntele, keskeyttää puheenvuorot, komentelee ja yrittää nolata asiakkaiden silmissä. Minkäänlainen palaute ei mennyt läpi silloin, tänä päivänä vielä vähemmän. Vastauksena ohjeisiin tulee : "minua ei tarvitse kenenkään opastaa, tiedän kuinka asiat tehdään ihan itse." Tänä keväällä hän jätti oman osuutensa töistä tekemättä, koska "nyt on niin väsynyt ettei halua kuin istua" ja kun esimies lopulta ensin huomautti ystävällisesti asiasta, sitten lähetti tiukempaa sähköpostia, ja lopulta antoi suullisen varoituksen, kaikki oli vain meidän muiden "panettelua" sillä "hän tekee työnsä aina täydellisesti." Yhteistyökumppaneille hän esittää ystävällistä ja herttaista ilopilleriä, esimies onneksi jo näkee kaiken pelin läpi.
Työryhmänä olemme yrittäneet selvitellä tilannetta mm. sopimalla yhteiset säännöt,ja keskustelemalla, mutta keskusteleminen tyssää yleensä tämän työkaverin loukkaantumiseen ja suuttumiseen. Ryhmämme nuorimmaista, silmätikkuaan, hän kiusaa tekemällä esimerkiksi lomista ja työpäivistä sopimisen tahallaan vaikeaksi. Kun tämä "nuorin" lopulta hermostuu, työkaveri manipuloi asiat niin, että se onkin tämä toinen, jonka on pyydettävä anteeksi häneltä.
Sain juuri työpaikalla vastuutehtävän, ja nyt odottaa ikävä tehtävä yrittää keskustella jälleen tämän työtoverin kanssa siitä, miten saamme yhteistyön toimimaan. Sen jälkeen, kun esimies ilmoitti, että olisin päävastuussa ryhmämme työstä, tämä ennen mukavakin työkaveri on valinnut minut erityiseksi maalitaulukseen; hän on töykeä, ylimielinen, pimittää tärkeitä tietoja ja kyttää virheitä.
Esimies ei halua erottaa häntä koska työvoimasta tulisi pula, vaikka tietää kuinka vaikeaa työnteko työpaikalla on. Tilanteen takia olen harkinnut jopa tykkänään alan vaihtoa...
Narsisti työkaverina
Valvojat: Karju, NinniAnniina
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 16 Elo 2013, 21:16
- Viesti:
Re: Narsisti työkaverina
Moikka,
tuossa miettisin lyhyttä keskustelua esimiehen kanssa. Kysyisin suoraan, että haluaako esimies rekrytoida yhden uuden ihmisen vai tiimillisen. Voit kohteliaasti siis viitata siihen, että muut etsivät kyllä töitä jos tilanne ei muutu. Loppu jääkin sitten esimiehen valittavaksi.

- Viestit: 1
- Liittynyt: 10 Helmi 2016, 14:51
Re: Narsisti työkaverina
Palasin syksyllä äitiyslomalta töihin. Meillä on pieni työyhteisö. Kolme työntekijää minä sekä T ja A ja esimies. T oli lomalla töihin mennessäni ja kaikki sujuikin oikein hyvin. Kun hän palasi töihin, kaikki muuttui. A ja T viettivät kaiken aikansa keskenään ja vaikka yritin lähteä heidän mukaansa ruokatunnille, he sanoivat tottuneensa menemään kahdestaan. Lopulta ruokatunnille lähdettiin sanomatta minulle mitään. He kävivät toistensa työpöytien ääressä sopimassa mihin aikaan menevät syömään, mutta koskaan he eivät pyytäneet minua mukaan. Koin itseni ulkopuoliseksi eikä tilannetta helpottanut ollenkaan se, että minusta tuntui, että työnjälkeni on koko ajan syynissä. Mikään mitä tein ei tuntunut olevan riittävän hyvin tehty. Haparoin uusissa tehtävissäni pitkän tauon jälkeen ja olin epävarma. Luulen, että tein asiat siksi helpoiksi.
