En tiennyt veljieni olevan pahasti persoonallisuushäiriöisiä ennen kuin toisen veljeni tytär erosi. Tässä erossa alkoi paljastua asiain todellinen laita. Veljeni tytär (olkoot vaikka Nepuli) alkoi kertoa kovin rauhalliseksi ja kiltiksi tunnetusta miehestään tarinaa, jossa hän oli kuulemma onnettomuuden seurauksena saanut päähänsä vamman ja aivoista löytyneen hyytämän aiheuttamana tämän persoonallisuus oli täysin muuttunut. Asian edetessä juttu raadollistui ja päätyi alle puolen vuoden (ja monien tapahtumien jälkeen) Nepulin kertomana siihen, että hän nippa nappa selvisi miehensä tappoyrityksestä. Tämä kaikki tarina upposi omaan sukuuni (jolle veljeni on aina ollut vähän reppana, mutta kiltti ja rehellinen), ja niin upposi minuunkin. En ollut ollut Nepulin kanssa yhteydessä pitkiin aikoihin, joten en suoralta kädeltä tajunnut tilannetta, vaikka muistinkin hänet jo lapsuudesta erikoiseksi.
"Tappoyrityksen" jälkeen pyysin Nepulin lapsineen meille (asuimme satojen km päässä) jouluksi, koska omien sanojensa mukaan mies ja koko miehen suku vainosi häntä. Tämä joulu aukaisi silmäni ja tajusin Nepulin puhuvan puuta heinää. Yritin irrottautua kuviosta, mutta Nepuli jatkoi jatkuvia soittojaan ja miehensä haukkumista mulle ja myös äidilleni (jota hän ei aiemmin ollut sietänyt silmissään). Erityisesti äitini kärsi tästä Nepulin kamalasta tilanteesta olla vainottu ja tappouhan alla. Nepulin jatkaessa tuen ja empatian hakemista meiltä, sanoin, että en usko häntä. Pyysin suoraan, mutta kaunein sanakääntein, ettei hän ei myöskään kertoisi tarinoitaan äidilleni, koska äiti uskoo kaiken ja kärsi todella paljon.
Nepuli sanoi, ettei ole valehdellut mitään, johon otin esimerkiksi yhden valheen. Nepuli nimittäin väitti joutuneensa ajokieltoon miehensä kiusaamisen takia eli mies oli tahallaan ajellut peltipoliiseihin ylinopeutta Nepulin omistamalla autolla, jolloin Nepulilta meni kortti. Sanoin, ettei tuollainen ole mahdollista, koska auton haltijalle tulee poliisilta selvityspyyntö eli kysymys onko hän itse vai joku muu ajanut ko. autolla. Tässä vaiheessa Nepuli alkoi hermostua. Hän vastasi, ettei hän ole tällaista saanut, koska mies käy varastamassa hänen postinsa (olivat tuolloin jo eroamassa ja työssä käyvä mies asui noin 30 km päässä). Siihen kysyin, että koska ajokortti pitää viedä konkreettisesti poliisiasemalle, niin etkö siinä vaiheessa kertonut tapahtuneen todellista laitaa. Tuolloin Nepuli repesi lopullisesti, alkoi huutaa ja vastasi, että kyllä, kyllä, asianajaja oli tilanteessa mukana ja nyt odotetaan valtiolta korvauksia. Samaan syssyyn hän analysoi minut tunnevammaiseksi, joka pelkää menettävänsä vanhempansa, koska isällä ja äidillä on muitakin läheisiä. Tämän jälkeen tuli ensin luuri korvaan, toiseksi tuli viesti, että lapset kuulivat äskeisen puhelun ja ihmettelevät miksi Ruuhi on niin paha ja haluaa vain pahaa ja koska tämä kaikki vainoaminen loppuu ja kolmanneksi eli lopuksi tuli puhelunesto.
