Selvisin.

Voit kirjoittaa oman tarinasi.

Valvojat: Karju, NinniAnniina

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
PerheellinenM
Viestit: 125
Liittynyt: 14 Heinä 2019, 20:57

Selvisin.

Viesti Kirjoittaja PerheellinenM »

Tiedän ettei mun tarina ole ehkä se kaikista pahin mahdollinen. Ei ollut väkivaltaa. Ei ollut uhkailuja eron hetkellä. Ei ollut vainoamista. Ei ollut mitään näin rankkaa vaikka vuoden puolentoista ajan kävin joka kerta kämpän läpi kenkien takkien ja kaiken mahdollisen osalta huone huoneelta kun töistä tulin ajoissa kotiin. Oli kuitenkin tunne, että minua saatettaisiin omassa kodissani olla odottamassa "keskustelun takia", eikä se suinkaan ole oma puoliso, joka sielä odottaisi. Mutta se mitä tähän kaikkeen liittyy on esimerkkinä aikalailla siihen, mitä narsistit tai isosta persoonallisuus-mielihäiriöstä kärsivät ihmiset saa aikaan. Jopa kaikista perheen lähimmät ihmiset pystyvät tuhoamaan paljon. Se vähä mitä olen näistä lukenut, tässä on yksi esimerkki mielen sairaudesta, joka tuhoaa kaiken. Eikä siihen ei tarvita kuin yksi, joka pystyy puheellaan viemään toista ja pyörittämään jopa omaa perhettään vastaan. Kunhan tämä yksi ihminen vain saa kaiken mitä hän haluaa ja toinen on niin sokea, ettei nää sitä eikä tiedä paremmasta tai muusta tavasta toimia perheen sisällä. Yhden ihmisen aiheuttama tuho on mahdottoman laaja ja tuskainen monelle ihmiselle. Etenkin lapsille, kun se kaikkiaan joskus elämässä alkaa selvitä, mistä todellisuudessa vuosia sitten oli oikeasti kyse. Se, että herääkö se ihminen koskaan, joka teki isänsä eteen kaiken, jopa uhrasi perheensä - herääkö hän koskaan todellisuuteen on mahdotonta sanoa. Totuus tulee ilmi joka tapauksessa jossain kohtaa, ja se tulee päin naamaa myös entiselle puolisolleni ja myös pojalleni jossain kohtaa. Jonka pelastin omalla toiminallani tavalla tai toisella aivan varmasti, sen tuloksen nään sitten joskus. Tässä elämän tarinassa en voi kaikkea edes kertoa yksityisyydensuojasta johtuen vaikka oikeasti haluaisin kertoa kaiken täysin suoraan. Mutta voin sanoa ihan suoraan, että se on äärimmäisen surullista, mitä nämä ihmiset saavat aikaan ja ne tuhon jäljet tulevat näkymään vielä 10 vuoden päästäkin. Ne näkyvät pitkään. Äärimmäisen surullista. Tavallisen onnellisessa parisuhteessa elävän on mahdotonta näitä asioita ymmärtää välttämättä. Kun ei sitä meinaa ymmärtää niiden keskellä ollut ihminenkään.

"Pitääkö minun tulla kertomaan kavereillesi, millanen ihminen sinä oikeasti olet"
"Pitääkö minun tulla kertomaan, miten kohtelet vaimoasi tai poikaasi..."
"Mites sielä lapsuudenkodissa nää kasvatus asiat..."..........
"Etkö sä vieläkään ole oppinut....".....
- Lista on loputon.....

Kaikki alkoi hiljalleen 2008 häiden jälkeen. Tutustuessani puolisoni isään paremmin ja paremmin. Poika syntyi 2013 ja sen jälkeen alkoi tulla silloisen puolisoni isän käytösmuutoksia enemmän ja enemmän. Hänen käytös siis muuttui hyvin mukavasta ja läppää heittävästä "on niin mukavaa hehheh" ihmisestä vähitellen vttuilevaksi ja arvostelevaksi ja kylmäksi ihmiseksi. Jylhät jäykät mielipiteet ja kova tarve olla aina oikeassa asiassa kuin asiassa. Mitä vanhemmaksi poikani kasvoi, sitä jyrkemmäksi hänen käytös muuttui minua kohtaan. Minun sivuttamista poikani hoitamisesta, arvostelua, haukkumista, vähättelyä, mulkoilua, kyttäämistä, naureskelua, puuttumista kaikkeen mahdolliseen mitä tein. Eikä tässä ole edes kaikki....Ajaminen, harvointi, kengän nauhojen laittaminen, väärien kenkien käyttäminen, tiskaaminen, ruuan laittaminen, nurmikonleikkuu, ystävien haukkuminen, harrastukset.....kaikki mitä vaan voi keksiä. Hänellä oli aina parempi tapa tehdä jokin asia tai olla vaan eri mieltä periaatteesta ja sanoa se myös ääneen ja vähättelevällä tyylillä. Aina piti saada näyttää olevansa parempi. Aina piti saada aikaan konflikti tavalla tai toisella. Aina piti saada toiselle huono mieli. Aina. Tuntui, että hän jopa nautti siitä kun sai toisen pahastumaan, hakemalla hakien.

