Yksi tarina työpaikkakiusaamisesta

[AnkeLMojinkka]

Länsisuomalaisen käsityökoulun rehtori on varmasti monien mielestä erikoinen tapaus, mutta työtovereille hänen erikoisuutensa ilmenee äkkipikaisuutena, kateutena, epäoikeudenmukaisuutena, pyrkimyksenä hallita tai ainakin manipuloida kaikkea, ailahtelevana ja sekavana käytöksenä. Koulu - siis "koulu" tässä tapauksessa - on kuin vuotava laiva johon otetaan koko ajan lisää lastia, ja jota miehistö pitää itsensä uhraten pinnalla. Erään toteamuksen mukaan koulussa on "paska palkka ja surkeat työolot" samalla kun työn määrä ja vaativuus kasvavat, käytänteet monimutkaistuvat ja johtaja kantaa vastuunsa koko ajan epämääräisemmin.

Rehtorilla on varma mielipide asioista, myös asioista joista hän ei tiedä mitään, ja hänen mielipiteensä ratkaisee tiesipä joku paremmin tai ei. Hän kysyy useinkin neuvoa työtovereiltaan, koska niin täytyy tehdä julkisen läpinäkyvyyden periaatteiden mukaisesti ja että voidaan sanoa päätöksen olleen harkittu ja demokraattinen. Päätöstä perustellessaan rehtori puhuu mustan valkoiseksi ja päinvastoin niin taitavasti, että kuulijalle jää mielikuva, jonka mukaan hän olikin jotain muuta mieltä, mutta päätyi asiassa jonkun viisaamman kannalle. Myös niinkin laaja ja moniulotteinen asia kuin pedagogiikka on mahdollista nähdä suorana viivana. Rehtorin työn ulkopuolisessa harrastustoiminnassa omaksuma oppimismalli on ainoa oikea opettajan koulutuksesta ja persoonasta tai opetusryhmän ominaisuuksista riippumatta. Tässä asiassa hän katsoo näkemyksensä niin tärkeäksi, että mallia aletaan tuputtaa heti uuden työntekijän hatarassa perehdyttämisessä. Asia on tärkeämpi kuin esimerkiksi varashälyttimen koodi, jonka tarvitsee jos saapuu työpaikalle ensimmäisenä - koodin ja hälyttimen käytön kertoo sitten joskus joku.

Kyllästymiseen asti toistamaansa "turvallisuus on tärkeintä"-hokemaansa rehtori käyttää lähinnä rajoittaakseen opettajien työskentelymahdollisuuksia mieleisekseen, mutta tekee todellisuudessa asian hyväksi vain sen mikä on pakko ja näyttää hyvältä paperilla. Uusi opettaja huomasi toisella työviikolla järkytyksekseen, ettei vuosikausia käytössä ollutta puuntyöstökonetta ollut kytketty hätäseis-järjestelmään, niin vain uskottiin ja luultiin olevan. Opettajien rikosrekisteriotteet vaadittiin nähtäväksi vasta kun koulun palveluita ostanut kunta sitä vaati.

Pieni latistava vihjailu ja nälviminen kuuluu milteipä arkirutiineihin kuten ei-läsnä olevien entisten ja nykyisten työntekijöiden mustamaalaaminen - vai miltä "edellinen metalliopettaja oli työtä vieroksuva" kuulostaa? Huonekalurestauroinnin artesaanin aloittaessa koulussa tuntiopettajana rehtori totesi toisen, soitinrakentamiseen erikoistuneen opettajan olevan vailla puualan koulutusta, insinööri. Myöhemmin hän samaan soitinrakentajaan viitaten sanoi, ettei hänkään ole puuseppä, vihjaten siis huonekalurestauroijan epäpätevyyteen. Jossain vaiheessa rehtori menetti muistinsa tyystin restauroijan koulutuksen suhteen, sitä kun ei ollut kirjattu koulun tietokantaan, vaikka restauroija oli alunperin ottanut yhteyttä kouluun nimenomaan pitääkseen huonekalujen kunnostuskursseja ja pitikin niitä kolme kappaletta. Tätä "jonkin sortin restauroijaa" rehtori muisti kuitenkin kaikesta huolimatta neuvoa ja vaati useaan kertaan, että pintakäsittelyyn käytettäisiin vain vesiliukoisia aineita, mikä ei ole järkevää eikä usein edes mahdollista. Aina kun hiomakoneisiin tarkoitetun hiomapaperin hankkiminen tuli ajankohtaiseksi, rehtori kyseenalaisti koneiden käyttämisen, vaikka niitä oli käyttövalmiina kolme kappaletta. Yksi perustelu säästämisen lisäksi konekammoon oli hiontapölyn epäterveellisyys, mikä ei siis rehtorin logiikalla päde ilman konetta hiomisesta syntyvään pölyyn. Nälvimisenä voidaan pitää myös rehtorin jatkuvia halventavia kommentteja käsi- ja taideteollisesta oppilaitoksesta, josta restauroija oli valmistunut muutamaa vuotta aiemmin. Kommenttinsa rehtori perusteli ilmeisesti ainakin itselleen sillä, että oli jäänyt valitsematta kyseisessä oppilaitoksessa avoinna olleeseen virkaan, johon oli hakenut. Latistamisen vastapainoksi on tietenkin hyvä välillä myös kehua hänen armoaan miellyttäneitä, ja mieluiten niin, että kyseisellä hetkellä latistuslistalla olevat kuulevat sen.