Edellä kerrotun tapahtuman jälkeen muistiini pulpahti tapahtuma, jossa olin itse mukana huijaamassa rahaa Nepulin ex-mieheltä. Nepulin ollessa vielä naimisissa ja elettäessä vaihetta, jossa "mies oli saanut päävamman ja hänestä oli tullut hullu" veljeni oli pyytänyt minua väärentämään asiakirjan. Koska Nepulin mies oli alkanut juoda ja hällä oli virolainen huora (jonka lapset olivat otettu huostaan) ja mies huoransa kanssa kulutti perheen yhteiset rahat ja näin vei Nepulilta kaiken ja ilmeisesti avioerokin on tulossa, pyysi veljeni minua todistamaan velkakirjan, jossa hän olisi muka lainannut tyttärelleen ja vävylleen tuhansia euroja perheen yhteisiin hankintoihin. Tietysti tuolloin todistin, koska uskoin heidän tarinaansa ja halusin tietysti Nepulille jäävän edes muuan tonni tulevaisuuden rakentamiseen. Nyt siis tajusin kaiken olleen valetta ja otin Nepulin ex-mieheen yhteyttä kertoen tällaisesta asiakirjasta.
Tämä asiakirjaväärennöksen tunnustus leikkasi veitsen tavoin pois elämästäni normaalit suhteet sekä veljiini että myös vanhempiini ja joihinkin ystäviin. Tämän jälkeen äitini (joka uskoi veljeäni) alkoi painostaa minua lopettamaan kiusanteon veljiäni ja Nepulia kohtaan. Jokainen yhteydenotto alkoi sillä, että miten voin olla niin julma, että jatkuvasti kiusaan jo ennestään kovin kärsineitä ja vainottuja läheisiäni. Yrityin kysyä mitä ihmettä olen tehnyt, mutta tähän en koskaan saanut selkeää vastausta. Minä vain kuulemma kiusasin ja tein heidän elämästään raskaan. Lisäksi veljeni kiristi ja uhkaili minua vanhan äitimme kautta. Vaikka kuinka yritin lohdutta äitiä, etten ole tehnyt mitään, minkä poliisille paljastamisesta menettäisin 30 000 euroa, äiti ei uskonut. Vaati vain hädissään minua vetämään pois tunnustukseni, jotta veljeni ei tarvitse mennä poliisille tekemään tätä paljastusta - veli kun ei kilttinä ihmisenä haluaisi niin tehdäkään.
Jos olisin ollut normaali, olisin katkaissut yhteydenpidon (lopulta sen joksikin aikaa teinkin, mutta juuri samaan tapahtumasarjaan rakas isäni nukkui pois. Suru siitä, etten ollut voinut olla mukana hänen viimeisinä kuukausinaan, oli murskaava). Tuolloin en kuitenkaan siihen pystynyt, koska iäkkäät vanhempani tarvitsivat minun apuani. Helvetti elämässäni pääsi valloilleen ja sitä jatkui äitini kuolemaan saakka eli noin 10 vuotta. Vaikka puhun tässä vain toisesta veljestäni, toinen veljeni antoi täyden tuen ja yhdessä he hiovat stategioitaan. Yhdessä he mm. kävivät istuamassa poliisiasemalla ja kolme tuntia yrittivät saada nostaa minusta tutkintaa sellaisistakin "rikoksista", joihin todisteiden mukaan oli pikemminkin sekaantunut toinen veljistäni.
Olen päässyt tästä kaikesta jo yli, mutta silti aika ajoin kaipaisin hirmuisesti puhua jollekin, jolla olisi saman suuntaisia kokemuksia. Siksi ajattelin kertoa taustaani tällä foorumilla, josko täällä joku kokisi samoin.
Kiitos kuuntelemisesta!
Ps. Palattakoon tarinaan Nepulista: Vaikka kolme lasta olivat eroon asti olleet läheisempiä isänsä kuin Nepulin kanssa, isä ei nähnyt lapsiaan kuin muutaman kerran. Samoin isovanhemmat, joilla lapset olivat melkeimpa asuneet, menettivät yhteyden täysin. Veljestäni, jota Nepuli siihen saakka oli kutsunutkin pelkästään etunimellä ja jonka luo Nepuli ei vielä ikinä ollut päästänyt lapsiaan yöksi, tuli lasten ainut isovanhin ja alati uskollisesti läsnäoloeva apu.
Lyhyen ajan sisällä lapset menettivät isänsä, isovanhempansa, kumminsa, serkkunsa, ystävänsä, koulunsa, sukunimensä jne. Tilalla tulivat täysin vieraat ihmiset. Vaikka oikeus vahvisti lasten tapaamisoikeuden isäänsä, se ei ikinä toteutunut. Ei edelleenkään ole ketään, joka olisi sekä "vihollisten" että lasten ystävä tai edes tuttu. Kukaan ei siis tiedä miten lapsilla nyt menee, vaikka vanhin on jo 20 vuotias. Heitä ei löydy edes sosiaalisesta mediasta.