työpaikkakiusattu
Valvojat: Karju, NinniAnniina
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 26 Syys 2013, 20:32
työpaikkakiusattu
Olemme tehneet vakavasta, pitkään jatkuneesta työpaikkakiusaamisesta lopulta rikosilmoituksen poliisille. Ilmoituksen jättämisestä on aikaa jo n. 1,5 vuotta.
Kuulustelut on tehty ja asia on lähtenyt ( taas ) lausuntakierrokselle työsuojeluun. Sieltä se palaa ( taas ) syyteharkintaan syyttäjälle.
Vastassa on ns. isokenkäisiä ja, jos ja kun juttu etenee käräjille, se voi saada tilaa valtakunnallisestikin.
Välillä meinaa usko loppua asian loppuun saattamisessa viranomaistyöskentelyssä.
Olisipa mielenkiintoista tietää, kuinka moni on voittanut juttunsa, kun pienenä ihmisenä on lähtenyt herroja vastaan?

Re: työpaikkakiusattu
Hei,
Varo asiasi vanhentumista. Sehän vanhenee 2 v:ssa, ja jos vielä menee avi:iin ja sitten syyttäjän harkittavaksi aika kuluu (ehkä) umpeen. Minun asiastani on ilmoitettu viranomaisen taholta, että se on osin vanhentumassa. Oletko itse keksinyt jonkin keinon, että asiaasi ei ratkaista vanhentamalla se viranomaisportaissa kuten minulle näyttää käyvän.

Hei
Tehkää uusi ilmoitus ennenkuin juttunne vanhenee. Siten ei voida vanhentaa missään portaassa. Toisaalta eihän se vanhene, jos on jätetty käsittelyyn säädetyn ajan puitteissa. Mutta työsuojelupiiri tuntuu ajavan työnantajan etua. Mitään konkreettista sieltä ei pieni työntekijä saa, että mitä tehdä ja miten toimia. Käskevät vain laittaa asioita ylös ja päivämääriä ja lopputulema on se, että lähettävät sinun lähettämäsi sähköpostit työsuojelupiiriin esimiehellesi nähtäväksi ja toteavat: "ei täytä työsuojelurikoksen tunnusmerkkejä". Joku Hilkka Ahti on aivan eri asemassa - kuten julkisuuden henkilöt yleensä. Tämä maa ei ole tasa-arvoinen näissä asioissa. Mutta tämä esimiesjuristini jatkaa edelleen samoissa tehtävissä, vaikka vein asian oikeuteen - tosin laittomana irtisanomisena - ja voitin sen. Tuli maksamaan ko. työnantajalle n. 50.000 euroa ainakin. Mutta kiusaajaesimiehiä suojellaan siis senkin jälkeen, vaikka asia olisi oikeudessa todettu - kuten kävi - ja juttu hävitty. Mikä tätä yhteiskuntaa oikein vaivaa? Huoli on todella suuri ja vakava.

Nyt en ymmärrä ´´tehkää uusi ilmoitus ennen kuin vanhenee, niin ei voi vanheta...´´. Asianajajani sanoi, että viranomaiset toimivat virkavastuulla ja että kun syyttäjä on päättänyt vanhentaa työrikoksen, niin sille ei voida mitään. Kuulemma oikeuskanslerille voi valittaa vanhentamisesta, mutta siitä tulee vain huomautus, joka ei johda asiani käsittelyn aloittamiseen. Siis ei mitään seurauksia aville-poliisille-syyttäjälle, jotka vanhensivat asian. Ilmoituksen olen tehnyt ajoissa, mutta viranomaiset eivät saattaneet asiaa syyteharkintaan kahdessa vuodessa.
-
- Viestit: 5
- Liittynyt: 16 Maalis 2014, 00:38
Re: työpaikkakiusattu
Minusta tuntuu, että narsismi on tämänpäivän trendi, siks niitä ei edes aiota laittaa vastuuseen...
-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 16 Elo 2013, 21:16
- Viesti:
Re: työpaikkakiusattu
Hei,
uusi rikosilmoitus ei auta jos itse tapahtuma on rikosoikeudellisesti vanhentunut.
NUT Ry on valmistelemassa lakiesitystä, jossa työpaikkakiusaamiseen liittyvää sanktiojärjestelmää muutettaisiin. Koska rikoksen vanhenemisaika on sidottu suoraan rangaistuksen kovuuteen, täytyy työpaikkakiusaamisesta tuomittavaa rangaistusasteikkoa saada muutettua. Mahdollisia syytekohtia on ollut työsyrjintä, työturvallisuuslain rikkominen, työturvallisuusrikkomus tai työturvallisuusrikos, joista esimerkiksi työturvallisuusrikos vanhenee kahdessa vuodessa ja siitä voidaan tuomita pääasiallisesti sakkoja. Tämä tarkoittaa sitä, että päätös syytteen nostamisesta on tehtävä kahden vuoden aikana tapahtumasta. Työpaikkakiusaamisen kohdalla, varsinkin monisyisessä ja narsistisen ihmisen kanssa toimittaessa, tämä on ehdottomasti liian vähän. Tutkintaa ei välttämättä ehditä tehdä ja rikos vanhenhee tutkinnan aikana vaikka näyttö saataisiinkin kokoon.
Mikäli rangaistusasteikkoa edellämainituista saadaan edes osittain tai kokonaan nostettua, tämä tarkoittaa automaattisesti myös vanhenemisajan pitenemistä kyseisten rikosten kohdalta. Työsuojelullisesti tämä tukee myös muita tapauksia kuin pelkkää työpaikkakiusaamista.
Tämä ei poista kiusatun kärsimystä prosessin pituudesta eikä ongelmaa työpaikkakiusaamisen toteennäyttämisestä, toisaalta se lähettää yhteiskuntaan viestin, että vastaaviin tapauksiin suhtaudutaan asian vaatimalla vakavuudella.