Suurin kyseisen käsityökoulun toimintaa rasittava tekijä on siis henkilö, jolla on organisaatiossa eniten valtaa ja jonka juuri päinvastoin pitäisi toiminnallaan tehdä opettajien työ sujuvaksi ja mahdolliseksi eikä monin tavoin vaikeuttaa sitä. Rehtori haluaa pitää kontrollissaan kaiken: opetustilojen järjestyksen, hankinnat, tiedottamisen, mikä lisää ennestään vallitsevaa ainaista kiirettä kun jokaiseen asiaan täytyy odottaa hänen vahvistuksensa. Myös kahvipöytäkeskusteluissa on syytä noudattaa hänen valitsemaansa aihetta tai ilme alkaa kiristyä. Viikonloppuisin ja muulloin työajan ulkopuolella toimeenpantavat siivous- ja järjestelyoperaatiot aiheuttavat sen, että opettajat käyttävät osan opetuksien valmisteluun varatusta ajasta työvälineiden ja materiaalien etsimiseen rehtorin siirreltyä niitä mieleisiinsä paikkoihin. Kaoottista soppaa hämmentäessään rehtori muuttaa mieltään, unohtaa asioita ja jakelee käsittämättömän epäselviä kirjallisia ohjeita, minkä ansiosta jälleen työaikaa kuluu hukkaan arvuuttelussa mitä hän on mahtanut milläkin tarkoittaa.

Opettajien keskuudessa sekoilua käsitellään huumorilla, koska muuta ei voida ja tilanne ei ajoittaisesta kärjistymisestä ja valituksista huolimatta muutu. Talossa kauemmin työskennelleet tosin sanovat tilanteen olleen vielä pahempi esimerkiksi kymmenen vuotta aiemmin. Käytöksen syiksi on esitetty stressiä, vaihdevuosia, alkavaa alzheimeria, alkoholismia. Rehtori itse saattoi antaa jonkinlaisen vastauksen erikoisella keskustelunavauksella alaiselleen. Tarvikkeiden hankinnasta aiheutuneen kiistan vuoksi hän oli pyytänyt toiminnanjohtajaa - omaa esimiestään - keskustelemaan niskuroivan työntekijän kanssa tarkoituksenaan saada tämä tottelemaan. Työntekijän selvitettyä tarvikekiistan taustaa ja syytettyä rehtoria työpaikkakiusaamisesta, toiminnanjohtaja nuhteli rehtoria joka joutui taipumaan kiistassa ja säikähti muutenkin sovittelevaksi. "Enhän minä mikään narsisti ole", rehtori sanoi ensimmäiseksi puhuessaan työntekijän kanssa toiminnanjohtajan nuhtelun jälkeen. Lausahdus kuulosti enemmän anovalta kysymykseltä kuin toteamukselta. Seuranneessa sekavassa yksinpuhelussa rehtori kehui työntekijänsä vaatetusta, sanoi koulun olevan työntekijälle turvallinen ratkaisu ja kertoi tarinan koulun entisestä opettajasta joka säännöllisesti soitti rehtorille kiittääkseen itsetuntonsa vahvistumisesta, koska hänelle oli annettu mahdollisuus.

