Meillä oli lasten kanssa ihana koti ja ihana elämä hetken aikaa, mutta sitä varjosti se kelkasta pudonnut isä, joka tietenkin edelleen oli lasten isä ja johon piti olla yhteydessä. Aluksi tytöt (11- ja 13-vuotiaat) eivät halunneet ollenkaan mennä häntä tapaamaan (koska tiesivät kuinka vaikeaa se olisi), mutta olihan selvää, että jossain vaiheessa heidän olisi mentävä, niin alettiin järjestämään lyhyitä päiväkäyntejä ensin. Siihen tytöt jotenkin suostuivat, mutta yöksi eivät olisi halunneet sinne mennä. Tilanne oli kuitenkin tosi vaikea, koska isälle he eivät voineet sitä sanoa, vaan he esittivät hänelle, että äiti ja sosiaalitädit eivät anna heidän mennä. Hänen selän takana he kuitenkin anelivat minua ja sosiaalityöntekijää auttamaan heitä ja estämään tapaamiset ilman, että isälle sanotaan syytä. Eihän se ollut mahdollista. Kun virallisen tapaamissopimuksen aika tuli, lastenvalvoja tiesi jo tilanteestamme lastensuojelun kautta ja sanoi minulle etukäteen, että hän ei voi suostua sellaiseen sopimukseen, joka on lasten etujen vastainen. Isä tuli tapaamiseen sillä mielellä, että ei suostu muuhun kuin viikko-viikko-tapaamisiin, mutta lastenvalvoja oli tosi pätevä ja sai hänet puhuttua ympäri sellaiseen sopimukseen, jossa tytöt käyvät isällään pari kertaa viikossa muutaman tunnin vierailulla ilman yöpymisiä. Sopimus tehtiin 3 kuukaudeksi.
Vierailujen aikana isä tietysti tenttasi lapsia, piti heille pitkiä saarnoja, puhui pahaa äidistä ja opasti kuinka heidän tulee sosiaalitädeille puhua. Lapset kertoivat tästä meille avoimesti, mutta olimme avuttomia tekemään mitään, koska isälle ei saanut paljastaa, että he kertovat näistä meille. Yritin parhaani mukaan neuvoa isää käyttäytymään sillä tavalla, että tyttöjen olisi parempi olla hänen luonaan, ilman että paljastaisin tyttöjen puhuneen minulle mitään, mutta hän kielsi kaiken ja jälkeenpäin sitten kuitenkin hiillosti tyttöjä arvaten, että he olivat minulle jotain sanoneet. Se oli ihan kamalaa. Tiedän, miten voimakas manipuloija mies on ja miten mahdoton häntä on missään asiassa vastustaa. Hän ei hyväksy sitä, että toinen on eri mieltä hänen kanssaan ja pakottaa toisen aina lopuksi myöntämään olevansa samaa mieltä. Jos minä aikuisena en pysty häntä vastustamaan, niin miten lapset pystyisivät? He yrittivät kyllä parhaansa, mutta se oli toivotonta. Tämä lähti lapasesta jo ihan ensimmäisellä päivävierailulla. Se oli alkuun mennyt kuulemma ihan hyvin, olivat syöneet ja katsoneet telkkaria mukavasti yhdessä. Sitten ovella, kun lapset olivat sovittuun aikaan lähdössä, isä oli kysäissyt, haluavatko he muuttaa äidin kanssa takaisin kotiin. Nuorempi oli rohkeasti sanonut, että hänen mielestään näin on nyt hyvä, että he asuvat äidin kanssa ja käyvät tapaamassa isää. Isä oli raivostunut ja alkanut hirveän paasauksen siinä oven suussa. Tiedän miten pelottavia sellaiset paasaukset ovat, ei siinä uskalla mitään sanoa ja jos jotain erehdytkin sanomaan, niin se vain kiihdyttää ja pidentää sitä paasausta. Se kesti sitten jotain kolme varttia ja lapset tulivat sieltä tosi ahdistuneina pois. Eivät olisi enää halunneet toiste mennä. Kuitenkin isälle oli pitänyt lopulta sanoa, että eivät oikeasti ajattele niin, vaan äidin takia sanoivat. Sama peli jatkui ja paheni ajan kuluessa.