Kaikki kääntyi välillä oikein hyväksi. Tunnelma vapautui ja vietimme aikaa myös kolmestaan.Kunnes tuli yksi käänne, joka sai minut väsyneenä räjähtämään täysin. Kaivoin kaiken puolen vuoden ajalta ja syytin kiukkuisena heitä kiusaamisesta. Se oli virhe. Nyt T on kääntänyt asian niin, että minä olen kiusannut häntä. Väheksynyt hänen töitään, muistuttanut häntä siitä, että hän on meillä vain määräaikaisena ja alistanut häntä töiden avulla aina tilaisuuden tullen korostaen omaa paremmuuttani. Hän on välillä niin vakuuttava ja käyttää taitavasti sellaisia tosielämän esimerkkejä, että huonoina hetkinä epäilen itsekin syyllistyneeni hänen kiusaamiseensa. T:llä on taito saada minun suojaukseni alas. Nytkin päädyin kirjoittamaan hänelle 2,5 liuskaa pitkän selityksen siitä, että en ole tarkoituksellisesti yrittänyt saada häntä tuntemaan itseään huonoksi. Pelkään, että se oli virhe. Avasin taas itseäni vaikka olin juuri muutamaa tuntia aiemmin päättänyt sulkeutua täysin.
Esimies ymmärtää vaikean tilanteeni ja tietää, etten ole kiusannut. Hän yrittää toimia asiassa sovittelijana. Olemme harkinneet, että otamme ulkopuolisen selvittelijän (kuten työpaikkapsykologin) selvittämään tilannetta. Voisiko sellaisesta olla apua vai päättyykö tämä siihen, että minä olen ollut kiusaaja? Pitäisikö minun jäädä sairaslomalle vai yrittää selviytyä töissä?

- Viestit: 6
- Liittynyt: 18 Helmi 2016, 11:52
Re: Narsisti työkaverina
Olin muutamat viimeiset vuodet isommassa yhteisössä työssä. Meidän porukassa oli kolme henkeä samoissa töissä.Yksi oli Hän.Ihmettelin ensin miksi oli niin vaikeaa keskustella hänen kanssaan, en oikein saanut suunvuoroa.Hän myös heti lyttäsi kaikki mielipiteeni eikä koskaan kysellyt kuulumisia mutta itse kertoi vuolaasti kaikesta mitä Hän teki vapaa-aikanaan. Niitä samoja juttuja sain kuunnella useamman kerran .Kun tutustuin muihin työntekijöihin paremmin,niin selvisi että kaikki inhosivat Häntä. Herra Hän kun tiesi kaiken joka asiasta,myös muitten töistä ja kertoi auliisti miten Hän olisi paremmin tehnyt työt.Tyhjänpuhuminen oli Hänelle tärkeää, näin tylsä työpäivä kului mukavemmin.Kyllä siellä työtä olisi ollut mutta saimme toimia itsenäisesti ilman suurempaa valvontaa joten kahvitunnit olivat vähintään puolen tunnin mittaisia.Olin aikaisemmin toiminut aloilla joissa suorittaminen,nopeus ja tehokkuus olivat itsestäänselvyyksiä joten kesti aikansa ennen kuin totuin löysään rytmiin,joka tosiaan oli tylsää.Otin Hänet haasteena koska tyttäreni on naimisissa samanlaisen tapauksen kanssa ja ajattelin että nyt voisin yrittää ymmärtää tätä tapausta ja ehkä oppia jotain.Valitettavasti kärsivällisyyteni ei riittänyt,olisin voinut tintata nokkaan Häntä.Katsoin paremmaksi vältellä ja olla niin vähän tekemisissä kuin mahdollista.Se oli helpointa.Tulee sääli niitä jotka joutuvat tekemään töitä hänen kanssaan.Se on raskasta.Kukaan ei sanonut suoraan mitä ajatteli mutta kyllä keskenämme puhuimme selän takana.Kukaan ei antanut palautetta Hänen käytöksestään eikä esimiehillekään valitettu.