- Viestit: 4
- Liittynyt: 20 Kesä 2014, 13:58
Re: työpaikkakiusattu
Poliisi ja AVI vanhentaa tahallaan työturvallisuusrikokset voinee niin sanoa. On tapauksia, jossa on ollut aikaa tutkia asia yli 1,5 vuotta on asia vanhennettu muutamalla päivällä tai viikolla. Miten kyseiset viranomaiset voidaan saattaa vastuusen tahallisesta laiminlyönnistään? Katson, että näillä viranomaisilla on osuutta siiihen, että työpaikoillamme sairastutaan henkisen väkivallan takia. Yli 100 000 työntekijää koskettaa tämä asia. Osa heistä kuolee, osa sairastuu niin pahasti ettei palaa enää koskaan työelämään ja osa saa elinikäisen kärsimyksen osakseen.
Mitä voisi tehdä? Mielestäni kyseessä on tämän ajan yleisin ihmisoikeusrikkomus.

- Viestit: 127
- Liittynyt: 21 Elo 2013, 18:48
Re: työpaikkakiusattu
Valitettavan usein työpaikkakiusaaminen lakaistaan maton alle, koska oletetaan, että aikuiset ihmiset kyllä pystyvät sopimaan riitansa puhumalla. Pienissä kiistoissa näin voi ollakin, mutta kun on kyseessä systemaattinen syrjintä ja hivuttaminen, ei pahantekijä välttämättä edes myönnä olleensa väärässä ja voi saada asiat käännettyä ihan toisin päin kuin alun perin on ollut tarkoituskaan.
On käsittämätöntä, miten työpaikkakiusaamisasioissa todistustaakka on aina uhrilla. On niin helppo tuomita asiattomatkin lausahdukset niin, ettei uhri vain ymmärrä huumoria tai kestä kritiikkiä. Usein vedotaan siihenkin, että "tämä nyt on vain kiusaajan tyyli" ja "pitää sinunkin jonkin verran kestää, älä ole noin herkkänahkainen, ei nykymaailman työelämässä pärjää ottamalla nokkiinsa".
Mistä lähtien työpaikat ovat olleet aikuisten ihmisten selkäänpuukotusalueita? Lapsilta nyt voi vielä jotenkin ymmärtää typeränkin käytöksen, koska he eivät ihan oikeasti voi tietää kaikkia tapoja ja moraalia, mutta aikuisilla on usein se, että he tietävät hyvin mitä tuskaa kiusaaminen aiheuttaa mutta jatkavat sitä silti.

omasta puolestani en usko siihen, että poliisi ja AVI tahallaan tekisivät tuollaista. Kyse on siitä, että esimerkiksi poliisilla on yksinkertaisesti liikaa juttuja tutkittavana ja liian vähän tutkijoita. Lisäksi yleinen fakta on, että viranomaisten koura on hidas. Tähän ollaan puuttumassa uuden lakiesityksen myötä, jossa työsuojelulainsäädäntöä tiukennettaisiin, tästä asiasta lisää on aikaisemmissa viesteissäni.
Uhrilla (eli kantajalla tai asianomistajalla) on näyttötaakka käytännössä missä tahansa tilanteessa. Varsinkin tämänkaltaisessa tilanteessa se on erittäin valitettavaa, sillä uhri ei välttämättä tähän yksin pysty.

- Viestit: 278
- Liittynyt: 09 Joulu 2016, 11:34
Re: työpaikkakiusattu
Oliivi2, oletko vielä palstoilla? Miten jutussa kävi?