Pikku hiljaa tapaamisia lisättiin ja lopulta isä sai tahtonsa läpi viikko-viikko-tapaamisiin. Hän oli luvannut lopettaa kaiken kiusanteon, jos saa viikko-viikon. Se oli ainoa syy, miksi tytöt, minä, lastensuojelu ja lastenvalvoja suostuttiin siihen. Kiusanteko kuitenkin vain kiihtyi. Tytöt inhosivat isä-viikkoja ja meillä käytiin monenlaista draamaa niihin liittyen. Vuorotellen he kieltäytyivät menemästä, keksivät kaikenlaisia tekosyitä ja raivosivat minulle siitä, miksi heidän pitää sinne mennä. Isä määräsi erityisesti vanhemman tytön tehtäväksi kääntää minun pääni ja saada minut ottamaan isä taas takaisin. Isä saneli hänelle mitä hänen pitää minulle sanoa. Jos edelleen kieltäytyisin, hänen pitäisi raivota, särkeä tavaroita ja uhkailla minua. Seuraavalla isä-viikolla hänen piti sitten sanasta sanaan toistaa keskustelumme isälle ja hän joutui keksimään ne, koska mitään sellaisia keskusteluja ei oikeasti tapahtunut. Hän ei oikeasti halunnut, että muutamme yhteen. Tilanne oli hänelle aivan sietämätön. Kerran hän oikeasti isä-viikon lähestyessä meni keittiöön ja heitti lautasen lattialle. Nyt hän ainakin voisi kertoa isälle todella rikkoneensa tavaroita, jotta minä ottaisin isän takaisin. Voi vain kuvitella, millaisessa henkisessä rääkissä lapsi silloin oli!
Isä myös jatkuvasti uhkaili lapsia, että jos he eivät saa meitä palaamaan yhteen, hän lähtee ja se olisi heidän syynsä. He eivät enää ikinä näkisi häntä. Hän itketti heitä, hyvästeli kuin olisi kuolemassa. Pelasi tunteilla minkä pystyi. Toisaalta lapset sanoivat, että olisi hyvä, jos hän lähtisi, mutta toisaalta he kokivat suurta syyllisyyden tunnetta, sääliä ja murhetta siitä, että eivät enää ikinä näkisi isäänsä. Tottakai he halusivat isäänsä nähdä, mutta ei sellaisissa ahdistavissa ongelmissa. Samaan aikaan kun painostus lasten kautta kävi yhä pahemmaksi, mies alkoi liehitellä minua suoraan. Hän sai painostettua minut kahveille ja esitti muuttunutta miestä. Hän aneli minua antamaan vielä yhden mahdollisuuden. En uskonut mitään hänen esityksestään, mutta lasten tilanteen takia silmukka pikku hiljaa kiristyi ympärilläni. Minulla ei ollut argumentteja vastustaa miestä, koska en voinut sanoa hänelle, mitä lapset minulle kertoivat ja mikä oli totuus. Lopulta yksi ja puoli vuotta kestäneen ovelan painostuksen jälkeen suostuin "antamaan yhden mahdollisuuden". En jaksa edes laskea, kuinka mones "vielä yksi mahdollisuus" se oli.
Muutimme siis jälleen yhteen. Jo täysi-ikäinen poikamme oli erittäin järkyttynyt ja kieltäytyi muuttamasta mukana. Niinpä olemme nyt vain minä, mies ja tytöt, jotka nyt ovat jo teinejä, 14- ja 16-vuotiaat. Jatkan nykytilanteesta toisessa viestissä.