Samoihin aikoihin kuulutettiin kesäpaikan pihalla monesti sanat "kyllä mä sitten maksan vuokraa....jne" Tarkotus kun oli muuttaa meidän toiseen asuntoon, kunhan me vain ensiksi saadaan toinen asunto jostain. Tähän liittyy vielä aika uskomattomia juttuja, jotka jätän mainitsematta, yksityisyydensuojasta johtuen..... Mutta kieroutta, omahyväisyyttä, häikäilemättömyyttä on se kaikki mitä en tässä mainitse koskien perhesuhteita ja kun kaikesta olisi selvitty ihan yksinkertaisella asialla, mutta kun....................
Saimme lainaa toisen asuntoon vanhan jäädessä omistukseemme ja kuinka ollakaan hyvin nopeasti hän sinne sitten muutti. Minä halusin vain pojalle isomman asunnon ja olisin halunnut myydä tuon vanhan velkataakan takia, mutta annoin periksi exälleni siinä asiassa. Pääasia oli kuitenkin saada pojalleni oma huone. Joten hänen isänsä tuli "turvalliseksi" vuokralaiseksi toiseen asuntoomme asumaan. Olin liian kiltti. Ajattelin, että kaikilla on hyvä olla kun annan periksi tässä. Samalla hänen asunto laitettiin myyntiin, jonka myynti alkoi kestämään. Niinä aikoina minulle ilmotettiin, ettei ole rahaa maksaa, voiko hän nyt kuitenkin asua kun oli jo muuttanut tottakai. 2 ihmistä, puolisosi ja hän tuijottoaa sinua kilpaa kesäpaikan terassilla. Äänen sävy tällä kysymyksellä oli hyvin nopea ja hyvin vaativa sekä vähän pyytävän anelevan ja turhautuneen suora, jossa oli ikävä veemäinen sävy. Ei mitään sopimuksia, ei mitään yhteistä palaveria. Kesken kaiken askareiden kysymys. Asiaa lisäsi vielä tietynlainen katsekontakti. Hyvin ikävän sävyinen katse. Muistan sen vieläkin, varmasti aina. Mitä siinä sanot. Et mitään. Muuta kuin, että pitäs kyllä jotain maksaa. Asia oli käsitelty samantien. Minulle jäi harmitus siitä, mietin että miksei...voi maksaa jos siitä kerran kuulutti isoon ääneen monet kerrat.... Missä on sanojen takana seisominen, josta minulle oli monet kerrat mainittu monessa yhteydessä ja kyse on moraalistakin, että lupaus on lupaus......

Kämppää ei saatu myytyä, aika kului samalla hän asui kulutta maksattaen tyttärensä perheellä kaiken asumiskulunsa, tyttären perhe joutui siis maksamaan 2 asunnon kulut yhtä aikaa. Kun ei ollut rahaa maksaa käypää vuokraa ja siten tasottaa näitä kuluja.... Kun kämppä vihdoin joskus saatiin myytyä, ei voinut maksaa käypää vuokraa, koska verottaja vie niin ison osan käyvästä vuokrasta, joten hän maksaakin vain olemattomat vastikkeet. Tyttären lapsi perhe edelleen maksaessa kaksi lainaa ja yhdet vastikkeet. Myöhemmin selvisi, että olisimme saaneet ihan kelpo korvauksen tilille siitä vuokrasta, jopa käypä-vuokra versiolla eikä millään maksimi vuokrilla.....
Mukaan tuli putkiremontti, joka näkyi jo horisontissa. 2 asuntoa, 2 remonttilainaa siihen päälle vastikkeet ja kaksi asuntolainaa. Alkoi suoraan sanoen pelottamaan. Kuulemma hänen isänsä olisi kenties tämän toisen osuuden maksanut, mutta.....meillä oli myös lapsi. Josta olimme vastuussa. Koulut ja kaikki. Kulut olivat hiuksia hipovia kun ne laski yhteen. Vaikka sanoin asiasta, ei ollut hätää kuulemma.

Tässä välissä oli minun henkilökohtaset loputkin säästöt menneet asumiskuluihin, tässä välissä myös olin jo todella vihainen. Paniikki alkoi iskeä kun näki miten rahaa menee eikä mitään saada ees puolittain korvattua vuokralla. Oikeataan ei saatu mitään tilalle, mutta kaikki piti maksaa. Asia olisi ollut huomattavasti helpompi, jos olisimme saaneet katettua toisen asunnon kulut vuokralla. Oletin, että tämä exän isä olisi hoitanut meille velkansa pois, kuten normaali ihminen olisi toiminut. Normaali ihminen tietäisi elävänsä siivellä ja tietäisi olevansa jollain tapaa auki tyttärelleen ja tämän miehelle. Ei tapahtunut yhtään mitään. Ei mitään. Olin niin täynnä vihaa....ja hämmennystä. Miten on mahdollista? Yleensä Suomalainen mies pitää sanansa, jos hän jotain sanoo. Nyt tämä luottamukseen purustuva sanallinen asia ei nyt pätenyt. Ja se oli ihan OK mukamas. Moni olisi pelännyt maineensa puolesta, ja ne asiat eivät ole yleensä kivoja, kun luottamus menee. Samalla voisi olettaa, että ihminen joka asuu toisen piikkiin näin juhlallisesti, myös olisi siitä myös äärimmäisen kiitollinen ja käyttäysi sen mukaisesti. Se mitä sain kiitokseksi oli vittuilua, kiusaamista vähättelyä, henkistä väkivaltaa. Exän salliessa sen vierestä katsoen ja viimisinä aikoina pojan vieressä ollessa. Exä katsoi vierestä. Poika kuunteli hiljaa vieressä.

Kunnes tuli kesä 2019 juhannus. Olin ollut 10h töissä hellepäivänä. Mökille 17.30, olin kuulemma myöhässä 3 tuntia kun olin päässyt töistä 15 aikaan. Exän isä hakkui minut suoraan pihalla pojan kuullen. Poika meni sivulle itkemään jonne minä menin lohduttamaan. Kunnes rättiä tuli vähän lisää ja exä puuttui peliin vieden pojan sivuun ja heittäen minut pois siitä tilanteesta. Istuin 2 tuntia kylmässä saunassa heittäen kylmää vettä niskaan, pulssi oli kirkkaasti yli 100 ja huimasi. Muistan sen tunteen vieläkin kun en jaksanut edes nousta kunnolla penkiltä, mutta oli pakko. Menin nukkumaan ennen 19.30 ja heräsin aamulla 10, mitään anteeksi pyyntöä en saanut, kummaltakaan päin vastoin oli vaan iloista keskutelua tuvassa sinnä aamuna. Olin niin täynnä vihaa, että en pystynyt juuri tälle ihmiselle ees puhumaan enää.

Mökiltä palattuamme päätin, että nyt j*****a riittää. Koin sen niin vääryydeksi, mitä minulle sanottiin ja miten minua kohdeltiin ja oltiin kohdeltu. Eihän tämä voi olla normaalia?! Ei voi olla! Raja oli tullut vastaan. Avauduin kahdelle ystävälleni, joista toinen on paras ystäväni ollut ala-asteen ajoista lähtien. Molempien viesti oli järkytys - ja se että lähde. Lähde pois nopeasti. Se oli shokki. Koska uskoin, että voisin vielä pelastaa jotain ja luulin, että puhumalla tilanne muuttuu. Aikaa meni, kesä kului. Lähtö mökille oli jo aiemmin ollut rankkaa henkisesti kun exän isä oli paikalla joka ikinen kerta koko kesälomankin. En olisi halunnut, mutta pojan takia oli mentävä. En halunnut hänelle pettymystä.
Isän käytös paheni kesän aikana erittäin paljon, hän lyttäsi minut pojan kuullen useita kertoja, exän seisoessa vieressä ja nyökyttäen päätään. Pojan kuullessa kaiken. Lopulta en osannut edes haravoida saati tehdä mitään oikeastaan oikein. En ees käyttää oikein auton vilkkuja......

