Mies oli hyvä työkaveri aluksi, puhuttiin tuntitolkulla kaikesta, mikä molempia kiinnosti. Ja niitä asioita oli jotenkin uskomattoman paljon! Olin arvoasteikossa töissä ylempänä, mutta sitä ei tuntunut silloin vielä asia haittaavan. Olin silloin vielä naimisissa, mutta liitossa meni huonosti jo useampaa vuotta. Yritin pitää tiedon visusti itselläni, mutta sanoin kerran jotakin, mistä työkaveri nappasi asian laidan. Siitä alkoi sitten mahdoton ralli, jota kesti tapailun alkuun asti. Mies laittoi usein viestiä ja kehui minua ylettömästi joka kerta, kun tuli tilaisuus. Taitava puhuja, kaikkien kaveri vaikka kukaan ei sitä tuntunut kunnolla tuntevan. Ihastuin, mutta en tehnyt asian eteen mitään. Emme tehneet mitään kiellettyä, mutta jossain vaiheessa meni kuitenkin minusta liian pitkälle, ja laitoin viestillä huomanneeni asian. Mies vastasikin tapailevansa jotakuta, ja pahoitteli vain ettei voinut "heittäytyä" suhteeseen minun kanssani. En tiennyt tyttöystävästä siis mitään. Tämä tapailu paljastui varsin vakavaksi suhteeksi, sillä mies muutti naisen kanssa pian yhteen.
Puoleen vuoteen ei tapahtunut mitään, mutta sitten tälle miehelle tuli ero ja alkoi taas sama ralli, kun tiesi minulla menevän liitossa entistä huonommin. Oli tukena ja kyseli kuulumisia, viestitteli puoleenyöhön jne. Kun avioero sitten tuli, meni muutama viikko, kun mies teki ensimmäisen liikkeen ja minä lähdin hölmönä mukaan. Ensimmäinen viikko oli mahtava. Sain kuulla pitkän selostuksen siitä, mitä tarjottavaa miehellä oli ja miten tästä suhteesta tulisi upea ja se kestäisi pitkään, ostettaisiin talo maalta jne. Sitten yhtäkkiä joku muuttui ihan päivässä. Töissä nähtiin ja kaikki oli mukamas hyvin, mutta joku tuntui oudolta. Käytiin treffeillä lähinnä minun ehdotuksesta ja aina sen kotona. Se ilmoitti, kun sinne sai mennä ja yleensä tunnin tai pari sovittua myöhemmin. Mutta enää ei kuulunut viestejä muuten. Tilanne meni vain pahemmaksi, ja parin kuukauden päästä olin jo totaalisen rikki. Avioero olisi jo riittänyt tähän, mutta tämä miehen tekemä pallottelu oli viimeinen isku. Tuntui, kun minua olisi pidetty taskussa ja otettu esille leikkiä varten aina, kun miestä huvitti. Treffeille lähdin aina sillä ajatuksella, että lopetan suhteen, mutta mies olikin treffeillä aina täysin hurmaava ja otti huomioon ainakin aina sänkyyn asti. Seksi oli suhteen ehdottomasti paras ja normaalein osa. Mutta joskus se muuttui samantien, kun hommat oli hoidettu ja käski minun lähteä, vaikka en ollut edes noussut sängystä tai saanut vaatteita päälle. Ihan kuin olisin ihastunut joka kerta uudestaan ja kohta taas joutunut valmistautumaan eroon.
