Narsisti, vai itse Saatana?

Voit kirjoittaa oman tarinasi.

Valvojat: Karju, NinniAnniina

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
MissM
Viestit: 1
Liittynyt: 06 Maalis 2021, 12:20

Narsisti, vai itse Saatana?

Viesti Kirjoittaja MissM »

Elämän pienet palaset, niitä pitelit kädessäsi häikäilemättömänä syyttäen sen olevan oma vikani. Samaan aikaan mieleni sumeni ja maa katosi jalkojeni alta. Vuosia jatkunut henkinen väkivalta, kaikki uhkaukset ja kiristykset uuvuttivat ja tyhjensivät vartaloni kertaheitolla. Tunsin olevani vain kuori kaikesta siitä mitä olin ollut. Kurkkua kuristi ja rintaa painoi, joka paikkaan sattui. Pystyin juuri ja juuri kävelemään. En syönyt, en nukkunut. Maailmani oli kiepsahtanut ylösalaisin asian vuoksi, jota olin jo pitkään suunnitellut.

Ylläpidetty kulissi rakoili ulospäinkin jo vuosien ajan. Oli hyviä kausia, mutta elämä räjähteli säännöllisin väliajoin. Pian huomasin olevani varpaillani omassa kodissani miettien jokaisen sanani oikein ja oikeaan ajankohtaan. Mukaan tuli alkoholi, joka aiheutti pelkoa toisen ihmisen käyttäytymisessä. Usein piileskelin omassa kodissani, olin pois näkyviltä välttääkseni ikävät tilanteet. Eräänä iltana sanaharkan päätteeksi menin jääkaapille ja pian löysin itseni keittiönlattialta kädet pääni suojana. Mutta tämä oli vain erehdys, ja oma vikani. Hän oli ymmärtänyt tilanteen väärin.

Olen menettänyt paljon viimeisen puolen vuoden aikana, mutta se, mitä jäi jäljelle on paljon arvokkaampaa. Minä. En hukannut itseäni siinä lähes 15 vuotta kestäneessä taistelussa. Ja miten ihmeessä siinä kesti niin kauan? Manipulointi, lupaukset, valheet. Siinäpä ne.

Tutkittuani artikkeleita ja luettuani useita teoksia narsismin kirjosta on auttaneet ymmärtämään kaiken kokemani. Kyse on ihmisen sairaasta mielestä, vika ei ollutkaan minussa. Ilmassa ollut rakkaus kuitenkin vielä yritti auttaa ja ohjata avun piiriin. Mutta loppupeleistä ei ollut muuta vaihtoehtoa kun pakata tavaransa ja lähteä. Mikään mitä hän tekee tai sanoo ei voi enää enempää satuttaa -periaatteella, hajosin jo kerran, ja sitä iloa en toiste hänelle suo. Varmistaen oman turvapaikkani järjestin kaiken asunnosta lähtien valmiiksi. Mutta tämä olisi pitänyt perua, koska hän menettää muuten kaiken mikä on hänelle tärkeää. No, en perunut. Ja olen siitä ylpeä.

Sillä hetkellä, kun juoksin pururadalla jalkani vauhdista tunnottomiksi, tajusin tarinamme olevan vihdoin tiensä päässä. Muuta ulospääsyä ei nyt enää olisi, mikään ei koskaan muuttuisi. En koskaan olisi tarpeeksi, eikä elämäni olisi minkään arvoista sellaisen ihmisen vierellä, joka ei kykene rakastamaan kuin itseään ja asettamaan omat tarpeensa ja etunsa ensimmäiseksi. Kiristämällä, ja uhkailemalla. Tönimällä, ja tuuppimalla. Elän tässä myös omaa ainoaa elämääni.

Monesti vuosien aikana on tullut ihmeteltyä, että mitä helvettiä oon tehnyt ansaitakseni tämän kaiken? Oon opiskellut, käynyt töissä, hoitanut lapset ja kodin. Onko se joku noista? Ei, kun se oli se juustohöylä, mikä oli vahingossa mennyt väärään laatikkoon keittiössä. Tai voihan se olla sekin, kun lähdin väärissä vaatteissa tyttöjen kanssa kaupungille. Tai, olikin töissä vähän enemmän aikaa juoda aamukahvit kun normaalisti olisi ollut. Mutta noi edellä luetellut tavanomaiset ihmisten arjen askareetkin on kuitenkin jossain määrin myös surkeasti hoidettu, koska joku toinen olisi ehkä hoitanut ne vielä paremmin.

Ihminen voi löytää keinot selviytyä, tavalla tai toisella. Itse jatkan elämääni näiden kokemusten ja kolhujen kanssa. Tässä osa minun tarinaani, kirjoitettavaa olisi varmasti kirjan verran.