Olin kuitenkin herännyt. Olin puhunut. Minua oli neuvottu ja minua oli uskottu. Se tunne kun joku ymmärtää....! Tiesin miten reagoida. Viimeinen täyslaidallisen tuonut hyökkäys oli elokuussa, osasin reagoida oikein. Alkoi olla täysin selvää, että tarkotuksen mukaisesti tätä kuviota nyt pyöritetään. Talvi toi tullessaan lisää outoja asioita, laki velvottaa yhteisomistajuudessa tietyt asiat, mutta minulta ei kysytty mitään. Ja exän isä sai asua tottakai edelleen olemattomilla kuluilla koska maksoi mökin kulut ym. Myöhemmin tähän tuli vielä mukavia pieniä syitä lisää, jotka kuitenkin lain puolesta osituksen aikana pystyttiin kaatamaan samatien, tekosyitä voi aina keksiä....... Käypä vuokra on maksettava asui sielä asunnossa kuka tahansa. Ei ole ilmasia vuokria. Moraalisestakaan syystä saati oikeudellisesta. Muistan aina juristini reaktion kun tämän asian kerroin......

Marraskuu 2019 oli toinen tärkeä etappi. Pienessä köhässä sairaslomalla lähdin etsimään kirkosta kuuntelijaa. Äitini menehtyessä 2005 tammikuussa, sain kirkosta papin kanssa jutellessa voimia jaksaa läpi tulevan mustan ajan ennen äidin poismenoa. Koin, että ainoa paikka mistä voin saada apua on kirkko. Mikään spykologi ei käynyt, kallista ja vaikeaa. Ja tiesin jo silloin, että en saa jäädä kiinni mistään tälläsestä kotona. Ja tämä päti läpi koko prosessin. Kaikki piti tehdä salassa, laput ja ohjeet piilottaa. Puhelut piti hoitaa muualla kuin kotona.....Niin takaisin Marraskuuhun 2019, tottakai paikallinen kirkko oli remontissa, mietin hetken ja totesin, että junalla sitten vielä yksi pysäkin väli.... Kävelin kirkkoon mietteliäänä, monta kertaa meinasin kääntyä takasin. Kellokin oli jo 11 ja pitäisi levätä ennen kun puoliso ja poika tulisi kotiin. Mutta menin kysymään kirkon neuvonnasta, että pitäs purkaa päätä, kenelle voi jutella. Ystävälliset virkailijat ohjasivast minut diakonia osastolle. Istuin siinä tuolissa käytävällä. Mietin että lähdenkö nyt vaan vai en. En lähtenyt. Kunnes ovi aukesi, sieltä tuli ulos joku ja sitten tämä diakonian työntekijä. Hänellä sattui olemaan aikaa juuri silloin minulle.

Kerroin ongelmani, näin hänen silmistään syvän huokauksen. Samalla sain paperin eteen, jossa oli ainakin 40 kohtaa narstisisesta persoonallisuushäiriöstä. Täytin paperin ja yli 30 kohtaa osui. Tiesin, että olen umpi kusessa, täysin totaallisesti suossa. Ja tämän upean ihmisen kanssa juteltiin reilu tunti, sain kuulla musertavan tuomion tulevaisuudestani, kaikki menee. Rahat, autot, työt, asunnot, pojan koulu. Kaikki menee, JOS et tee mitään. Musertavinta oli kuulla se, että olin sanonut ja hakemassa vain apua siihen, että haluan pelastaa liittoni, ja minulle sanotaan suoraan, että sinulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin erota. Muistan edelleen sen tunteen lähtiessäni sieltä kirkosta, en voinut uskoa. Se oli aivan käsittättömän mahdottomalta tuntuva ajatus, ottaa avioero, kaikki nämä lainat, lapsi, asumiskuivot kaikki...mitä he sanoisivat. Mitä he teksivät jos teen sen. En minä voi erota, enää olen liian suossa taloudelliesesti, liikaa yhteisiä asioita liikaa kaikkea. Häpeä oli suuri, miten minä olen näin sokea ja miten minä olen voinut päästää itseni tähän tilanteeseen. Epäuskoa ja lisää epäuskoa. Kävelin kotiin ja mietin....kun puolisoni ja poika tulivat kotiin oli pakko näytellä kuin ei mitään. Mutta samalla tiesin, hän oli ottanut minut asiakkaakseen. Hän tukisi minua läpi koko prosessin, jos vain antaisin itselleni siihen luvan. Tiesin, että olin löytänyt ihmisen, joka uskoi minua ja jolla oli kortit miten selviän tulevista rankoista ajoista hengissä ja ehjänä. Tiesin kaiken tämän kävellessäni kotiin.

Olin löytänyt rinnalleni parhaan ystäväni ohella todellisen ammattilaisen kirkosta, josta uskoin löytäväni ongelmaani voimia. Tämä ihana avoin lämmin ihminen kuunteli ja neuvoi. Oli suora ja oli erittäin rehellinen. Hyvin jyrkkä, mutta suora. Samalla paras ystäväni säesti samoilla teemoilla, jokaisen puhelun aikana. Tajusin, että kun kaikki sanovat samaa, olen todellakin kusessa, mutta minulla on nyt työkalut, millä selvitä.
Aikaa kului, tuli kesä. Mökille en enää lopputalven jälkeen. Muistan aina sen kun poikani istui sylissäni ja itki kun en tullut...exä haukkui lyttyyn siinä samalla. Selitin pojalle, että en voi tulla kun en tule toimeen sielä.... Samalla tein työtä. Mietin ja puhuin, kuuntelin soitin satoja tunteja puheluita, puhuin ja puhuin. Keskellä sunnuntaita. Aamulla tai illalla päivisin viikolla viikkonloppuisin. Asiat hahmottuivat. Hain ilmaista oikeusapua ja selvitin asioita kertomatta kotona mitään.