Puoli vuotta myöhemmin keskusteltiin taas, tällä kertaa ruokapöydässä. Ruokatuntihan on koulussa työntekijän omaa aikaa ja silloin ei keskustella työasioista - paitsi jos rehtori on sillä tuulella. Ei kehuttu vaatteita eikä muisteltu itsetunnon vahvistumista. Hän takoi luisevaa suonikasta nyrkkiään ruokapöytään ja karjui: "Minä olen rehtori! Minä määrään!"

[AnkeLMojinkka]

Ei voida puhua ihmeestä, mutta ainakin asiat ovat menneet parempaan suuntaan. Ehkä liian vähän - ja ehdottomasti liian myöhään.

Rehtorin hiekkalaatikolta oli jo kauan kuulunut pientä napinaa, joka vuonna 2018 vaihtui avoimeen kapinaan. Keväällä osa henkilökunnasta ja syksyllä koko koulun henkilökunta teki valituksen rehtorin toiminnasta tämän esimiehille. Seuraukset olivat samat kuin aina ennenkin: työpaikkakiusaaja sai varoituksen, käyttäytyi hetken kelvollisesti ja muutaman viikon kuluttua kaikki jatkui taas samalla tavalla. Kuluttavan lukuvuoden läpiviemiseen tarvittiin mm. työpsykologin apua. Keväällä useampi kokenut opettaja vaihtoi työpaikkaa ja yksi tuntiopettajista teki itsemurhan. Marttyyrin viittaa kantanut rehtori jäi sairaslomalle kesken seuraavan syksyn lukujärjestysten suunnittelun, koska hänen työsuhteensa oli viimeinkin katkolla.

Opettajien vaihtuvuus koulussa on aina ollut rehtorin käytöksestä johtuen suuri, mutta pitkään kovanahkaiset, kauan talossa olleet opettajat pitivät koulun toiminnassa rehtorin sekoilusta huolimatta. Tämä kovanahkaisten joukko alkoi pienentyä eläköitymisen takia, eivätkä uudet tulijat – joita kyllä riittää – usein halunneet jäädä taloon mainituista syistä johtuen. Oli siis odotettavissa, että pian koulussa olisi joka vuosi uudet opettajat, joilta loppuisivat pian oppilaat, sillä koulun kireä ilmapiiri näkyi jo muuallakin kuin kahvipöydässä.

Rehtorin esimiestenkin oli siis viimein pakko toimia pykälien takana piilottelun sijaan ja rehtori siirrettiin toiseen tehtävään noin vuosi koko henkilökunnan tekemän valituksen jälkeen. Kokonaan häntä ei siis organisaatiosta saatu, vaan tilalle keksittiin tukityöpaikka komealta kuulostavalla nimikkeellä, mikä lienee halvempi vaihtoehto kuin oikeudenkäynti niinkin kokeneen vastustajan ollessa kyseessä.

[Toipuminen75]

Hei,

itselläni on 2,5 v kokemus narsistiesimiehestä, joka flirttaili opetustilanteessa, pyysi ja johdatteli minut pari kertaa keittiöön naureskellakseen ja tuijottaakseen minua, tuijotteli minua työpisteelläni, simputti, jos osasin jotain tai kysyin, jätti auttamatta, teetätti kalliilla juristilla työsopimukseni jatko-osaan ehdon, jonka mukaan työnantajalla oli valta määritellä millaisesta syystä vakituinen työntekijä voi palata kesken hoitovapaansa töihin, vaikka laki olisi suojannut sijaista, antoi kysymättä tehtäviäni toiselle, ei koskaan kysellyt kuulumisiani, saattoi läimäyttää paperit pöydälleni kiivaasti, ei kyennyt kommunikoimaan kahdensuuntaisesti, ei kuunnellut, piti nuhdesaarnoja milloin mistäkin, vähätteli, ettei tekemälläni työllä ole merkitystä, ei antanut työrauhaa, jos pyysin sitä, asennoitui negatiivisesti. Hän on saanut varoituksen vuonna 2015. Tunnelma oli ankea, kun esimiehen haukkuminen oli jokapäiväistä. Vanhoja traumoja kaadettiin minun niskaani. Psykologi valmensi koko porukkaa useaan otteeseen. Tälläiseen meni aikaa.