Sain aina jonkun selityksen, miksi siitä ei ollut kuulunut, miksi oli parempi että mentiin treffeille aina minun aloitteesta jne. jne. Sitten se saattoi yhtäkkiä suunnitella lastenhankintaa ja yhteenmuuttoa. Minua ei koskaan otettu mukaan näihin suunnitelmiin, mies saneli, mitä oli jo valmiiksi miettinyt. En myöskään saanut puhua omista asioistani, mies katkaisi puheen pikaisesti ja vaihtoi aihetta. Eksistään se ei koskaan halunnut puhua myöskään, paitsi haukkuakseen niitä. Lähinnä se kehui itseään tai tai toi esille omaa erinomaisuuttaan aina, kun pystyi. Saattoi välillä haukkua minua tai elämäntapaani sivulauseessa jollain pienellä vihjeellä. Sitä tuntui tässä kohtaa rasittavan suunnattomasti, että olin ylempiarvoinen töissä. Kavereita sillä ei ollut kuin yksi, ja sitäkään se ei juuri nähnyt. Somessa satoja kavereita, mutta kukaan niistä ei reagoinut sen postauksiin, mitä pidin vähän outona. Suuttui kerran minulle, kun en ollut maagisesti kotona, kun se olisi käynyt tuomassa jotakin. Asiasta ei oltu puhuttu etukäteen, mutta minun olisi silti pitänyt tajuta olla kotona. Se saattoi ilmestyä oven taakse joskus ilmoittamatta, mutta en olisi ikinä uskaltanut tehdä sille samoin.
Töissä se oli kehunut minun selän takana, miten se ei tarvinnut naisia vuokranpuolittajiksi ja miten se oli iloinen, että oli päässyt edellisestään eroon ja sai olla yksin. Tieto tuli minulle, ja lähetin viestin, että suhde oli loppu. Sain vastaukseksi ihmettelyä ja aidonkuuloista huolta ja jotenkin tilanne päättyi niin, että olin ymmärtänyt kaiken väärin ja harmillisesti sen vuoksi tuhonnut hyvän suhteen. Uskoin kaiken, soitin itkuisena ja pyysin päästä takaisin
. Pääsin takaisin tietyillä ehdoilla. Suhde olisi nyt vähemmän vakava. Mies hermostui todella pahasti lisäksi ihmiselle, joka oli laverrellut minulle. Ekoilla treffeillä tämän jälkeen mies piti pitkän puheen siitä, miten olin hänelle tärkeä, ja että miten meidän välimme piti pysyä hyvänä. Suhde jatkui siitä samanlaisena kuin aina ennenkin, kunnes paria kuukautta myöhemmin en enää vaan jaksanut. Olin jo miettinyt tässä vaiheessa itseni satuttamista ja lopetin suhteen taas. Taas sain osakseni ihmettelyä, tällä kertaa siksi, että eihän tässä suhdetta ollut ollutkaan, kun hän oli vaan kaveripohjalta minua pannut. 
Pyysi anteeksi silloin, mutta ihmetteli pian, että miten minä olin niin suuttunut eikä voitu olla kavereita. Jos sanoin, että kadutti koko suhde, ihmetteli, miksi minun piti ajatella sillä tavalla, että miksi en voinut katsoa asiaa eri kantilta. Ilmoitin blokkaavani sen joka kanavasta, eikä voitaisi olla enää toisiimme vapaalla yhteyksissä.Myöhemmin selvisi, että mies oli teettänyt minulla töitä projektiin, jota ei ollut enää olemassa ja että se oli valehdellut työtehtävistään muutenkin (aina silloin, kun sen olisi pitänyt tehdä töitä minun alaisena), että se oli ollut koko ajan Tinderissä ja että sillä oli pitkä historia vuoden tai lyhyemmän ajan suhteita aina samanlaisten, nuorempien (meillä oli ikäeroa vajaa 10 vuotta) ja vaaleiden naisten kanssa, jotka olivat menneet ilmeisen rikki näistä suhteista. Osa oli palannut sen luokse takaisinkin välissä. Mies lähti meiltä töistä pian sen jälkeen, kun kaikki paljastui työkavereille. Oli saanut paremman pestin muualta. Paria viikkoa myöhemmin se postasi someen seurustelevansa uuden, vaalean, nuoren naisen kanssa. Asuvat nyt yhdessä ja kaikki on kuulema mahtavaa. Lähetti minulle juuri hyvät uudenvuoden tervehdykset niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Kuulostaako tämä yhtään narsismilta, vai olenko vain jotenkin superherkkä yksilö..?