Parisuhde? Ei sellasta ollut enää vuosiin. Loppuenlopuksi kyse oli viimisinä vuosina kulissista, jota näytettiin ulospäin. Kodin sisällä oli kireyttä ja ahdistusta. Onnellisuudesta ei ollut tietoakaan. Sitä ei vaan halua myöntää itselleen, vaikka näkee asiat edessään. Et myönnä sitä. Toivot viimiseen asti, että voisit pelastaa jotain tai asiat muuttuvat. Lapsi piti suhdetta koossa vaikka se on täysin väärä syy. Kun asiat alkoivat jo vuosia sitten hahmottua, exäni käytös kaivoi mieltä enemmän ja enemmän. Hänen isänsä oikeutukset kaikkeen taloudellisesti ja henkisellä väkivallalla höystetynä loukkasivat syvästi. Mietin kauan, että miksi. Ei tämä ole normaalia. Ei voi olla. Mutta olet aseeton kun et ymmärrä mistä on kyse. Kaikki tapahtunut sotii sinulle opetettuja tuttuja käytösmalleja vastaan. Haet vastauksia ja olet hämilläsi. Lopulta exäni käytös johti itselleni tehtyyn lupaukseen, että mitään ei tipu niin kuaan kun hän pistää isänsä edun ja käytöksen kaiken edelle. Ei edes haleja. Eikä tippunut. Lopulta tilanne oli niin rankka, että se näkyi pojalle asti ja viiminen yhteinen kesä oli henkisesti kaikkea muuta kuin lomaa. Parisuhde, tosiaankin. Tällainen se ei ainakaan ole, normaali terve parisuhde. Kulissit ulkomaailmaan ja kotona täysi ahdistus.

Tässä välissä olin jo keskustelut exäni kanssa asioista ja järkytyksekseni en osannut sanoa mitään siihen, että hänen isällään on oikeus siihen mitä tekee koska kohtelen väärin hänen tytärtään ja meidän omaa poikaamme. Hänen isällään oikeus kiusata ja asua..... Kesä loppui, tein kaksi emailia exälle, jossa kysyin suoraan näitä asioita. Koin ettei puhumisesta tule mitään. Minut jyrättiin joka kerta ja saatiin käännettyä syyllisyys minuun. Siinä nämä ihmiset ovat äärimmäisen hyviä, kääntämään syy muihin. Joka ikinen kerta. Ensimmäinen maili päättyi siihen, että voin kuulemma tunkea sen hanuriini. Kesä loppui, poika meni kouluun. Tiesin jo kesän puolessa välissä kaikkien ystävieni ja diakonian työntekijän olleen täysin oikeassa. En pysty pelastamaan mitään ja itseasiassa alunperinkin ei ollut enää mitään pelastettavaa. Yritin kaikkeni monella eri tavalla, mutta reaktioksi sain aina saman vasta hyökkäyksen. Kaikki se mitä yritin pelastaa, ei ollut pelastettavissa alunperinkään. Kaikki tämä valkeni 2020 kesällä. Kesä loppui ja aika alkoi käydä vähiin, tiesin että päätöksen missä kohdassa haen eroa - on tultava pian. Tämä ei voi enää jatkua. Olo on kuin hirttosilmukassa jota kiristetään kokoajan, sinun pään menoksi ja samalla huoli pojan voinnista kasvoi kokoajan. Oli selvää kaikki mitä olin kuullut tapahtuvan oli täyttä totta, asiat käy juuri niin kuin oli ennustettu. Se tuntui käsittämättömältä, miten joku voi tietää asioiden tarkan kulun näin piirun tarkasti. Mutta se oli kaikki käynyt toteen niiden pitkien monien keskusteluiden aikana. Isäni terveys mielessäni sekä poikani tulevaisuus - isäni tuki minua 1000% ja sanoi, että hän kestää kyllä jos minä vaan selviän tästä. Kunnes lokakuun lopussa eräs aamu yön hetki ennen töitä, tiputin kirjekuoren kaupan vieressä olevaan postilaatikkoon, katsoin kirjettä 3 sekunttia. Huokasin syvään ja sanoin itselleni, "se oli siinä sitten, tulee mitä tulee, kohti uutta omaa elämää, pojan takia etenkin." ja tiputin kirjeen. En katunut sekunttiakaan. Olin täysin varma, 10000% varma, että päätös on oikea. Niin kauan kun se ottikin tehdä se päätös. Se oli tehty ja se oli täysin oikea. Tiesin sen. Pojan synttärit seuraavalla viikolla, se kaikki teatteri mitä siihen liittyi...... 2 päivää myöhemmin avioero hakemus tuli postista.

Seuraavana viikonloppuna puhuimme exäni kanssa asiat halki. Pojan reaktiota pelätessä.....hän itki 15 sekunttia. Jonka jälkeen lähti jakamaan tavaroita. Suuri, sanoin kuvaamaton helpotus paistoi hänen silmistään, eleistään ja reaktiostaan. Kotona oleva kireys ja paha olo oli ohi. Se tulisi loppumaan. En ikinä unohda sitä. En ikinä. Olisimpa tehnyt sen päätöksen aikaisemmin. Omaisuuden jaosta tuli rankka. Pari lausetta puuttui parista paikasta ja avioehtoa ei ollut. Äitini kuolinpesän osuus oli jaossa, jota en ikinä uskonut, mutta se oli totuus. Papareiden piti olla kunnossa. Eivät ne olleet. Taistelusta tuli lopulta yli puolen vuoden mittainen juristien välinen taistelu, jonka lopulta onnistuin voittamaan äitini kuolinpesän osuuden jäädessä enemmistönä minulle ja sain oikeutta kaikelle tälle edellä kirjoitetulle. Kuvio, jonka exä ja hänen isänsä olivat ihan itse luoneet - tuomittiin nyt lain nimissä kirjaimelilisesti sekä numerollisesti väärin tehdyksi teoksi. Olin voittanut. Olin oikeassa. Kokoajan. Muistan kun luin osituspäätöstä sydän hakaten ja kun luin nämä kohdat ja näin tuloksen, en löytänyt sanoja ja tunteet lähtivät laukalle. Oli vain syvä kiitolllisuus ja oli vaikea ymmärtää, että kaiken sen jälkeen sain oikeutta. Vihdoin. Olin oikeassa. Kokoajan. Ystäväni olivat oikeassa. Kokoajan. Ja se oli nyt näytetty toteen. Voitto.

Exäni valitsi isänsä. Kaiken sen yrityksen jälkeen, keskustelut ja sähköpostit. Näki minun reaktiot ja tiesi harmistukseni. Tiesi kuitenkin aivan varmasti, että hänen isänsä käytös on syynä ongelmiin perheessämme. Näki sen, mutta hyväksyi sen. Eikä halunnut muuttaa mitään, vaikka pyysin monta kertaa. Kyseenalaistin asiat ja koitin kaikin keinoin nätisti sen asian sanoa loukkaamatta toista. Hän oikeutti isänsä toimet ja loppuelopuksi on vaikea olla miettimättä tätä suurena kahden ihmisen junailemana puhalluskena. Loppuenlopuksi exän isä meni röyhkdeydessään askeleen yli sen rajan, jossa minun sietokokyky ja ymmärrys tuli vastaan, lopulta. En tarkkaan tiedä mistä lähtien tätä näiden kahden suunnitelmaa oli hiottu, missä välissä exä käänsi kelkkansa isänsä suuntaan ja päätti asettaa perheensa sijalle kaksi. Olen luonteeltani hyvin kiltti ja konfliktin pelkoinen, en halua olla ongelmaksi ja välttelen riitoja. Haluan vain, että kaikilla on hyvä olla. Heikkous, mutta äärimmäinen vahvuus joskus. Sitä hän käytti täysin hyväkseen ja röykeys kasvoi ja kasvoi kunnes ahneuksissaan astui rajan yli. On hämmentävää se, että miten tämä kaikki talous kuvio oli suunniteltu kaikkineen hyvin erikoisineen detaileineen. Kumpa vain voisin kertoa kaiken tässä. He ilmeisesti olivat siinä uskossa, että minua voi piestä miten vain ja pyörittää miten vain. En uskalla, enkä ymmärrä. Olisin niin tyhmä, etten tajuaisi mitään. Enkä osaa sanoa mitään enkä reagoida ja ennen kaikkea en uskalla. Varmasti olivat puhuneet niistä emaileista, että olin huolissani. Mutta silti tilanne vain paheni. Sitä on vaikea ymmärtää. Että joku voi käyttäytyä noin täynnä raakuutta ja uskoa siihen, ettei sillä ole mitään seurauksia. Ei koskaan. Voi tehdä mitä vaan, ja ei tule seurauksia. Uskon tähän, että he uskoivat etten uskalla. Uskon myös siihen, ettei heillä ole vieläkään tietoa siitä, millainen tukiverkosto minulla oikeasti oli takanani. Uskon siihen, että he luottivat täysin sokeasti siihen, että olen niin munaton etten uskalla. Kääntyä heitä vastaan. Sehän olisi vastoin kaikkia oletuksia, mitä he luulivat tietävänsä minusta ihmisenä. Juhannus 2019 muutti kaiken. Saan siitä tavallaan iroonisesti olla kiitollinenkin, exän isä pelasti elämäni olemalla niin röykeän ilkeä, että laukaisi ihan itse tämän prosessin ihan omalla lyhytnäköisellä tyhmyydellään. Sai mitä tilasivat, ihan itse. Exä ja hänen isänsä.

Koko prosessin ydin oli kaksi äärimmäisen tärkeää ihmistä, toinen ala-asteen ajoista oleva paras ystäväni ja tämä aivan uskomattoman ihana kirkon diakonian työntekijä, joka otti minut vakavasti. Mukana oli myös serkkuni ja muutama muu todellinen luotto ihminen. Diakonian työntekijä kuunteli satoja tunteja puhelimessa, auttoi kuunteli ja neuvoi. Loi uskoa ja voimia minulle, että jaksan ja pystyn ja haluan ja voin ja uskallan. Vaikka hänellä oli suhteeni paljonkin epäilyksiä, pystynkö siihen oikeasti. Oli tuskaa päätöksen kestämisestä, en kertaakaan harkinnut jääväni. Halusin vain olla täysin varma. Etten kadu. Ja tiedän, että asiat on niin kuin ne ovat. Samalla kun vielä onnistuin löytämään ositukseen aivan uskomattoman hyvän juristin, joka piti puoliani. Uskoi mitä sanoin ja kun exä ei pystynyt todistamaan mitään väitettäni vääräksi, tiesin että olen oikeassa. Aivan varmasti.

Nämä ihmiset olivat mulle niinä kriittisinä hetkinä kaikki kaikessa. Etenkin ilman näitä kahta, ystävääni ja diakonian työntekijää en olisi ikinä jaksanut miettiä lähtemistä tai tajunnut tai edes osannut miettiä vakavasti. En ikinä. Samalla kuitenkin muistan miettineeni, ettei tämä voi olla oikein. Ei elämä voi olla tälläistä. En voi olla näin huono ihminen, millanen kuva minulle minusta kerrotaan kokoajan kahden ihmisen toimesta. Se ei voi olla totuus. Mutta kun olet täysin hukassa, hämmentynyt toisten käytöksestä, joka sotii täysin sinulle opetettuja käytösmalleja vastaan. Lopulta jo pelkän tietyn ihmisen äänen kuuleminen on niin myrkkyä, että on kuin iso kivi laitettaisiin rinnan päälle. Keräät voimia ja et silti tahdo jaksaa kohdata tätä ihmistä. Mutta nämä ystäväni ja taustatuki, he saivat minuun voimia, joistain ihmeellisestä paikasta niitä voimia vaan tuli. Uskallus. Valon näkeminen. Käydä vastaan näitä kahta ihmistä, jotka olivat ruoskineet minut lähes sairaalaan 2019 juhannuksena. Tietäen sydänleikkaustaustanikin, silläkään ei ollut merkitystä henkisen väkivallan ohjatessa mökkiviikonloppuja.

Tätä kirjoittaessa avioero on voimassa. Ositus on tehty. Asunnot ovat vaihtaneet omistajaa. Olen vapaa. Olen eronnut. Olen itsenäinen. Pysyin terveenä henkisesti sekä fyysisesti. Poikani on onnellisempi kuin ikinä. Meillä on ollut upeita viikonloppuja, tehty kaikkea ja naurettu. On koettu huonoja hetkiä, on koettu upeita hetkiä. On ollut aivan mielettömän upeaa. Yhteisomistajuudet ovat poikki, paitsi pojan yhteishuoltajuus on ainut asia, joka on enää yhteistä. Olin niin syvissä vesissä toisinaan, etten tiedä miten pää pysyi kasassa lopulta, että jaksoin vielä töissäkin käydä. Pojan terveys, pojan tulevaisuus ja ne lämpimät muistot, hänen naurunsa ja iloisuutensa oli varmasti yksi syy jaksaa väkisin läpi kaiken mustan suon, ikuisen marraskuun, joka kesti vuositolkulla. En vaan voinut antaa periksi, vaikka monesti tuntui että romahtaa polvilleen eikä jaksa enää.

Sanon Teille kaikille vielä muutaman opitun asian. Jos parisuhteessa ei ole luottamusta. Ei rakkautta. Ei välittämistä. Ei läheisyyttä. Eikä halua. Se on siinä. Luottamus kaiken A ja O ja rehellisyys. Ei ole toivoa vaikka miten on lapsia tai mitä. Ei ole paluuta. Lapsetkin vaistoavat nämä asiat. Suhtella ei ole tulevaisuutta. Nämä ovat parisuhteen tukipilareita, nämä kaikki asiat. Jos yksikin näistä asioista puuttuu tai jopa kaksi tai enemmän, on ongelma. Ja se ongelma on oman kokemuksen mukaan niin iso, ettei sitä voi hyvittää toiselle mitenkään. Tehtyä et saa tekemättömäksi. Tietyt teot jättävät niin syvät jäljet niin syvälle..... Loukatuksi tuleminen on rankimpia asioita mitä parisuhteessa voi puolisolta saada. Ja petät itsesi, jos silti toimit toisin kuten tunnet sydämmessäsi.

Ero päätös tehtynä : Pitäkää se päätös. Ei mitään, ei edes vilkasua taakse eikä harkintaa, että pitäisikö kuitenkin uskoa toisen sanoja ja jatkaa. Et voi muuttaa toista. Eikä ihminen muutu siitä perustasta mitä hän on. Etenkin jos tätä ihmistä pyörittää kolmas ihminen, jota toinen ihminen uskoo viimeiseen asti. Niin, ja eikä etenkään sängyssä, etenkään. Vaikka toinen tekee alotteen tai yrittää, ei vastausta sen jälkeen kun olet päättänyt erota. Pitäkää se päätös ja kiinni periaatteistanne. Kunnioittakaa itseänne. Se Itsekunnioitus ennen kaikkea. Sinua on loukattu, et ole onnellinen. Et luota. Etkä halua toista, edes olla lähellä, koska sinua on kohdeltu väärin. Sitä paranneta seksillä, koskaan. Pitäkää tästä kiinni. Jos tilanne on se, että haluat pois, selvä viesti on kaiken A ja O........ Silloin teet itsellesi oikein, kunnioitat itseäsi. Kun kuuntelet itseäsi. Selkeät viestit toiselle, selkeät suorat teot ja selkeä reagointi aina samalla tavalla on ainoa keino pitää itsensä kasassa. Kun tiedät tekeväsi niin, mikä on itsellesi oikein. Kunnoitat myös itseäsi. Olet sen arvoinen. Ja jaksat paljon paremmin sitä raskasta arkea siinä kohdassa.

Jos mietit eroa vaikeasta tilanteesta parisuhteessa tai avioliitossa:
- Kerää ne tietyt ystävät ympärillesi
- Puhu kaikille, huomaat kyllä ketä on ystävyden arvoinen, kehen luotat. Uskoudu heille.
- Hae ammattiapua, mutta järkevästi
- Älä kerro kotona mitään, älä mitään mistään mitä aiot tai suunnittelet
- Älä edes uhkaa lähtemisellä, vaikka mieli tekisi. Älä uhkaa. Sillon paljastat korttisi.
- Tee kaikki salassa ja vain tee. Kylmästi rohkeasti päätökset läpi paljastamatta korttejasi
- Varmista taustat, esim. naapureiden suhteen. Jotta sinulla on turva minne mennä, jos on pakko
- Laita puhelimeen naapurien ja luotto ystäviesi numerot listan kärkeen tai pikavalintana, jotta saat soitettua huomaamatta tai nopeasti
- Tee valmiiksi suunnitelma väkivallan uhalle, valmista itesi henkisesti siihen tilanteeseen, tiedät miten toimia
- Jos on väkivaltaa, soita poliisit. Älä epäröi. Yhtään.
- Ja pidä ne päätökset. Vaikka toinen ois miten ihana ja sanoo muuttuvansa, tiedät mikä on totuus. Ihmistä et voi muuttaa. Eikä se muutu. Ihminen ei muutu.
- PYSTYT SIIHEN. YKSI ELÄMÄ.

Mistä saada voimia jaksaa eron ollessa väistämätön tai eron ollessa päällä ja asiat vain odottavat selviämistään?
Musiikilla on ollut myös oma uskomaton vaikutuksensa selvitä. Haberin versio Irinan Hiljasuus kappaleesta. Tai Stellan Piste tai jopa Anne Mattilan Sovitaan tai iki vanhat Country klassikot ovat soineet tauotta pahimpina hetkinä (vaikkei jotkut näistä oikeasti osu elämäni vaiheeseen mitenkään). Musiikilla on käsittämätön voima saada voimia jostain. Se auttaa jaksamaan ja purkamaan ajatuksia ja jäsentää ajatuksiaan selvemmiksi. Toinen asia, jos voit - mene lapsuutesi maisemmin, kävele lenkkeile. Äläkä puhu puhelimeen. Anna itsellesi aikaa. Rauhoitu, hengitä syvään ja rauhoitu. Kävele katsele paikkoja. Mieti menneitä ja palaa siihen huolettomaan elämään. Keskity vain itseesi. Löydät itsesi taas. Istu vaikka penkillä, katsele luontoa ja maisemaa. Palaat ajassa taaksepäin ja mietit, mietit kuka olet ja miksi olet tässä tilanteessa. Katselet lintuja ja taivasta, pilviä. Kenties koiraa ulkoiluttavia ihmisiä. Mietit ja keräät voimia. Putkiremontin osuminen eron tuskallisempaan odotukseen oli taivaan lahja. Lapsuuden maisemat toivat voimia kuten myös Matalajärven lintutornissa Espoossa vietetyt sadat tunnit kesänä 2021 alkaen huhtikuun nurkilta aina tähän päivään asti eikä loppua ole näkyvissä. Aamu kuudesta iltapäivän alkutunneille, vain istuin ja kuvasin. Odotin ja kuvasin. Näin uskomattomia hetkiä. Näin sääkisen kalastamisen. Tai miten sääkset viestivät toisilleen ilmassa selkein kuuluvin viestein. Uppouduin lintutornissa täysin valokuvaamiseen ihastelemaan merikotkien uskomatonta liitoa tai räyskien ja tiirojen sinnikästä kalastusta ja loppusyksykstä kohtasin tuhansien hanhien muuton ja kun merikotka osuu paikalle tällä hetkellä...... Luonto on lähellä. Se auttaa, mystisiä voimia tulee jostain. Seurasin myös live striimistä erään sääksi perheen elämää Satakunnassa, jonka ainokaisesta poikasesta sain voimia uskomattoman paljon jaksaa. Olin niin onnellinen niistä pienistä luonnon omista hetkistä mitkä tämä pieni sisupakkaus meille kaikille pesää seuranneille antoi kesällä 2021. Kun näkee kaiken sen luonnon. Kohtasin myös uskomattomia ihmisiä, joista tuli kavereita ja joistain ystäviä. Uusien ihmisten kohtaaminen, keskustelu ja kaikki se on super tärkeää oman mielen parantamiselle juuri silloin kun mielesi on rikki, olet hajalla ja haet kenties jo sitä omaa elämää. Uudet ihmiset, harrastukset, luonto. Ne kaikki ovat jäätävän tärkeitä juuri silloin.

Ja tunteet. Ne saa näyttää ja ne pitää näyttää, muuten romahdat, et pysty ikinä sietämään määrättömästi tätä tuskaa ja sitä ahdistusta, jonka joku toinen aiheuttaa tuhoamalla kaiken sinulle tärkeän. Joskus on pakko antaa periksi ja itkeä. Mutta näytä ne tunteet kun olet yksin, eron ollessa edessä et saa olla heikko. Et saa näyttää mitään, et saa pelätä yhtään. Sinun pitää olla vahva. Seistä suorassa ja näyttää, ettet pelkää. Katsoa silmiin ja olla täysin peloton. Etkä saa epäröidä yhtään. Et saa näyttää mitään kyyneleen kyyneltä, on toimittava suoraan ja kylmästi näissä eroissa, kun vastassa on sairas ihmisen mieli, jonka käytökseen et voi luottaa. Sen jälkeen voit romahtaa hetkeksi, kun tilanne on ohi ja olet yksin. Mutta ei ennen sitä. Pelkoa tai tunteita ei saa näyttää, edes niissä pahimmissa hetkissä keskustellessa toisen kanssa tai missään muussakaan tilanteessa. Jos olet miettimässä eroa hankalasta parisuhteesta : Muistakaa, te selviätte kyllä. Te pystytte siihen. Teissä jokaisessa on voimia, joista ette tiedä vielä mitään. Mutta kun tarvitsette niitä, teiltä löytyy ne voimat. Usko itseesi ja kun tiedät olevasi oikeassa. Yksi Elämä.

Tässä tarinani. Kiitos kaikille tukijoille tällä foorumilla. Tässä on viewtopic.php?t=928 tarinani alku, jos joku haluaa lukea mistä lähdettiin. Kiitän tietä Kaikkia tuesta ja kuuntelusta. Tästä forumista tuli jälleen kerran yksi tukipilari, apu keino selvitä ja voittaa tämä taistelu. Toivottavasti joku sai tästä voimia taistella ja tehdä päätöksiä. Jos näin käy, olen onnellinen jos voin auttaa jotain samojen ongelmien edessä.

Voimia kaikille.!

- PerhellinenM-
Hemppa
Viestit: 8
Liittynyt: 28 Touko 2021, 18:20

Re: Selvisin.

Viesti Kirjoittaja Hemppa »

Heip, laitoinkin jo tuonne oman tarinani puolelle mutta uudelleen tässä: isot onnittelut avioeron johdosta! Kun luin tarinasi nyt yhteen pötköön, en voi kuin hurrata sille että sait voimaa lähteä ja että vihdoin, vihdoin sait takaisin vapautesi. Kaikkea hyvää elämääsi!
PerheellinenM
Viestit: 125
Liittynyt: 14 Heinä 2019, 20:57

Re: Selvisin.

Viesti Kirjoittaja PerheellinenM »

Kiitos joo kyllä tää tästä! Viime jouluun ero aika huima. Oli tuhat ja kaksi kysymystä päässä, nyt niihin on kaikkiin tullut vastaus. Rankka vuosi takana, mutta se tie kannatti käydä.
Peilitalo
Viestit: 4
Liittynyt: 16 Tammi 2022, 16:17

Re: Selvisin.

Viesti Kirjoittaja Peilitalo »

Hei PerheellinenM,

Kiitos avoimesta ja ratkaisukeskeisestä viestistäsi. Kuulostaa siltä, että olet todellakin menossa vaikeuksien kautta voittoon. Onneksi olkoon - ja toivon minäkin kaikkea hyvää polullesi! Luin viestiäsi samaistuen, sillä itsekin olin tekemisissä keskenään samaan perheeseen kuuluvien, sekä narsistin että psykopaatin kanssa. Tiedän minkälaista se on, mikä hulluuden verkko siitä syntyy ja millaista sen keskellä on elää - sekä ennenkuin tajuaa totuuden ja sitten totuuden tajuamisen jälkeen turhautuen. Minulla oli sama tilanne kuin sinulla: olin aivan koko ajan oikeassa siinä miten tilanteen näin ja koin, mutta nämä kaksi sumuttivat minua vuosia ja kielsivät sen kokonaan miten minä koin tilanteen. Heidän itse kehittämänsä draama oli heidän mielestään pelkästään minun syytäni, mutta syytökset olivat todella omituisia. Jopa aivan turhanpäiväisiä - ja jotkut taas vähintäänkin yleisesti epäkohteliaita, joilla yritettiin mitä ilmeisimmin näin jälkikäteen ajateltuna pahoittaa minun mieleni ja sekoittaa ymmärrystäni. Jotenkin ne onnistuttiin minulle sellaisella tavalla sanomaan, että hämmennyin tai otin ne vitsinä enkä osannut suuttua niinkuin olisi pitänyt (siis olisi todellakin pitänyt mielessäni suuttua!). Tietenkin siinä välissä sitten minulle oltiin niin mielinkielin… etten vaan ala epäilemään mitään. Jokatapauksessa on selvää, että tämä toiminta yltyessään oli tietoista ja siihen sisältyi yhteistyötä, mikä loukkasi vielä lisää kun asian tajusi. Itsestä tuntuu, että aivan turhan takia he rakensivat turhanpäiväistä ja pikkumaista draamaa, jolla oli kuitenkin ihan oikeita hyvin negatiivisia seurauksia. Ja tietenkin yleensäkin on järkyttävää tajuta, että läheiset ihmiset ovatkin valehdelleet sinulle. Ja sitä järkyttävämpää, jos olet aikanaan kaikkesi yrittänyt sovitella jotain “asiaa” ja sitten tajuat että siinä onkin monta persoonallisuushäiriöistä ollut samassa läjässä, eihän siitä voi tulla ratkaisua - eiväthän he halua mitään ratkaisua, vaan nimenomaan sitä riitaa! Kyllä se alkujärkytys ja pidempäänkin jatkuva prosessointi on ihan normaali reaktio näihin asioihin kenellä tahansa, jolla on sydän paikallaan. Oli aluksi myöskin minulla hyvin turhauttavaa kun tajusin minkälainen keskinäinen vaikutus näillä henkilöillä oli ollut toisiinsa. Kuinka psykopaatti oli pyörittänyt narsistia mennen tullen ja valehdellut minusta asioita tälle (ja muille) jo pitkään saadakseen minut eristettyä. Ja narsisti täysin psykopaatin vietävissä, kiikuttaen kaikki minun pienetkin asiani psykopaatille ja esimerkiksi liioitteli asioita, jolloin tilanne vääristyi lisää kaikin puolin ja joka suuntaan. Minua syyteltiin ja vaatimalla vaadittiin esimerkiksi yhä uudelleen “oikeanlaisia" anteeksipyyntöjä asioista, joita en edes mielestäni ollut tehnyt, mutta minulta ei pyydetty millään tavalla anteeksi mitään - koskaan. Narsisti sanoi minulle myös asioita, jotka eivät voineet olla peräisin muualta kuin psykopaatin suusta, niin yhtäkkisiä vakavia syytöksiä ne olivat, täydellisiä projisointeja eli juuri niitä asioita mihin itse asiassa he olivat syyllisiä. Olin itse aivan koko ajan mukana täysin vilpittömästi, empaattisesti, aidosti, siis minulle normaalisti, en tajunnut vaaran merkkejä manipuloinnin vuoksi eikä minulla ollut käsitystäkään siitä minkälaisessa valheiden verkossa olin. Miksi sitten nämä ihmiset toimivat miten toimivat? Sitä on hyvin vaikeaa täysin ymmärtää koska siihen liittyy kokemansa kateuden lisäksi heidän perhe-elämän ja varhaislapsuuden traumoista kumpuavia psykologisia tarpeitaan, joita en halua enkä voi loppuun saakka analysoida. Minulla ei ole ollut mitään tällaisia ongelmia muiden ihmisten kanssa, muuta kuin näiden ihmisten kanssa. On tarpeeksi vaikeaa päästä sumun läpi totuuteen jo yhden narsistin (+hovin) käsittelyssä, mutta kun niitä on kaksi, jotka tekevät yhteistyötä niin sen selättäminen on kyllä - kenenkään muun tilanteita vähättelemättä - jo ehkä vielä suurempi “saavutus” itsessään. Sen jälkeen ei voi enää kovin helposti kukaan huijata tai taivutella. Halusin jakaa tämän, koska minullekin oli “hyvä” lukea, että tällaisesta suosta ovat muutkin selvinneet lopulta ja että en ole ainoa, joka tällaista on joutunut käymään läpi. Tästäkin voi selvitä, alun järkytyksen jälkeen yhä vahvempana.
"Psychopaths are nature's only intraspecies predators." Dr. George Simon
Irtinyt
Viestit: 42
Liittynyt: 27 Tammi 2022, 14:21

Re: Selvisin.

Viesti Kirjoittaja Irtinyt »

Luin tarinasi ja itkin. Onnea sinulle! Sinä teit sen! Tästä saan voimia jatkaa omaa matkaani. Olen ollut erossa (eri osoitteissa) miehestäni yli 20 vuoden avioliiton jälkeen. Olen kokenut väkivaltaa sen kaikissa mahdollisissa muodoissa. Olen todella, todella väsynyt.... Silti keräsin jostain pienen kipinän ja lähdin. Nyt menossa kohti omaa elämää päivä kerrallaan....seuraava liike on avioeropaperit, omaisuutta ei onneksi ole.....velkaa sitä kyllä riittää
PerheellinenM
Viestit: 125
Liittynyt: 14 Heinä 2019, 20:57

Re: Selvisin.

Viesti Kirjoittaja PerheellinenM »

Irtinyt kirjoitti: 15 Huhti 2022, 10:26 Luin tarinasi ja itkin. Onnea sinulle! Sinä teit sen! Tästä saan voimia jatkaa omaa matkaani. Olen ollut erossa (eri osoitteissa) miehestäni yli 20 vuoden avioliiton jälkeen. Olen kokenut väkivaltaa sen kaikissa mahdollisissa muodoissa. Olen todella, todella väsynyt.... Silti keräsin jostain pienen kipinän ja lähdin. Nyt menossa kohti omaa elämää päivä kerrallaan....seuraava liike on avioeropaperit, omaisuutta ei onneksi ole.....velkaa sitä kyllä riittää
Mahtavaa kuulla!! Voimia sinne ja päivä kerrallaan. Olet sen arvoinen että kannattaa tehdä kaikkensa, että saa oman elämän ja myöhemmin oman itsensä takaisin!!!!
Vastaa Viestiin